Tartto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tartto
(Tartu)
Näkymä Toomemäeltä kaupungintalolle.
Näkymä Toomemäeltä kaupungintalolle.
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna

Tartto

Koordinaatit: 58°23′N, 026°43′E

Valtio Viro
Maakunta Tartumaa
Perustettu 1030
Kaupunginoikeudet ennen vuotta 1262
Hallinto
 – Kaupunginjohtaja Urmas Klaas
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 38,8 km²
 – Maa 37,9 km²
 – Sisävesi 1,3 km² (3,39 %)
Korkeus 57,2 m
Väkiluku (2014) 98 449
 – Tiheys 2 537 as./km²
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3
Muut nimitykset: Tarbatu (alkup. nimi), Dorpat (saks.), Dorpt, Derpt (Дерпть), Jurjev (Юрьев) (ven.), Tarto (eteläviron murteella)

Tartto (viroksi Tartu) on Viron toiseksi suurin kaupunki, jossa asui vuonna 2012 runsaat 99 558 asukasta.[1] Emajoen varrella sijaitseva Tartto on Etelä-Viron keskus ja Tartumaan maakunnan pääkaupunki.

Tarttoa pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina, henkisenä pääkaupunkina.[2] Kaupungissa on 1632 perustettu maan vanhin ja suurin yliopisto, vanhin vironkielinen teatteri Vanemuine, Viron opetus- ja tiedeministeriö, korkein oikeus ja Viron kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum).

Maantiede ja kaupunginosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartto sijaitsee Emajoen keskijuoksulla Võrtsjärven ja Peipsijärven välillä. Emajoen laakso halkaisee kaupungin luoteesta kaakkoon 800–2 000 metriä leveänä. Laakeaa laaksoa ympäröivät aaltoilevat moreenitasanteet. Tarton keskusalueella sijaitsee tasalakinen Toomemägi, jota ympäröivät pienemmät notkelmat.lähde?

Tartto on liikenteellinen solmukohta: sen kautta kulkee rautatie Tapaan, Valgaan ja Petseriin sekä TallinnanVõrun sekä JõhvinValgan kantatiet. Tartosta lähtee lisäksi tie Viljandin, Jõgevan ja Räpinan suuntiin. Tarton lentokenttä sijaitsee Ülenurmella.

Kaupungin pinta-alasta (38,8 km²) 27,8 prosenttia (10,8 km²) on asuinmaata, 13,4 prosenttia (5,2 km²) soista vesijättö- ja joutomaata, 12,6 prosenttia (4,9 km²) katuja ja rautateitä, 10 prosenttia (3,9 km²) puistoja ja viheralueita sekä 7,2 prosenttia (2,8 km²) teollisuusalueita.

Kaupungissa sijaitsevasta yli 8 000 yrityksestä kolmannes toimii kaupan, palveluiden ja kiinteistönvälityksen alalla. Tartossa on kehittynyt huonekalu-, kone- ja tekstiiliteollisuus. Lisäksi elintarviketeollisuuden alalla toimii kaksi suuryritystä: A. Le Coq -juomatehdas ja Salvest-säilyketehdas. Tarttoon on sijoitettu myös useita valtakunnallisesti tärkeitä instituutioita yliopiston lisäksi, esimerkiksi Baltic Defence College, Valtakunnanoikeus, opetus- ja tiedeministeriö sekä muun muassa Viron kansallismuseo ja Viron kirjallisuusmuseo.

Tarttoon jaettu 17 kaupunginosaan (linnaosa) ja 31 alueeseen (asum), jotka vaihtelevat asukasluvultaan ja pinta-alaltaan suuresti. Runsasväkisimmät kaupunginosat ovat itäinen lähiökaupunginosa Annelinn (28 000 asukasta), puutalokaupunki Karlova (9 000 as.) sekä omakoti- ja viheralue Tammelinn (8 000 as.). Väestömäärältään pienimpiä ovat Maarjamõisa (500 as.) ja läntisimpänä sijaitseva Ränilinn, maaseutumainen Ihaste keskustan kaakkoispuolella ja puutaloalue Supilinn (1 800 as.). Pinta-alaltaan suurimmat kaupunginosat ovat Annelinn (536 ha), Ihaste (424 ha) ja eteläinen Ropkan teollisuusalue (354 ha). Alueeltaan pienimpiä kaupunginosia ovat Supilinn (48 ha), Vaksali (75 ha) ja Variku (77 ha).lähde?

