Karhu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee eläinlajia. Sanan muita merkityksiä on erillisellä täsmennyssivulla.
Karhu
Medved mzoo.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Karhut Ursidae
Suku: Karhut Ursus
Laji: arctos
Kaksiosainen nimi
Ursus arctos
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Karhun levinneisyys. Eri alalajit on merkitty eri väreillä.
Karhun levinneisyys. Eri alalajit on merkitty eri väreillä.
Alalajit [2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Karhu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Karhu Commonsissa

Karhu (Ursus arctos) on Euroopan suurimpia petoeläimiä. Sen eri alalajeja tavataan monilla alueilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Karhun pituus on 135–250 senttimetriä ja paino 60–300 kilogrammaa, uros on selvästi suurempi kuin naaras. Karhun ruskean turkin sävy vaihtelee melkein mustasta vaalean kellanharmaaseen.

Karhut nukkuvat talviunta puoli vuotta. Poikaset syntyvät talvipesään. Karhu on kaikkiruokainen, se syö paljon kasvisravintoa ja varsinkin marjoja.

Karhu on Suomen ja Venäjän kansalliseläin.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhu on Euroopan suurimpia petoeläimiä. Eurooppalaisen ruskeakarhun pituus on 135–250 senttimetriä[5] ja hännän pituus on 5–15 senttimetriä.[6][7] Naaraskarhun säkäkorkeus on 80–90 senttimetriä ja uroksen 90–125 senttimetriä.[5] Naaraat painavat 60–200 kilogrammaa, urokset 100–300 kilogrammaa.[5] Suurin punnittu luonnossa elänyt suomalainen karhu on painanut 373 kilogrammaa.[8] Kuusamon Suurpetokeskuksessa elävän kesyn Juuso-karhun painoksi on punnittu 483 kilogrammaa.[9] Pohjoisamerikkalaiset alalajit harmaakarhu ja kodiakinkarhu voivat kasvaa huomattavasti suuremmiksi ja painaa jopa 650 kilogrammaa. Kaikkein pienin alalaji on syyriankarhu.[6][10]

Kaikki karhun alalajit ovat tukevarakenteisia, isopäisiä ja kyttyräselkäisiä. Niillä on tuuhea turkki ja vahvat tassut, jotka soveltuvat paremmin kaivamiseen kuin puissa kiipeilyyn.[11] Karhun korvat ovat pienet ja pyöreäpäiset, mutta kuitenkin selvästi erottuvat.[5]

Karhun turkin väritys vaihtelee miltei mustasta aina vaalean kellanharmaaseen asti, jopa lähes valkoisia tavataan silloin tällöin.[11][12]

Karhun takakäpälän jälki.

Karhun jälki on luonnonvaraisista eläimistä Suomen suurin.[13] Sen takakäpälän jälki muistuttaa ihmisen jälkeä, mutta jalkaterän painallus on hieman leveämpi ja kolmiomaisempi kuin ihmisellä.[13] Karhun jäljessä näkyy viisi varpaan ja kynnen painallusta.[13] Etukäpälän jälki ilman kynsiä on 12–15 senttimetriä pitkä ja takakäpälän 18–25 senttimetriä.[13] Karhun jälki on 10–18 senttimetriä leveä.[13]

Karhun uloste vaihtelee sen käyttämän ravinnon mukaan.[13] Sen ulostekasa on lehmän tai hirven jätösten kokoinen.[13] Kesällä uloste muistuttaa ulkoisesti ruskeaa lehmän tai hirven ulostetta, mutta on sisältä musta.[13] Syksyllä ulosteessa on marjoja ja lehtiä.[13] Pelkkää lihaa syöneen karhun uloste on löysää ja mustaa, kun taas haaskaa syöneen karhun uloste on ruskeampaa ja sisältää karvoja ja luunpalasia.[13]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhu on aiemmin elänyt laajoilla alueilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta on vähentynyt monilta alueilta. Amerikassa tavattavat harmaakarhu ja kodiakinkarhu ovat karhun alalajeja,[6] mutta mustakarhu (Ursus americanus) on oma erillinen lajinsa. Alaskan ABC-saarilla elävä ruskeakarhu on läheisempää sukua jääkarhulle kuin muualla maailmassa eläville ruskeakarhuille.[14]

