Ylioppilastutkinto Suomessa

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Ylioppilastutkinto)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Äidinlyyra on koru, jonka ylioppilaaksi tulevat lukiolaiset perinteen mukaan lahjoittavat äidilleen.

Ylioppilastutkinto on lukion päättövaiheessa suoritettava tutkinto, jonka tarkoituksena on selvittää, ”ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.[1] Ylioppilastutkinto on toisen asteen tutkinto. Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet, jotka läpäissyt ja lukion oppimäärän suorittanut henkilö on ylioppilas.

Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta. Ylioppilastutkinnon suorittanut hankkii yleensä merkiksi saavutuksesta ylioppilaslakin. Ylioppilaskirjoitukset järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä maalis-huhtikuussa ja syksyllä syys-lokakuussa. Vuosittain Suomessa pääsee ylioppilaaksi noin 35 000 henkilöä, joista noin 30 000 valmistuu keväällä. Ylioppilastutkinto muuttuu asteittain sähköiseen muotoon alkaen syksyllä 2016.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilasunivormua käytettiin ajoittain 1800-luvulla.
Somerolaisen Oskar Konsinin ylioppilastutkintotodistuksen on allekirjoittanut Helsingin yliopiston rehtori Adolf Edvard Arppe 11.12.1858.

Suomalainen ylioppilastutkinto on saanut alkunsa Turun akatemian ja sittemmin Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston pääsykuulusteluista, joiden tarkoituksena oli selvittää, hallitseeko oppilas yliopisto-opintoihin vaadittavat perustiedot. Kuulustelut olivat aluksi ainoastaan suullisia, mutta vuonna 1853 niihin sisällytettiin myös kaksi kirjallista koetta: äidinkielinen kirjoitus sekä käännös äidinkielestä vieraalle kielelle (yleensä latinaksi). Vuotta 1853 pidetäänkin nykymuotoisten ylioppilaskirjoitusten syntymävuotena.

Vuonna 1874 ylioppilaskirjoitukset uudistettiin ja siirrettiin pääosin yliopistolta lukioille. Tuolloin määrättiin, että lukion on järjestettävä valmistuville oppilailleen kirjallinen koe suomen kielessä, ruotsin kielessä, vieraassa kielessä (saksa, ranska, venäjä tai latina) ja matematiikassa. Vuonna 1901 otettiin lisäksi käyttöön erilliset pitkän ja lyhyen matematiikan kokeet. Yliopiston sensorit laativat ja tarkastivat koekysymykset. Läpäistyään kirjalliset kokeet oppilaat osallistuivat yliopiston järjestämiin suullisiin kuulusteluihin. Sekä kirjallisissa että suullisissa kokeissa hyväksytyt saivat luvan kirjautua yliopiston opiskelijoiksi ja käyttää ylioppilaan arvonimeä.

Naiset saivat alun perin osallistua ylioppilaskirjoituksiin vain erityisluvalla. Ensimmäinen ylioppilastutkintoon tarvittavat tentit suorittanut nainen oli Wilhelmina Sofia af Gadolin (1802–1845), mutta vasta vuonna 1870 Maria Tschetschulin sai erityisluvan suorittaa varsinaisen tutkinnon, mutta hänen ei annettu käyttää ylioppilaslakkia, vaan hänen oli tyydyttävä ylioppilasjuhlissaan pelkkään lyyraan, jonka hän oli kiinnittänyt valkoiseen rusettiin kampauksessaan. Hänen jälkeensä seuraava naisylioppilas oli vuonna 1873 ylioppilaaksi valmistunut Emma Irene Åström, joka uhmasi kieltoa ja käytti lakkia. Se herätti pahennusta ja hän ei saanut pitää ylioppilaslakkia ulkona.[2] Åström jatkoi yliopisto-opintoja ja valmistui ensimmäiseksi naismaisteriksi. Vuoden 1874 uudistuksissa naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin vapautettiin, mutta yliopistossa opiskelua varten naiset tarvitsivat erityisluvan vuoteen 1901 asti.

Nykymuotoiset ylioppilaskirjoitukset (1921–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen ylioppilaslakki.