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarton asukasluku ylitti ensimmäisen kerran 100 000 asukkaan rajan vuonna 1977. Ennen Neuvostoliiton hajoamista suoritetussa väestönlaskennassa väkiluku oli 113 977,[3] mutta väheni 1990-luvulla jatkuvasti, kunnes alkoi vuoden 2002 jälkeen vähitellen kasvamaan.[1]

Vuosi 1840 [4] 1897 [5] 1934 [6] 1959 [7] 1970 [8] 1979 [9] 1989 [3] 2001 [1] 2006 [1] 2012 [1] 2013 [1] 2014 [1]
Väkiluku &&&&&&&&&&012309.&&&&0012 309 &&&&&&&&&&042308.&&&&0042 308 &&&&&&&&&&058876.&&&&0058 876 &&&&&&&&&&074263.&&&&0074 263 &&&&&&&&&&090459.&&&&0090 459 &&&&&&&&&0104518.&&&&00104 518 &&&&&&&&&0113977.&&&&00113 977 &&&&&&&&&0101207.&&&&00101 207 &&&&&&&&&0101740.&&&&00101 740 &&&&&&&&&&099558.&&&&0099 558 &&&&&&&&&&099518.&&&&0099 518 &&&&&&&&&&098449.&&&&0098 449

Viron muiden suurten kaupunkien tapaan Tartossakin on merkittävä venäjänkielinen vähemmistö. Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan Tarton kaupungissa oli 97 600 asukasta, joista 79 700 (81,7 %) oli virolaisia, 14 340 (14,7 %) venäläisiä ja 3 424 (3,5 %) muita kansallisuuksia.[10] Tarkemmin jaoteltuna muut kansallisuudet olivat: ukrainalaiset 0,9 prosenttia, suomalaiset 0,7 prosenttia ja valkovenäläiset 0,4 prosenttia.[11]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin päättävänä elimenä toimii 49-jäseninen kaupunginvaltuusto eli linnavolikogu, jonka jäsenet valitaan kuntavaaleissa neljän vuoden kausiksi. Kaupunkia hallinnoi toimeenpanevana elimenä kaupunginhallitus eli linnavalitsus, johon kuuluu kaupunginjohtajan (linnapea) lisäksi viisi apulaiskaupunginjohtajaa (abilinnapea).

Kaupunginvaltuusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kaupunginvaltuusto valittiin 4-vuotiselle kaudelleen Viron kunnallisvaaleissa 20. lokakuuta 2013. Vaalien myötä valtuustoryhmien (fraktsioonid) jakauma on seuraava:[12]

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana on 16. huhtikuuta 2015 lähtien toiminut Vladimir Šokman (Keskustapuolue). Varapuheenjohtana vuoden 2013 vaaleista lähtien on ollut Triin Anette Kaasik (Reformipuolue). Puheenjohtajat muodostavat valtuustoryhmien johtajien kanssa valtuuston johtoelimen. Kaupunginvaltuuston työtä tukee ja asioita valmistelee yhdeksän lautakuntaa, joilla on oikeus tehdä aloitteita. Valtuuston päätäntävallassa ovat kaupungin tulo- ja menoarvio, lainat, varojen jakaminen hallintoalojen kesken, kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus jne.[13]

Kaupungin hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkia hallinnoi reformi- ja keskustapuolueiden muodostama kaupunginhallitus. Kaupunginjohtajana on toiminut huhtikuusta 2014 Urmas Klaas. Hänen apunaan toimii viisi apulaiskaupunginjohtajaa, jotka kukin vastaavat eri hallintoalojen toiminnasta. Lisäksi kaupunginjohtajan alaisuudessa työskentelee kaupunginsihteeri ja hänen johtamansa kaupunginkanslia. Hallituksen jäsenet ja vastuualueet ovat seuraavat:[14]

  • Urmas Klaas, kaupunginjohtaja: suhdetoiminta (tiedotus, markkinointi- ja matkailupalvelut, protokollaosasto), kaupunginsihteeri ja kaupunginkanslia (kirjanpito, henkilöstöasiat, oikeuspalvelut, sisäinen tarkastus, it-palvelut)
  • Jaan Õunapuu, apulaiskaupunginjohtaja: yrittäjyysasiat (rekisteröinti) ja taloustoimi (kirjanpito)
  • Tiia Teppan, apulaiskaupunginjohtaja: sivistystoimi ja kulttuuritoimi (kulttuuripalvelut, liikunta- ja nuorisoasiat)
  • Artjom Suvorov, apulaiskaupunginjohtaja: sosiaalitoimi ja terveydenhoito
  • Jarno Laur, apulaiskaupunginjohtaja: varainhallinta (katu- ja puisto-osasto, liikenneosasto, puhtaanapito) ja tilapalvelut (asunto- ja rakennuspalvelut)
  • Valvo Semilarski, apulaiskaupunginjohtaja: suunnittelu- ja maankäyttötoimi (kehittämispalvelut, kaupungin ja maankäytön suunnittelu, insinööripalvelut) ja rakennusoimi (arkkitehtuuripalvelut, rakennustarkastus, suojelukohteet)

Klaasin edeltäjä kaupunginjohtajana oli Urmas Kruuse, joka siirtyi Tarton kaupunginjohtajan tehtävistä terveys- ja työministeriksi Taavi Rõivasin hallitukseen.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartto on Viron vanhin ja Pohjois-Euroopan vanhimpia kaupunkeja. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on vuodelta 1030[15][16], esimerkiksi Moskova, Tallinna, Riika, Tukholma ja Turku ovat nuorempia kuin Tartto.

Venäläisten, saksalaisten, puolalaisten ja ruotsalaisten kiistakapula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että Tarton kohdalla Toomemäen laella on ollut virolaisten muinaislinna jo 400-luvulla. Vuonna 1030 Kiovan ruhtinas Jaroslav I Viisas valloitti Tarbatun ja rakensi paikalle oman linnansa nimeltään Jurjev.[15][16] Tarton kautta kulkivat kauppatiet Suomenlahdelta länteen liiviläisten maille sekä itään Pihkovan ja Novgorodin valtakuntiin. Joenylityskohta Tarton kohdalla oli strategisesti tärkeä.

