Novgorodin tuohikirjeet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Novgorodin tuohikirje 1300-luvun lopulta

Novgorodin tuohikirjeiksi kutsutaan vanhan Novgorodin kaupungin kaivauksissa löydettyjä tuohelle kirjoitettuja tekstejä. Tuohikirjeitä on tehty 1000–1400-luvuilla jaa. Maakerrostumien kostea savi on estänyt niiden maatumisen.

Tuohikirjeet on kirjoitettu muinaisslaavilaisin (kyrillisin) kirjaimin. Kielenä on yleisimmin muinaisvenäjä. Ensimmäisen kirjeen löysi Artemi Artsihovskin tutkimusryhmä 26. heinäkuuta 1951.

Tuohikirjeet ovat henkilökohtaisia kirjeitä, kaupankäyntiin ja omaisuuteen liittyviä muistiinpanoja ja luetteloita ja historiallisia merkintöjä. Osan tuohikirjeistä ovat kirjoittaneet suhteellisen sivistyneet ja vapaat yläluokkaiset tai kauppiasluokan naiset. Tuohikirjeissä kerrotaan myös tunteista ja ystävyydestä – joukossa on jopa rakkauskirjeitä ja ystävyyden vakuuttamista. Tuohikirjeistä on päätelty, että keskiajalla Novgorodin seudulla ja ehkä laajemminkin Koillis-Euroopassa naiset (lukuun ottamatta ehkä maatalousväestöä) olisivat olleet vapaampia ja koulutetumpia kuin Keski-Euroopan naiset. Kirjeissä on myös joitakin historiallisia merkintöjä, joita on pidetty luotettavina; ne liittyvät muun muassa sotiin.

Eräs 1200-luvulle ajoitettu tuohikirje (kirje nro. 292) on kirjoitettu tuon ajan karjalan kielellä tai sitä läheisesti muistuttavalla kielellä (kyrillisin kirjaimin), ja sitä pidetään vanhimpana tunnettuna itämerensuomalaisena kirjoituksena. Kirjeen sisällöstä ei ole varmuutta, mutta sitä on pidetty loitsuna. Kyseessä voisi olla salamaa koskeva loitsu, sillä ilmeisesti siinä puhutaan jumalan nuolesta.

Itämerensuomalaista kieltä on myös eräässä kirjeessä oleva sanaluettelo. Myös muissa tuohikirjeissä esiintyy itämerensuomalaisia sanoja, esimerkiksi vanhoja henkilönnimiä, kuten Valit (Valittu), Melit (Mielitty), Vel'jut ja Veljakaz (kaksi viimeistä yhdistetään vilja-sanaan), sekä paikannimiä, kuten Kjulolakši (Kulolahti) ja Kurola.

Martti Haavion mukaan suomalaisen kansanperinteen tuntemat tuohiraamatut liittyvät näiden kaltaisiin tuohikirjoituksiin. Slaavilaisten kronikoiden mukaan kokonaisia kirjoja oli kirjoitettu tuohelle. Sellaisia ei kuitenkaan ole löydetty. Löydetyt tuohet ovat kirjeitä ja muistiinpanoja, jotka on luultavasti käytön jälkeen vain hylätty maahan. Tämä on kuitenkin ollut niiden pelastus, sillä maassa ne ovat säilyneet hyvin. Löydetyt tekstit edustanevat vähiten arvokkaina pidettyjä tuohikirjoituksia. Säilytyksen arvoisiksi katsotut kirjoitukset, kuten väitetyt tuohikirjat, on ilmeisesti säilytetty sisällä, ja ne ovat tuhoutuneet esimerkiksi tulipaloissa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jelisejev, J. S. Itämerensuomalaisia kielenmuistomerkkejä (Zusammenfassung: Ostseefinnische Sprachdenkmäler), Virittäjä-lehti 1966: 296
  • Martti Haavio: Tuohikirje n:o 292. Vanha suomalaisen muinaisuskonnon lähde, Virittäjä-lehti 1964: 1
  • Saarikivi, Janne: Finnic Personal Names on Novgorod Birch Bark Documents. Slavica Helsingiensia, 2007, nro 32, s. 196-246. Helsinki: Helsinki University. ISSN 0780–3281. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 8.11.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]