Ylistaro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee entistä kuntaa. Kokemäellä sijaitsevasta kylästä katso artikkeli Ylistaro (Kokemäki).
Ylistaro
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Seinäjoki
Ylistaro.vaakuna.svg Ylistaro.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 62°56′25″N, 22°31′00″E
Lääni Länsi-Suomen lääni
Maakunta Etelä-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Seinäjoen seutukunta
Kuntanumero 975
Hallinnollinen keskus Ylistaron kirkonkylä
Perustettu 1865
Liitetty 2009
– liitoskunnat Seinäjoki
Nurmo
Ylistaro
– syntynyt kunta Seinäjoki
Pinta-ala 484,99 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 481,83 km²
– sisävesi 3,16 km²
Väkiluku 5 576  [2]
(31.12.2008)
väestötiheys 11,57 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 18,6 %
– 15–64-v. 61,5 %
– yli 64-v. 19,9 %

Ylistaro on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Etelä-Pohjanmaahan kuuluvassa Seinäjoen seutukunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Sen asukasluku oli 5 576 ja pinta-ala 484,99 km2, josta 3,16 km2 vesistöjä. Kunta lakkautui kuntaliitoksessa yhdistyen Nurmon ja Seinäjoen kanssa uudeksi Seinäjoeksi vuonna 2009. Ylistaron naapurikunnat olivat Ilmajoki, Isokyrö, Lapua, Nurmo ja Ylihärmä.

Seinäjoen kaupunginkirjaston Ylistaron toimipiste.

Ennen vuotta 1658 Ylistarolla tarkoitettiin sittempää Isoakyröä. Nimi vaihtui kun nykyisen Ylistaron kappeliseurakunta perustettiin. Ylistaron vastapari on Vähäkyrö, entinen Alastaro.[4]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron kunta sijaitsi Kyrönjoen keskijuoksulla. Joen molemmin puolin levittäytyvä peltolakeus muuttuu laaksosta etäännyttäessä vähitellen loivasti kumpuilevaksi metsäiseksi ja soiseksi vedenjakaja-alueeksi. Jokilaaksossa kallioperää peittävät lajittuneet hienojakoiset maalajit savi, hiesu ja hiekka. Suotuisan maaperän puolesta Ylistaron seutu on Lounais-Suomen viljelyalueen kaltaista, mutta Etelä-Pohjanmaan vähemmän edullisen ilmaston vuoksi kasvukausi jää lyhemmäksi. Tärkeimmät viljelysalueet ovat Kyrönjoen varrella Munakassa, Topparlassa ja Kylänpäässä, Lehmäjoen varrella Untamalassa sekä leveänä vyöhykkeenä kirkonkylästä Isonkyrön suuntaan.[5]

Muiden Etelä-Pohjanmaan kuntien tavoin Ylistarossa on hyvin vähän vesistöjä, mikä johtuu kallioperän tasaisuudesta. Kyrönjoen ja sen sivuhaarojen lisäksi Ylistaron alueella on vain muutamia pieniä metsälampia. Kyrönjoki virtaa Ylistarossa hyvin hitaasti, ja kevät- ja syystulvat ovat varsin tavanomaisia.[5]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaro oli kivikaudella meren alla, ja vain joitakin luotoja pitäjän pohjoisosan kohdalla ulottui vedenpinnan yläpuolelle. Näiltä paikoilta on saatu talteen joitakin esineitä, jotka osoittavat kivikautisen kalastajaväestön liikkuneen näillä tienoin.[5]

Keskiajalla Ylistaro kuului Isonkyrön emäpitäjään, osaksi sen ylimmäiseen ja osaksi keskimmäiseen neljännekseen. 1500-luvun puolivälissä Ylistarossa oli 94 taloa ja asukkaita arviolta 450 henkeä. Vuosien 1696–1697 nälänhädän seurauksena väkiluku laski alle viidensadan.[5]

