Opritšnina

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Opritšnina-alueet eri ajankohtina.

Opritšnina (ven. опричнина) oli nimitys alueille, jotka Venäjän tsaari Iivana IV Julma vuosina 1565–1572 erotti muusta valtakunnasta suoraan oman henkilökohtaisen hallintonsa alaisiksi. Näitä alueita hän hallitsi opritšnikeiksi kutsuttujen viranomaisten avulla. Opritšnina tarkoitti alun perin erityistä hovia, jonka kautta mainittuja alueita hallittiin. Sanalla voidaan tarkoittaa myös näiden alueiden muusta Venäjästä poikennutta hallintoa tai yleensä kyseistä ajanjaksoa Venäjän historiassa. Opritšninan ajalle oli ominaista tsaarin ja opritšnikkien terrorihallinto.[1] Opritšnina sorti etenkin siihen kuulumatonta Venäjää, zemštšinaa, mutta kärsi pian myös itse järjestelmästä tsaarin toistuvien puhdistusten vuoksi.[2]

Opritšninaan kuuluneet alueet sijaitsivat valtakunnan pohjois- ja keskiosissa. Näiden alueiden pajarit joko surmattiin tai siirrettiin valtakunnan muihin osiin. Iivanan toimet heikensivät pajarien valtaa ja toisaalta lisäsivät keskusvallan merkitystä. Vuonna 1570 Novgorodin kaupungin asukkaat julistettiin lainsuojattomiksi ja koko kaupunki ryöstettiin. Opritšninan aikana Venäjän talous kärsi. Järjestelmä lakkautettiin noin vuonna 1572.[1]

Asioiden kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On vaikea aina seurata epävakaan tsaari Iivanan mielenliikkeitä. Kuitenkin Venäjällä käytössä oli kollektiivinen vastuu tai sukuvastuu, ja Venäjän keskushallinnossa samoin kuin paikallishallinnossakin oli vain muutamia vahvoja ruhtinas- ja pajarisukuja, jotka olivat aviositein kytkyssä keskenään. Yksi Venäjän erityispiirteistä oli, että korkea pajarin arvo ei ollut periytyvä joskin mahdollisuus se saavuttaa oli, ruhtinaiden kaikki pojat olivat ruhtinaita, eikä muuta aatelistoa ollut. Tultaessa 1560-luvulle tsaarin epäluulo ja mahdollisten petturien ilmiantokulttuuri oli voimissaan, ja ajoittain vainoharhaiseksi kuvattu tsaari pelkäsi vallankaappausta monilta suunnilta, ei vähiten serkkunsa Staritsan Vladimirin suunalta. Myös monien palvelusaatelistoon kuuluvien oli havaittu pakenevan perivihollismaahan Liettuaan.[2]

Joulukuussa 1564 tsaari lähti viettämään Pyhän Nikolauksen päivää Kolomnan luostariin toisen vaimonsa Maria Temrjukovnan kanssa, joka oli tataarilähtöinen, mutta kristityksi kääntynyt. Iivana siunautti itsensä maan tärkeimmillä kirkonmiehillä ylimpänä metropoliitta Afanasi. Tässä yhteydessä hän otti itseltään pois ulkoiset vallan merkit: valtikan, kruunun ja keisarinviitanviitan. Kolomnan retkelle tsaari määräsi suuren määrän sillä hetkellä luotettavimpia pajareitaan ja palvelijoitaan perheineen. Kolomnasta hän siirtyi Aleksandrovskaja slobodan asuntoonsa, joka sijaitsee itään Moskovasta. Tämä saattoi näyttää siltä, että hän olisi luopunut vallasta, mutta näin ei käynyt. Hän lähetti pitkiä kirjeitä Moskovaan Afanasille. Osa niistä oli tarkoitettu pajarien, kirkon johtajien ja palvelusaateliston pelotukseksi, osa tavallisen moskovalaisrahvaan rauhoittamiseksi ja heidän vihansa lietsomiseksi pajareita vastaan.[2]

Tsaari Iivana IV jatkoi hallitsemistaan Aleksandrovskaja slobodasta, jonne hän keräsi jo omaa kaartiaan, josta tuli opritšninan selkäranka. Moskovan virastot menettivät valtansa, ja suuret määrät entisistä virkamiehistä joutui tsaarin epäsuosioon, mikä ei ollut vähäpätöinen asia. Opritšninan vastakohdaksi osa Venäjästä julistettiin zemštšinaksi. Nyt opritšninan alueen entiset valtiaat pakotettiin luopumaan maistaan hyvällä tai teloituksen uhalla. Monia pajareita ja ruhtinaita tuhottiin perheineen, osa ajettiin luostareihin. Järjestelmä oli varsin erikoinen, eikä sellaista liene toteutettu samassa laajuudessa muualla Euroopassa. Siinhän oli kyse valtiosta valtiossa siten että niistä toinen sai vapaasti ryöstää toista.[2]

Jatkuvat sotaväenotot ja jatkuvat maaseudun isäntien vaihdot johtivat tuotannon ja myös väkiluvun romahtamiseen. Edelleen tsaari Iivana menetti toistuvissa todellisten tai kuviteltujen pettureiden teloituksissaan runsaasti kykenevintä sotilasjohtoaan. Tsaarin oli lakkautettava järjestelmä, mutta se ei ilmeisesti ole tapahtunut virallisesti. Vuonna 1575 tsaarin käskykirjeellä julistettiin Tšingis kaanin jälkeläinen, Astrahanista kotoisin oleva suuriruhtinas ja 1569 edesmenneen tsaaritar Marian veljenpoika Simeon BekbulatovitšVenäjän suuriruhtinaaksi. Tosin Iivana piti itsellään muut arvonimensä Venäjän tsaarista alkaen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b oprichnina (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 23.6.2013.
  2. a b c d e Isabel de Madariaga: ”Opritšninan perustaminen”, Iivana Julma, s. 215–231, 350. Englanninkielinen alkuteos Ivan the Terrible: First Tsar of Russia, 2005. Jyväskylä: Gummerus, 2009, 2.painos. ISBN 978-951-20-8111-0.