Adolf von Becker
Adolf von Becker (14. elokuuta 1831 Helsinki – 23. elokuuta 1909 Vevey, Sveitsi)[1] oli suomalainen taidemaalari, joka sai professorin arvonimen.[2]
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adolf von Beckerin vanhemmat olivat professori Reinhold von Becker ja Karolina Idestam. Hän tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1848, opiskeli oikeustiedettä ja suoritti tuomarintutkinnon 1853 ja kameraalitutkinnon 1854. Turun hovioikeuden auskultanttina von Becker toimi 1853. Hän oli aatelissäädyssä valtiopäivämies 1877–1878, 1888 ja 1891.[3]
Adolf von Beckerin veljiä olivat professori, valtioneuvos Frans Josef von Becker ja opettaja, kirjailija Karl Hugo von Becker.[4]
Taideopinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Opinnot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Von Becker aloitti taideopintonsa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja yliopiston piirustussalissa. Vielä tällöin hän harkitsi myös arkkitehdin ammattia, mutta päätti unohtaa epävarmat urahaaveensa ja ruveta lukemaan lakia. Vuonna 1859 von Becker lähti, Robert Wilhelm Ekmanin rohkaisusta, opiskelemaan Kööpenhaminaan taidetta. Kööpenhaminan Akatemiasta hän valmistui vuonna 1856 käytyään läpi alkeisluokan ja malliluokan.
Düsseldorf ja Pariisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1858 hänet osoitettiin suosituskirjeellä Thomas Couturen akatemiaan Pariisiin. Matkan varrella von Becker pysähtyi Düsseldorfissa. Pariisi pelästytti hänet ihmisvilinällään ja suuruudellaan ja hän palasi takaisin Düsseldorfiin. Düsseldorfin taideakatemiassa opiskelu ei ollut kuitenkaan hänelle mieleistä, joten von Becker palasi vuoden 1859 alussa Pariisiin Couturen akatemiaan. Couture painotti opiskelussa paljolti espanjalaisia mestareita ja maalasi paljon "märkää märälle" tekniikalla sekä kehotti oppilaita käyttämään yksinkertaista värivalikoimaa paletilla. Vuonna 1860 Couture kuitenkin sulki oman ateljeekoulunsa, eikä von Becker ehtinyt viipyä viittä kuukautta enempää akatemiassa. Von Becker päätti tämän jälkeen lähteä opiskelemaan École des Beaux-Artsiin läpäistyään akatemian pääsykokeen.
Vuonna 1862 von Becker kokeili ystävänsä Olaf Isaachsenin kanssa Gustave Courbetin uutta akatemiaa, mutta yritys kaatui huonon taloudellisen tilanteen takia.
Lisää opiskelua ja matkustelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1860-luvulla von Beckeriä kiinnosti määrätietoinen taiteiden opiskelu Pariisissa. Hän tutustui eri taiteilijoiden kouluihin ja opetusmenetelmiin. Opettajia olivat muun muassa Felix-Joseph Barrias, Ernest Herbert, Leon Cogniet ja Leon Bonnat. Hän syvensi vielä tietojaan matkustelemalla. Vuonna 1859 von Becker kävi Belgiassa ja vuonna 1864 matkastipendin avulla Espanjassa, jäljentäen Madridissa vanhojen mestarien teoksia. Pariisista moni taiteilija hakeutui Madridiin kopioimaan ja tutkimaan espanjalaisten vanhojen mestarien teoksia, kuten Murillon, De Riberan ja Diego Velázquezin maalauksia. Nämä antoivat vaihtoehdon ennen klassisina esimerkkeinä olleille italialaisille mestareille. Espanjan kautta edeltävistä von Beckerin töistä on säilynyt Vanhan miehen puolivartalokuva ja muutamia muita, useimmiten pienikokoisia kopioita espanjalaismaalareiden teoksista. Näissä teoksissa hän jäljittelee espanjalaisten mestareiden tapaa käyttää yksinkertaistettuja värialueita, suppeaa palettia ja dramaattisia varjoja.