Saksalaiset ristiritarit valloittivat Liivinmaan ja Vironmaan vuoteen 1224 mennessä, mutta Tarton linna piti puoliaan pisimpään. Tarbatun linnoitusrakennelmat jäivät 1200-luvun loppupuolella rakennetun saksalaisten piispanlinnoituksen muurien alle. Samalla Toomemäen pohjoisosaan alettiin rakentaa Baltian suurinta kirkkoa, Pyhän Dionysiuksen tuomiokirkkoa, joka jäi pois käytöstä uskonpuhdistuksen levittyä alueelle vuonna 1525. Kaupunkina Tartto mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1262. 1200-luvun lopusta lähtien se kuului Hansaliittoon saksalaisella nimellä Dorpat.

Liivinmaan sodassa venäläiset valloittivat Tarton. Sen jälkeen valta vaihtui tiuhaan tahtiin, kun venäläisten jälkeen tulivat puolalaiset, sitten ruotsalaiset, sen jälkeen taas puolalaiset. Venäläisvalta kesti pisimpään (1558–1582), mutta Venäjän–Puolan rauhansopimuksessa 1583 Tartto jäi Puolalle. Alkoi katolinen vastauskonpuhdistus, jonka panivat toimeen kaupunkiin saapuneen jesuiitat. He perustivat myös Viron ensimmäisen korkeakoulun, kymnaasin, Tarttoon 1583.

Ruotsin valtaan kaupunki joutui jälleen 1625. Kaupunkia alettiin luterilaistaa. Vuonna 1630 ruotsalaiset perustivat kaupunkiin kymnaasin ja 1631 kirjapainon. Seuraavana vuonna (1632) perustettiin Tarton yliopisto, Academia Dorpatensis, josta kaupunki parhaiten tunnetaan. Kansalta alettiin edellyttää lukutaitoa, minkä vuoksi tarvittiin opettajia. Tarttoon perustettiin koko Ruotsin valtakunnan ensimmäinen kyläkoulunopettajien seminaari, niin sanottu Forseliuksen seminaari.[17]

Tsaarin aika ja kansallinen herääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1786 valmistunut Tarton raatihuone hansapäivien aikana.
Toisessa maailmansodassa tuhoutuneen Kivisillan pienoismalli nykyisen Kaarisillan luona.

Suuressa Pohjan sodassa venäläiset pääsivät taas Tarton isänniksi. Ruotsalaiset siirsivät yliopiston sodalta turvaan Pärnuun, ennen kuin sen toiminta lakkasi kokonaan. Ruotsalaisten paluuta pelätessään venäläiset karkottivat vuonna 1708 kaupungin kaikki 800 saksalaista asukasta Venäjälle ja hävittivät kaupungin talot ja puolustusrakennelmat. Taistelutoiminnan päätyttyä Liivinmaalla vuonna 1710 oli Tartossa jäljellä neljä ehjää taloa ja 21 asukasta.lähde?

Kaupunki toipui sodasta hitaasti, ja 1700-luvun kuluessa kaupunkia tuhosivat myös tulipalot vuosina 1755, 1763 ja pahimmin 1775, jolloin kaupungista tuhoutui kaksi kolmasosaa. Sen jälkeen, keisarinna Katariina Suuren hallintokaudella, Tartto rakennettiin lopullisesti uudelleen. Keisarinna lahjoitti kaupungille myös Kivisillan, joka oli ensimmäinen pysyvä silta joen yli.

Vuodesta 1782 lähtien Tartto ei ole ollut enää linnoituskaupunki. Tuolloin Toomemäki siirtyi kaupungin hallintaan. Asukkaita kaupungissa oli 1700-luvun lopulla 3 500. Yliopisto avattiin uudelleen vuonna 1802. Sen ansiosta kaupungin elämä vilkastui, ja se alkoi kasvaa nopeaan tahtiin, niin että 1800-luvun lopulla asukkaita oli jo 42 000. Vuonna 1876 Tartto sai rautatien, joka yhdisti sen Tallinnaan ja sitä kautta Pietariin. Myöhemmin rautatieyhteyttä jatkettiin Valgaan ja Riikaan.

Tartto oli yliopiston ansiosta koko Vironmaan ja Liivinmaan henkinen keskus. Siitä tuli myös Viron kansallisen heräämisen keskipiste 1800-luvun loppupuolella. Kaupungissa alkoi ilmestyä Eesti Postimees -sanomalehti ja siellä perustettiin Vanemuine-yhdistys. Tartossa perustettiin myös Eesti Kirjameeste Selts (Viron kirjailijoiden seura) ja Õpetatud Eesti Selts (Viron sivistysseura). Tartossa aloitti toimintansa myös ensimmäinen vironkielinen oppikoulu, Miina Härman koulu vuonna 1906.

