Kustaa Vilkuna
Kustaa Vilkuna | |
---|---|
![]() |
|
Opetusministeri | |
Kuuskosken hallitus
26.4.1958 - 29.8.1958 |
|
Edeltäjä | Reino Oittinen |
Seuraaja | Kaarlo Kajatsalo |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 26. lokakuuta 1902 Nivala |
Kuollut | 6. huhtikuuta 1980 (77 vuotta) Kirkkonummi |
Ammatti | akateemikko |
Tiedot | |
Puolue | ammattiministeri /Maalaisliitto |
Kustaa Gideon Vilkuna (26. lokakuuta 1902 Nivala – 6. huhtikuuta 1980 Kirkkonummi) oli suomalainen akateemikko, kansatieteilijä, kielitieteilijä ja historiantutkija. Hän toimi myös lukuisissa luottamus- ja poliittisissa tehtävissä, kuten opetusministerinä Kuuskosken hallituksessa vuonna 1958. Puoluekannaltaan hän oli maalaisliittolainen. Vilkuna oli Urho Kekkosen tukija, ja häntä on jopa luonnehdittu Kekkosen ”harmaaksi eminenssiksi”.
Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kustaa Vilkuna oli toinen August ja Anna Wilkunan seitsemästä lapsesta, jotka elivät aikuisiksi asti. Hänen setänsä oli kirjailija Kyösti Wilkuna. Vilkuna aloitti opiskelunsa käymällä kiertokoulua vuosina 1909–1912 (kuukauden vuodessa). Opiskelu jatkui aina ylioppilaaksi asti vuoteen 1923. Vilkuna avioitui vuonna 1927 Liisa Virkkusen (alk. Snellman) kanssa.
Vilkuna valmistui vuonna 1927 Helsingin yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Hän toimi Akateemisessa Karjala-Seurassa, mutta erosi siitä vuonna 1932 Urho Kekkosen, Martti Haavion, Reino Kuuskosken, V. J. Sukselaisen, Paavo Kastarin, Heikki Hosian, Lauri Hakulisen, Veikko Heiskasen ja muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa. Vuonna 1942 Vilkuna liittyi uudestaan AKS:n jäseneksi.
Vilkuna jatkoi opintojaan ja väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1936 kansatieteen alalta. Samana vuonna Vilkuna nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi.[1] Kansatieteen tutkijana Vilkuna edusti tuolloin uutta ns. funktionaalista tarkastelutapaa, jossa aiemmin vallalla olleen esineiden muodostamien aikasarjojen selvittelyn sijaan pyrittiin luomaan yhtenäistä kokonaiskuvaa kulttuurista. Esineiden lisäksi kulttuuria voitiin selvittää myös kielen antamien todistusaineistojen avulla.[2] Kustaa Vilkuna oli Sanakirjasäätiön apulaisjohtaja 1931–1944. Vuonna 1950 Vilkuna nimitettiin suomalais-ugrilaisen kansatieteen professoriksi Helsingin yliopistoon ja hän toimi historiallis-kielitieteellisen osaston dekaanina vuosina 1952–1957. Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi Vilkuna kutsuttiin 1948. Tiedeakatemian esimiehenä Vilkuna oli 1973–1974.[3] Vilkuna oli myös Suomen Tiedeseuran jäsen vuodesta 1960, Unkarin Tiedeakatemian ja Kung Gustaf Adolfs akademin jäsen ja Greifswaldin yliopiston kunniatohtori.[1]
Suomen Akatemian jäseneksi Vilkuna nimitettiin 1959. Nimitysprosessi herätti huomiota. Eino Kailan kuoleman johdosta avoimeksi tulleeseen akateemikon virkaan akatemialautakunta esitti aikaisemmasta käytännöstä poiketen kolmea ehdokasta, ensi sijassa Eino Jutikkalaa, toisessa sijassa Georg Henrik von Wrightiä ja kolmannessa sijassa Vilkunaa. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti Vilkunan.[4] Vilkuna jäi eläkkeelle vuonna 1972.