Klaus Flemingin huovien linnaleiri aiheutti 1590-luvulla varsinkin Pohjanmaalla levottomuuksia, jotka kärjistyivät nuijasodaksi kutsuttuun kansannousuun. Tunnetuimpia talonpoikien johtajia oli Pentti Pouttu, joka eteni ylistarolaisista talonpojista koostuneine joukkoineen vuoden 1596 lopulla Ulvilaan saakka, mutta joutui siellä tappiolle. Nuijasodan ja vuoden 1601 kadon seurauksena autioitui yli kolmannes Ylistaron taloista. Isonvihan aikana vuonna 1714 käydyn Napuen taistelun jälkeen Ylistarosta vietiin vankeuteen Venäjälle 80 henkeä ja koko pitäjä ryöstettiin perinpohjaisesti. Jäljelle jääneet pitäjäläiset viettivät vuosikausia syrjäseutujen piilopirteillä.[5]

Ylistarolaiset rakensivat ensimmäisen kirkkonsa omin luvin vuonna 1658, mikä johti selkkaukseen esivallan ja emäpitäjän kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin astui kuitenkin virkaansa Ylistaron ensimmäinen kappalainen. Ylistarosta tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1859, vaikka ero Isostakyröstä toteutui vasta vuonna 1881. Arkkitehti Ernst Lohrmannin suunnittelema Ylistaron nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1851. Kitinojalla on oma, Kauno Kallion suunnittelema ja vuonna 1952 valmistunut kyläkirkko.[5]

Kansalaissodan alkuvaiheessa tammikuun lopulla 1918 suojeluskuntalaiset riisuivat vähäisen kahakan jälkeen aseista Ylistarossa majailleen noin 350-miehisen venäläisen varuskunnan.[5]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron kautta kulkevat valtatie 16 Vaasasta Kyyjärvelle ja valtatie 18 Vaasasta Jyväskylään sekä Seinäjoki–Vaasa-rata. Ylistaron rautatieasema sijaitsee noin viisi kilometriä Ylistaron kirkonkylästä kaakkoon.[5] Henkilöjunien pysähdykset Ylistarossa loppuivat vuonna 2016.[6]

Etäisyyksiä Ylistarosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alapää
  • Asema
  • Halkosaari
  • Hanhikoski

  • Heikkola
  • Huhtala
  • Hööpakka
  • Isokylä

Urheiluseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron Kilpa-Veljet on urheiluseura, joka on perustettu 1945. Se on niin sanottu yleisseura, jonka alaisuudessa on tällä hetkellä kymmenen jaostoa. Lajeina ovat ampumahiihto, hiihto, mäkihyppy, jalkapallo, lentopallo, pesäpallo, paini, suunnistus, voimailu ja yleisurheilu. YKV:n miesten pesäpallojoukkue, YKV-Pesis pelaa miesten Ykköspesiksessä.

Ylistaron Metsästysseuralla on ampumarata Järvirannan kylässä.[7]

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylistaron pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla piimävelli.[13]

Kuuluisia ylistarolaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=640&TYPE=HTML
  5. a b c d e f g h Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 473–475. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
  6. Kaakinen, Elina: Juna meni jo! – Asemat ovat hiljentyneet Vaasan radalla, mutta asemanseuduilla elämä jatkuu 3.7.2019. Yle Uutiset.
  7. Seinäjoki-Ylistaro: Järviranta (pdf) ylistaro.fi. Viitattu 5.7.2011.
  8. Kriikun mylly
  9. Ritarin kotimuseo
  10. Wanha Markki
  11. Malkakoski
  12. Kesti-Iivarin Majatalo
  13. Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 154. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kangas, Jussi (toim.): Varrella virran... : ylistarolainen kyläkirja 2005. Isokyrö : Kyrönmaan opisto, Kylänpään historiapiiri, 2005. ISBN 952-91-8969-9.
  • Salokangas, Raimo. Ekman-Salokangas, Ulla: Ylistarolaisten historia 2005. Ylistaron kappeliseurakunta.
  • Thors, Sisko: Kirja-Matin matkassa, kirja Matti Pohdosta, 1997