Lokakuun vallankumous tapahtui Tartossa rauhanomaisesti ja toi mukanaan lähinnä maltillisia muutoksia. 24. helmikuuta 1918 kaupunki joutui kuitenkin saksalaisten ankaran miehityksen alle. Vallankumous Saksassa pakotti saksalaiset miehitysjoukot lähtemään, ja seuraavaksi kaupunki joutui Viron työkansan kommuunin joukkojen hirmuhallinnon alle 22. joulukuuta 1918. Viron joukot vapauttivat kaupungin lopulta 14. tammikuuta 1919 Julius Kuperjanovin johdolla.

Kaupungin nimi oli vuosina 1893–1919 jälleen Jurjev (ven. Юрьев).[15][16] Tämä Liivinmaan kuvernementin kihlakuntakaupunki on esimerkiksi vuoden 1897 väestönlaskennassa.[5]

Itsenäisen Viron sivistyspääkaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartossa solmittiin rauhansopimukset Neuvosto-Venäjän ja Viron välillä 2. helmikuuta 1920 sekä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä 14. lokakuuta 1920. Itsenäisessä Virossa Tarton asema sivistyspääkaupunkina säilyi ja jopa vahvistui. Kaupungissa toimi kansallinen yliopisto, musiikkikorkeakoulu, taidekorkeakoulu Pallas, ja museoita kaupungissa oli yhtä paljon kuin muualla maassa yhteensä.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viro liitettiin Neuvostoliittoon 6. elokuuta 1940, ja sen jälkeen aloitettiin suuria sosialistisia muutoksia. Kaupungin budjetti kasvoi peräti kolminkertaiseksi, kun terveydenhuoltoa ja sivistystointa tehostettiin. Yritykset ja kiinteistöt kansallistettiin, ja monia omistajia vainottiin. Ensimmäiset suurkarkotukset olivat virolaisille suuri järkytys: 14. kesäkuuta 1941 kaupungista vietiin karjavaunuissa Siperiaan lähes tuhat henkeä.

Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941, alkoivat Tartossa pakkoevakuoinnit ja summittaiset vangitsemiset. Taistelu Tartosta alkoi 10. päivä heinäkuuta ja kesti kaksi viikkoa. Taistelu käytiin aluksi pääasiassa virolaisten sissien ja Neuvostoliiton armeijan välillä saksalaisten pysäytettyä hyökkäyksensä etelämmäksi. Tarttoon saapui vain kaksi kuorma-autollista saksalaisia sotilaita, mutta puna-armeija vetäytyi keskustasta Emajoen toiselle puolelle, koska luuli Saksan aloittaneen suuremman hyökkäyksen. Neuvostojoukot pitivät puoliaan Emajoen toisella puolella tuhottuaan joen yli vievät sillat, muun muassa historiallisen Kivisillan. Saksan armeija jatkoi hyökkäystään ja valtasi Tarton 25. heinäkuuta.

Vaikka saksalaiset otettiin aluksi vastaan vapauttajina, pian huomattiin, että hirmuhallinto oli vain vaihtunut toiseen. Saksalaiset perustivat kaupungin laidalle jopa keskitysleirin, johon koottiin vasemmistoaktivistit, juutalaiset ja romanit. Teloitukset suoritettiin kaupungin etelälaidalla, eikä panssarikaivantoihin haudattujen ruumiiden määrää tiedetä nykyisinkään.

Puna-armeija alkoi lähestyä Viroa murrettuaan Leningradin saartorenkaan. Elokuussa 1944 puna-armeijan joukot saapuivat Tarttoon etelästä Peipsijärven eteläpuolelta. Tällä kertaa taistelu kaupungista oli ankarampi kuin 1941. Saksalaiset polttivat kaupunkia vetäytyessään. Keskikaupunki jäi puna-armeijan haltuun 25. elokuuta, mutta saksalaiset onnistuttiin ajamaan Emajoen takaa vasta 17. syyskuuta. Taisteluissa ja tykistön tulituksessa kaupungista raunioitui kaksi kolmasosaa, muun muassa kaikki sillat, Armas Lindgrenin suunnittelema Vanemuine-teatteri ja Raadin kartano, jossa toimi Viron kansallismuseo. Yliopisto ja raatihuone sen sijaan säästyivät.

Sodan jälkeen kaupunkilaiset velvoitettiin mittaviin raivaus-, purku- ja rakennustöihin. Vaativimmat rakennustyöt jäivät saksalaisten sotavankien vastuulle. Kaupungin keskustassa olevat puistot ja viheralueet ovat peräisin sodanjälkeiseltä ajalta, sillä kaupunginarkkitehti Arnold Matteus vaati, että keskikaupunkiin jätettäisiin tilaa.

Neuvostokaupunkina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1949 suurkarkotus oli suunnattu erityisesti kulakkeja vastaan, eikä se kohdistunut niinkään kaupunkiväestöön. Tartosta vietiin noin 700 henkeä, maakunnasta kaikkiaan 3 800 henkeä.