Sotavuosina Vilkuna toimi Sotasensuuri- ja tiedotustoiminnan tarkastusviraston päällikkönä 1939–1943 ja Valtion tiedoituslaitoksen päällikkönä 1943–1944. Vilkuna toimi opetusministerinä Reino Kuuskosken virkamieshallituksessa 26.4.–29.8.1958 ja tasavallan presidentin valitsijamiehenä vuonna 1962. Kustaa Vilkuna kuului Urho Kekkosen lähipiiriin, muun muassa Tamminiemen saunaseuraan. Hän oli myös perustamassa Paasikivi-seuraa. Hänellä oli tiiviit itäsuhteet. Anatoli Golitsyn jopa väittää vuoden 1984 muistelmissaan, että Vilkuna vaikutti Kekkosen lailla KGB:n agenttina koodinimeltään ”Ahti”.[5] Vuonna 1953 Vilkuna sai Kiinan kansantasavaltaa koskeneen tiedustelutehtävän Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulta[6]. CIA:n Suomen-toimiston päällikkö Frank Friberg kuului Vilkunan tuttavapiiriin[7].
Vuonna 1953 Vilkuna oli jäsenenä Sylvi Kekkosen johtamassa suomalaisessa kulttuurivaltuuskunnassa, joka vieraili Kiinassa puolentoista kuukauden ajan. Matkakokemuksistaan hän julkaisi moniosaisen artikkelisarjan Uudessa Suomessa, jonka kiinnostus valtuuskunnan matkaa kohtaan oli muutoin käytännössä olematonta. Kiinan-matkan aikana Vilkuna osoitti erityistä kiinnostusta maanviljelyskuttuuria kohtaan. Maaseutukierroksella seurueen matkanteko pysähtyi useita kertoja Vilkunan kiirehtiessä pelloille ja navetoille. Muut jäsenet muistelivat myöhemmin, kuinka Vilkuna ”saattoi hääriä pitkään ties kuinka vanhan auran kimpussa”.[8]
Kustaa Vilkunalla oli monia luottamustehtäviä. Hän oli mm. Suomen muinaismuistoyhdistyksen puheenjohtaja 1945–1955 ja Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja 1952–1966. Suomen ja Neuvostoliiton välisen tieteellis-teknillisen yhteistyökomitean puheenjohtaja hän oli 1960–1974 ja Suomalais-unkarilaisen kulttuurikomitean puheenjohtaja 1964–1967.
Kustaa Vilkuna on haudattu vaimonsa kanssa Helsinkiin Kulosaaren hautausmaalle. Heidän omaisensa lahjoittivat vuonna 1993 Suomen kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston perustamiseksi kaikki Kustaa Vilkunan tekijänoikeudet.
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kustaa ja Liisa Vilkunalla oli viisi lasta. Heidän vanhin poikansa Asko Vilkuna (1929–2014) oli Jyväskylän yliopiston etnologian professori. Historiantutkijat Janne Vilkuna ja Kustaa H. J. Vilkuna ovat Asko Vilkunan poikia.[1] Vilkunoiden tytär Kirsti Vilkuna (s. 1932) avioitui Suomen näkyvimpiin teollisuusmiehiin lukeutuneen Pekka Herlinin kanssa. Kustaa Vilkunan lapsenlapsi on myös festivaalipromoottori Harri Vilkuna, joka järjestää mm. Porispere-festivaalia.[9][10]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

- Varsinaissuomalaisten kansanomaisesta taloudesta ja kulkuneuvoista, väitöskirja, Helsinki: Helsingin yliopisto, 1935.
- Finnlands Lebensraum, Eino Jutikkalan ja Väinö Auerin kanssa, Berliini: Alfred Metzner Verlag, 1941.
