Suomen muinaisnimet

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen muinaisnimet ovat Suomessa ennen kristinuskon aikaa käytössä olleita nimiä. Niitä käytettiin rautakaudella ja keskiajalla ennen 1500-lukua. Tämän jälkeen muinaisnimet jäivät pääosin pois käytöstä, ja korvautuivat lähinnä raamatullisilla ja muilla kristillisessä Euroopassa laajasti tunnetuilla nimillä. Nämä tosin muokattiin suomen kieleen sopiviksi, ja näitä on valtaosa nykyisin perinteisinä "suomalaisina" tunnetuista etunimistä.

Tietoja vanhoista suomalaisnimistä löytyy historiallisista lähteistä niukasti. Joitain mainintoja on kuitenkin säilynyt. Esimerkiksi Henrikin Liivinmaan kronikassa mainitaan suomalainen ristiretkisaarnaaja Kaikewalde joka on luettu muodoissa Kaukovalta tai Kaikkivalta. Sääksmäen isäntiä koskevassa pannakirjeessä vuodelta 1340 on puolestaan säilynyt useampia nimiä. 1300-luvun aatelisvaltakirjoissa on myös säilynyt kaksi muinaisnimeä.[1]

Tietoja nimistä on säilynyt jonkun verran myös kansantarinoissa, sukunimissä ja paikannimissä. Usein kylä tai talo sai perustajansa nimen, ja joissain hyvin vanhoissa paikannimissä on vielä kuultavissa vanhoja suomalaisia nimiä. Esimerkiksi Untamalan ja vastaavien paikannimien osana lienee henkilönnimi Unto eli Untamo, joka on Suomessa esihistoriallista perua, vaikkakin alkujaan vierasperäinen. Unto-tyyppisiä nimiä on säilynyt myös kansantaruissa. Useat muutkin kansantarujen tuntemat nimet, kuten Väinämö-, Kullervo-, Ilmari-, Ahti- ja Kaleva-sukuiset nimet, tunnetaan myös paikannimistöstä ja sukuniminä.

Vaikka vanhat esikristilliset henkilönnimet jäivät hiljalleen pois käytöstä, tietyillä seuduilla niitä käytettiin vielä pitkään keskiajalla ja sen jälkeenkin. Esimerkiksi Savossa oli vielä uuden ajan alussa runsaasti miehiä, joiden ristimänimenä oli alkuperältään esikristillinen, jousta tarkoittava Joutti (yleiskiel. Joutsi).[2] Osa muinaisnimistä tuli jälleen yleiseen käyttöön kansallisromantiikan aikoihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Suomalaisia muinaisnimiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisnimiä Kustaa Vilkunan mukaan[3][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikamieli, Aikio, Ano, Arijoutsi, Arpia, Auvo, Himottu, Hirvi, Hyvätty, Ihalempi, Ihamuoto, Ikitiera, Ikopäivä, Ikäheimo, Ikävalko, Ilakka, Ilma, Ilmatoivia, Jurva, Kaivattu, Kaipia, Kauko, Kaukovalta, Keiho, Kekko, Kokko, Kontio, Kostia, Kotarikko, Kultamies, Kultimo, Kukurtaja, Kylli, Lalli, Leino, Lemmäs, Lempiä, Lempo, Maanavilja, Meripäivä, Mielikki, Mielitty, Mielo, Montaja, Nousia, Osma (=ahma), Osmo (=nuori mies), Otava, Päivälapsi, Päiviä, Rautia (=seppä), Sarijoutsi, Sotijalo, Talvikki, Tapatora, Tapo, Tiera, Toiva, Toivelempi, Toivikki, Toivottu, Torio, Tornia, Unaja, Untamo, Unti, Unto, Utujoutsi, Valta, Valtari, Vihas, Vihavaino, Vilja, Viljakka, Viljari, Viti, Äijö.

Muinaisnimiä Suomen Kulttuurihistoria I:n mukaan[4][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Airikka, Ampuja, Hellikki, Hopea, Hyvätty, Janakka, Joutsi, Joutsimies, Jutikka, Kainu, Kaivas, Kalamies, Kalervo, Kalpio, Kare, Koira, Koveri, Kulta, Kultimo, Kupias, Kurikka, Kuutamo, Laulaja, Lemmikki, Lyylikki, Mieho, Miela, Mielipäivä, Miekka, Mietti, Neuvo, Ora, Otra, Paasia, Paaso, Puukko, Päivö, Rahikka, Raita, Rasantaja, Repo, Salme, Susi, Säisä, Tammi, Tapavaino, Tietävä, Tornio, Toivas, Toivettu, Toivio, Tuiretuinen, Tulo (=tuli), Tuntia, Tuomikki, Tuuli, Untamo, Uro, Vaania, Vaino, Vaito, Vartia, Vasara, Venemies, Vesi, Vesivalo, Viljo, Väinä, Äiniö.