Nikita Hruštšovin aikana asuntopulan tyydyttämiseksi alettiin rakentaa nopeasti yksinkertaisia asuinrakennuksia. Näiltä ajoilta ovat peräisin ensimmäiset tyyppitalot, viisikerroksiset harmaatiiliset asuintalot, joita nimitetään hruštšovkaksi. Myös Brežnevin kaudella, niin sanottuna pysähtyneisyyden aikana, rakennustoiminta oli vireää. Tuolloin siirryttiin kuitenkin tehokkaampaan elementtirakentamiseen. Erityisesti Emajoen itäpuolella Annelinnassa on laajoja elementtitalolähiöitä eli mikrorajooneja.

Neuvostoliiton aikana Tartto oli osittain ulkomaalaisilta suljettu sotilaskaupunki, jossa oli mahdollista käydä, mutta ei yöpyä. Kaupungin itäosissa, Raadilla, oli yksi Neuvostoliiton suurimpia sotilaslentokenttiä. Siksi esimerkiksi yliopiston kansainväliset tieteelliset konferenssit piti järjestää Tallinnassa.

Lentotukikohdan henkilökuntaa varten rakennettiin kaupungin itäosiin kokonainen uusi kaupunginosa. Raadin lentokenttä on nykyisin joutomaata, ja sinne kaavaillaan Viron kansallismuseon uutta päärakennusta. Maaperän puhdistaminen ja yleinen siivoaminen on vaatinut sotilastukikohdan lakkauttamisen jälkeen valtavasti resursseja.

Tartto oli henkisenä pääkaupunkina ja yliopistokaupunkina myös Viron vapaustaistelun keskus. Sieltä saivat alkunsa 1980-luvulla kuuluisa venäläistämistä vastustava ”40:n kirje” ja vuoden 1986 ”fosforiittisota”. Tartossa käytettiin julkisesti ensimmäistä kertaa kansallisvärejä, kun kansallisperintöä vaaliva Muinsuskaitse Selts (Muinaismuistoyhdistys) piti siellä joukkokokoontumisen vuonna 1988.lähde?

Uudelleen itsenäistyneessä Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyden aikana Tartto on joutunut kilpailemaan pääkaupunki Tallinnan kanssa. Uusi poliittis-taloudellinen järjestelmä toi mukanaan aluksi elintason laskun, työttömyyttä, sosiaalisia ongelmia ja kaupunkikuvan kurjistumista. Vuonna 1989 Tartossa oli asukkaita 113 000, mutta vuoteen 2000 mennessä se oli laskenut 101 000:een. Taloudellinen ja sosiaalinen tilanne on kuitenkin kehittynyt 2000-luvun alkuvuosikymmenillä aikana hyvään suuntaan.

Matkailu ja nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartto oli neuvostoaikana kielletty kaupunki, ja muutenkin ulkomaalaiset harvoin matkustivat Neuvosto-Viroon muualle kuin Tallinnaan. 1990-luvulta lähtien matkailu on Tartossa kuitenkin kasvanut jatkuvasti. Samalla kun turismin kysyntä eli turistien määrä on kasvanut, on kehittynyt myös tarjonta, esimerkiksi majoituspalvelut. Vuonna 2003 matkailijoita kävi Tartossa yhteensä 91 000 ja vuonna 2006 130 700. Ulkomaalaisia kävijöistä oli vastaavasti 40 000 ja 63 000, joista suomalaisten osuus oli melkein puolet.

Toomemäen puisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toomemägi

Toomemägi on saanut nimensä mäelle rakennetuista Tarton tuomiokirkosta ja piispanlinnasta. Vuonna 1708 venäläiset tuhosivat lähes kaikki keskiaikaiset linnoitteet alueelta. Nykyisin paikka on Tarton omaleimaisin puisto, jota kaunistavat yliopiston maineikkaimmille opiskelijoilleen ja opettajilleen pystyttämät muistomerkit sekä lukemattomat vaahterat, lehmukset ja jalavat.

Tarton tuomiokirkko oli aikanaan koko Baltian merkittävimpiä goottilaistyylisiä tiilirakennuksia. Nykyään tiloissa toimii Tarton yliopiston museo. Tornit on kunnostettu näköalapaikaksi, jotka ovat yleisölle avoinna kesäkausina. Raunioissa järjestetään kesäisin teatteriesityksiä ja konsertteja.

Tuomiokirkon vieressä on Kristjan Jaak Petersonin (1801–1822) patsas[18]. Hän loi vironkielisen kirjallisuuden perustan[19]. Toinen muistomerkki Toomemäellä on K. E. von Baerin (1792–1876) patsas[20]. Hän oli 1800-luvun monipuolisimpia luonnontieteilijöitä.[21]

Toomemäen lounaislaidalla sijaitsee Tarton tähtitorni (J. W. Krause, 1805). Lisäksi Toomemäellä on Vanha anatomianlaitos eli Vana anatoomikum (J. W. Krause, 1805), Valtakunnanoikeuden rakennus sekä naistenklinikka.

Toomemäelle johtavien katujen yli on rakennettu kaksi siltaa: Enkelinsilta ja Pirunsilta. Vuonna 1838 valmistunut Enkelinsilta on suosittu nähtävyys. Toomemäen toisella puolella sijaitseva vaatimattomampi Pirunsilta on rakennettu 1913 Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisjuhlien kunniaksi.