- Isien työ 1: Maan ja veden viljaa, Helsinki: Otava, 1943, valokuvat Eino Mäkinen.
- Työ ja ilonpito, Helsinki: Otava, 1943.
- Etunimikirja, Hannes Tepon kanssa, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1947.
- Vuotuinen ajantieto, Helsinki: Otava, 1950.
- Kainuu-Kvenland: Missä ja mikä?. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1957.
- Oma nimi ja lapsen nimi, Helsinki: Otava, 1959.
- Sanan Valvontaa: Sensuuri 1939–1944, Helsinki: Otava, 1962.
- Kihlakunta ja häävuode: Tutkielmia suomalaisen yhteiskunnan järjestymisen vaiheilta. Helsinki: Otava, 1964.
- Suuri nimipäiväkalenteri, Helsinki: Otava, 1969.
- Lohi: Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia, Helsinki: Otava, 1974.
- Etunimet. Helsinki: Otava, 1976.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Herlin, Ilkka: Henkilögalleria. (Arkistoitu – Internet Archive) Kirjastovirma, 2004. (Teksti julkaistu aiemmin teoksessa Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995. Viitattu 26.10.2008.)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Kuka kukin on 1970, s. 1172. Otava.
- ↑ Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa, s. 7880. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
- ↑ Paaskoski, Jyrki: Oppineiden yhteisö: Suomalainen Tiedeakatemia 1908–2008, s. 393, 427. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22529-4.
- ↑ Tiitta, Allan: Suomen Akatemian historia I, s. 102–105. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-606-4.
- ↑ Kervinen, Timo: Agenttitarina Rautkallion tapaan, Urho Kekkonen – agentti ja maanpetturi? Verkkouutiset. 7.2.1997. Viitattu 10.2.2019.
- ↑ Sylvi Kekkonen sai emännöitäväkseen värikkään ryhmämatkan Kiinaan: Pari suomalaista äityi ryyppäämään, yksi sai tehtävän CIA:lta, ja isänniltä tuli rahaa tuliaisiin (Vain tilaajille) Helsingin Sanomat. 11.1.2021. Viitattu 22.1.2021.
- ↑ Herlin, Ilkka: Kivijalasta harjahirteen. Kustaa Vilkunan yhteiskunnallinen ajattelu ja toiminta, s. 283. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-10141-2.
- ↑ Pekka Lähteenkorva, Henna Lohento ja Timo Soikkanen: Sylvin matkassa: yksityiset päiväkirjat Kiinasta, s. 19–20. Helsinki: Otava, 2020.
- ↑ Heinonen, Anne: Harri Vilkuna: "Lähtökohtaisesti vihaan ihmisiä" Satakunnan kansa. 28.9.2017. Viitattu 10.2.2019.
- ↑ Porispere-festarin isä Harri Vilkuna aloitti ravintola-alalla jo kymmenvuotiaana – restonomiksi valmistumiseen meni 26 vuotta Yle, 2021
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Herlin, Ilkka: Kivijalasta harjahirteen: Kustaa Vilkunan yhteiskunnallinen ajattelu ja toiminta. Helsinki: Otava 1993.
- Herlin, Ilkka: ”Vilkuna, Kustaa (1902–1980)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 545–548. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
- Vilkuna, Janne (toim.): Kansatieteilijän työpöydältä: Kokoelma Kustaa Vilkunan tutkimuksia ja kirjoituksia. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1989. ISBN 951-717-562-0.
- Vilkuna, Olli (toim.): Toivorikkaalla mielellä: Wilkunan suvun kirjeenvaihtoa 1883–1931. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2012. ISBN 978-952-222-336-4.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kustaa Vilkuna. 375 humanistia 12.4.2015. Helsingin yliopisto.
