Kustaa Vilkuna

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee akateemikko Kustaa Vilkunaa. Historiantutkija Kustaa H. J. Vilkunasta on oma artikkelinsa.
Kustaa Vilkuna (oik.) ja Urho Kekkonen 1950-luvun lopulla tai 1960-luvun alussa.

Kustaa Gideon Vilkuna (26. lokakuuta 1902 Nivala6. huhtikuuta 1980 Kirkkonummi) oli suomalainen akateemikko, kansatieteilijä, kielitieteilijä ja historiantutkija. Hän toimi myös lukuisissa luottamus- ja poliittisissa tehtävissä, kuten opetusministerinä Kuuskosken hallituksessa vuonna 1958. Puoluekannaltaan hän oli maalaisliittolainen. Vilkuna oli Urho Kekkosen tukija, ja häntä on jopa luonnehdittu Kekkosen ”harmaaksi eminenssiksi”.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetusministeri Vilkuna jakamassa äitienpäivän­kunniamerkkejä touko­kuussa 1958.

Kustaa Vilkuna oli toinen August ja Anna Wilkunan seitsemästä lapsesta, jotka elivät aikuisiksi asti. Hänen setänsä oli kirjailija Kyösti Wilkuna. Vilkuna aloitti opiskelunsa käymällä kiertokoulua vuosina 1909–1912 (kuukauden vuodessa). Opiskelu jatkui aina ylioppilaaksi asti vuoteen 1923. Vilkuna avioitui vuonna 1927 Liisa Virkkusen (alk. Snellman) kanssa.

Vilkuna valmistui vuonna 1927 Helsingin yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Hän toimi Akateemisessa Karjala-Seurassa, mutta erosi siitä vuonna 1932 Urho Kekkosen, Martti Haavion, Reino Kuuskosken, V. J. Sukselaisen, Paavo Kastarin, Heikki Hosian, Lauri Hakulisen, Veikko Heiskasen ja muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa. Vuonna 1942 Vilkuna liittyi uudestaan AKS:n jäseneksi.

Vilkuna jatkoi opintojaan ja väitteli kansatieteen tohtoriksi vuonna 1936. Jatkosodan aikana hän toimi Valtion tiedoituslaitoksen päällikkönä. Vuonna 1950 hänet nimitettiin kansatieteen professoriksi Helsingin yliopistoon ja hän toimi dekaanina vuosina 1952–1957. Vilkuna toimi myös opetusministerinä Reino Kuuskosken hallituksessa 26.4.–29.8.1958. Hänet nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi vuonna 1959. Kustaa Vilkuna kuului Urho Kekkosen lähipiiriin, muun muassa Tamminiemen saunaseuraan. Hän oli myös perustamassa Paasikivi-seuraa. Hänellä oli tiiviit itäsuhteet. Anatoli Golitsyn jopa väittää vuoden 1984 muistelmissaan, että Vilkuna vaikutti Kekkosen lailla KGB:n agenttina koodinimeltään ”Ahti”.[1]

Kustaa Vilkuna on haudattu vaimonsa kanssa Helsinkiin Kulosaaren hautausmaalle. Heidän omaisensa lahjoittivat vuonna 1993 Suomen kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston perustamiseksi kaikki Kustaa Vilkunan tekijänoikeudet.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa Vilkunan pojanpoikia ovat historiantutkijat Janne Vilkuna ja Kustaa H. J. Vilkuna. Hänen tyttärensä Kirsti Vilkuna avioitui Suomen näkyvimpiin teollisuusmiehiin lukeutuneen Pekka Herlinin kanssa. Kustaa Vilkunan lapsenlapsi on myös festivaalipromoottori Harri Vilkuna, joka järjestää mm. Porispere-festivaalia.[2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Varsinaissuomalaisten kansanomaisesta taloudesta ja kulkuneuvoista, väitöskirja, Helsinki: Helsingin yliopisto, 1935.
  • Finnlands Lebensraum, Eino Jutikkalan ja Väinö Auerin kanssa, Berliini: Alfred Metzner Verlag, 1941.
  • Isien työ 1: Maan ja veden viljaa, Helsinki: Otava, 1943, valokuvat Eino Mäkinen.
  • Työ ja ilonpito, Helsinki: Otava, 1943.
  • Etunimikirja, Hannes Tepon kanssa, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1947.
  • Vuotuinen ajantieto, Helsinki: Otava, 1950.
  • Kainuu-Kvenland: Missä ja mikä?. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1957.
  • Oma nimi ja lapsen nimi, Helsinki: Otava, 1959.
  • Sanan Valvontaa: Sensuuri 1939–1944, Helsinki: Otava, 1962.
  • Kihlakunta ja häävuode: Tutkielmia suomalaisen yhteiskunnan järjestymisen vaiheilta. Helsinki: Otava, 1964.
  • Suuri nimipäiväkalenteri, Helsinki: Otava, 1969.
  • Lohi: Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia, Helsinki: Otava, 1974.
  • Etunimet. Helsinki: Otava, 1976.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kansatieteilijän työpöydältä: Kokoelma Kustaa Vilkunan tutkimuksia ja kirjoituksia. Janne Vilkuna, (toim.). Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1989. ISBN 951-717-562-0.
  • Toivorikkaalla mielellä. Wilkunan suvun kirjeenvaihtoa 1883–1931. Olli Vilkuna (toim.). Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2012. ISBN 978-952-222-336-4.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Herlin, Ilkka: Henkilögalleria. Kirjastovirma, 2004. (Teksti julkaistu aiemmin teoksessa Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995. Viitattu 26.10.2008.)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Herlin, Ilkka: Kivijalasta harjahirteen. Kustaa Vilkunan yhteiskunnallinen ajattelu ja toiminta. Helsinki: Otava 1993.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Reino Oittinen
Suomen opetusministeri
1958
Seuraaja:
Kaarlo Kajatsalo