Karhu elää hyvin erilaisissa elinympäristöissä Aasian aroilta tundraan ja lauhkeisiin sademetsiin.[6][1]

Karhuja on maailmassa yhteensä noin 200 000 yksilöä, suurimmat populaatiot Venäjällä (noin 120 000), Yhdysvalloissa (32 500) ja Kanadassa (21 750). Euroopassa on yhteensä noin 14 000 karhua.[6][15] Etelä-Euroopassa ja Alpeilla on useita pieniä populaatioita, jotka elävät eristyksissä muista. Myös Aasiassa on eristyneitä populaatioita, mutta niiden suuruudesta ei ole luotettavaa tietoa. Intiassa on alle tuhat karhua hajaantuneena moneen ryhmään. Kiinassa on kaksi populaatiota, toinen alle tuhat, toisessa alle 6 000 yksilöä. Japanin Hokkaidolla on ilmeisesti noin 2 000 karhua.[1]

Suomessa karhu on silmälläpidettävä laji.[6][16] Vuonna 2014 Suomessa oli Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan 1 405–1 535 karhua.[17] Vuonna 2015 määrä oli kasvanut 1 450-1 590 yksilöön.[18] Moni Suomen karhu siirtyy syksyn tullen Venäjälle.[6] Karhuja esiintyy koko Suomessa lukuun ottamatta Ahvenanmaata, mutta kanta keskittyy Itä-Suomeen ja Lappiin.[5][6] Karhu kuuluu Suomessa riistaeläimiin.[19]

Suomessa esiintyy perimältään kahta erilaista karhua.[20] Karhu metsästettiin Suomessa lähes sukupuuttoon 1900-luvun alussa, jonka jälkeen Suomeen palasi karhuja Venäjältä.[20] Pietarin suunnalta tulleet karhut asuttivat eteläisen Suomen Lieksan korkeudelle asti ja Kuolan niemimaalta tulleet karhut pohjoisen Suomen.[20]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aistit ja liikkuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhulla on hyvä kuuloaisti ja monipuolinen äänivalikoima, johon kuuluu muun muassa karjahteluja, murinaa ja vihellysääniä.[6] Karhulla on kehittynyt hajuaisti, mutta karhun näköaisti on huono.[6][7] Vaikka karhu näyttää kömpelöltä, se voi nopeimmillaan juosta jopa 60 km/h.[21] Yleensä karhu liikkuu metsässä hiljaa aistit valppaina. Karhu osaa kiivetä puihin ja uida sujuvasti.[22]

Karhu on käyden kulkeva kanta-astuja. Sen käyntiaskeleen pituus on 90–140 senttimetriä. Kulkiessaan se liikuttaa saman puolen raajoja samaan aikaan. Karhun jälkijono muistuttaa ilman kenkiä kävelevän ihmisen jälkiä. Saalistaessaan tai paetessaan karhu laukkaa, jolloin sen etu -ja takakäpälä osuvat samaan jälkeen. Karhu lähtee liikkeelle yleensä hyppien jättäen maahan parillisen hyppyjäljen. Kovalla maalla karhun askelleveys on pieni, mutta pehmeällä lumessa karhu kulkee jalat harallaan.[13][6]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhu elää vaihtelevammissa ympäristöissä kuin mikään sukulaislajinsa, ja myös sen ruokavalio vaihtelee elinympäristön mukaan. Monet muut karhulajit ovat lähinnä kasvissyöjiä, jääkarhut lihansyöjiä, ja ruskeakarhu asettuu näiden kahden ääripään välille. Ruskeakarhun ravinnosta noin 30 prosenttia on lihaa: pääosin hirviä, kauriita, kaloja, lintuja ja haaskoja.[23] Pohjois-Amerikan karhut syövät enemmän lihaa ja kalaa (esimerkiksi kutevia lohia) kuin muut. Euroopan ja Aasian karhut syövät kasveja, juuria, hyönteisiä, marjoja, pähkinöitä, viljaa sekä eläinravintoa, kuten hyönteisiä, nisäkkäitä ja kaloja, jos niitä on saatavana.[1][23]

