Janne Vilkuna

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Janne Tapio Vilkuna, Jyväskylän yliopiston päärakennuksella lokakuussa 2009.

Janne Tapio Vilkuna (s. 8. elokuuta 1954 Helsinki[1]) on Jyväskylän yliopiston museologian professori ja Jyväskylän yliopiston museon johtaja.[2][3] Hän on myös toiminut useissa museoalan luottamustoimissa ja asiantuntijatehtävissä sekä kirjoittanut lukuisia julkaisuja arkeologian, kansatieteen, Suomen historian, taidehistorian ja museologian alalta. Vilkuna on Suomen ensimmäinen museologian professori.

Vilkuna on sotilasarvoltaan majuri.[1][4]

Vuonna 2000 Vilkuna osallistui seurueeseen, joka matkasi soutamalla Jyväskylästä Viron Tarttoon.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilkuna valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1979 pääaineenaan arkeologia. Hän työskenteli Keski-Suomen museossa eri tehtävissä vuosina 1980–1989. Vilkuna siirtyi Jyväskylän yliopiston palvelukseen vuonna 1989, kun hänet nimitettiin vasta perustettuun museologian yliassistentin virkaan. Hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1992. Vuonna 1993 hänet nimitettiin Jyväskylän yliopiston museon johtajaksi. Ylisassistentin virka muuttui määräaikaiseksi apulaisprofessuuriksi 1997, määräaikaiseksi professuuriksi 1998 ja edelleen vakinaiseksi professuuriksi 1999.[1] Vilkunasta tuli Suomen ensimmäinen museologian professori.

Vilkunan merkittävimpiä julkaisuja on 75 vuotta museoiden hyväksi – Suomen museoliitto 1923–1998 (1998).

Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Janne Vilkuna on edesmenneen akateemikko, kansatieteilijä, kielitieteilijä ja historiantutkija Kustaa Vilkunan pojanpoika ja historiantutkija Kustaa H. J. Vilkunan veli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Janne Vilkunan cv Jyväskylän yliopisto. Viitattu 13.10.2009.
  2. Professori: Tampere on Suomen museopääkaupunki – pesee Helsingin ja Jyväskylän mennen tullen Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2017.
  3. Kansalaisten aarteet täydentävät mutta eivät korvaa: "Museot perustetaan ikuisuutta varten" Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2017.
  4. Professori Vilkunan julkaisut Jyväskylän yliopisto. Viitattu 13.10.2009.
  5. Vilkuna, Janne: Souturetki Jyväskylästä Tarttoon 12.–27.7.2000. Puuvene, 2000, nro 4, s. 62–67. ISSN 1238-2841.