Ylistaro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee entistä kuntaa. Kokemäellä sijaitsevasta kylästä katso artikkeli Ylistaro (Kokemäki).
Ylistaro
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Seinäjoki
Ylistaro.vaakuna.svg Ylistaro.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 62°56′25″N, 22°31′00″E
Lääni Länsi-Suomen lääni
Maakunta Etelä-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Seinäjoen seutukunta
Kuntanumero 975
Hallinnollinen keskus Ylistaron kirkonkylä
Perustettu 1865
Liitetty 2009
– liitoskunnat Seinäjoki
Nurmo
Ylistaro
– syntynyt kunta Seinäjoki
Pinta-ala 484,99 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 481,83 km²
– sisävesi 3,16 km²
Väkiluku 5 576  [2]
(31.12.2008)
väestötiheys 11,57 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 18,6 %
– 15–64-v. 61,5 %
– yli 64-v. 19,9 %

Ylistaro on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Etelä-Pohjanmaahan kuuluvassa Seinäjoen seutukunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Sen asukasluku oli 5 576 ja pinta-ala 484,99 km2, josta 3,16 km2 vesistöjä. Kunta lakkautui kuntaliitoksessa yhdistyen Nurmon ja Seinäjoen kanssa uudeksi Seinäjoeksi vuonna 2009. Ylistaron naapurikunnat olivat Ilmajoki, Isokyrö, Lapua, Nurmo ja Ylihärmä.

Seinäjoen kaupunginkirjaston Ylistaron toimipiste.

Ennen vuotta 1658 Ylistarolla tarkoitettiin sittempää Isoakyröä. Nimi vaihtui kun nykyisen Ylistaron kappeliseurakunta perustettiin. Ylistaron vastapari on Vähäkyrö, entinen Alastaro.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaro oli kivikaudella meren alla, ja vain joitakin luotoja pitäjän pohjoisosan kohdalla ulottui vedenpinnan yläpuolelle. Näiltä paikoilta on saatu talteen joitakin esineitä, jotka osoittavat kivikautisen kalastajaväestön liikkuneen näillä tienoin.[5] Ensimmäiset ihmiset saapuivat Ylistaron alueelle viimeistään vasarakirveskaudella, josta osoittaa mm. Troiharin asuinpaikka. Asutus sijoittui pääosin Kyröjoen suulle ja siirtyi maan kohotessa merenrantaa seuraten länteen päin. Asutuksen jatkuvuutta ovat osoittaneet mm. pronssikautinen eläinpääkirves ja esiroomalaisen ajan keihäänkärki.[6]

Kyrönjokilaaksoon kuuluva Ylistaron seutu kohosi kansainvaellusajalla Suomen rikkaimmaksi alueeksi. Asutus alkoi taantua 700-luvulla ja 800-luvulla seutu ilmeisesti autioitui. Autioitumisen syyt eivät ole täysin selvillä.[6]

Asutuksen syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron seutu asutettiin pysyvästi 1200-luvulla. Seutu kuului Isonkyrön emäpitäjän ylimmäiseen ja keskimmäiseen neljännekseen. Keskiajalla Ylistaro kuului Isonkyrön emäpitäjään, osaksi sen ylimmäiseen ja osaksi keskimmäiseen neljännekseen. 1500-luvun puolivälissä Ylistarossa oli 94 taloa ja asukkaita arviolta 450–650 henkeä. Vuosien 1696–1697 nälänhädän seurauksena väkiluku laski alle viidensadan.[5][6]

Klaus Flemingin huovien linnaleiri aiheutti 1590-luvulla varsinkin Pohjanmaalla levottomuuksia, jotka kärjistyivät nuijasodaksi kutsuttuun kansannousuun. Tunnetuimpia talonpoikien johtajia oli Pentti Pouttu, joka eteni ylistarolaisista talonpojista koostuneine joukkoineen vuoden 1596 lopulla Ulvilaan saakka, mutta joutui siellä tappiolle. Nuijasodan ja vuoden 1601 kadon seurauksena autioitui yli kolmannes Ylistaron taloista.[5]

1600-luvun aikana asutus tiheentyi niin, että Ylistaron muodostettiin oma kappeliseurakunta vuonna 1658. Saman vuonna ylistarolaiset rakensivat ensimmäisen kirkkonsa omin luvin mikä johti selkkaukseen esivallan ja emäpitäjän kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin astui kuitenkin virkaansa Ylistaron ensimmäinen kappalainen.[5]