Karhu lopettaa saaliinsa murtamalla selkärangan etutassun iskulla tai puremalla saalista niskaan, kaulaan tai selkään. Karhu varastoi usein saaliinsa peittelemällä sen maalla, varvuilla ja sammalella tai talvisin lumella. Karhu pysyttylee ison saaliin lähistöllä jopa useita päiviä syöden sitä silloin tällöin.[23]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivan Šiškin: Aamu mäntymetsässä, 1886. Tretjakovin galleria.

Karhu tulee sukukypsäksi 3–5 vuoden ikäisenä, ja sukukypsyys jatkuu sen jälkeen pitkään. Karhujen kiima ajoittuu touko–heinäkuuhun, ja pariutumismenoihin kuuluvat urosten taistelut naaraista. Karhu parittelee kesä–heinäkuussa, mutta munasolu kiinnittyy kohdun seinämään vasta loppusyksyllä. Karhunaaras kantaa pitkään, jopa 270 vuorokautta. Pentuja on yleensä kerrallaan 1–4, ja ne syntyvät tammi–helmikuussa talvipesään. Pentu saa talvipesässä ravintonsa emonsa maidosta. Karhunaaras ei saa pentuja joka vuosi, vaan se synnyttää vain 2–4 vuoden välein.[22][11]

Karhut elävät luonnossa 20–25-vuotiaiksi, tarhassa jopa yli 40-vuotiaiksi.[24]

Uroskarhujen on todettu tappavan nuoria,[25] alle vuoden ikäisiä karhunpentuja. Tällaisen käyttäytymisen on uskottu kehittyneen siksi, että naaras saattaa tulla ilman pentuja uudelleen kiimaiseksi ja uros voi päästä parittelemaan.[25] Suomessa karhun pentukuolleisuus on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan noin 40 prosenttia.[26]

Karhun pennut lähtevät pesästä yleensä touko-kesäkuussa, mutta jotkin pennut seuraavat emoaan seuraavaan vuoteen asti.[22]

Talviuni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvella karhut nukkuvat Suomessa talviunta, joka kestää noin puoli vuotta. Eteläisessä Suomessa karhu saattaa kuitenkin olla aktiivinen ympäri vuoden.[22][11]

Karhu alkaa valmistautua talviunta varten keräämällä kymmeniä kiloja rasvaa hiilihydraattipitoisesta ruoasta, kuten marjoista ja lohista. Vähän ennen talviunta karhu lopettaa syömisen ja tyhjentää suolensa ruokamassasta. Karhu vetäytyy talvipesään syksyllä loka-marraskuussa. Se päättää talvehtimispaikkansa sijainnin yleensä noin kaksi viikkoa ennen talviunen alkua. Tällöin myös karhun liikkuminen vähenee.[27][25][22]

Karhun talvipesissä esiintyy paljon yksilöllisiä eroja. Yleisin talvipesätyyppi on hylättyyn muurahaiskekoon tehty kolo, jonka suuaukko on peitetty sammalilla. Toiseksi yleisin talvipesätyyppi on maahan kaivettu onkalo. Karhu voi tehdä talvipesänsä myös tiheän kuusen juureen, kallionkoloon tai ison kiven alle. Moni uroskarhu asettuu makuulle kuoppaan ja antaa lumen sataa päälleen.[27][22]

