Novgorodin tasavalta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Novgorodin tasavalta
1136–1478
Novgorod1400.png


Valtionpäämies 1. Svjatoslav Olgovitšin, Tšernigovista

Pääkaupunki Novgorod

Muita kaupunkeja Pihkova, Velikije Luki, Pähkinälinna, Staraja Russa, Laatokanlinna

Edeltäjä(t) Kiovan Venäjä

Seuraaja(t) Moskovan Venäjä

[1]

Novgorodin tasavalta (ven. Новгородская республика, Novgorodskaja respublika, kirkkoslaaviksi Новгородская земьля, Novgorodskaja zemlja) oli Novgorodin kaupungin ympärille rakentunut keskiaikainen valtio Luoteis- ja Pohjois-Venäjällä 1136–1478.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin tasavallan maat 1237 ylhäällä vihreällä. Sen eteläpuolella Polotskin, Smolenskin ja Vladimir-Suzdalin ruhtinaskunnat.

Nestorin kronikassa kerrotun tarun mukaan ruhtinas Rurik perusti 800-luvulla Novgorodin ruhtinaskunnan. Todellisuudessa Novgorod (Novgorodin kaupunki) syntyi noin sata vuotta myöhemminlähde?, 900-luvun keskivaiheilla. 800-luvun puolivälissä Olhavanjoen-Ilmajärven alueelle ilmeisesti kuitenkin syntyi viikinkien hallitsema valtakunta, jonka keskuksia olivat Laatokanlinna eli Staraja Ladoga ja Rurikinlinna. Sitä voi pitää Novgorodin valtion edeltäjänä. Novgorodin kaupungista tuli pian Kiovan Venäjän suuri pohjoinen keskus.[1]

Kiovan valtakunnan hajotessa syntyi useita itsenäisiä ruhtinaskuntia joista merkittävimpiä olivat Novgorod ja sen aluskaupunki Pihkova. Näiden lisäksi syntyi useita muita ruhtinaskuntia, jotka kilpailivat alueista ja vallasta Novgorodin kanssa.[1]

Kulttuuri ja sivistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onfim-pojan piirroksia 1200-luvun tuohikirjeessä.

Laajalle levinneestä luku- ja kirjoitustaidosta todistavat arkeologisissa kaivauksissa löytyneet 1000–1400-lukujen tuohikirjeet. Kaupungin omaperäinen arkkitehtuuri sekä maalaus- ja käsityötaide ovat vaikuttaneet suuresti Venäjän taiteen kehitykseen.[1]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin tasavaltaa johti kansankokous vetše,[1] joka kutsui ruhtinaita lähinnä Vladimirista. Vetšen lisäksi hallintoon osallistuivat arkkipiispan johtama neuvosto ja pajarien joukosta valitut virkamiehet.

Alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1300-luvulla Novgorodin tasavalta hallitsi koko Luoteis-Venäjää, ja se ulottui Baltian rajoilta Uralille ja Vienanmerelle asti. Valtava alue oli jaettu viiteen hallintoalueeseen eli viidennekseen. Tasavallan pääkaupunki oli Novgorod. Tasavallan kulta-aikana 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa Novgorodin kaupunki koostui viidestä itsehallinnollisesta kaupunginosasta eli päädystä. 1400-luvun lopussa kaupungin väkiluvun arvioidaan olleen runsaat 50 000, ja se oli Venäjän kaupungeista suurin. Novgorodin tasavallan pienemmiksi kaupungeiksi mainitaan muun muassa Toržok, Pähkinälinna, Staraja Russa ja Staraja Ladoga.

Sodat ja liittosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorod säästyi mongolien hyökkäyksiltä Aleksanteri Nevskin ryhdyttyä yhteistyöhön mongolien Kultaisen ordan kanssa, minkä ansiosta sen kulttuuri jatkoi kukoistustaan muun Venäjän taantuessa.