Raatihuone ja Raatihuoneentori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen raatihuone on jo kolmas samalla paikalla. Se rakennettiin vuosina 1782–1786 arkkitehti J. H. B. Walterin suunnitelmien mukaan.[22] Julkisivun kaksitoista kapiteelia valmistuivat vuonna 1789. Raatihuone on Viron parhaiten säilyneitä varhaisklassisia rakennuksia.lähde?

Raatihuoneen edessä oleva Raatihuoneentori kapenee Emajokea kohti. Aukion yläpäässä on suutelevia opiskelijoita kuvaava suihkulähde Suudlevad tudengid. Aukio päättyy etelässä Emajoen yli rakennettuun Kaarisiltaan, jonka paikalla oli toiseen maailmansotaan saakka Kivisilta.

Raatihuoneen torin rakennukset muodostavat harmonisen klassistisen kokonaisuuden, joka koostuu suurelta osin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa rakennetuista kolmi- ja nelikerroksisista asuintaloista. Yhtenäisestä julkisivusta erottuu tosin uudempiakin rakennuksia, muun muassa sodan jälkeen stalinismin kaudella rakennettu eteläpuolen kortteli, joka on sovitettu kokonaisuuteen hyvin.lähde?

Torin Emajoen-puoleisessa päässä on kiinnostava Tarton taidemuseon rakennus, Barclay de Tollyn talo eli niin sanottu vino talo (1793). Julkisivu on kallellaan vasemmalle, sillä sen oikea sivu on rakennettu vanhan kaupunginmuurin päälle ja vasen paalujen varaan.[23]

Yliopiston päärakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarton yliopiston toiminta keskeytyi sadaksi vuodeksi suuren pohjan sodan alettua. Se avattiin uudelleen vuonna 1802, ja 1809 se sai uuden, J. W. Krausen suunnitteleman, empireklassistisen päärakennuksen. Päärakennuksen kauniissa juhlasalissa pidetään yliopiston tärkeimpiä tilaisuuksia ja konsertteja. Rakennuksen vasemmassa siivessä toimii myös yliopiston taidemuseo, ja yläkerrassa on vanha arestihuone. Myös suomen kielen laitos ja professuuri toimii päärakennuksessa.

Päärakennuksen takana on yliopiston perustajan Kustaa II Aadolfin patsas. Se paljastettiin vuonna 1928. Kommunistit poistivat patsaan vuonna 1950, ja paikalle jäi kukkapenkki. Vuonna 1992 valmistetun uuden muistomerkin malliksi otettiin Göteborgissa sijaitseva Kustaa Aadolfin kipsiveistos. Kustaa II Aadolf allekirjoitti Tarton yliopiston perustamisasiakirjan sotaleirillä lähellä Nürnbergiä 30. kesäkuuta 1632.

Vanhankaupungin korttelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarton vanhimmat säilyneet rakennukset keskittyvät yliopiston päärakennuksesta pohjoiseen Jaaninkadun ympäristöön.

Johanneksen kirkko on kunnostettu nykyaikana.

Johanneksen eli Jaanin kirkko rakennettiin todennäköisesti 1300-luvun ensimmäisellä kolmanneksella, torni vasta 1300-luvun jälkipuoliskolla. Kirkko vaurioitui Liivinmaan sodissa. 1830-luvulla kirkkoa uudistettiin klassismin ja puhdasoppisuuden hengessä. 1800-luvun lopussa kirkko palautettiin taas vanhaan asuunsa. Kirkko paloi toisen maailmansodan aikana. Kirkko on tunnettu terrakottaveistoksistaan. Veistoksia on alun perin ollut yli tuhat, ja niitä on edelleen jäljellä huomattava määrä. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön pitkällisten korjaustöiden jälkeen 2005. Nykyisin se palvelee seurakuntakirkkona ja konserttitilana. Kirkon tornissa on yleisölle avoin galleria ja näköalatasanne.

Johanneksen kirkkoa vastapäätä sijaitsee Tampere Maja, Tarton ystävyyskaupunki Tampereen kulttuuri- ja yhteistyökeskus, jossa on pieni hotelli ja galleria. Tampere Majan rakennus on tyypillinen 1700-luvun loppupuolella rakennettu puinen porvaristalo. Tällaisia taloja Jaaninkadun varressa ovat myös Kaupunginmuseon porvariskotimuseo ja Uppsala Maja, joka Tampere Majan tapaan on ystävyyskaupunki Uppsalan varoilla kunnostettu hotelliksi.

Lutsunkadulla on lisäksi Tarton Lelumuseo ja Antoniuksen käsityökillan talo, jossa voi käydä tutustumassa työpajojen toimintaan ja tehdä ostoksia. Killan pihalla pidetään myös konsertteja ja muita tapahtumia. Lutsunkadun yläpäässä seisova niin sanottu Lutsun teatteritalo on vanhassakaupungin viimeisiä suuria kunnostuskohteita. Rakennukseen kaavaillaan viereisen lelumuseon lisätiloja, ja sen kunnostustyöt aloitettiin vuonna 2008.