Karhun talviuni ei ole yhtä syvää kuin lepakoiden ja siilien talvihorros, sillä karhun ruumiinlämpö laskee 33 asteeseen (vrt. talvihorrostajilla lähes nolla astetta). Naaraskarhun ruumin lämpötila pysyy kuitenkin 37 asteessa synnyttämiseen asti. Karhu reagoi talviunen aikana ympäristöönsä, ja toisinaan se herää kesken talviunen, kun sen ruumiin ravintovarastot ehtyvät ennenaikaisesti. Naaraskarhu synnyttää talviunen aikana. Karhun syke laskee talviunen aikana 40 lyönnistä minuutissa 10 lyöntiin. Talvehtiessaan karhu ei virtsaa eikä ulosta. Sen virtsa siirtyy virtsarakosta maksaan, missä se muuttuu valkuaisaineiksi.[28][22]

Keväällä karhu herää talviunesta maalis-huhtikuussa,[27] kun auringon sulattama lumi valuu sen pesään. Talven jälkeen karhu-urokset lähtevät naaraita aikaisemmin liikkeelle. Urokset lähtevät liikkeelle yleensä heti, kun lunta on riittävän vähän hirvien metsästykseen. Naaraat pentuineen lähtevät liikkeelle vasta maan ollessa kokonaan sula. Odotellessaan lumen sulamista karhu tekee pesän lähelle tai pesään oksista makuupaikan ja syö puiden silmuja sekä vesikasveja pesän läheltä. Lumipeitteen vähennyttyä tarpeeksi karhu alkaa metsästää hirviä. Jollei tämä onnistu, se täyttää ravinnontarvettaan muurahaisilla.[26]

Karhu ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euraasialainen karhu Ursus arctos arctos.
Ruskeakarhu Helsingissä, Korkeasaaren eläintarhassa.

Karhunpalvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Karhunpalvonta
Katso myös: Karhun synty

Karhu on ollut muinaissuomalaisille arvostettu ja pyhä eläin.[5] Sitä on kuitenkin myös pelätty,[5] minkä takia karhusta on käytetty monia kiertoilmauksia. Karhu on tarinan mukaan laskettu taivaalta Otavan tähtikuviosta. Usean pohjoisen kansan mytologiassa karhu on ihmisen sukua, ja ehkä myös muinaiset suomalaiset ovat ajatelleet näin. Karhunpyynnin jälkeen on järjestetty karhun kunniaksi juhlat eli peijaiset, joilla karhua on pyydetty palaamaan ihmisten ravinnoksi metsään.[29] Peijaisperinne on säilynyt näihin päiviin.[30][31]

Karhun nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhusta käytetään myös nimiä ruskeakarhu ja maakarhu.[6]

Suomalaisessa kansanperinteessä karhulla on useita kiertoilmauksia, kuten mesikämmen, kouvo, kontio, otso, metsän omena, metsän kuningas ja nalle.[32] Myös karhu on ollut alun perin kiertoilmaus tarkoittaen eläimen karheaa turkkia, mutta sittemmin se on vakiintunut karhun nimeksi. Kiertoilmauksia käyttämällä muinaissuomalaiset ovat halunneet välttää kutsumasta petoa luokseen. Karhun ehkä vanhinta ja alkuperäisintä nimitystä vastaa nykyisessä suomen kielessä sana otso. Otso-sana on muunnos sanasta ohto. Ohto taasen on deminutiivi eli hellittelymuoto sanasta oksi, joka on karhun alkuperäinen nimitys. Oksi-sana taipuu kuten sana kaksi. Sanalle on vastineita kaukaisissakin suomensukuisissa kielissä ja se on näissä kielissä ikivanha ja omaperäinen.[33] Nykykielessä sana nalle tarkoittaa useimmiten karhun pentualähde?.

Karhu symboliikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhu on Satakunnan vaakunaeläin ja esiintyy myös Porin ja Euran vaakunassa sekä virallisesta käytöstä poistuneessa Porin maalaiskunnan vaakunassa. Pori tunnetaankin karhukaupunkina, joka on antanut nimensä muun muassa suomalaiselle olutmerkille.[34][35] Karhuaiheista nimistöä on myös muualla Suomessa. Esimerkiksi Kouvola-nimen perusmuoto kouvo tarkoittaa karhua. Satakunnan ulkopuolella karhu on kuva-aiheena Alahärmän, Alavuden, Enon, Ilmajoen, Isokyrön, Kauhajoen, Kontiolahden, Lapuan ja Pudasjärven kunnanvaakunoissa sekä entisen Karhulan kauppalan vaakunassa. Myös eteläkarjalaisen Nuijamaan virallisesta käytöstä poistuneessa vaakunassa on kuvattuna nuijaa pitävä karhun kämmen.[36]