Suomen itsenäistyttyä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto muuttui Helsingin yliopistoksi. Vuonna 1921 voimaan tulleessa uudessa ylioppilastutkintoasetuksessa tutkinnon järjestäminen siirrettiin kokonaan lukioiden vastuulle. Yliopiston järjestämät suulliset kokeet lakkautettiin ja tilalle tulivat kouluissa kevätlukukauden aikana järjestettävät suulliset kuulustelut. Käytännöksi tuli, että lukion ylimmällä luokalla varsinainen koulutyö lopetettiin jo helmikuussa (jolloin ylioppilaskokelaat alkoivat viettää penkinpainajaisia); kevätlukukauden loppuosan aikana pidettiin vain ylioppilaskirjoitukset ja suulliset kuulustelut. Samalla tutkinnon kokeiden laatiminen ja korjaaminen siirtyi yliopistolta erilliselle Ylioppilastutkintolautakunnalle.

Vuoden 1921 asetuksessa ylioppilastutkintoon kuului viisi pakollista koetta: äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen ja matematiikan rinnalle tuli reaalikoe, jolla mitattiin kokelaan tietoja luonnontieteellisissä aineissa (fysiikka, kemia, biologia ja maantieto) sekä historiassa ja uskonnossa.

Paitsi keväällä, pidettiin ylioppilaskirjoitukset jo tuolloin myös syksyllä. Silloin niihin kuitenkin osallistuivat vain ne, jotka kevään kirjoituksissa oli jossakin aineessa hylätty tai jotka eivät sairastumisen vuoksi voineet osallistua johonkin kevään kokeeseen. Myöhemmin tehtiin lisäksi mahdolliseksi korottaa keväällä saatuja hyväksyttyjäkin arvosanoja syksyn kirjoituksissa tai täydentää silloin tutkintoa ylimääräisillä kokeilla.

Vanha periaate, jonka mukaan jokaisella ylioppilastutkinnon suorittaneella oli vapaa pääsy yliopistoon, eli vielä jonkin aikaa 1900-luvulla. Ylioppilaiden määrän nopean kasvun vuoksi yliopisto otti kuitenkin asteittain käyttöön erilliset pääsykokeet.

Toisen maailmansodan aikana järjestettiin rintamalla palvelleille nuorukaisille ns. sotilasylioppilaskirjoituksia, joissa oli ainoastaan kolme ainetta: äidinkieli, vieras kieli sekä joko matematiikka tai reaali. Vuosina 1940 ja 1942 tutkintoa ei lainkaan järjestetty, vaan silloin lukion viimeisen luokan oppilaat julistettiin ylioppilaiksi päästötodistuksen arvosanojen perusteella.

Sodan jälkeen annetussa vuoden 1947 asetuksessa pakollisten kokeiden määrä pudotettiin neljään, jolloin matematiikasta ja reaalista tuli vaihtoehtoisia. Samalla sallittiin enintään kahden ylimääräisen kokeen suorittaminen. Tämän jälkeen usean vuosikymmenen ajan ylioppilastutkinnon paras mahdollinen tulos olikin kuusi laudaturia. 1970-luvulla tuli mahdolliseksi täydentää tutkintoa ylimääräisillä kokeilla, joista kokelas sai erillisen todistuksen. Laudatureita saattoi siten kertyä samalle henkilölle enemmän kuin kuusi, mutta ei samaan todistukseen.

1990-luvun ja 2000-luvun alun aikana ylioppilaskirjoitukset on uudistettu perusteellisesti. Vuonna 1994 sallittiin tutkinnon suorittaminen hajautettuna korkeintaan kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle. Se voidaan suorittaa yhtä hyvin syksyllä kuin keväälläkin. Vuonna 2005 otettiin koko maassa käyttöön uusi tutkintorakenne, jota oli testattu kokeilulukioissa vuodesta 1996. Uudessa tutkintorakenteessa on kirjoitettava vähintään neljä koetta, joista ainoastaan äidinkieli on kaikille pakollinen, ja loput kolme saa valita toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen, matematiikan ja reaalin joukosta. Uudistuksen yhteydessä keskustelua herätti etenkin se, että toisen kotimaisen kielen kokeen pakollisuus poistui. Vuonna 2006 vanha reaalikoe lakkautettiin ja jaettiin erillisiin ainereaaleihin. Keväästä 2007 lähtien otsikko- ja aineistoaineen kirjoittamisen sijaan äidinkielessä suoritetaan esseekoe ja tekstitaidon koe.[3]

Suomalaisista nuorista huomattavan suuri osa suorittaa ylioppilastutkinnon. Suomen lisäksi ylioppilastutkinto suoritetaan ainakin Saksassa ja Tanskassa. Ruotsissa ei ylioppilaskirjoituksia ole järjestetty sitten 1960-luvun uudistuksen.

