Messukasukka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nykyaikainen messukasukka
1700-luvun tyylinen messukasukka ("kilpikasukka")

Messukasukka on kirkollinen vaatekappale ja puku. Sitä käytetään ainoastaan ehtoollisjumalanpalveluksessa, messussa, ja silloinkin sitä käyttää vain liturgi, joka johtaa messua.[1][2] Kasukka on iso telttamainen kangaskappale, jonka keskellä on kaula-aukko. Yleensä osa sivuista leikataan pois, jotta pappi voi paremmin liikutella käsiään. Varhaisessa kirkossa messukasukka ulottui lähes nilkkoihin. Sen kaava oli puolipyöreä kangas, joka oli ommeltu edestä yhdellä saumalla kelloksi ("kellokasukka"). Vaate taiteltiin kyynärpäiden kohdalta käsien vapauttamiseksi ja kasukka peitti kantajansa joka puolelta. Lähtisessä osassa kirkkoa vaippaa alettiin kaventaa sivuilta, kunnen 1800-luvulla siitä oli jäljellä kaksi olkapäältä toisiina liittynyttä kapeaa kilpeä ("kilpikasukka"). Tällainen kasukkamalli oli yleinen Suomessakin vielä 1900-luvun alussa.[1]

Messukasukka on kirkollisista vaatteista arvokkain, joka johtuu siitä että se on yleensä tehty kalliista materiaaleista kuten villasta tai silkistä. Yleensä kasukka on koristeltu kuvioin ja kristillisin symbolein; erittäin vanhoissa kasukoissa voi olla jopa kultaa ja jalokiviä upotettuna tai kiinnitettynä vaatteeseen kirjailuin. Ortodoksisessa kirkossa kasukkaa vastaava liturginen vaate on feloni.

Värit ja historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Messukasukka seuraa tavallisesti stolan tavoin liturgisia värejä.[1] Nykyinen läntisten kirkkojen liturgisten värien käyttö, värikaanon, pohjautuu 1800-luvun jälkipuoliskolla syntyneeseen katoliseen värien käyttöön[3] ja on mm. Suomessa elpynyt 1960-luvulta lähtien.[1] Kasukoiden kalleuden vuoksi esimerkiksi sivukirkoissa ei kuitenkaan aina ole messukasukoita kaikissa liturgisissa väreissä. Vanhat messukasukat 1700- ja 1800- luvuita ovat yleensä mustia tai punaisia. Tuolloin ei muita liturgisia värejä ollut käytössä. Musta ja punainen väri messukasukoiden värinä nähtiin sopivaksi jumalanpalveluksen luonteeseen. Nämä messukasukat olivat kapeita, jäykkiä "kilpikasukoita",[1] koristelu raskailla hopea- tai kultanauhoin.[4]

Kun uskonpuhdistusajan jälkeen messukasukat olivat edelleen keskiaikaisten kasukoiden mallisia ja 1600-luvulla oli käytössä monenvärisiä messukasukoita. Niitä saatiin mm. sotasaaliina ja aateliset saattoivat lahjoittaa kirkkoihin kankaita, joisa messukasukka valmistettiin[5]. Kun uusia kasukoita ryhdyttiin viimein tekemään, käytettiin aluksi malleina 1700-luvun kasukoita, jotka olivat säilyneet vähäisen käytön vuoksi. 1900-luvun alkupuolella musta tai punainen kasukka saattoikin olla juhlallisessa jumalanpalveluksessa ainoa papin pitämä varsinainen jumalanpalvelusvaate mustan papinpuvun päällä. Jos kirkossa on olemassa erikseen kasukka jokaiselle kirkkovuoden värille, käytetään värin mukaista kasukkaa. Vaikka kasukka yleensä seuraakin liturgisia värejä, etenkin roomalaiskatolisessa kirkossa on tullut nykyään tavaksi käyttää valkoista kasukkaa, jonka päälle laitettava stola edustaa asukokonaisuudessa eli ornaatissa kirkkovuoden aikaa. Tapa on taloudellinen ja mahdollistaa näin kaikkien liturgisten värien hankkimisen pieniin sivukappeleihin ja -kirkkoihin. Tapa on hyvinkin alkuperäisen käytänteen mukainen.

Kasukka tulee latinankielen sanasta casula, joka merkitsee pientä taloa (sananmukaisesti telttaa), ja nimitys johtuneekin sen telttamaisesta ulkonäöstä. Kasukka ei tule juutalaisesta temppelijumalanpalveluksesta, kuten usein luullaan, vaan kirkko on yrittänyt säilyttää antiikin pukuperinnettä. Antiikin aikana yleisesti käytössä ollut vaate, paenula[3] jäi pois käytöstä 600-luvulla, mutta se säilyi kirkollisessa käytössä messukasukkana.[3]

Yksi kuvio messukasukassa on seinmiten sama: kasukan taakse on kuvattu latinalainen risti muistutukseksi siitä, että Kristus on ehtoollispöydän todellinen valtias, jota pappi vain edustaa. Nykyään valmistetaan kuitenkin messukasukoita, joiden selkää ei korista risti.[6]

Kasukan käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kölnin arkkipiispa Rainer Maria Woelki viettämässä ulkoilmamessua yhdessä messukasukoihin pukeutuneiden pappien kanssa

Pappi pukee messussa aina alttarilla palvellessaan, pitkäperjantaita lukuun ottamatta, ylleen alban ja pyhäpäivän tai juhlapäivän värin mukaisen stolan. Messua, ehtoollisjumalanpalvelusta johtava pappi eli liturgi taas laittaa stolan ja alban lisäksi ylleen vielä messukasukan.[2] Liturgin tunnistaa tästä asusta messun johtajaksi, ja hän erottuu näin muista samassa messussa palvelevista papeista. Myös piispa käyttää messua johtaessaan messukasukkaa. Katolisessa kirkossa on nykyään yleistä, että kaikki messun viettoon osallistuvat piispat ja papit ovat pukeutuneena messukasukkaan.[7] Messukasukkaa ei kuulu käyttää yleisenä juhla-asuna eikä kirkollisissa toimituksissa, ellei niihin liity ehtoollisen vietto.[1]

Perinteisesti liturgisen asuun pukeutumiseen on liittynyt rukous kutakin asun osaa varten. Messukasukan pukemiseen liittyvä rukous voi ollaː Anna, Herra, arvottoman palvelijasi iloita pyhän sakramentin osallisuudesta ja seurakuntasi palvelemisesta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Sarantola, Tauno & Lempiäinen, Pentti & Priha, Päikki & Fröberg, Mirja: Kirkkotekstiilit, s. 24–26, 31. Kirjaneliö, 1988. ISBN 951-600-748-1.
  2. a b Kirkolliset asut Kirkkonummenseurakunnat.fi. Viitattu 17.8.2017.
  3. a b c Bengt Stolt: Kyrklig skrud englit svensk tratition, s. 35, 115. Diakonistyrelsens bokförlag. Stockholm, 1964.
  4. Gunnel Berggrén: Prästens kläder och kyrkliga textilier, s. 34. Verbum förlag. ISBN 91-526-2811-6, 2002.
  5. Inger Estham: Kyrkliga textilier arv, utveckling och vård, s. 17-18. Verbum/Studieboksförlaget, 1976.
  6. Invugning av mässhake-stola svenskakyrkan.se. Viitattu 30.8.2020.
  7. Fronleichnam 2015 in Köln Domradio.de. Viitattu 6.8.2020. (saksaksi)
  8. Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 82. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009.