Heraldiikassa karhu symboloi toisaalta ahneutta, koska karhu on perso hunajalle, mutta myös voimaa. 1930-luvun ehdotuksessa Suomen suureksi valtakunnanvaakunaksi oli kilvenkantajina kaksi karhua.[37] Venäjä symboloidaan usein karhuun.[38][39]

Karhun ja ihmisen kohtaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalisti käyttäytyvä erämaakarhu väistää ihmistä luonnossa,[40] mikäli tämä vain on mahdollista ja mikäli ihminen ei syystä tai toisesta herätä pedon luontaista saalistusvaistoa.[41] Karhu kuitenkin saattaa puolustaa aggressiivisesti pesäpaikkaansa, ja varsinkin emokarhu, joka on liikkeellä pentunsa kanssa, saattaa hyökätä ihmisen kimppuun tulkitessaan tilanteen vaaralliseksi pennulle.[41] Useimmiten karhut kuitenkin pakenevat ihmisen haistaessaan tai kuullessaan,[41] ja tämän vuoksi metsässä kävellessään kannattaakin pitää meteliä. Karhujen hyökkäykset ihmisten kimppuun ovat äärimmäisen harvinaisia.[42]

Nuoret karhut nauttivat vesileikeistä.

Viimeisen sadan vuoden aikana karhu on tiettävästi surmannut Suomessa vain yhden ihmisen: vuonna 1998 karhu tappoi ruokolahtelaisen miehen, joka oli lenkkipolullaan juossut karhuemon ja pentujen väliin.[43][44] Toukokuussa 2006 karhu hyökkäsi lenkillä olleen naisen kimppuun Hankasalmella. Karhu raateli lenkkeilijän jalkaa, mutta pakeni naisen potkaistua eläintä kuonoon. Päällekarkaustapauksia tiedetään tapahtuneen lähinnä erilaisissa metsästykseen liittyvissä tilanteissa, tai karhuemon puolustaessa poikasiaan.[45][46] Maailmanlaajuisesti muutamia ihmisiä joutuu vuosittain karhun surmaamaksi.[47] Toisinaan sattuu myös liikenneonnettomuuksia, , joissa karhu on osallisena. Karhu on matala eläin verrattuna hirveen, joten itse törmäys ei tavallisesti ole välittömästi autoilijalle vaaraksi, mutta tällaisessakin tilanteessa pätee yleissääntö, että haavoittunut karhu on vaarallinen.[48]

Tunnetaan useita tapauksia, jolloin karhu on raadellut lammas- tai nautakarjaa,[49][50] ja mehiläishoitajille hunajan makuun päässyt karhu saattaa muodostua todelliseksi riesaksi, joka säännöllisesti käy korjaamassa satoa mehiläistarhoissa. Siksi mehiläishoitajat voivat joutua suojaamaan pesiään karhulta erilaisilla pelotteilla.[51][52]

Karhu voi kaivella komposteja tai syödä viljelyksiltä jopa taajama-asutuksen lähellä, jolloin se saattaa tottua ihmisiin. Tällaiset kaupunkikarhut koetaan vaarallisiksi, ja niiden kaatoon saattaa saada poikkeusluvan.[53]

Yhdysvalloissa on havaittu, että 70 prosentissa tapauksista, joissa harmaakarhu on käynyt ihmisen kimppuun, kyse on ollut poikasiaan puolustavasta emosta, kun taas mustakarhuemojen hyökkäykset ovat erittäin harvinaisia.[54] 2016 julkaistussa Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että osa emoista poikasineen pysytteli normaalia lähempänä ihmisasutusta urosten kiima-ajan aikaan.[55] Kiimaiset urokset tappavat merkittävän osan poikasista päästäkseen parittelemaan emon kanssa.[55] Lähempänä ihmisasutusta oleskelleet poikueet selvisivät paremmin, koska urokset välttelevät ihmisasutusta.[55]

Karhunmetsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Karhunmetsästys

Karhuja metsästetään sekä urheilumetsästyksenä, niistä saatavien tuotteiden (lihan, taljan ja elimien) takia että häiriöksi tai uhaksi koettujen yksilöiden poistamiseksi. Joillakin alueilla, kuten Venäjän Kaukoidässä, salametsästys karhun sappirakkojen ja tassujen takia on suurempi uhka kuin luvallinen karhunmetsästys.[1]

Suomessa karhukannan hoidon päätavoitteena on, että kanta säilyy elinvoimaisena mutta ihmisarkana, karhujen aiheuttamat haitat minimoidaan ja kansalaisten tietämystä karhusta lisätään. Hoitosuunnitelmalla yritetään sovittaa yhteen karhun ja paikallisten ihmisten ja toimijoiden rinnakkaiseloa.[56]

Karhun varsinainen metsästysaika Suomessa on 20. elokuuta – 31. lokakuuta, muulloin siihen voidaan myöntää poikkeuslupia.[57] Suomessa ammutaan vuosittain noin 150 karhua.[58] Suomen metsästyslaki kieltää karhun ampumisen haaskalta, korjaamattomalta pellolta tai ajamalla se liikkeelle pesästä.[59]

Luontaiset viholliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täytetty tiikeri ja karhu ottelevat Vladivostokin museossa.