Kesällä 1866 von Becker kävi Roomassa ja Firenzessä. Hän vieraili myös useissa Saksan taidekaupungeissa.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Becker teki enimmäkseen laatukuvatyyppisiä porvariselämää ja käsityöläisiä kuvaavia maalauksia, mutta kuvasi myös kansanelämää. Beckerin parhaiten tunnettuihin teoksiin kuuluvat Äidin iloa 1868, Ennen metsästystä 1880 ja Yksi erä pikettiä 1869.[5] Hän tunnettiin myös Suomen ensimmäisenä Pariisissa opiskelleena taiteilijana sekä monien taiteilijoiden kuten Edelfeltin opettajana yksityiskoulussaan, samoin kuin heidän linkkinään Pariisin taiteeseen ja taideakatemioihin.[5]
Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muutamat vuosina 1863 ja 1864 Pariisin salonkiin päässeet työt eivät vielä tuoneet hänelle läpimurtoa. Vuonna 1866 hän palasi Pariisiin, ja vuonna 1868 hän siirtyi maalaamaan muutamien kilometrien päähän Pariisista, mistä hän vuokrasi ystävänsä Alfred Wahlbergin kanssa ateljeen. Tämän aikakauden tavoitteena näyttää olleen siirtyminen vapaampaan ja realistisempaan ilmaisuun, pois Düsseldorfin koulukunnasta. Kun monissa muissa paikoissa käytettiin tavallisia ateljeemalleja, paikkakunnalla jonne von Becker oli asettunut käytettiin malleina yleensä paikallisia ihmisiä, jotka poseerasivat alkuperäisissä maisemissa tai interiööreissä.
Tunnetuimmat työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tänä aikana valmistuneista teoksista merkittävimmät ovat Äidin iloa (1868) ja Pikettipeli (1869). Kummatkin olivat realistisia kuvauksia arkipäivän elämästä. Äidin iloa -teosta voidaan pitää hänen tunnetuimpana ja yhtenä onnistuneimmista teoksistaan. Teos on hyvin Couturemainen tekniikaltaan ja värimaailmaltaan. Nähtävissä on Couturemaista mustaa ääriviivaa, joka toimii kontrastina vaalean taustan kanssa. Taustan siveltimellä töpötetty epätasaisuus ja vihreän ja punaisen kontrasti viittaa myös Coutureen. Eroavaisuuksia ovat kuitenkin tarkasti kuvatut esineiden yksityiskohdat.
Pikettipeli on taas päinvastainen aihe, pienikokoinen meissoniermainen maskuliininen interiööri. Huolimatta teknisestä taituruudesta nämä teokset eivät ole saaneet arvostusta Suomessa, koska aiheet olivat ranskalaisia, eivätkä kansallisromanttisia, kuten tuolloin toivottiin.
Kansankuvaamisesta tuli 1860-luvun puolella von Beckerille ajan muodin mukaisesti tyypillinen aihepiiri. Vielä tätä ennen lapsia pidettiin usein jopa humoristisina aiheina, mutta uusien tuulien myötä lapsiaiheiset teokset olivat saavuttaneet paremman maineen. Tätä aihetta von Becker kuvasikin hyvin realistisesti.
Kriitikot lämpiävät kotimaassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taiteellisen läpimurron kotimaassa aiheutti teos Pohjalainen kosintakohtaus (1871), joka oli tulos von Beckerin ja Arvid Liljelundin matkasta ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Kriitikot pitivät tätä ranskalaisen maneerin hylkäämisenä ja yleisö piti kansallisromanttisesta aiheesta. Aikaisempi Couturelle ominainen karhea öljymaalaustekniikka oli tässä työssä vaihtunut sileämpään. Hän kuvasi myöhemmin paljon samantyyppisiä pohjalaisaiheita, kuten Sairasvuoteen ääressä (1874), Orpo (1874) , Pienokaisen esittely (1875), Kaste maalaispappilassa (1877), Ennen metsästystä (1880) ja Vastasyntynyt (1876). Tältä ajalta on peräisin hieman virheellinen käsitys von Beckeristä kansallisaiheiden maalarina. Hänen maalauksensa aiheet kattoivat myös paljon muuta.
Ulkoilmamaalausta, interiöörejä ja salonkitöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa 1870-luvulla tehtyjen interiöörinäkymien jälkeen von Becker keskittyi ulkoilmamaalaukseen. Tältä ajalta on säilynyt maalaus Asniersin silta Pariisin piirityksen jälkeen (1871). Saman tyyppisiä, joskin impressionistisempia maalauksia hän teki paljon 1890-luvulla vieraillessaan eri puolilla Eurooppaa. Barbizonilaisen koulukunnan ja impressionistien vaikutus näkyy näistä töistä selvästi.