Ylioppilastutkinnon rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta, joista äidinkielen koe (suomi, ruotsi tai saame) on kaikille pakollinen. Muut kolme pakollista koetta kokelas voi valita seuraavista: toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe, matematiikan koe tai joku reaaliaineen koe. Yksi pakollisista kokeista pitää olla pitkän oppimäärän koe, eli joko toinen kotimainen kieli, vieras kieli tai matematiikka. Neljän pakollisen kokeen lisäksi kokelas voi suorittaa ylimääräisiä kokeita valintansa mukaan. Kokelas valitsee pakolliset kokeet ilmoittautuessaan ensimmäistä kertaa suorittamaan tutkintoa. Valinta on sitova, eli kokelas ei voi vaihtaa pakollisia aineita ilmoittautumisen jälkeen. Samassa aineessa ei voi suorittaa sekä lyhyen että pitkän oppimäärän koetta[4].

Ylioppilaskirjoituksa pidetään keväällä ja syksyllä. Ylioppilastutkinnon kokeiden suorittamisen voi hajauttaa enintään kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle. Tutkinnon suoritettuaan kokelas voi halutessaan täydentää tutkintoaan ylimääräisillä aineilla tai käydä kerran korottamassa alkuperäiseen tutkintoon kuuluvaa hyväksyttyä koetta ilman aikarajoitusta. Täydennettäessä hyväksyttyä tutkintoa jälkeenpäin voidaan kirjoittaa myös tutkintoon jo ennestään kuuluvan aineen toisella vaativuustasolla. Hylättyä pakollista koetta on uusittava ennen kuin tutkintoa voidaan täydentää uusilla aineilla. Hylättyä pakollista koetta voidaan uusia kaksi kertaa kolmen seuraavan tutkintokerran aikana. Hylätyn ylimääräisen kokeen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajoitusta[4]. Hylätty arvosana pakollisessa aineessa estää lähtökohtaisesti kokelasta tulemasta ylioppilaaksi, joskin hän voi tietyissä tilanteissa saada muista kirjoitetuista aineista kompensaatiopisteitä, joiden avulla hylätyn arvosanan estävä vaikutus voidaan kompensoida (ks kompensaatio).

Ylioppilastutkinnon kokeet arvostellaan arvosanoilla (korkeimmasta alimpaan) laudatur (L), eximia cum laude approbatur (E), magna cum laude approbatur (M), cum laude approbatur (C), lubenter approbatur (B), approbatur (A) ja improbatur (I).

Sähköinen ylioppilastutkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilastutkinto muuttuu asteittain sähköiseksi muutama aine kerralla alkaen syksystä 2016, jolloin maantiede, filosofia ja saksan lyhyt ja pitkä oppimäärä kirjoitetaan sähköisesti. Tarkoituksena on, että muut aineet seuraavat perässä niin, että matematiikan kokeet siirtyvät viimeisenä sähköiseen muotoon kevään 2019 tutkintokerralla. Sen jälkeen koko ylioppilastutkinto on sähköisessä muodossa, eikä paperista ylioppilastutkintoa enää järjestetä[5].

Kokelaat kirjoittavat sähköiset kokeet omalla kannettavalla tietokoneellaan, joka käynnistetään koetilanteessa jaettavalta muistitikulta ylioppilaskokeita varten erikseen tehtyyn käyttöympäristöön. Koe tehdään suljetussa, koesaliin rakennetussa verkossa ilman ulkopuolista yhteyttä. Kokelas ei pääse kokeen aikana käsiksi omalla koneellaan oleviin tiedostoihin tai ohjelmiin, vaan kokeessa hän käyttää muistitikulta ladatussa käyttöympäristössä olevia ohjelmia ja aineistoja. Sähköisten kokeiden vastaukset myös arvostellaan ja lähetetään ylioppilastutkintolautakuntaan sähköisessä järjestelmässä[4]. Jotta lukioissa päästäisiin harjoittelemaan sähköistä ylioppilastutkintoa varten kehitettiin rinnakkain sähköisen ylioppilastutkintojärjestelmän kanssa myös sähköinen koeympäristö Abitti, joka toiminnaltaan ja työkaluiltaan vastaa sähköistä ylioppilastutkintojärjestelmää[6]. Abitti-järjestelmän avulla lukioissa on voitu järjestää esimerkiksi kurssikokeita joissa opiskelijat ovat samalla päässeet harjoittelemaan ylioppilastutkinnossa käytössä olevan järjestelmän käyttöä.