Kaupunki johti Venäjän taistelua Ruotsin ja Saksalaisen ritarikunnan hyökkäyksiä vastaan. Vuonna 1240 Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski löi ruotsalaiset Nevan taistelussa ja vuonna 1242 kaupungissa muodostettu sotajoukko kukisti ristiritarit Peipsijärven jäällä (Peipsijärven taistelu).[2]

Kummassakin taistelussa oli kuitenkin kysymys paikallisista kahakoista, joita itäiset kronikat ovat paisutelleet. Ruotsin puolelta kysymys oli mahdollisesti pienestä Ledung-retkestä. Nykyisen käsityksen mukaan ruotsalaisilla ei voinut olla resursseja järjestää laajempaa ristiretki tyyppistä hyökkäystä vain kaksi vuotta Hämeen valloituksen jälkeen. Tosin retken ajankohtaa pidetään edullisena Mongolien uhatessa samaan aikaan Novgorodia, mutta ruotsalaisten pahasti yliarvioineen sen heikkoutta.[3]

Karjala oli löyhästi liitetty Novgorodiin ja niillä mahdollisesti oli jonkinlainen liittosuhde keskenään. Karjala maksoi todennäköisesti jonkinlaista veroa Novgorodille. Karjalalla oli oma sisäinen itsehallinto vuoteen 1260 asti.

Novgorod ei voinut taata Saksalaisten kauppiaiden turvallisuutta Lyypekin kauppaneuvetteluissa Koiviston itäpuolelle sen kuuluessa Karjalalle, vaan ainoastaan nykyiselle Kronstadt saarelle asti (Retusaari).

Suhteen löyhyyttä korostaa sekin että paavi määräsi Karjalan piispaksi Fredrik von Hasseldorfin.

Novgorodissa oli sisäisiä riitaisuuksia 1260 ja 1270-luvuilla ja karjalaiset pyrkivät hyödyntämään niitä irrottautuakseen siitä, osittain onnistuenkin, koska Novgorodin täytyi valloittaa se uudelleen vuonna 1278. Sotaretken jälkeen Novgorod antoi sen lahjaksi uudelle ruhtinaalleen.[4]

Rauhansopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin ja Ruotsin välillä vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha jakoi Karjalan. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 määriteltiin raja Ruotsia vastaan.[1] Norjan ja Novgorodin välinen rauhansopimus tehtiin vuonna 1326. Siinä sovittiin maiden välinen rajalinja, sekä määriteltiin Ruija ja Kuola yhteismaaksi.[5]

Kauppayhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin kauppayhteydet ulottuivat Flanderista ja Hansakaupungeista Astrahaniin ja Konstantinopoliin sekä aina Uralille saakka.

Luhistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1400-luvun puolivälissä Novgorodissa taistelivat vallasta keskenäään Moskovalaismielinen ja Liettualaismielinen ryhmittymä. Vuonna 1459 Moskovalaismieliset onnistuivat saamaan vallan itselleen, jonka seurauksena ulkopoliittinen suuntaus muuttui voimakkaasti ja se näkyi muun muassa paineen kasvuna Karjalan suuntaan. Myös ortodoksiuskonnon merkitystä alettiin korostaa aivan toisella tavalla kuin siihen asti.

Talvella 1470-71 Novgorod ja Liettua solmivat yhteistyösopimuksen Moskovaa vastaan, mutta Liettua joutui heikentämään tukeaan Novgorodille ja Liettuan joukot eivät ehtineet ratkaisutaisteluihin Moskovaa vastaan.

Iivana Suuren hyökättyä vuonna 1471 novgorodilaiset kärsivät tappion Moskovan ruhtinaskunnan joukoille ensin Ilmajärvellä ja sen jälkeen Šelonjoella käydyssä taistelussa, ja vuonna 1478 kaupunki alueineen liitettiin Moskovan Venäjään. 1480–1490-luvuilla kaupungin vastarinnan nujertamiseksi sieltä karkotettiin noin 7 000 pajaria, pappia ja kauppiasta, joiden tilalle tuotiin moskovalaisia lääninherroja ja uudisasukkaita.

1478 Iivana III siirrätti Moskovaan kellon, jolla vetše kutsuttiin koolle, tehden näin symbolisesti lopun Novgorodin itsenäisyydestä. Lisäksi Novgorodin oli maksettava Moskovalle sotaveroa 15 500 ruplaa ja luovuttava itsenäisestä ulkopolitiikasta. Moskova valitsi kaupungille Feolfil nimisen uuden arkkipiispan, joka oli lojaali uusille vallanpitäjille.