Sääksmäen isäntien nimiä pannakirjeessä vuodelta 1340[5][6][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asikka, Kallas, Kuningas, Laso, Meurakas, Mielenpito, Mielitty, Miemo, Satatieto, Yijä/Yi/Yö.[a]

Lainanimiä muista kielistä (lähinnä keskiajalta)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatso (Adam), Auni (Agnes), Ahvo (Agabus), Aarto (Artur), Asko (Askold), Tuokko (Daavid), Rieti (Fredrik), Kauro (Gabriel), Kuuti (Knut), Liekko (Helena), Pekko (Petrus), Soini (Sven), Tuure (Tyr), Turo (Tor, Thor), Toro (Torsten), Tommo, Tohmas (Tuomas), Valto (Valdemar)

1300-luvun aatelisvaltakirjoissa mainittuja suomalaisia nimiä[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvälempi, Mielivalta.

Päälliköihin, johtajiin ja uskomusolentoihin yhdistettyjä nimiälähde?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahti, Ahti Rikas, Ahti Saarelainen, Arijoutsi, Antero, Ehtaro, Hirvi, Hyvätty, Hämäläinen, Ihalempi, Ihamuoto, Ikitiera, Ikopäivä, Ikuturso, Ikäheimo, Ikävalko, Ilakka, Ilmarinen, Ilmatoivia, Joukahainen, Joutsimies, Jutikka, Kainu, Kaivas, Kaleva, Kari, Kaukiainen, Kaukomieli, Kaukopäivä, Kukurtaja, Kullervo, Kultimo, Kuura, Lemminkäinen, Lempinen, Lempivalko, Lempo, Mielikäinen, Montaja, Niera, Nousia, Osma, Pakkanen, Panu, Rasantaja, Rauma, Rautia, Sampsa Pellervoinen, Sarijoutsi, Seppo, Seppo Ilmarinen, Sotijalo, Tapio, Tiera, Ukko, Uljas, Untamo, Unti, Unto, Urho, Urho Kaukopäivä, Uro Venemies, Utujoutsi, Valta, Valtari, Vehnäpää, Vihas, Vihavaino, Vilja, Viljakka, Viljari, Viti, Väinämöinen, Väinö, Äijö

Tyttärien nimiälähde?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aamu, Aili, Aino, Auni, Hellikki, Hyvälempi, Ilmatar, Ilta, Kivutar, Lemmikki, Liekko, Lyylikki, Mielikki, Mielitty, Päivä, Salme, Sirja, Suvi-Marja, Suvi-Päivi, Suvi-Tuuli, Talvikki, Tuuli, Tuulitar, Vilutar

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sääksmäen pannakirjeessä esiintyvien nimien alkuperäisestä äänneasusta on esitetty erilaisia tulkintoja. Voionmaa tulkitsee kirjeessä esiintyvän Ye-muodon edustavan nimiä Yi tai Yijä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maliniemi, Aarno: ”Henkilönnimet esihistoriallisena ja katolisena aikana”, Suomen kulttuurihistoria I. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1933.
  • Vilkuna, Kustaa: Etunimet. Helsinki: Otava, 1976.
  • Voionmaa, Väinö: Hämäläinen eräkausi. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1947.
  • Voionmaa, Väinö: Suur-Sääksmäen muinaishistoriasta. Historiallinen arkisto, 1924, nro 32.

Alkuperäiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikael Agricola: Psalttari (1551)
  • Kristfrid Ganander: Mythologia Fennica (1789)
  • Elias Lönnrot: Kalevala
  • Elias Lönnrot: Kanteletar
  • Muu kansanrunouslähde tarkemmin?
  • Vanha nimistölähde tarkemmin?

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 168. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010.
  2. Voionmaa 1947, s. 266
  3. Vilkuna 1976, s. 10-11, 29-256
  4. Maliniemi 1933, s. 535-547
  5. Vilkuna 1976, s. 11
  6. Voionmaa 1924, s. 6-10