Isonvihan aikana vuonna 1714 käydyn Napuen taistelun jälkeen Ylistarosta vietiin vankeuteen Venäjälle 80 henkeä ja koko pitäjä ryöstettiin perinpohjaisesti. Jäljelle jääneet pitäjäläiset viettivät vuosikausia syrjäseutujen piilopirteillä.[5]

Oma kunnallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isonvihan jälkeen Ylistaron asukasluku alkoi kasvaa voimmakkaasti. Vuonna 1805 asukkaita oli lähes 3 400. Väestönkasvu jatkui voimmakaana 1800-luvulla. Vaikka lähes 3 000 siirtolaista muutti Ylistarosta Yhdysvaltoihin, asui kunnassa vuonna 1920 8 647 henkeä. Väestönkasvun taustalla oli ripeä taloudellinen kehitys. Kunnan peltoala kasvoi huomattavasti 1800-luvulla ja uudet viljelymenetelmät, isojako ja paperiteollisuuden synnystä syntynyt pääoma auttoivat maatalouden kehitystä.[6]

Ylistarosta tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1859, vaikka ero Isostakyröstä toteutui vasta vuonna 1881. Arkkitehti Ernst Lohrmannin suunnittelema Ylistaron nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1851. Kitinojalla on oma, Kauno Kallion suunnittelema ja vuonna 1952 valmistunut kyläkirkko.[5]

1800-luvun lopulla kunnan halki rakennettiin rautatie Vaasaan. Ylistaron asemaan ja elämään vaikutti myöhemmin myös Seinäjoen kohoaminen keskusasemaksi.[6]

Kansalaissodan alkuvaiheessa tammikuun lopulla 1918 suojeluskuntalaiset riisuivat vähäisen kahakan jälkeen aseista Ylistarossa majailleen noin 350-miehisen venäläisen varuskunnan.[5]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaro sijaitsee Kyrönjoen keskijuoksulla.

Ylistaron kunta sijaitsi Kyrönjoen keskijuoksulla. Joen molemmin puolin levittäytyvä peltolakeus muuttuu laaksosta etäännyttäessä vähitellen loivasti kumpuilevaksi metsäiseksi ja soiseksi vedenjakaja-alueeksi. Jokilaaksossa kallioperää peittävät lajittuneet hienojakoiset maalajit savi, hiesu ja hiekka. Suotuisan maaperän puolesta Ylistaron seutu on Lounais-Suomen viljelyalueen kaltaista, mutta Etelä-Pohjanmaan vähemmän edullisen ilmaston vuoksi kasvukausi jää lyhemmäksi. Tärkeimmät viljelysalueet ovat Kyrönjoen varrella Munakassa, Topparlassa ja Kylänpäässä, Lehmäjoen varrella Untamalassa sekä leveänä vyöhykkeenä kirkonkylästä Isonkyrön suuntaan.[5]

Muiden Etelä-Pohjanmaan kuntien tavoin Ylistarossa on hyvin vähän vesistöjä, mikä johtuu kallioperän tasaisuudesta. Kyrönjoen ja sen sivuhaarojen lisäksi Ylistaron alueella on vain muutamia pieniä metsälampia. Kyrönjoki virtaa Ylistarossa hyvin hitaasti, ja kevät- ja syystulvat ovat varsin tavanomaisia.[5]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron kautta kulkevat valtatie 16 Vaasasta Kyyjärvelle ja valtatie 18 Vaasasta Jyväskylään sekä Seinäjoki–Vaasa-rata. Ylistaron rautatieasema sijaitsee noin viisi kilometriä Ylistaron kirkonkylästä kaakkoon.[5] Henkilöjunien pysähdykset Ylistarossa loppuivat vuonna 2016.[7]

Etäisyyksiä Ylistarosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alapää
  • Asema
  • Halkosaari
  • Hanhikoski

  • Heikkola
  • Huhtala
  • Hööpakka
  • Isokylä

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komia kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron kirkko vuonna 2017.
Pääartikkeli: Ylistaron kirkko