Kokeiden rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reaaliaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisella reaaliaineella on ylioppilastutkinnossa oma kokeensa. Yhdellä tutkintokerralla järjestetään kaksi reaaliaineiden koepäivää. Eri reaaliaineiden kokeet jakautuvat koepäivien välillä niin, että toisena päivänä järjestetään kokeet psykologiassa, filosofiassa, historiassa, fysiikassa ja biologiassa, ja toisena evankelis-luterilaisessa uskonnossa, ortodoksisessa uskonnossa, elämänkatsomustiedossa, yhteiskuntaopissa, kemiassa, maantieteessä ja terveystiedossa. Yhtenä koepäivänä voi osallistua vain yhteen kokeeseen, joten yhdellä tutkintokerralla voi suorittaa enintään kaksi reaaliaineen koetta. Yhden kokeen enimmäisaika on kuusi tuntia[7].

Tehtävien määrä kokeissa vaihtelee riippuen mm. oppiaineen pakollisten ja valtakunnallisesti määriteltyjen valinnaisten syventävien kurssien määrästä. Fysiikassa tehtäviä on 13, joista vastataan enintään kahdeksaan. Kemiassa ja biologiassa on 12 tehtävää joista vastataan enintään kahdeksaan, ja muissa reaaliaineissa on kymmenen tehtävää, joista vastataan enintään kuuteen. Kaksi annetuista tehtävistä on ns. jokeritehtäviä, jotka ovat muita tehtäviä vaativampia. Kumpaankin jokeritehtävään saa vastata. Tehtävistä voi saada enintään kuusi pistettä per tehtävä, lukuun ottamatta jokeritehtäviä, joista voi saada yhdeksän pistettä. Tehtävistä annetaan vain kokonaisia pisteitä[7].

Jokaisessa reaaliaineen kokeessa on 1-4 oppiainerajat ylittävää tehtävää, jossa kokelasta ohjataan käsittelemään tehtävää eri oppiaineiden näkökulmasta tai laajempina aihekokonaisuuksina[7].

Ylioppilastutkinnon sähköistämisen myötä tehtävien määrä ja tehtävistä saatava pistemäärä muuttuu. Sähköisissä reaaliaineen kokeissa maksimipistemäärä on 120. Fysiikan, kemian ja biologian sähköisessä kokeessa tehtäviä on 11, joista vastataan enintään seitsemään, ja muissa aineissa on yhdeksän tehtävää, joista vastataan enintään viiteen. Sähköinen reaaliaineen koe rakentuu tehtävätyypiltään ja vaativuustasoltaan erilaisista moduuleista, joissa voi olla useita tehtäviä. Jotkut tehtävät voivat olla pakollisia. Tehtävinä voi olla paitsi perinteisiä esseekysymyksiä myös esimerkiksi monivalintatehtäviä, piirrostehtäviä, aineistojen analysointia ja näiden yhdistelmiä. Tehtävissä voi lisäksi olla paperista koetta monipuolisempaa taustamateriaalia, kuten tekstejä, kuvia, videoita, äänitteitä, karttoja, animaatioita tai tilastoja. Tehtävien enimmäispistemäärä vaihtelee 15 ja 30 välillä[8].

Matematiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matematiikan koetta voi suorittaa joko lyhyen tai pitkän oppimäärän mukaan. Lukio-opinnoistaan riippumatta kokelas voi valita kumman kokeen hän suorittaa.