- Vilkuna, Kustaa hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Kustaa Vilkuna Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
Kustaa Vilkunan lehtiartikkeleita:
- Heränneiden körttipuku, Kyrönmaa, 01.01.1928, nro 2, s. 63, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kevätkäki kukkuu!, Kotiliesi, 15.05.1929, nro 10, s. 19, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kotijuustoista - maalaisten herkuista, Kotiliesi, 15.11.1929, nro 22, s. 21, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomen vanhimman puunjalostusteollisuuden historiaa. Vakkasuomalaisten puuastiateollisuudesta, Suomen puu : Suomen puutavara- ja paperimiesten äänenkannattaja, 23.12.1931, nro 24, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Codex Kalmar - suurenmoinen keskiaikainen käsikirjoitus ei olekaan Ruotsissa tehty, vaan Suomessa, Kansan kuvalehti, 26.02.1932, nro 9, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Historialliset Sarvihaarikat ovat peräisin Vakka-Suomesta eikä Ruotsista, Kansan kuvalehti, 24.06.1932, nro 26, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Laatokan meren uhrisaarelta, Kansan kuvalehti, 08.07.1932, nro 28, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Mannerheim ja sarttilaiset. Valkoisen kenraalin tutkimusmatka vv. 1906-07, Hakkapeliitta, 20.12.1932, nro 51-52, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Talonpojan suvinen lehto, Kansan kuvalehti, 04.08.1933, nro 32, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Joulujuusto ja joululeipä, Kotiliesi, 01.12.1933, nro 24, s. 30, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Karoliini, Siperian sotavanki, josta tuli europalainen kuuluisuus. Laati Siperian ensimmäisen kartan ja keräsi lähdekokoelman, joka on suuresti edistänyt heimomme alkuhistorian selvittämistä, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1933, s. 45, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Runokuva piispa Henrikin rekimatkasta, Suomen Kuvalehti, 23.02.1935, nro 8, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kuninkaan kirjeen mukana Suomen poikki vuonna 1616. Hollantilaisen aatelismiehen matkakuvaus Suomesta ennen hakkapeliittain aikaa, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1935, s. 32, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Maalaisen entisaikainen elämänrytmi, Kotiliesi, 01.01.1936, nro 1, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Sauna entisajan maalaisen taloudessa, Emäntälehti : Martta-yhdistyksen äänenkannattaja, 01.03.1936, nro 3, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kauko-Karjala minne menet?, Suomen Kuvalehti, 21.03.1936, nro 12, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Pohjanmaalla keitetään juhannusjuustoa eli punaista heraa. Kansanomainen keskikesän herkkuruoka, Kotiliesi, 15.06.1936, nro 12, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kyrönsarvi, Suomen Kuvalehti, 22.08.1936, nro 34, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Luhti suomalaisten vanha pihalinnake, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1936, s. 33, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kahvinjuomarien kieltolaki, Suomen Kuvalehti, 23.01.1937, nro 4, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Hyvä Äiti Armollinen, Suomen Kuvalehti, 18.12.1937, nro 51-52, s. 36, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Jermun Juha Suomen kuuluisin nuottakuningas, Suomen Kuvalehti, 26.03.1938, nro 12, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Maalaisnähtävyyksiä, Suomen matkailu, 01.04.1938, nro 2, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- "Mies on lustussa lujempi". Muinaissuomalaisten sotisopa, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1938, s. 66, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Peltomiehen vanhimmat vetojuhdat, Pellervo, 25.01.1939, nro 3, s. 17, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kuiva leipä ja sen kehitys. Kuka on keksinyt reikäleivän?, Kotiliesi, 01.04.1939, nro 7, s. 17, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Syden synty, Hakkapeliitta, 17.10.1939, nro 42, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Erämaan partiomiesten sotapolku, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1939, s. 45, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kylä puolustautuu, Suomen Kuvalehti, 23.12.1939, nro 51-52, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Edeltäjä: Reino Oittinen |
Suomen opetusministeri 1958 |
Seuraaja: Kaarlo Kajatsalo |