Iivana Julma epäili edelleenkin Novgorodia vehkeilystä Moskovaa vastaan ja päätti tehdä lopun siitä kokonaan. Lopullisesti Novgorodin valta luhistui, kun Iivana IV Julma hävitti kaupungin vuonna 1570.[6]

Novgorodin viidennekset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin viidennekset

Novgorodin tasavalta oli jaettu viiteen verotusalueeseen: Vatjan viidennes, Bežetskin viidennes, Derevan viidennes, Äänisen viidennes ja Šelonin viidennes. Nimi "viidennes" (pjatina) tosin tuli käyttöön vasta Moskovan valloitettua Novgorodin vuonna 1478. Vapaan Novgorodin aikana maat (zemlja) vastasivat niitä.

Novgorodin valtion alueella sijaitsi slaavilaiskansojen lisäksi myös useita suomalais-ugrilaisia kansoja, joiden hallinnollisena ja taloudellisena keskuksena se toimi.

Olhavanjoen länsirantaa sanottiin Vatjan maaksi (Votskaja zemlja) ja myöhemmin Vatjan viidennekseksi. Olhavajoen itärannan takaa avautui Äänisen maa, myöhemmin Äänisen viidennes; Mstan ja Lovatin välisllä kaakkoon ja etelään päin avautuvaa metsistä ja järvistä rikasta sanottiin vastaavasti Derevskin viidennekseksi. Länteen päin avautuvan kaistan nimenä oli Šelonin viidennes. Bežetskin viidennes ei ulottunut Novgorodiin asti; sen alueet olivat merjalaisvyöhykkeellä, jonne sittemmin Tverin karjalaisiksi kutsutut laatokankarjalaiset siirtolaiset siirtyivät 1600-luvulla ruotsalaisten uskonvainoja pakoon.

Kun Moskova vuonna 1478 valloitti Novgorodin, Vatjan maan nimeksi tuli Vatjan viidennes (Votskaja pjatina). Kaupunkiin tuotiin Moskovasta uudet isännät, jotka ryhtyivät heti muuttamaan yhteiskuntajärjestystä. Vuonna 1617 Vatjan viidennes joutui vuorostaan Ruotsin vallan alle.

Valtion luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun marxilaisessa historiankirjoituksessa valtiota luonnehdittiin feodalistiseksi tasavallaksi. Novgorodia johti ruhtinas yhdessä Novgorodin neuvoston kanssa. Neuvostossa oli Novgorodin kaupungin porvareiden edustus, ja sitä pidetään osin tasavaltalaisena ja esidemokraattisena laitoksena. Novgorodinmaa oli alistettu keskuspaikkansa Novgorodin kaupungin vallalle, joten muiden alueiden osalta tasavaltaisuus ei toteutunut.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikki Kirkinen: ”Kiovan Venäjä”, Venäjän historia, s. 29-80. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-15799-X.

Lena Huldén: Itärajan vartijat 1 Keskiaika, s. 55-68. Suom. Marketta Klinge. Schilts, Otava, 2004. ISBN 951-50-1444-1.

  1. a b c d e f Kirkinen, Heikki et al: Venäjän historia, s. 29-80. Helsnki: Otava, 2006. ISBN 951-1-15799-X.
  2. Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 304. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.
  3. Lena Huldén: ”Epäonnistuneet laajenemisyritykset itään päin”, Itärajan vartijat 1, s. 55. Schildts, Otava, 2004. ISBN 951-50-1444-1.
  4. Lena Huldén: ”Ruotsin itäraja 1200-luvun puolivälissä”, Itärajan vartijat 1, s. 63. Schildts, Otava, 2004. ISBN 951-50-1444-1.
  5. Lena Huldén: ”Ensimmäinen virallinen itäraja”, Itärajan vartijat 1, s. 99. Schildts, Otava, 2004. ISBN 951-50-1444-1.
  6. Lena Huldén: ”Tilanne itärajalla”, Itärajan vartijat 1, s. 162. Schildts, Otava, 2004. ISBN 951-50-1444-1.