Matematiikan kokeiden rakenne uudistettiin alkaen kevään 2016 ylioppilaskirjoituksista. Kummassakin kokeessa on 13 tehtävää, joista kokelas vastaa enintään kymmeneen. Jokaisesta tehtävästä saa kuusi pistettä. Sekä lyhyen että pitkän matematiikan kokeessa on kaksi osaa: A-osa ja B-osa. Lisäksi B-osa jakautuu vielä kahteen osaan. Kummassakin kokeessa on erikseen tehtävävihkot A-osaa ja B-osaa varten. Kokeessa saa käyttää laskinta vain B-osassa, A-osan tehtäviin on vastattava ilman laskinta. A-osassa on neljä tehtävää, joihin kaikkiin vastataan. B1-osassa on viisi tehtävää, joista vastataan kolmeen, ja B2-osassa neljä tehtävää, joista kolmeen vastataan. Kokeen alussa kokelas saa sekä A-osan että B-osan tehtävävihkon. Kun hän palauttaa A-osan vihkon ja vastauksensa viimeistään kolmen tunnin kuluttua kokeen alusta, hän saa laskimensa. B-osan tehtävissä saa käyttää mitä tahansa funktio- graafista tai symbolista laskinta ilman tiedonsiirtomahdollisuutta. Kummassakin osiossa on sallittua käyttää taulukkokirjaa. Laskimet ja taulukkokirjat tarkastetaan ennakkoon, ja laskimien muisti tulee olla tyhjennetty[9].

Matematiikan kokeita kirjoitetaan sähköisinä ensimmäisen kerran keväällä 2019.

Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen kotimaisen kielen (ruotsin tai suomen) kokeet järjestetään joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän vaativuustason mukaan.  Vieraiden kielten kokeet englannin, espanjan, ranskan saksan ja venäjän kielissä järjestetään sekä pitkän että lyhyen oppimäärän mukaisilla vaativuustasoilla. Vieraan kielen lyhyen oppimäärän mukaisia kokeita järjestetään lisäksi italian, inarinsaamen, koltansaamen, pohjoissaamen, latinan ja portugalin kielissä. Lisäksi järjestetään latinan kielen koe myös laajemman oppimäärän vaativuustasolla, joskin tämä taso ei vastaa muiden kielten pitkää oppimäärää[10].

Kielikokeet koostuvat useimmissa kielissä kuullun ymmärtämisen kokeesta sekä kirjallisesta kokeesta. Kuullun ymmärtämisen kokeet pidetään eri päivänä kuin kirjallinen koe. Jos jompikumpi osakokeista jää suorittamatta katsotaan koko koe keskeytetyksi ja hylätyksi. Portugalin, latinan, inarinsaamen, koltansaamen ja pohjoissaamen lyhyen oppimäärän kokeissa ei ole kuullun ymmärtämisen koetta. Kirjallisessa kokeessa on kolme osiota. Tehtävinä voi olla esimerkiksi monivalintatehtäviä, aukkotehtäviä, avoimia kysymyksiä, tiivistelmiä tai käännös- ja selittämistehtäviä. Lisäksi on pitkän oppimäärän kokeissa yksi kirjoitustehtävä, jonka pituus on 150–200 sanaa (pitkän englannin ja pitkän suomen kokeissa 150–250 sanaa). Lyhyen oppimäärän kokeissa on yksi lyhyt (35–50 tai 50–70 sanaa kielestä riippuen) ja yksi laajempi kirjoitelma (65–100 tai 100–150 sanaa kielestä riippuen)[10].

Kielikokeet siirtyvät sähköiseen muotoon asteittain, alkaen syksystä 2016 jolloin saksan kielen pitkä ja lyhyt koe kirjoitetaan ensimmäisen kerran sähköisesti. Sähköisessä kokeessa on edelleen erillinen kuullun ymmärtämisen koe ja kirjallinen koe, mutta ne suoritetaan peräkkäin samana päivänä. Koetehtävien perusrakenne pysyy samana kuin paperisissa kokeissa, mutta sekä tehtävätyypit että tehtäviin liittyvä aineisto voi olla entistä monipuolisempaa ja autenttisempaa.

Äidinkieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äidinkielen koe suomen ja ruotsin kielessä koostuu kahdesta osakokeesta, tekstitaidon kokeesta ja esseekokeesta, jotka järjestetään eri päivinä. Kumpikin koe on kuuden tunnin mittainen. Jos jompikumpi koe jää suorittamatta katsotaan koko äidinkielen koe keskeytetyksi ja hylätyksi. Osakokeita ei siis voi suorittaa eri tutkintokerroilla. Saamen äidinkielen koe koostuu pelkästä esseekokeesta. Tekstitaidon kokeessa annetaan aineisto, joka voi koostua erilaisista kaunokirjallisista teksteistä ja asiateksteistä sekä kuvamateriaalista. Aineiston pohjalta annetaan viisi tehtävää, joista vastataan kolmeen. Tehtäviin voi liittyä esimerkiksi aineiston merkityksien, rakenteiden, ilmaisun tai kontekstin analysointiin, tai referaatin tai kommentin kirjoittaminen pohjatekstin perusteella. Esseekokeessa kokelas valitsee yhden tehtävän vähintään 12 tehtävän joukosta, ja kirjoittaa tehtävänannon pohjalta 4–5 sivua pitkän esseen. Osa tehtävistä on aineistopohjaisia, osassa on pelkkä otsikko tai sitä laajempi tehtävän kuvaus[11].

Mikäli kokelaan äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, tai jos kokelas käyttää viittomakieltä äidinkielenään tai ensikielenään, äidinkielen kokeen sijasta voi suorittaa suomi/ruotsi toisena kielenä -kokeen.

Ylioppilastutkinnon arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilaskoe on samanlainen kaikille kokelaille. Ylioppilastutkintolautakunta hoitaa kokeiden lopullisen arvostelun. Lukioiden opettajat suorittavat kuitenkin alustavan arvostelun ennen kuin koevastaukset lähetetään ylioppilastutkintolautakuntaan. Alustava arvostelu auttaa ylioppilastutkintolautakunnan arvostelutyötä. Ylioppilastutkintolautakunnan sensorit suorittavat lopullisen arvostelun ja antavat suorituksille pisteitä kussakin ainejaoksessa päätettyjen kriteerien mukaisesti. Arvosanojen pisterajat päätetään lautakunnassa vasta kun arvostelutyö on tehty. Jokaisella tutkintokerralla on omat pisterajat arvosanoille[4].

Arvosanat ja pisterajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväästä 2014 otettiin asteittain käyttöön uusi menetelmä arvosanojen pisterajojen määrittämiseksi. Menetelmä perustuu nk. standardoitujen yhteispisteiden keskiarvoon (SYK). Menetelmän avulla muodostetaan kahden peräkkäisen tutkintokerran kaikista kirjoittajista jakauman, johon voidaan sitten verrata yksittäisen kokeen osallistujaprofiilia arvosanojen pisterajoja määrittäessä. Näin ollen arvosanojen jakauma pysyy vertailukelpoisena myös aineissa joissa kirjoittajajoukko on hyvin valikoitunut nykyisen ylioppilastutkinnon suuren valinnaisuuden takia. Aikaisempi koekohtainen menetelmä, jossa pisterajat määritettiin niin että tietty prosenttiosuus kokelaista sai tietyn arvosanan toimi hyvin tilanteessa jossa suurin osa kokelaista kirjoitti kaikki kokeet. Valinnaisissa kokeissa, joissa osanottajajoukko on hyvin valikoitunut, vanha menetelmä johti usein tilanteisiin joissa kokelaat saivat liian alhaisen arvosanan niiden osaamistasoon nähden, jolloin eri aineiden ja jopa saman aineen eri tutkintokertojen arvosanat eivät olleet vertailukelpoisia keskenään[12].   

Alla olevassa taulukossa esitetään arvostelussa käytettyjä arvosanoja, niitä vastaavia kompensaatiopisteitä sekä arvosanojen suuntaa-antava suhteellinen jakautuminen kokelaiden kesken kokeessa jossa kirjoittajajoukko vastaa kyseisen ja edellisen tutkintokerran kaikkien kokelaiden osallistujaprofiilia. Eri kokeissa suhteelliset osuudet voivat poiketa huomattavasti esitetystä koekohtaisten pisterajojen määrittämisessä käytetyn SYK-menetelmän takia.

Kirjainlyhenne Arvosana Kompensaatiopisteet Osuus arvosanoista
L Laudatur 7 5 %
E Eximia cum laude approbatur 6 15 %
M Magna cum laude approbatur 5 20 %
C Cum laude approbatur 4 24 %
B Lubenter approbatur 3 20 %
A Approbatur 2 11 %
I Improbatur 0 5 %

Alkujaan käytössä olivat vain arvosanat I, A, C ja L. Lubenter approbatur ja magna cum laude approbatur otettiin käyttöön vuonna 1970, eximia cum laude approbatur vuonna 1996.

Kompensaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli kokelas on saanut pakollisessa kokeessa hylättyä arvosanaa i (improbatur) voi hän silti tulla ylioppilaaksi kompensaatiomenettelyn jos hän on saanut riittävän hyviä arvosanoja muissa kokeissa. Tämä edellyttää ettei hän ole erikseen kieltänyt kompensaation. Kompensaatio ei korota hylättyä arvosanaa hyväksytyksi (approbatur), vaan sallii ainoastaan että kokelas voi silti tulla ylioppilaaksi pakollisen kokeen hylättyä arvosanaa huolimatta. Ilman kompensaatiota hylätty pakollinen koe estää koelasta tulemasta ylioppilaaksi. Kompensoitu hylätty arvosana merkitään kokelaan ylioppilastutkintotodistukseen. Ylimääräisessä aineessa saatu hylättyä arvosanaa ei voi kompensoida, mutta se ei estä kokelasta tulemasta ylioppilaaksi, eikä arvosanaa merkitä todistukseen[4].

Hylätty suoritus jaetaan neljään luokkaan (i+, i, i- ja i=) riippuen siitä miten lähellä hyväksyttyä arvosanaa se on. Kaikista kokelaan hyväksytyistä kokeista, mukaan lukien valinnaisia aineita, lasketaan arvosanojen perusteella saadut kompensaatiopisteet yhteen, jolloin 12 kompensaatiopistettä kompensoi i+:n, 14 pistettä i:n, 16 pistettä i-:n ja 18 pistettä i=:n[4].

Ennen vuotta 2006 kirjoittaneilla oli käytössään lisäksi mahdollisuus kompensoida matematiikka sekä reaali toisillaan. Tällöin kompensaatio tapahtui näiden kahden aineen välillä suhteellisen helposti, mikäli kokelaan taidot olivat selkeästi kanavoituneet toiseen näistä aineista, mistä toinen puolestaan kärsi. Käytäntö poistettiin reaaliuudistuksen myötä. Äidinkieltä ei ennen ollut mahdollista kompensoida muilla aineilla.

Ylioppilastutkintomaksut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilastutkinnon suorittamisesta peritään tutkintomaksu. Yhden tutkintokerran perusmaksu on 14 €, ja sen lisäksi peritään koekohtainen maksu, joka on 28 €. Jos esimerkiksi suorittaa kuusi ainetta hajautettuna kahteen tutkintokertaan, maksu on 6 × 28 euroa + 2 × 14 euroa = 196 euroa.

Edullisimmillaan ylioppilastutkinnon voi suorittaa 126 eurolla (perusmaksu ja 4 ainetta).[13]

Suomen Lukiolaisten Liitto on pitkään vaatinut ylioppilastutkintomaksujen poistamista opiskelijoilta, sillä liiton mielestä ne ovat ristiriidassa maksuttoman koulutuksen periaatteen kanssa.[14]

Tilastoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla olevassa taulukossa on tilastoja[15] ylioppilaskokeisiin ilmoittautuneista henkilöistä sekä hyväksytyistä ja hylätyistä tutkinnoista. Henkilö on suorittanut ylioppilastutkinnon hyväksytysti, kun hän on suorittanut neljä pakollista koetta ja myös saanut lukion päättötodistuksen. Ilmoittautuneiden määrä sisältää myös kokelaat, jotka uusivat aiemmin suoritettuja kokeita, täydentävät valmista tutkintoa, tai jotka vain aloittavat tutkinnon suorittamisen osallistumalla yksittäiseen kokeeseen.[16]

