Linnavuori

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Linnamäki” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Kernavėn maailmanperintökohteen muinaislinnan jäänteitä Liettuassa.

Linnavuori on korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettu muinainen puolustusvarustus. Linnavuoret voivat sijaita myös saaressa tai luodossa, jolloin niitä kutsutaan esimerkiksi linnasaareksi tai linnaluodoksi. Myös nimityksiä mäkilinna ja kukkulalinnake käytetään; käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuoreen viitattaessa. Linnavuoret ovat tyypillisiä Euroopassa, ja ne ovat olleet käytössä pääasiassa pronssi- ja rautakaudella ennen varsinaisten linnojen rakentamisen aikakautta. Muinaislinnoja käytettiin ja myös rakennettiin aina 1400-luvulle saakka[1].

Linnoitusten varustuksiin ja valleihin on käytetty yleensä sijaintipaikasta saatavilla olevia materiaaleja, kuten kiveä tai maata. Myös linnojen muodot ovat olleet riippuvaisia linnojen sijaintipaikoista. Muinaislinnan yksinkertaisin muoto on ollut vallien ja hautojen rakentaminen linnaksi valitun paikan ympärille, niin että linnasta on tullut vaikeasti saavutettava. Muinaislinnoihin on saatettu myös rakentaa puiset tai kiviset tai molemmista materiaaleista tehdyt varustukset. Muinaislinnojen kiviset vallit ovat ilmeisesti toimineet monissa tapauksissa puisten rintavarustusten perustuksina sekä erilaisten arkkurakenteiden tukena. Muinaislinnat ovat luultavasti usein olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia, mutta linnavuorilla saattoi olla pysyväkin miehitys sekä asutusta. Baltian tunnetut linna-asuinpaikkakompleksit olivat paikallisten päälliköiden asumuksia[2] ja suomenlahden eteläpuolella itämerensuomalaisten ja balttilaisten paikalliset johtajat pitivät muinaislinnoista käsin valtaa alueellaan[3]. Muinaislinnojen pääasiallisena käyttöaikana rautakaudella sodankäynti perustui ryöstö- ja hävitysretkiin, joita vastaan ne olivat monessa tapauksessa todennäköisesti suunniteltu. Muinaislinnoja tuskin oli tarkoitettu kestämään pitkiä piirityksiä, mutta sellaisia tuskin rautaukaudella yleisesti tehtiinkään. Tilanne kuitenkin muuttui Itämeren piirissä viimeistään 1200-luvulla[4], niin Suomessa kuin Baltiassa.

Sulkavan Linnavuori Enonveden Linnavirran pohjoisrannalla Etelä-Savossa.

Esi- tai varhaishistoriallisia mäkilinnoja tunnetaan monissa Euroopan maissa huomattavia määriä. Britanniasta on löydetty yli 2 000 rautakautista linnavuorta, joista noin 600 sijaitsee Walesissa. Linnavuoret ovat olleet tyypillinen puolustusratkaisu myös Pohjoismaissa ja Baltiassa. Ruotsista linnavuoria on löydetty noin 1 100, Norjasta noin 400, Virosta useita satoja, Suomesta noin 100 ja Tanskasta 26. Etenkin keltit rakensivat rautakaudella lukuisia mäkilinnoja[5].

Linnavuoret Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta tunnetaan varmuudella noin 100 linnavuorta, joiden lisäksi on olemassa lukuisia epävarmoja kohteita. Suomessa ja luovutetussa Karjalassa on myös lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa linnavuoreen, vaikka niistä ei ole löydetty varustusten jäänteitä. On myös maankohoumia, joita tiedetään käytetyn puolustus- tai pakopaikkoina mutta joita ei ole tiettävästi linnoitettu. Tällainen on esimerkiksi Seinävuoren rotkolaakso Tuusniemellä.lähde?.

Suomessa linnavuoria käytettiin erityisesti rautakaudella ja varsinkin sen jälkeen ristiretkiajalla sekä myös keskiajalla. Suomesta on löytynyt myös pronssikautisia linnavuoria, kuten esimerkiksi Laitilan Hautvuori, Veitakkalan linnamäki sekä Liedon Vanhalinna. Useiden linnavuorien läheisyydestä on löytynyt myös kivikautista esineistöä sekä kalliomaalauksia, mikä viittaa siihen, että paikat ovat olleet käytössä jo varhaisista ajoista lähtien. Iijoen varrella Yli-Iissä sijaitsevalta Kierikiltä tunnetaan kivikautinen linnoitus, joka oli rakennettu paalujen varaan ja varustettu paaluaitauksella[6]. Muinaislinnoja on Suomessa käytetty usein lähiseudun asukkaiden pakopaikkoina, mutta joistain kohteista on löytynyt myös pysyvämmän asutuksen jäänteitä, kuten esimerksi Liedon Vanhalinnalta sekä Halikon Rikalan Linnamäeltä[7]. Muinaislinnat ovat toimineet myös tärkeiden kauppapaikkojen turvana, kuten esimerkiksi Salmenkylän linnamäki[8]. Suomen suurimman linnavuoren, Rapolan muinaislinnan, varustukset ovat yhteensä olleet noin kilometrin mittaiset ja sen noin viiden hehtaarin alueelta on löydetty noin 80 asuinpaikan sijainniksi tulkittua syvennystä sekä 13 uunimaista tulisijaa[9]. On arvioitu, että 20 miehen joukko olisi pystynyt varustamaan tyypillisen suomalaisen muinaislinnan muutamassa päivässä[10], mutta Rapolan linnoittamiseen olisi varovaistenkin arvioiden mukaan tarvittu kymmeniä miehiä useiden kuukausien ajan[11].