Kasvitieteellinen puutarha ja kaupunginmuurin rauniot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha on aivan kaupungin sydämessä. Se on Baltian kasvitieteellisistä puutarhoista vanhin (perustettu 1803) ja pienin (3,1 ha). Puutarhassa kasvaa 6 000 eri kasvilajia. Keskusrakennuksena on palmusali, jonka takana on vuoristo-osasto ja myös pieni lampi.

Tarton kaupunginmuuria rakennettiin todennäköisesti 1200-luvulta alkaen. Muuri oli kahden kilometrin pituinen. Siinä oli 27 tornia ja niissä yhdeksän porttia. Muurista on säilynyt kolme lyhyttä osaa. Vallihautaa on kunnostettu yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lammikoksi.[24]

Tarton yliopiston kirjaston edessä on abstrakti patsas, jonka aiheena on Juri Lotman.

Tarton suomalaiskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartossa on Tampere Majan lisäksi paljon Suomeen ja suomalaisiin liittyviä kohteita. Suomen Viron-instituutin Viron kirjailijaliiton talossa on pieni kirjasto-lukusali ja galleria. Kolmas kohde on Turun kaupungin infopiste (Ülikooli 1:n sisäpiha), jossa on Turku-infon lisäksi myös pieniä näyttelyitä. Toomemäen takana on myös Suomen kunniakonsulaatti ja Viron inkerinsuomalaisten liiton toimisto, niin sanottu Inkerin talo. Siellä voi arkisin käydä lounaalla, ja myös majoittuminen on mahdollista.

Tampere Maja on tamperelaisen, suomalaisen ja tarttolaisen kulttuurin kohtaamispaikka.

Tartossa on myös joitakin suomalaisten arkkitehtien suunnittelemia rakennuksia. Tähtveren kaupunginosassa on Alvar Aallon varhainen työ, funktionalismia edustava Villa Tammekann (1932), jossa on Turun yliopiston ja Tarton yliopiston yhteinen Granö-keskus. Lähistöllä on Armas Lindgrenin ja Wivi Lönnin yhteistyönä toteutettu ylioppilaskorporaatio Sakalan talo, joka edustaa tyyliltään hillittyä jugendia. Lindgren suunnitteli myös Tarton Vanemuine-teatteritalon (valm. 1906), mutta se raunioitui toisen maailmansodan taisteluissa.

Lähellä korp! Sakalan taloa on myös Eesti Üliõpilaste Seltsin (Viron ylioppilasseuran) kansallisromanttinen tiilirakennus (Georg Hellat, valm. 1902). Talossa käytiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän väliset rauhanneuvottelut ja solmittiin Tarton rauha 14. lokakuuta 1920. Edelleen etelämpänä Riian maantiellä on Tarton merkittävin suomalaisarkkitehtuurin näyte, Paavalin eli Paulusen kirkko. Massiivisen tiilikirkon on suunnitellut Eliel Saarinen vuonna 1913, ja se valmistui lopullisesti 1919. Kirkon ulkoasusta on Saarisen tyyli helposti tunnistettavissa, ja se luokitellaan yhdeksi suomalaisen kansallisromantiikan merkkiteoksista. Kirkko paloi vuonna 1944, ja sodan jälkeen se korjattiin, mutta kirkkosali jaettiin niin, että vain osa siitä toimi kirkkona. Kirkon lähes kymmenen vuotta kestänyt entistäminen, korjaaminen ja laajentaminen valmistui syyskuussa 2015.[25]

Puutalokaupunginosat Karlova ja Supilinn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin Suomessa, Virossa on vielä runsaasti jäljellä laajoja puutaloalueita. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä oli suunnitelmia purkaa puutaloalueita. Paikallisten kaupunkisuunnittelijoiden vastarinnan vuoksi alueita ei purettu, mutta ne rapistuivat. Neuvostokauden jälkeen heikossa kunnossa olevat puutaloalueet ovatkin viime vuosina kohentuneet huomattavasti. Virolaiset ovat myös uskollisia perinteisille rakennustekniikoille, minkä vuoksi puutalojen kunnostuksessa on muodissa niin sanottu kestävä rakentaminen. Kaupunki palkitsee vuosittain parhaiten toteutettuja kunnostuskohteita.

Tarton keskustasta kaakkoon sijaitseva Karlovan kaupunginosa keskittyy Kalevin- ja Tähenkaduille sekä niiden välisille pienille poikkikaduille. Toinen puutalokaupunginosa Tartossa on keskustasta luoteeseen, Emajoen varressa sijaitseva pienempi Supilinn (suom. ’keittokaupunki’), joka on saanut nimensä kasvisten mukaan nimetyistä kaduistaan. Tyyliltään puutalot edustavat aikakautensa – 1900-luvun vaihteen ja 1900-luvun alun – tyylejä. Enimmäkseen ne ovat kaksikerroksisia ja suomalaisittain puutaloiksi suuria. Useat ulkoisesti kivitalolta näyttävät kookkaat rakennukset ovat hirsirakenteisia.

Myös keskustasta lounaaseen sijaitsevan Kastaninkadun varressa on joukko komeita viime vuosisadan alun puurakenteisia asuintaloja.

Kansanlaulu- ja -tanssitapahtuma Europeade järjestettiin vuonna 2011 Tartossa. Yksi tapahtumapaikoista oli Tarton laululava Tähtveren asuinalueella.

