Alahärmä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alahärmä
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Kauhava
Alahärmä.vaakuna.svg Alahärmä.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 63°14′40″N, 022°51′20″E
Lääni Länsi-Suomen lääni
Maakunta Etelä-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Härmänmaan seutukunta
Kuntanumero 004
Hallinnollinen keskus Alahärmän kirkonkylä
Perustettu 1867
Liitetty 2009
– liitoskunnat Kauhava
Kortesjärvi
Ylihärmä
Alahärmä
– syntynyt kunta Kauhava
Pinta-ala 353,65 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 351,32 km²
– sisävesi 2,33 km²
Väkiluku 4 661  [2]
(31.12.2008)
väestötiheys 13,27 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 17,7 %
– 15–64-v. 62,1 %
– yli 64-v. 20,2 %
Alahärmän keskustaa.

Alahärmä on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Etelä-Pohjanmaahan kuuluvassa Härmänmaan seutukunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Se yhdistyi Kauhavan, Kortesjärven ja Ylihärmän kanssa uudeksi Kauhavaksi vuonna 2009.

Vuoden 2008 lopussa Alahärmän asukasluku oli 4 661 ja pinta-ala 353,65 neliökilometriä. Alahärmän naapurikunnat olivat Kauhava, Kortesjärvi, Oravainen, Uusikaarlepyy, Vöyri-Maksamaa ja Ylihärmä. Vuoteen 1975 saakka naapurikuntia olivat myös Uuteenkaarlepyyhyn liitetyt Jepua ja Munsala.

Alahärmä sijoittui Suomen kunnista aakkosjärjestyksessä ensimmäiseksi vuodesta 1972 (jolloin Ahlainen liitettiin Poriin) vuoteen 2007 asti (jolloin Toijala ja Viiala yhdistettiin Akaaksi).

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alahärmän kirkonkylä sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Kauhavan keskustasta.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alahärmän entinen kunta sijaitsee Lapuanjoen keskijuoksulla, ja maisemallisesti se kuuluu Etelä-Pohjanmaan tasankoalueeseen. Korkeimmat maastonkohdat ulottuvat hieman yli 60 metrin ja matalimmat noin 30 metrin korkeudelle merenpinnasta. Kallioperä, joka on enimmäkseen graniittia, on suurimmaksi osaksi irtainten maalajien – moreenin, hiekan, hiesun ja saven – peitossa. Kalliopaljastumia on eniten kaakossa, josta alkavat Kauhavan ja Kortesjärven alueilla esiintyvät kallioiset seudut. Noin 40 prosenttia Alahärmän pinta-alasta on soita, ja niistä pääosa on tyypiltään rämeitä. Lapuanjoen laakso on kapeimmillaan Alahärmän kirkonkylän ja Voltin kohdalla, mutta laajenee niiden pohjois- ja eteläpuolella useiden kilometrien peltolakeudeksi. Hyvin tasaisessa maastossa Lapuanjoki virtaa hitaasti. Kesäisin joki on vähävetinen, mutta keväisin ja usein syksyisinkin se tulvii yli äyräidensä.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat jäljet asutuksesta ovat vuodelta 1537. Maskusta lähtenyt Heikki Maunonpoika Härmä asettui asumaan myöhempää Alahärmän kirkkoa vastapäätä. Asukkaita muutti myös Satakunnasta, Hämeestä, Savosta ja ruotsinkieliseltä rannikolta.

1600-luvulla Alahärmästä tuli alueen suurimpia karjakyliä.

Härmä kuului alun perin Lapuan emäpitäjään, mutta vuonna 1675 yksitoista Naarasluoman ja kahdeksan Vuoskosken talollista rakensi ensimmäisen oman kirkkonsa. Ensimmäinen oma pappi saatiin kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1683 Heikki Maunonpoika Vakkuri onnistui saamaan kuningas Kaarle XI:lta päätöksen Härmän seurakunnan itsenäistämsestä, mikä johti vakaviin kiistoihin varsinkin pitäjän jakoa vastustaneen Lapuan kirkkoherran kanssa. Kun Ylihärmän saarnahuonekunta perustettiin vuonna 1786, pitäjän vanhemman osan nimeksi tuli Alahärmä.[4]

Härmän häjyt saavuttivat 1800-luvun puolivälin jälkeen hurjuudellaan pelonsekaista mainetta kautta koko maakunnan. Tunnetuimpia puukkojunkkareita oli Isontalon Antti, jonka ”Kauhavan ruma vallesmanni” Adolf Hägglund lopulta kukisti ja toimitti pitkän käräjöinnin jälkeen 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Toisenlaisissa, rauhanomaisemmissa toimissa kunnostautui Hakolan kirkonrakentajasuku, jonka lahjakkain edustaja Antti Hakola suunnitteli ja rakensi yksin tai veljensä Matin kanssa useita kirkkoja ja kellotapuleja. Esimerkiksi vuonna 1752 valmistunut ja vuonna 1898 tulipalossa tuhoutunut Alahärmän vanha kirkko oli Antti ja Matti Hakolan rakentama.[4]

Syyskuussa 1895 evankeliset papit ja maallikot kokoontuivat Alahärmään käsittelemään opillisia erimielisyyksiä.[5]

Alahärmän nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1903 ja sen suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Kivestä ja tiilestä rakennetussa kirkossa on piirteitä sekä 1800-luvun lopun uusgotiikasta että 1900-luvun alun kansallisromantiikasta.[4]

Kylät ja kulmakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alahärmässä oli neljä henkikirjakylää (tieto vuodelta 1967)[4]:

  • Hakola
  • Heikkilä
  • Härmä
  • Vuoskoski

Alahärmän kulmakuntia olivat lisäksi Ekola, Hanhila, Hanhimäki, Hilli, Huhtamäki, Kirkonkylä, Kivihuhta, Katajamäki, Kojola, Kuoppala, Köykkäri, Lahdenkylä, Lehtimäki, Markkula, Mylläri, Ojala, Poromaa, Pelkkala, Perkiömäki, Pesola, Sorvisto, Vakkuri, Voltti ja Yliviitala.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alahärmän kautta kulkevat Seinäjoen ja Uudenkaarlepyyn välinen valtatie 19 (aiemmin kantatie 67) sekä Seinäjoki–Oulu-rata.[4]

Uskonnolliset yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alahärmän alueella toimii evankelisluterilainen Kauhavan seurakuntaan kuuluva Alahärmän kappeliseurakunta, joka oli ennen kuntaliitosta itsenäinen Alahärmän seurakunta. Voltin rukoushuone on Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ylläpitämä. Härmän Helluntaiseurakunnalla on keskustassa oma rukoushuone.

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alahärmän pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla perunaviipaleita, sianlihaa ja suolasilakkaa sisältävä perunaloora, eräänlainen silakkalaatikko.[6]

Liikunta ja urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alahärmäläisiä urheiluseuroja

Kuuluisia alahärmäläisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. a b c d e f Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 1, Ahlainen – Hausjärvi, s. 8–. Porvoo: WS, 1967.
  5. Murtorinne, Eino (päätoim.): ”1885-1944”, Kristinuskon historia 2000, s. 142. 3. osa. Porvoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6516-5.
  6. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 146. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]