Tutkimuksen tila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalon vuonna 1891 julkaisema väitöskirja Suomen muinaislinnat oli ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta sisältäen tiedot 361:stä mahdollisesta muinaislinnasta Suomessa[12]. Sittemmin muinaislinnoja ovat Suomessa tutkineet muun muassa Julius Ailio, Jouko Voionmaa, Jukka Luoto ja J.-P. Taavitsainen.

Jukka Luoto on todennut, että "Suomen muinaislinnoista on kirjoitettu itse asiassa kohtuuttoman paljon, kun otetaan huomioon, että vain harvalla linnalla on suoritettu kaivauksia ja löydöksiä on saatu talteen vähän."[13]. Toisaalta J-P Taavitsainen totesi väitöskirjassaan vuonna 1990, että suhteellissa mielessä muinaislinnat ovat Suomen ehkä laajimmin kaivettu muinaisjäännösryhmä: hänen vuonna 1990 listaamistaan Suomessa ja luovutetussa Karjalassa sijainneista 95 muinaislinnasta 38 prosenttia oli ollut kaivaustutkimusten kohteena.[14] Hän kuitenkin näki Julius Ailion vuonna 1925 esittämän näkemyksen, jonka mukaan muinaislinnojen kokonaisvaltainen tutkimus on vielä vähänlaista, pitävän yhä paikkansa[15]. Aiemmin tuntemattomia linnavuoria on löytynyt lisää myös viimevuosina[16] ja erityisesti linnavuorten ajoitusten on todettu tarvitsevan lisää tutkimusta[17].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Appelgren, Hjalmar: Suomen muinaislinnat. Näköispainos. Alkuperäinen: Väitöskirja, Suomen Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Ylipainos S. Muinaismuisto-Yhdistyksen Aikakauskirjasta XII. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1891. Helsinki: Kanerva-sarja & Salakirjat, 2010. ISBN 978-952-5774-09-2.
  • Hyvärinen, Jari: Hirsilinnojen aika. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-14853-2.
  • Seppälä, Sirkka-Liisa: Muinaislinna ja maisema - visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Teoksessa: Sirkka-Liisa Seppälä, Aino Nissinaho, Tuovi Kankainen & Irmeli Vuorela: Sääksmäen Rapolan rautakautinen maisema ja elinkeinot Valkeakoskella, s. 5-75. Rapola-tutkimuksia 3. Helsinki: Museovirasto, 2003. ISBN 951-616-087-5.
  • Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990.
  • Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma - Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 360. Gaudeamus, 2015.
  2. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 317. Gaudeamus, 2015.
  3. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 291. Gaudeamus, 2015.
  4. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 361. Gaudeamus, 2015.
  5. James, Simon: Keltit, s. 60–61. (Exploring the world of the celts, 1993.) Suomennos: Tarja Kontro. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-19271-X.
  6. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 79. Gaudeamus, 2015.
  7. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 317. Gaudeamus, 2015.
  8. Museovirasto - Rekisteriportaali kulttuuriymparisto.nba.fi. Viitattu 29.6.2016.
  9. [kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_alakohde_det.aspx?ALAKOHDE_ID=4918&KOHDE_ID=908010001 Rapolan muinaislinna] Museoviraston rekisteriportaali. Museoviraston rekisteriportaali. Viitattu 30.6.2016.
  10. Jussi-Pekka Taavitsainen: Ancient hillforts of Finland. Suomen muinaismuistoyhdistys, 1990.
  11. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 361. Gaudeamus, 2015.
  12. Hjalmar Appelgren-Kivalon: Suomen muinaislinnat. Salakirjat, 2013.
  13. Jukka Luoto Taipalsaaren Kuivaketveleen muinaislinna.doc Google Docs. Viitattu 29.6.2016.
  14. Taavitsainen, J.-P.: Ancient Hill-forts of Finland, s. 13. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 94. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1990.
  15. J-P Taavitsainen: Ancient Hillforts of Finland, s. 169. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja, 94, 1990.
  16. Merkittävä löytö: Janakkalasta paljastui ennen tuntematon linnavuori – katso video Viitattu 29.6.2016.
  17. Edited by Joonas Ahola & Frog with Clive Tolley: Fibula, Fabula, Fact: The Viking Age in Finland, s. 106. Studia Fennica, 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Linnavuori.