Ernst Lohmann suunnittelema Ylistaron kirkko valmistui Jaakko Kuorikosken johdolla kivestä ja tiilestä vuonna 1851. Uusgotiikkaa edustava kirkkorakennus on päätytornillinen pitkäkirkko. Komiaksi kirkoksi kutsuttuun pyhättöön mahtuu kerralla 2 500 sanankuulijaa. Alttaritaulu on Adolf von Beckerin maalaus Kristuksen kirkastuminen vuodelta 1888. Kirkon aarteistoon kuuluu mm. keskiaikainen messukasukka ja raamattu 1640-luvulta. Lisäksi kirkossa on keskiaikainen krusifiksi ja kirkkoherra Isak Brennerin maalaama omakuva vuodelta 1661.[12]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistarossa on järjestetty useita suuria kristillisiä kesätapahtumia. Herättäjäjuhlat on järjestetty Ylistarossa kuudesti: 1893 Malkamäessä, 1898 Untamalassa sekä vuosina 1921, 1939, 1968 ja 2004.[13] Vuosittain toistuvia tapahtumia ovat Ylistaro-viikko sekä joutopäivämarkkinat heinäkuussa.[12]

Museot ja perinnekulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ritarin kotimuseo on 1980-luvun alussa perustettu yksityinen museo, johon on kerätty pohjalaista paikallishistoriaa. Museosta löytyy muun muassa viljamakasiini, jossa on perimätiedon mukaan Ylistaron vanhan kirkon ovi ja kellotapulin luukku sekä Haapojan aitta, jossa on pitänyt majaansa murhamies Matti Haapoja.[14] Ylistaron pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla piimävelli.[15]

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron peruskoulun pihamaalla sijaitseee Kirja-Matin eli Matti Pohdon muistomerkki. Kirja-Matin koululla ja Ylistaron kirjastolla on oma liputuspäivänsä Matti Pohdon syntymäpäivänä.[16] Muita muistomerkkejä ja patsaita ovat entisten kirkkojen muistomerkki (Ilmari Wirkkala), vapaussodan muistomerkki (Eljas Ilkka, 1922), vuosien 1939–45 sodissa kaatuneille pystytetty muistomerkki sekä reserviupseerien pystyttämä jääkärien muistomerkki.[12]

Liikunta ja urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron Kilpa-Veljet on urheiluseura, joka on perustettu 1945. Se on niin sanottu yleisseura, jonka alaisuudessa on tällä hetkellä yksitoista jaostoa. Lajeina ovat ampumahiihto, hiihto, mäkihyppy, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo, paini, suunnistus, voimailu, e-urheilu ja yleisurheilu. YK-V pelaa pesäpallossa Suomensarjaa niin miehissä kuin naisissa.

Ylistaron Metsästysseuralla on ampumarata Järvirannan kylässä.[17] Lisäksi Ylistaron Kylänpäässä harrastetaan kilpa-ammuntaa talvikuukausina Ylistaron Ampujien ampumaradalla.[18]

Tunnettuja asukkaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rikkinen, Kalevi & Sihvo, Hannes: Finlandia: Otavan iso maammekirja 7. Etelä-Pohjanmaa. Keuruu: Viiskunta Oy, 1986. ISBN 951-1-08930-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=640&TYPE=HTML
  5. a b c d e f g h i j Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 473–475. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
  6. a b c d e Rikkinen & Sihvo 1986, s. 237
  7. Kaakinen, Elina: Juna meni jo! – Asemat ovat hiljentyneet Vaasan radalla, mutta asemanseuduilla elämä jatkuu 3.7.2019. Yle Uutiset.
  8. Kriikun mylly
  9. Wanha Markki
  10. Malkakoski
  11. Kesti-Iivarin Majatalo
  12. a b c Rikkinen & Sihvo 1986, s. 239
  13. Vuodet -1893 Herättäjäjuhlat. Viitattu 19.12.2021.
  14. Ritarin kotimuseo Visit Seinäjoki. Viitattu 9.5.2022.
  15. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 154. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.
  16. Kirja-Matin koulu Seinäjoen kaupunki. Viitattu 29.5.2022.
  17. Seinäjoki-Ylistaro: Järviranta (pdf) ylistaro.fi. Viitattu 5.7.2011. [vanhentunut linkki]
  18. Ylistaron Ampujat ry. Ylistaron Ampujat ry.. Viitattu 23.3.2021.
  19. Timo Kuivinen kuivinenracing.fi. Viitattu 14.5.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kangas, Jussi (toim.): Varrella virran... : ylistarolainen kyläkirja 2005. Isokyrö : Kyrönmaan opisto, Kylänpään historiapiiri, 2005. ISBN 952-91-8969-9.
  • Salokangas, Raimo. Ekman-Salokangas, Ulla: Ylistarolaisten historia 2005. Ylistaron kappeliseurakunta.
  • Thors, Sisko: Kirja-Matin matkassa, kirja Matti Pohdosta, 1997