Karhulla ei ole paljon luontaisia vihollisia, lukuun ottamatta tiikereitä ja muita karhuja. Siperiantiikerit saalistavat yleensä nuoria karhuja, mutta myös täysikasvuinen naaraskarhu kelpaa niille.[60][61][62] Tutkituissa 44 tapauksessa, jossa tiikeri ja karhu kohtasivat, tiikeri teki aloitteen 12 tapauksessa ja karhu kahdeksassa. Joka toisessa tapauksessa karhu kuoli, 27 %:ssa tapauksista tiikeri kuoli ja 23 % molemmat selvisivät.[63]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e McLellan, B.N., Servheen, C. & Huber, D. (IUCN SSC Bear Specialist Group): Ursus arctos IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.7.2014. (englanniksi)
  2. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Ursus arctos Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)
  3. a b c Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 80–83. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
  4. a b c Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät, s. 124–138. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  5. a b c d e f g Karhu (Ursus arctos) Suurpedot.fi. Viitattu 22.12.2015.
  6. a b c d e f g h i j k l Ruskeakarhu Kaleva. 27.11.2006. Viitattu 23.12.2015.
  7. a b Karhun tuntomerkit Suurpedot.fi. Viitattu 23.12.2015.
  8. Malinen, Jere: Kuvaushaaskat kasvattavat Kainuun karhujen kokoa. Metsästys ja kalastus, 2006, nro 12, s. 22–23.
  9. Mahtikarhu Juuso punnittiin Kuusamossa – katso video Kaleva. 12.10.2011. Viitattu 10.10.2015.
  10. V.G Heptner, N.P Naumov: Mammals of the Soviet Union. , 1998. (englanniksi)
  11. a b c d Brown bear (Ursus arctos) ARKive. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
  12. Valkoinen karhu liikkuu Joensuussa! Iltalehti. 11.7.2008. Viitattu 4.9.2015.
  13. a b c d e f g h i j k Karhun jäljet Suurpedot.fi. Viitattu 23.12.2015.
  14. The Brown Bear: Father of the Polar Bear? 5.12.1996. Alaska Science Forum. Viitattu 10.10.2015. (englanniksi)
  15. Brown Bear The Bear Planet. Viitattu 28.7.2008. (englanniksi)
  16. Karhu Luontoportti.com. Viitattu 4.6.2014.
  17. Karhujen määrä väheni hieman 12.5.2014. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Viitattu 4.6.2014.
  18. Karhun kanta-arviot RKTL. Viitattu 14.10.2015.
  19. Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 Finlex.fi. Viitattu 10.10.2015.
  20. a b c Tikkanen, Jouni: Suomi on kahden karhun maa. Suomen Luonto, 5/2014, s. 6–7.
  21. Juha Järvenpää, Harri Norberg: PetoLuonto-opas (PDF) Viitattu 14.10.2015.
  22. a b c d e f g Karhun elintavat ja lisääntyminen Suurpedot.fi. Viitattu 23.12.2015.
  23. a b c Karhun ravinto ja saalistaminen Suurpedot.fi. Viitattu 23.12.2015.
  24. Kuinka vanhaksi karhut elävät? Kaleva. 2007. Viitattu 19.3.2016.
  25. a b c Sirkka, Markus: Valeri. Suomen Luonto, 7/2013, s. 28–31.
  26. a b Karlsson, Alice: Heräävä karhu syö silmuja ja lähtee hirvijahtiin. Suomen Luonto, 3/2013, s. 9.
  27. a b c Uotila, Mirva: Karvanaamojen talvi – Karhut vetelevät hirsiä. Suomen Luonto, 10/2013, s. 34.
  28. Arkiston aarteita: Karhujen talviuni on fysiologinen ihme Suomen Luonto. 22.1.2015 11/2007. Viitattu 5.10.2015.
  29. Karhumytologia Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 19.3.2016.
  30. Entinen tutkimuskarhu päätyi saaliiksi Karstulassa – ”Iso otso seisoi 80 metrin päässä” (...Peijaiset karhuporukka aikoo pitää myöhemmin. ”Tapiota on lepyteltävä”, ...) Helsingin Sanomat. 29.8.2015. Viitattu 30.8.2015.
  31. Iso uroskarhu kaadettiin lauantaina Juupajoella (...Aikanaan pidettäneen peijaiset ja lihahuutokauppa....) Aamulehti. 2013. Viitattu 30.8.2015.
  32. Eurooppa uskoo karhuun Kaleva. 2007. Viitattu 30.8.2015.
  33. Oksanen, Auli: Karhu, kontio, otsi ja ohto. Helsingin yliopisto (pro gradu), 2007. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.8.2015).
  34. Osakeanti tukee oluen valmistusta Satakunnan viikko. Viitattu 19.3.2016.
  35. Karhua koetellaan Turun sanomat. Viitattu 19.3.2016.
  36. Karhut Suomen kuntavaakunoissa Nalle.fi / Wayback archive. Viitattu 19.3.2016.
  37. Tuovinen J: Heraldiikka eilen ja tänään Helsingin työväenopisto. Viitattu 19.3.2016.
