Tuohikirje 292
Tuohikirje numero 292 on vanhin tunnettu itämerensuomalaisella kielellä kirjoitettu teksti, eräs Novgorodin tuohikirjeistä. Teksti on kirjoitettu 1200-luvun puolivälissä. Sen löysivät neuvostoliittolaiset tutkijat vuonna 1957 Artemi Artsihovskin johdolla Novgorodin länsipuolelta Nerevskin arkeologisesta kaivauksesta.[1]
Tuohikirjeen sanoma on tulkinnanvarainen sekä merkkien osittaisen epäselvyyden että itse kieliasun vuoksi. Esimerkiksi sanojen välejä ei ole merkitty. Tutkijat ovat yksimielisiä tekstin tulkinnasta siltä osin, että teksti alkaa sanoilla "jumalan nuoli" tai "jumala nuoli". Sanojen "nuoli" ja "jumala" on tulkittu toistuvan tekstissä. Tämän perusteella tekstiä pidetään usein ukkoseen liittyvänä loitsuna. "Jumalan nuoli" ei tiettävästi esiinny sana sanalta myöhemmässä kansanperinteessä, mutta salamaa ja ukonvaajaa on joka tapauksessa pidetty ukkosen jumalan ampumina nuolina. Toisaalta on muistutettu, että jumalien, uskomusolentojen tai noitien on uskottu aiheuttavan sairauksia ja vaivoja maagisia nuolia tms. ampumalla, ja tämäkin teksti voisi olla tällaiselta suojeleva loitsu. Muilta osin tekstiä ovat eri tutkijat tulkinneet eri tavoin. On esitetty myös, että teksti saattaisi olla kalevalamittainen runo, jonka jokainen säe on kirjoitettu omalle rivilleen.[1]
Monet tutkijat ovat pitäneet kirjoitusta aunuksen- eli livvinkarjalaisena, mutta koska itämerensuomen eri haarat olivat tuolloin vasta muodostumassa, kielimuotoa on hankala lokeroida. Eteläkarjalan, livvin tai vepsän tyyppiseen kielimuotoon viittaa soinnillinen ž-konsonantti ensimmäisen rivin lopulla, ja uo-diftongin ensimmäisellä rivillä on arveltu viittaavan nimenomaan karjalaan, mikä kuitenkin on kyseenalaista.[2] Kirjoituksen ikä on määritetty stratigrafisesti ja dendrokronologisesti sen löytökerrostuman perusteella vuosien 1240 ja 1260 välille.[3] Tuohikirjettä säilytetään Novgorodin yhdistyneessä valtionmuseossa.[3]
Teksti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teksti on kirjoitettu kyrillisillä kirjaimilla. Osa kolmannen rivin kirjaimista on tulkinnanvaraisia epäselvän kirjoitusasun vuoksi.[4]
»юмолануолиїнимижи
ноулисѣханолиомобоу
юмоласоудьнииохови»
Suoraan translitteroituna latinalaisiin aakkosiin:
»jumolanuoliïnimiži
noulisehanoliomobou
jumolasoud'niiohovi»
Tulkinta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juri Jelisejev
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teksti Juri Jelisejevin tulkitsemana latinalaiseen kirjaimistoon sanaväleineen vuonna 1959 ja tulkittuna nykysuomeen.
»jumolanuoli ï nimiži
nouli se han oli omo bou
jumola soud'ni iohovi»
»Jumalannuoli, kymmenen [on] nimesi (nimiäsi)
Tämä nuoli on Jumalan oma [oma Bogu ’Jumalalle’]
Tuomion- [ven. sudnyj] Jumala johtaa.»
Martti Haavio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Martti Haavio on arvellut, että tuohikirjeen teksti olisi loitsu, joka on kirjoitettu valan vahvistukseksi. Tämän tulkinnan mukaan tekstissä vedotaan ylijumalaan, joka taivaallisen oikeuden jakajana iskee salamallaan valapattoja ja muita pettureita, ja samoin kuin muinaisvenäläisissä valanvahvistuksissa, tässä mainittaisiin sekä pakanallisten itämerensuomalaisten Jumala että (kristittyjen) venäläisten Bog. Viimeisen rivin merkkisarjan охови (ohovi) Haavio tulkitsee viittaavan venäjän sanaan okovy ’kahleet’, ja sillä tarkoitettaisiin valapatolle tulevaa rangaistusta.