Tunnettuja tarttolaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystävyyskaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tartolla on lukuisia ystävyyskaupunkeja eri puolilla Eurooppaa ja yksi Yhdysvalloissakin. Suhteiden toimivuus vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Aktiivisimmat ja tiiviimmät suhteet Tartolla on Tampereen, Turun ja Uppsalan kanssa, joilla kaikilla on Tartossa myös omat edustustonsa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Statistical Database: Population (PO0291: Population number, area and density by administrative unit or type of settlement, 1 January: Tartu city (Tietokantahaku Viron tilastokeskuksen tietokannasta) Statistics Estonia, Tallinn. Viitattu 2.5.2013. (englanniksi)
  2. Tartto – Viron henkinen pääkaupunki, Anna.fi 19.6.2009
  3. a b Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. Gorodskoi. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1989.) Демоскоп Weekly, Demoscope.ru. Viitattu 2.5.2013. (venäjäksi)
  4. Statistitšeskija tablitsy o sostojanii gorodov Rossijskoi imperii. (Tilastotaulukoita Venäjän keisarikunnan kaupungeista (1840). Kaupunki löytyy nimellä Derpt (Дерпть) julkaisun sivulta 19/41 otsikon Liftljandskaja gubernija (Liivinmaan kuvernementti) yhteydestä.) Viitattu 2.5.2013. (venäjäksi)
  5. a b Pervaja Vseobštšaja perepis naselenija Rossijskoi imperii 1897 g., Liftljandskaja gubernija (Venäjän keisarikunnan väestönlaskenta 1897. Liivinmaan kuvernementti, kaupunki löytyy nimellä g. Jurjev (г. Юрьев)) Демоскоп Weekly, Demoscope.ru. Viitattu 2.5.2013. (venäjäksi)
  6. Rahvastiku koostis ja korteriolud. 1. III 1934 Rahvaloenduse andmed, vihk II. (PDF) Riigi statistika keskbüroo. Tallinn, 1934.. Viitattu 3.5.2013. (viroksi)
  7. Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1959. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.) Демоскоп Weekly, Demoscope.ru. Viitattu 2.5.2013. (venäjäksi)
  8. Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1970. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.) Демоскоп Weekly, Demoscope.ru. Viitattu 2.5.2013. (venäjäksi)
  9. Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. (krome RSFSR) (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1979. Muut neuvostotasavallat kuin Venäjä.) Демоскоп Weekly, Demoscope.ru. Viitattu 2.5.2013. (venäjäksi)
  10. RL002: Rahvastik elukoha, soo, vanuserühma ja rahvuse järgi, 31. detsember 2011 Statistikaamet. Viitattu 23.12.2016. (viroksi)
  11. Päring Statistikaameti andmebaasist (viroksi)
  12. Tartu linn, Valimistulemus valdades ja linnades, viitattu 23.1.2017 (viroksi)
  13. Kaupunginvaltuusto Tartu.ee. Viitattu 28.7.2016. (viroksi)
  14. Organisaatiokaavio Tartu.ee. Viitattu 28.7.2016. (viroksi)
  15. a b c Tartu (Suuren neuvostotietosanakirjan eli Bolšaja sovetskaja entsiklopedijan (BSE) kaupunkiartikkelin verkkoversio) 1969–1978. Dic.academic.ru. Viitattu 20.12.2013. (venäjäksi)
  16. a b c Tartu (Geografitšeskaja entsiklopedija -kokoelmaverkkotietosanakirjan artikkelien nettiversio, lähdeteokset vuosilta 2001, 2006 ja 2008) Viitattu 20.12.2013. (venäjäksi)
  17. B. G. Forseliuse selts, viitattu 23.12.2016 (viroksi)
  18. Kristjan Jaak Petersonin muistomerkki (viroksi)
  19. Kristjan Jaak Peterson, Tuglas-seura
  20. K. E. von Baerin muistomerkki (viroksi)
  21. K. E. v. Baerin elämäkerta (englanniksi)
  22. Tarton raatihuone, Visit Estonia, viitattu 27.12.2016
  23. The Leaning House of Tartu (englanniksi)
  24. Rivo Bernotas: Medieval Town Wall of Tartu in the Light of Recent Research. (karttapiirros s. 58) Estonian Journal of Archaeology, 2011, nro 1. doi:10.3176/arch.2011.1.04. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  25. Holmila, Paula: Vaativa korjaustyö tehtiin suomalais-virolaisena yhteistyönä Tarton Paavalinkirkko on yksi Eliel Saarisen merkkitöistä. Betoni, 2016, nro 1, s. 38. Helsinki: Betoniteollisuus ry. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 5.11.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wikivoyage-Logo-v3-icon.svg Matkaopas aiheesta Tartto Wikimatkoissa

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salupere, Malle: Tuhandeaastane Tartu – Nooruse ja heade mõtete linn. Tartu Ülikooli Kirjastus, 2004. ISBN 9985-56-908-3.
  • Raam, Villem (toim.): Eesti arhitektuur 4. Tartumaa, Jõgevamaa, Valgamaa, Võrumaa, Põlvamaa. Valgus. Valgus, 1999. ISBN 9985-68-050-2.