  38. Tutkija: Venäjän karhu-metafora johtaa harhaan MTV3. 11.1.2015. Viitattu 19.3.2016.
  39. Anmesser E: Mesikämmen, Toptygin, Master petz, s. 48. pro gradu. Tampereen yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 19.3.2016).
  40. Halkka, Antti: Karhu välttelee päivämakuulla ihmistä. Suomen Luonto, 7/2013, s. 10.
  41. a b c Karhun kohtaaminen Suurpedot.fi. Metsähallitus. Viitattu 11.5.2016.
  42. Katajisto, Jonna: Näin pärjäät karhun naapurina Tiede.fi. 31.3.2005. Sanoma Media Finland. Viitattu 20.5.2014.
  43. Pohjanpalo, Virve: Metsänherran tassunjäljillä Yliopisto-lehti. helmikuu 2007. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 28.7.2008.
  44. Karhu hyökkäsi miehen kimppuun Orivedellä Helsingin sanomat. 2013. Viitattu 19.3.2016.
  45. Hirvestäjä ampui karhun Kortesjärvellä Ilta-Sanomat. 14.10.2007. Helsinki. Viitattu 28.7.2008.
  46. Metsästäjä: Karhu tuli suoraan kohti Ilta-Sanomat. 28.10.2007. Helsinki. Viitattu 28.7.2008.
  47. Lenkkeilijää purrut karhu ammuttiin Lappeenrannassa MTV3.fi. 03.7.2009.
  48. Tuukka Lukinmaa: Auton töytäisemnä karhu on hengenvaarallinen – Poliisi ihmeissään: "On menty tienlaitaan potkimaan makaavaa karhua" Yle Uutiset. 15.8.2016. Viitattu 16.8.2016.
  49. Karhu tappoi lampaita Savukoskella ja Sallassa Yle Uutiset. 11.8.2011. Viitattu 5.10.2015.
  50. Karhu raateli Lampisen lehmän Yle Uutiset. 3.10.2011. Viitattu 5.10.2015.
  51. Hunajalla houkuttelu voi tarkoittaa karhulle kuolemantuomiota Mehiläishoitajat.fi. 2015. Viitattu 5.10.2015.
  52. Hunajakarhu mellastaa Karstulassa Yle Uutiset. 20.9.2010. Viitattu 5.10.2015.
  53. Kiinnostus kompostiin koitui karhun kohtaloksi Ilta-Sanomat. 5.6.2007. Viitattu 5.10.2015.
  54. Lynn L. Rogers: How Dangerous Are Black Bears? Can we Coexist? Bear.org. Viitattu 21.3.2016.
  55. a b c Tutkimus paljastaa: Emokarhut käyttävät ihmiskilpiä murhanhimoisia ja kiimaisia uroksia vastaan 22.6.2016. Viitattu 11.8.2016.
  56. Karhukannan hoitosuunnitelma Suurpedot. Viitattu 21.3.2016.
  57. Metsästysajat Riista-fi. Viitattu 21.3.2016.
  58. Karhu Luontoportti. Viitattu 21.3.2016.
  59. Metsästyslaki 33 § Pyyntivälineet ja pyyntimenetelmät Finlex. Viitattu 21.3.2016.
  60. David Prynn: Amur tiger, s. 115. Russian Nature Press, 2004. (englanniksi)
  61. Frasef, A.: Feline Behaviour and Welfare, s. 72 - 77. CABI, 2012. (englanniksi)
  62. Seryodkin: Denning ecology of brown bears and Asiatic black bears in the Russian Far East. Etal, , 2003. vsk. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.10.2015. (englanniksi)
  63. Seryodkin, I. V.; Goodrich, J. M.; Kostyria, A. V.; Smirnov, E. N.; Miquelle, D. G.: 20th International Conference on Bear Research & Management, s. 64. International Association for Bear Research and Management, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.10.2015). (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bieder, Robert E.: Pieni karhukirja. (Bear, 2005.) Suomentanut Jani Kaaro. Helsingissä: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7659-8.
  • Leinonen, Antti; Suominen, Teuvo: Suomen karhu. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11575-8.
  • Leinonen, Antti: Ison karhun alla. Kuvat ja kuvatekstit: Antti Leinonen. Teksti: Heikki Willamo. 2. uudistettu painos. Helsinki: Bildit: Suomen Luonnonsuojelun Tuki, 2008. ISBN 978-952-92-2795-2.
  • Mäensyrjä, Pentti: Korpiemme kontio eilen, tänään, huomenna. Hämeenlinna: Karisto, 1971.
  • Nyholm, Erik S.; Kemilä, Eero: Ruskeakarhu. Porvoo: WSOY, 1990. ISBN 951-0-14696-X.
  • Oksanen, Auli: Karhu, kontio, ohto ja otso : Karhun nimitysten kielellisillä lähteillä. Pro gradu -tutkimus. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2007. Teoksen verkkoversio.
  • Pentikäinen, Juha: Karhun kannoilla: Metsänpitäjä ja mies. Helsinki: Etnika, 2005. ISBN 951-97889-3-X.
  • Rautiainen, Lassi; Härkönen, Pertti: Karhu, metsien kuningas. Kajaani: Articmedia, 1990. ISBN 951-95376-2-7.
  • Vadén, Tere: Karhun nimi. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2006. ISBN 952-5503-21-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karhu.
Wikispecies-logo.svg
Wikispeciesissä on taksoni: