Lalli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee oletettua historiallista henkilöä. Sanan muista merkityksistä katso Lalli (täsmennyssivu).

Lalli (mahdollisesti Laurentius, Lauri tai Lalloi) on otaksuttavasti 1100-luvulla elänyt köyliöläinen talonpoika[1], joka kansanperinteen mukaan oli piispa Henrikin surmaaja. Hänen kerrotaan omistaneen Köyliönkartanon. Vanhin maininta Lallista piispa Henrikin surmaajana on Hemminki Maskulaisen virrestä vuodelta 1616.

Lallin ja Henrikin taru[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. A. Ekmanin maalaus Henrikin murhasta

1200-luvun lopulta peräisin oleva Pyhän Henrikin legenda ilmoittaa piispan surmaajaksi nimeltä mainitsemattoman murhamiehen, joka tappoi piispan julmasti tämän "tahdottua ojentaa murhaajaa kirkollisella kurilla". Piispa Henrikin surmavirtenä tunnettu kansanruno antaa piispan kuolemasta hyvin toisenlaisen kuvan. Erään surmavirren version mukaan piispa Henrik oli Ruotsin kuninkaan Eerikin kanssa lähtenyt ristiretkelle "Hämeen maalle", paikalle papittomalle kivikirkkoja teettämään. Edellä mainitun surmavirren alun myöhemmän lisäyksenselvennä (Hämeen kivikirkot ovat aikaisintaan 1400-luvulta, pääosin 1500-luvun alusta) matkakumppani vaihtuu nähtävästi alkuperäisempään, nimittäin ajomieheen, "pilttiin pienoiseen". [2] Matka tapahtuu "keväisillä hangilla", ei tammikuussa, johon Henrikin kuolinpäivä on sijoitettu.

Matkallaan sydänmaalla piispa Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän ollessa poissa. Piispa oli tarinan mukaan ottanut ruokaa, olutta ja heinää ja maksanut niistä. Kun isäntä palasi, Lallin vaimo tai – tarinan versiosta riippuen – äiti tai piika Kerttu (Gertrud) väitti piispan väkipakolla ottaneen ruokaa, olutta ja heinää maksamatta niistä korvausta. Raivostunut Lalli lähti kirves, keihäs tai "laakari" (lyömämiekka) kädessään suksilla tai harmaalla hevosella ratsastaen piispan reen perään. Mukanaan hänellä oli veljensä Pentti ja Olavi. Köyliönjärven jäällä suomalaiset surmasivat Henrikin. On olemassa myös perimätieto surman tapahtumisesta Nousiaisissa. Surmavirren eri versiot ja perimätieto on julkaistu sarjassa Suomen kansan vanhat runot osassa "Varsinais-Suomi".

Surmavirren loppu on lainaa Pyhän Henrikin legendasta ja surmavirren alun tavoin yhdistetty myöhemmin alkuperäiseen surmavirteen: Lalli katkaisi piispan sormen havitellessaan hänen sinettisormustaan, mutta sormi sormuksineen upposi lumeen. Kerrotaan, että seuraavana kesänä soutumatkalla olleet pikkupoika ja sokea mies löysivät sormen huuhtoutuneena rannalle (tai kellumassa jäälohkareella), ja kun poika kosketti sokeaa miestä sormella (tai mies siveli sormella kasvojaan), mies sai näkönsä takaisin. Kerrotaan myös, että Lalli otti kuolleelta piispalta lakin (tai hiipan) ja asetti sen päähänsä. Kun hän palasi kotiinsa, hän yritti ottaa päähineen pois. Se oli kuitenkin juuttunut kiinni niin lujasti, että Lallin saatua sen lopulta pois hänen hiuksensa ja melkein myös päänahkansa irtosi sen mukana.

Lallin todenperäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispan hiippa ja Lallin kirves on kuvattu Köyliön vaakunassa.
Piispa Henrik polkee kirvestä pitelevää Lallia Nousiaisten vaakunassa.

Piispa Henrikiä koskevat kirjalliset lähteet ovat epämääräisiä ja varhaisimmatkin niistä on kirjoitettu kauan oletettujen tapahtumien jälkeen. Tämä on saanut historiantutkijat epäilemään Henrikin ja siten myös Lallin todenperäisyyttä.

Lalli-nimen etymologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todennäköisesti nimi Lalli on muunnos kristitystä Laurentius-nimestä.

Lalli voi myös olla suomalainen nimi, joka tarkoittaa karhua, isoa, lihavaa miestä tai jättiläistä. Koska kunnioitettua karhua ei haluttu häiritä sitä nimeltä kutsuen, siitä käytettiin kiertoilmaisuja kuten karvalalli, lallokki tai lallonen. Samaa kantaa on myös juoppolalli, joka juontunee verbistä lallattaa. Lallilla on myös germaaninen nimietymologia, "Lallo", niin ikään verbistä "lallen", "lellen" (lallattaa). Suomalaisessa paikannimistössä Lalli esiintyy mm. Pirkkalassa, jossa on sekä paikannimi Lalli että Lallin lahti.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hunnun Herra ja Kirmukarmu ovat myös tarunomaiset kristitty saarnaaja ja tätä vastustanut pakana
  • Lallin asumus ja Lallin itkukivi ovat Lallista kertovaan perinteeseen liittyviä paikkoja ja muinaismuistokohteita Köyliössä ja sen naapuripitäjissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://yle.fi/vintti/yle.fi/suuretsuomalaiset/ehdokkaat/indexd469.html?list=all&id=46
  2. Seppo Suvanto: Ensimmäinen ristiretki -tarua vai totta. Muinaisrunot ja todellisuus. Historian Aitta XX, 1987)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]