Vuonna 1879 valmistui Souvenir de Veules, joka kuvaa vanhaa naista rukin äärellä. Teos muistuttaa 1600-luvun alankomaalaisia laatukuvamaalauksia valon oikeaoppisella kuvaamisella ja luonnonmukaisuudella. Samantyyppisiä aiheita von Becker maalasi samoihin aikoihin useita.
Näiden pienempien töiden lisäksi hän työskenteli usein myös suurempien ja enemmän taloudellisia uhrauksia vaatineiden maalausten parissa. Näitä maalauksia hän usein koetti saada Pariisin salonkinäyttelyyn. Aiheina salonkimaalauksissa oli usein kissa tai lapsi. Näitä maalauksia oli useita. Suurempia ja usein teknisesti vaikeampia olivat Vastasyntynyt (1875), Päivällisen jälkeen (1877) ja Mallina olon jälkeen (1880).
Von Becker kuvasi töissään myös naisia, usein kuitenkin niin, että naiset olivat osa tilaa, eivätkä suoranaisesti maalauksen aihe. Naista keskeisesti kuvaavista töistä on säilynyt muun muassa Tyttö ja lintu (1870). Innoituksen tähän maalaukseen von Beckerin epäillään saaneen Courbetin vastaavanlaisesta työstä, jossa alaston nainen pitelee papukaijaa. Samaa henkeä edustaa myös von Beckerin Papukaijoja syöttävä nainen (1872) ja Pariisitar (1882). Luultavasti Pariisitarta maalattaessa on käytetty samaa mallia Edelfeltin kanssa.
Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Von Becker siirtyi vuonna 1892 eläkkeelle yliopistosta ja muutti Pariisiin. Saman vuosikymmenen lopulla hän rupesi viettämään kylmimmän ajan vuodesta Välimeren rannalla. Vielä vuonna 1898 hän maalasi ystävänsä Alfred Wahlbergin kanssa Pyreneillä. Vuonna 1904 hän muutti Nizzaan, ja vuonna 1909 von Becker kuoli.
Opettaminen ja vaikutus taidemaailmaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Magnus von Wrightin kuoltua vuonna 1868 von Becker sai paikan piirustuksenopettajana yliopiston piirustussalilla. Tässä virassa hän pääsi osoittamaan kunnianhimoisen uurastuksensa tulokset. Von Becker piti myös yksityiskoulua, jonka hän perusti Helsingissä vuonna 1873. Koulu noudatti ranskalaista piirtämisen ja maalaamisen mallia. Näillä kouluilla oli suuri merkitys vuosina 1870–1880 -luvuilla aloittaneille suomalaisille taideopiskelijoille. Adolf von Becker tutustuttikin suomalaiset maalarit ranskalaiseen realismiin. Koulut tarjosivat juuri sopivat pohjataidot, jotka tarvittiin lähdettäessä Pariisin akatemioihin. Pariisiin lähteneitä ja taidekriitikkojen tunnustamia oppilaita olivat muun muassa Albert Edelfelt, Helene Schjerfbeck, Elin Danielson, Helena Westermarck ja Akseli Gallen-Kallela.[6]
Yliopiston piirustuksenopettajana hän uudisti silloista opetusta tilaamalla paljon uusia kipsimalleja (näitä kipsejä tilattiin yli 100, ja jotkut näistä ovat vieläkin käytössä Porthanian piirustuksen laitoksen tiloissa), sekä muun muassa Charles Barguen ja Jean-Léon Gérômen piirustuskurssin litografia painoksen.
Von Beckerille myönnettiin Pietarin taideakatemian suuri kultamitali ja akateemikon arvo vuonna 1873 ja Suomessa hän sai professorin arvonimen vuonna 1879.[2]
Yksityiskoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Adolf von Beckerin yksityiskoulu
Von Beckerin yksityiskoulu sai alkunsa suurimmaksi osaksi hänen omasta halustaan ryhtyä kouluttamaan tarkasti juuri niitä, jotka suunnittelivat taiteilijan uraa. Koulun toiminta kuitenkin keskeytyi usein von Beckerin matkustaessa paljon. Yksityiskoulun tarkoituksena voi olettaa olleen myös alastonmallin piirustus. Tätä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa.
Beckeriä luonnehditaan usein hyvin ankaraksi opettajaksi ja ahkeraan opiskeluun painottavaksi. Hän halusi ranskalaiseen tapaan nähdä aina uusien oppilaidensa piirtävän ja tämän takia kaikki kouluun ilmoittautuneet joutuivat piirtämään aluksi jonkun aikaa, niin että von Becker sai käsityksen kyseisen oppilaan taidoista. Hän välitti Gustave Courbetin, Thomas Couturen ja Leon Bonnatin ranskalaisen varhaisrealismin oppeja ja tyyliä opetuksessaan. Maalaustaitoja harjoitettiin yleensä asetelmien tai elävien mallien avulla. Suomalaisilta koulussa opiskelleilta on säilynyt useita teoksia, jotka näyttävät olevan selvästi von Beckerin ohjauksessa toteutettuja. Esimerkiksi Helene Schjerfbeckiltä, Albert Edelfeltiltä ja Elin Danielsonilta on säilynyt töitä, jotka osoittavat selvää von Beckerin vaikutusta kauniin yleistetyillä realistisilla muodoillaan.
Taidepoliitikko ja vastakkainasettelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1800-luvun lopulla nuori taiteilijakoulukunta alkoi hyökätä von Beckerin vanhoillista filosofiaa vastaan. Tätä voidaan pitää yhtenä syynä hänen muuttoonsa pois Suomesta.
Jotkut hänen vanhoista oppilaistaan väheksyivät myöhemmin von Beckeriä unohtaen uransa varhaisvaiheessa häneltä saamansa vaikutteet. Nuorempien polvien taiteilijoiden ja von Beckerin välille syntyikin useita riitoja, kuten 1889 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen osaston kokoamisessa. Se yltyi nyrkkitappeluksi näyttelyn avajaisissa, jossa Edelfelt ja Vallgren taistelivat von Beckeriä, Walter Runebergia, ja Berndt Lindholmia vastaan.
Von Beckeriä voi pitää myös suomalaisten taiteilijoiden puolestapuhujana. Vuosina 1877 ja 1878 hän esitti ensimmäisenä ehdotuksen tekijänoikeuslaista ja 1870- ja 1880-luvuilla hän oli pitkän aikaa Suomen Taideyhdistyksen jäsen. Näinä aikoina ja sen jälkeenkin hän kapinoi taideyhdistyksen holhousta vastaan ja piti näyttelyitä erillään yhdistyksestä. Hän myös toteutti näyttelylakon 1890-luvulla.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Penttilä Tiina (toim.) Adolf von Becker – Pariisin tien viitoittaja -vägen till Paris. Museovirasto 2002. ISBN: 951-616-083-2
- Liisa Steffa – Suomalaisia Taiteilijoita, Helsinki Otava 1993, ISBN 951-1-1-2242-8
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Pienokaista syötetään, 1874. -
Vastasyntynyt, 1875. -
Taiteen tuntija, 1880–1890. -
Onkija, noin 1890. -
Maalaisnaisia, 1895.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Becker, Adolf von Kansallisgalleria, Taidekokoelmat. Kansallisgalleria. Viitattu 12.8.2015.
- ↑ a b Adolf von Becker (Web Archive) Suomen taiteilijat verkkomatrikkeli. Suomen taiteilijaseura. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 8.6.2011.
- ↑ Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Adolf von Becker Verkkojulkaisu 2005. (Viitattu 26.11.2020)
- ↑ Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Reinhold von Becker. Verkkojulkaisu 2005. (Viitattu 26.11.2020)
- ↑ a b ”Becker, Adolf von”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
- ↑ Maria Vainio-Kurtakko: Ett gott parti : Scener ur Ellan de la Chapelles och Albert Edelfelts liv. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2022. ISBN 978-951-583-557-4. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kansallisbiografian artikkeli (Aimo Reitala)
- Adolf von Becker Kansallisgallerian kokoelmissa
- Kuvataiteilijamatrikkeli
- Taidehistorian nettikurssi (Arkistoitu – Internet Archive)
- Adolf von Becker, Art Renewal Center
| ||||||||||||||||||||||