Aika Ilmoittautuneita Hyväksyttyjä Hylättyjä
Kevät 1996 40 469 32 672 1 712
Syksy 1996 18 429 2 009 746
Kevät 1997 43 316 32 672 1 563
Syksy 1997 25 067 2 351 480
Kevät 1998 44 030 32 096 1 667
Syksy 1998 29 814 2 636 989
Kevät 1999 43 958 31 437 1 959
Syksy 1999 32 749 2 880 1 275
Kevät 2000 44 629 32 394 1 785
Syksy 2000 34 206 3 241 1 083
Kevät 2001 44 767 31 872 1 887
Syksy 2001 35 357 3 394 1 166
Kevät 2002 45 045 32 512 1 946
Syksy 2002 35 913 3 683 1 190
Kevät 2003 43 875 31 463 2 093
Syksy 2003 36 153 3 704 1 237
Kevät 2004 43 130 31 040 2 195
Syksy 2004 35 294 3 580 1 294
Kevät 2005 41 878 30 259 2 300
Syksy 2005 36 668 3 770 1 357
Kevät 2006 40 628 29 024 2 383
Syksy 2006 3 798 1 362
Kevät 2007 41 319 29 588 2 254
Kevät 2010 28 800 1 791
Syksy 2010 3 515 955
Kevät 2011 28 809 1 674
Syksy 2011 3 604 808
Kevät 2012 41 764 28 037 1 695
Syksy 2012 37 021 3 558 832
Kevät 2013 42 090 28 158 1 729
Syksy 2013 36 888 3 560 895
Kevät 2014 42 007 27 856 1 823
Syksy 2014 36 802 3 763 883
Kevät 2015 41 045 27 039 1 655
Syksy 2015 36 859 3 579 972
Kevät 2016 40 994 27 015 1 867

[17] [18]

Eniten laudatureja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähän mennessä eniten laudatureja on kirjoittanut mikkeliläinen ylioppilas, joka keräsi keväällä 2016 valmistuneeseen tutkintoonsa 12 laudaturia[19]. Aiempi ennätys on 11 laudaturia vuodelta 2010, jolloin Tornion yhteislyseon lukion oppilas kirjoitti eximian pitkästä matematiikasta sekä laudaturia kemiasta, maantieteestä, historiasta, yhteiskuntaopista, biologiasta, fysiikasta, äidinkielestä, pitkästä ruotsista, pitkästä englannista sekä lyhyestä espanjasta ja ranskasta.

Riemuylioppilas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riemuylioppilaaksi voidaan kutsua ylioppilasta, jonka ylioppilaaksi pääsystä on kulunut aikaa 50 vuotta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Utrio, Kaari 2006: Suomen naisen tie: pirtistä parlamenttiin. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkinto/info/
  2. Karjalainen, Antti: Naisyrittäjien kaunis perintö. Glorian antiikki 7/2012, 2012, s. 24-29.
  3. Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistusta valottaa kirja Ylioppilastekstejä 2006 (SKS, ÄOL, ISBN 951-746-837-7)
  4. a b c d e f Yleiset ohjeet ja määräykset, Ylioppilastutkintolautakunta 11.5.2016 (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Yleiset/Maaraykset_ja_ohjeet_2016_fi.pdf)
  5. Ylioppilastutkinnon sähköistämisen aikataulu (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Sahkoinen_tutkinto/aikataulu.pdf)
  6. Abitti - Kohti sähköistä ylioppilaskoetta www.abitti.fi. Viitattu 19.8.2016.
  7. a b c Reaaliaineiden paperisten kokeiden määräykset (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_maaraykset_reaaliaineet_5.6.2015.pdf)
  8. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_maaraykset_reaaliaineet_sahkoiset_5.6.2015.pdf)
  9. Matematiikan kokeen määräykset (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_maaraykset_matematiikka.pdf)
  10. a b Toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten kokeiden määräykset (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_maaraykset_kielikokeet.pdf)
  11. Äidinkielen kokeen määräykset (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_maaraykset_aidinkieli.pdf)
  12. Uudistuva ylioppilastutkinto www.ylioppilastutkinto.fi. Viitattu 19.8.2016.
  13. Ylioppilastutkintolautakunta, hinnasto
  14. SLL: lausunto lukiokoulutuksen kehittämisestä
  15. http://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/ylioppilastutkinto/tilastoja/
  16. Tilastot Ylioppilastutkinto.fi. Viitattu 27.5.2016.
  17. Hyväksytysti suoritetut ylioppilastutkinnot 2010 - 2015 Ylioppilastutkinto.fi. Viitattu 27.5.2016.
  18. Hyväksytysti suoritetut ylioppilastutkinnot 2016K 1 Ylioppilastutkinto.fi. Viitattu 27.5.2016.
  19. 12 laudaturin SE-mies – "Haluan tehdä maailmasta paremman paikan" - video Viitattu 19.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]