Linnavuori

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linnavuori Liettuassa

Linnavuori on korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettu muinainen puolustusvarustus. Linnavuoret voivat sijaita myös saaressa tai luodossa, jolloin niitä kutsutaan esimerkiksi linnasaareksi tai linnaluodoksi. Myös nimityksiä mäkilinna ja kukkulalinnake käytetään; käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuoreen viitattaessa. Linnavuoret ovat tyypillisiä Euroopassa, ja ne ovat olleet käytössä pääasiassa pronssi- ja rautakaudella ennen varsinaisten linnojen rakentamisen aikakautta.

Linnoitusten varustuksiin ja valleihin on käytetty yleensä sijaintipaikasta saatavilla olevia materiaaleja, kuten kiveä tai maata. Myös linnojen muodot ovat olleet riippuvaisia linnojen sijaintipaikoista. Linnavuoren yksinkertaisin muoto on ollut vallien ja hautojen rakentaminen linnaksi valitun paikan ympärille, niin että linnasta on tullut vaikeasti saavutettava. Linnavuoriin on saatettu myös rakentaa puiset tai kiviset tai molemmista materiaaleista tehdyt varustukset.

Esi- tai varhaishistoriallisia mäkilinnoja tunnetaan monissa Euroopan maissa huomattavia määriä. Britanniasta on löydetty yli 2 000 rautakautista linnavuorta, joista noin 600 sijaitsee Walesissa. Linnavuoret ovat olleet tyypillinen puolustusratkaisu myös Pohjoismaissa ja Baltiassa. Ruotsista linnavuoria on löydetty noin 1 100, Norjasta noin 400, Virosta useita satoja, Suomesta noin 100 ja Tanskasta 26. Etenkin keltit rakensivat rautakaudella lukuisia mäkilinnoja[1].

Linnavuoret Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen linnavuoria ei ole kattavasti tutkittu[2][3]. Suomesta tunnetaan varmuudella noin 100 linnavuorta. Lisäksi on olemassa lukuisia epävarmoja kohteita. Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalon vuonna 1891 julkaisema väitöskirja Suomen muinaislinnat oli ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta sisältäen tiedot 361:stä mahdollisesta muinaislinnasta Suomessa[2]. Sittemmin laajoja muinaislinnatutkimuksia ovat tehneet muun muassa Jouko Voionmaa, Jukka Luoto ja J.-P. Taavitsainen.

Suomesta on löydetty lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa linnavuoreen, vaikka niistä ei ole löydetty varustusten jäänteitä. On myös mäkiä, joita tiedetään käytetyn puolustus- tai pakopaikkoina mutta joita ei ole tiettävästi linnoitettu. Tällainen on esimerkiksi Seinävuoren rotkolaakso Tuusniemellä.lähde?

Suomessa linnavuoria käytettiin erityisesti rautakaudella ja varsinkin sen jälkeen ristiretkiajalla sekä myös keskiajalla. Suomesta on löytynyt myös pronssikautisia linnavuoria, kuten esimerkiksi Laitilan Hautvuori, Veitakkalan linnavuori sekä Liedon Vanhalinna. Useiden linnavuorien läheisyydestä on löytynyt myös kivikautista esineistöä, mikä viittaa siihen, että paikat ovat olleet käytössä jo varhaisista ajoista lähtien. Linnavuoria on Suomessa käytetty usein lähiseudun asukkaiden pakopaikkoina, mutta joistain linnavuorista on löytynyt myös pysyvämmän asutuksen jäänteitä.

Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys sekä asutusta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Appelgren, Hjalmar: Suomen muinaislinnat. Näköispainos. Alkuperäinen: Väitöskirja, Suomen Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Ylipainos S. Muinaismuisto-Yhdistyksen Aikakauskirjasta XII. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1891. Helsinki: Kanerva-sarja & Salakirjat, 2010. ISBN 978-952-5774-09-2.
  • Hyvärinen, Jari: Hirsilinnojen aika. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-14853-2.
  • Seppälä, Sirkka-Liisa: Muinaislinna ja maisema - visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Teoksessa: Sirkka-Liisa Seppälä, Aino Nissinaho, Tuovi Kankainen & Irmeli Vuorela: Sääksmäen Rapolan rautakautinen maisema ja elinkeinot Valkeakoskella, s. 5-75. Rapola-tutkimuksia 3. Helsinki: Museovirasto, 2003. ISBN 951-616-087-5.
  • Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990.
  • Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma - Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. James, Simon: Keltit, s. 60–61. (Exploring the world of the celts, 1993.) Suomennos: Tarja Kontro. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-19271-X.
  2. a b Hjalmar Appelgren-Kivalon: Suomen muinaislinnat. Salakirjat, 2013.
  3. J-P Taavitsainen: Ancient Hillforts of Finland, s. 169. Suomen muinaismuistoyhdistys, 1990.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Linnavuori.