»jumolan nuoli inimiži
nouli sekä n[u]oli omo bou
jumola soud'nii okovy [ven. ’kahleet’]»
»Jumalan nuoli, ihmisen
nuoli sekä nuoli oma [kristittyjen] Jumalan [ven. Bog].
Tuomion jumalan kahlittavaksi.»
Jevgeni Helimski
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Professori Jevgeni (Eugene) Helimski kritisoi vuonna 1986 julkaistussa teoksessaan Martti Haavion tulkintaa, ja antoi kolmannen tieteellisen tulkinnan tekstistä. Jelisejevin tapaan hän uskoi sen olevan loitsu.
»Jumalan nuoli 10 nimeži
Nuoli säihä nuoli ambu
Jumala suduni ohjavi (johavi?)»
»Jumalan nuoli 10 nimesi
Nuoli säihkyvä nuoli ampuu
Suuto-Jumala (Syyttö-Jumala) ohjaa (johtaa?)»
Willem Vermeer
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hollantilainen slavisti Willem Vermeer on analysoinut tekstiä tuohikirjeiden paleografian kannalta ja arvostellut aikaisempia tulkintoja. Hänen mukaansa ensimmäisen rivin uo ei välttämättä merkitse diftongia, vaan se voi hyvin olla peilikuva digrafista оу, jolla noissa teksteissä merkitään u-äännettä. Sen perusteella teksti voisi edustaa periaatteessa mitä hyvänsä itämerensuomalaista kielimuotoa, ei välttämättä nimenomaisesti karjalaa. Vermeer muistuttaa myös, että itämerensuomalaisesta perinteestä ei tunneta ilmausta jumalan nuoli nimenomaan salamaan viittaamassa, sitä vastoin esimerkiksi juminampuma-tyyppisillä ilmauksilla on viitattu sairauksiin, joita uskomusten mukaan aiheutti jonkin uskomusolennon tai taikuuden harjoittajan ampuma taikanuoli. Viimeisen rivin kirjainmerkit ovat Vermeerin mukaan niin epäselviä, että kaikki esitetyt tulkinnat (esimerkiksi oletettuun venäjän sud-kantaan perustuva ”Tuomion-Jumala”, ”Suuto-Jumala”, tai ”Jumala tuomitsee”) ovat erittäin kyseenalaisia. Esimerkiksi viimeiset kuusi merkkiä, jotka aiemmat tutkijat ovat lukeneet iohovi, voisi lukea myös pohovi ja tulkita esimerkiksi joksikin paha-sanan johdokseksi.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jelisejev, J. S: Vanhin itämerensuomalainen kielenmuistomerkki, Virittäjä 1961: 134
- Jelisejev, J. S: Itämerensuomalaisia kielenmuistomerkkejä (Zusammenfassung: Ostseefinnische Sprachdenkmäler), Virittäjä-lehti 1966: 296
- Haavio, Martti: The Letter on Birch-Bark No. 292, Journal of the Folklore Institute, 1964 doi:10.2307/3814030
- Haavio, Martti: Tuohikirje n:o 292. Vanha suomalaisen muinaisuskonnon lähde, Virittäjä 1/1964, 1–17.[1]
- Laakso, Johanna: Vielä kerran itämerensuomen vanhimmista muistomerkeistä, Virittäjä 4/1999, 531–555.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Virittäjä, 4/1999 s. 545
- ↑ Virittäjä, 4/1999 s. 550
- ↑ a b Грамота 292 Gramoty.ru. Viitattu 22.9.2019. (venäjäksi)
- ↑ Virittäjä, 4/1999 s. 543
- ↑ Vermeer, Willem 1991: Aspects of the oldest Finnic poem and some related texts (Novgorod birchbark documents 292, 56 and 403). – A. A. Barentsen, B. M. Groen & R. Sprenger (ed.): Studies in West Slavic and Baltic Linguistics. Studies in Slavic and General Linguistics 16 s. 315–369. Rodopi, Amsterdam 1991.