Piirustus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rembrandtin tussipiirustus Makaava leijona noin 1650-1652, Louvre 138 x 204 mm.

Piirustus on taiteenlaji, jossa tehdään jälkiä kaksiulotteiselle pinnalle. Piirustuksella tarkoitetaan myös yksittäistä taideteosta.[1]

Piirustus on yksi kuvataiteen päälajeista. Sitä voi sanoa myös taiteen perustaksi, sillä taidekoulujen opetus on perinteisesti alkanut kipsimallin ja elävän mallin piirtämisellä.[2] Piirustuksia on esillä usein vähemmän kuin maalauksia tai veistoksia. Joskus piirustus on on katsottu esimerkiksi grafiikan osaksi. Piirtäminen on kuitenkin ollut renessanssista lähtien oma taiteen lajinsa.[2]

Piirustukset voivat olla loppuunvietyjä taideteoksia. Usein kuitenkin oletetaan, että ne olisivat tutkivia tai luonnostelevia,[1] tai että ne painottuisivat havainnointiin.

Sanan taustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielen piirustus-sana juontuu sanasta piiru, joka tarkoittaa piirtoa, viivaa, naarmua, uurrosta, uraa, raitaa, juovaa, jakausta tai rakoa. Hollannin kielen sana tekening tulee kreikan sanasta tekhne, joka viittaa harjoittelemalla, tekemällä saavutettuun tietoon. Disegno-sana ja sen johdannaiset latinalaisissa kielissä (ital. disegno,esp. dibujo, ransk. dessin, port. desenho) viittaavat suunnittelun tai muotoilun konstruktioon, optimointiin tai muokkaamiseen. Englannin draw viittaa vanhan englannin sanoihin vetää, laatia tai pitkittää. Germaanisten kielten sana zeichnen johdetaan sanasta veto.[3]

Välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirtämiseen käytetetyt kynät olivat 1700-luvulle asti tavallisesti pehmeästä lyijystä, tinasta, kuparista ja muista metalleista valmistettuja piirtimiä kuten hopeakynä. Lyijykynä keksittiin 1700-luvulla. Lyijykynien valmistuksessa käytetään grafiittia, savea ja vahaa. Lyijykynäpiirustukseen vaikuttaa paljon sekä lyijykynän kovuus tai pehmeys sekä, millaista piirustuspaperia käytetään. Pitkään käytettyjä välineitä ovat myös hiili, liidut kuten kuten punaliitu, pastellivärit ja tussi. Nykyisin yleisiä ovat myös lyijykynät, väriliidut, mustekynät,[1] kuulakärkikynä ja värikynät.

Piirustuksen pohjana toimivat yleensä erilaiset piirustuspaperit.

Piirustus vai maalaus?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaus vai piirustus? Leonardo da Vinci, Draperia-harjoitelma istuvaa hahmoa varten. Tempera kankaalle, 181 x 234 mm. Louvre.

Piirustus on pääosin viivaan perustuvaa kuvan tekemistä. Siten se eroaa maalaamisesta, joka on laajempien, tavallisesti värillisten pintojen tekemistä. Myös piirustukset voivat olla värillisiä, vaikka niiden värimaailma on keskimäärin rajatumpi kuin maalausten, ja maalaukset voivat olla melko monokromaattisia esimerkiksi grisaillen tapaan.

Taidehistorioitsija Heinrich Wölfflin määritteli vastakkaisuudet lineaari ja maalauksellinen. Lineaari on juuri viivaan tai ääriviivaan perustuvaa piirustuksellista ilmaisua, jota Wöllflin kutsui myös klassiseksi tyyliksi. Maalauksellista, laveaa ja sävyihin perustuvaa tyyliä hän kutsui romanttiseksi. Lineaaria ja maalauksellista on käytetty usein kuva-analyysin peruskäsitteinä ja onpa kognitiivinen psykologia selvittänyt niitä myös ihmisten tapoina hahmottaa näkemäänsä.

Joskus piirtämistä ja maalaamista on eroteltu käytettävien välineiden ominaisuuksien mukaan, mutta eroa kaventaa sekin, että kummassakin käytetään samantyyppisiä välineitä. Piirustuksen ominta aluetta ovat ”kuivat” piirustusvälineet, kuten liitu, pastellit tai lyijykynä, jotka luovuttavat värin piirustusalustalle ”kuluttamalla”. Kuitenkin puhutaan pastellimaalauksesta, ja nestemäinen tussi on yksi perinteisimmistä piirustusvälineistä.

Vedenpitävä määritteleminen on siten mahdotonta. Kaukoidässä maalausta ja piirustusta ei ole useinkaan eroteltu, koska molemmissa käytetään sivellintä. Länsimaissakin saatetaan pitää positiivisena, jos maalaus ilmentää hyvää piirustustaitoa, tai piirustusta voidaan kiittää maalauksellisuudesta.

Piirustuksen lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William-Adolphe Bouguereaun tutkielma.

Piirustus voi olla viivoihin perustuva tai plastisuutta ja valöörejä tavoitellen varjostettu piirustus.[4] Piirustus voi perustua havaintoon tai mielikuvitukseen ja muistiin. Pitkät perinteet on elävän mallin piirustuksella, joka tarkoittaa ihmisen piirtämistä havainnon mukaan, tavallisesti perusteellisesti alastonta mallia tutkien. Nopeammin tehtynä kyse on croquispiirustuksesta.

On olemassa erityyppisiä piirustuksia myös työskentelyprosessin mukaan.

Luonnos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luonnos

Nopeaa, viimeistelemätöntä piirustusta sanotaan luonnokseksi. Luonnoksessa ovat mukana kohteen oleellisimmat ominaisuudet.

Sanotaan, että luonnoksissa ideat ovat tuoreimmillaan ja viiva herkimmillään.[2]

Tutkielman tarkoitus on tutkia aihetta kokonaisvaltaisesti ja perusteellisesti, usein se toimii myös luonnoksena.

Piirustus voi olla hyvinkin pitkälle viety taideteos, ja esittävän ohella se voi olla abstrakti. Nykymaalauksessa käytetään paljon piirustuksellisia elementtejä, etenkin huonomaalauksessa, joka voi muistuttaa ääriviivapiirustusta siveltimellä.

Piirustus on myös suosittu harrastus. Muun muassa kansalais- ja työväenopistoissa on monenlaisia piirustuskursseja. Myös piirtämisen oppaita on julkaistu useita.

Piirustuksella on monia alalajeja, kuten sarjakuva ja pilapiirros.

Paikan kokeminen piirtämällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikan voi ottaa haltuunsa piirtämällä. Maiseman piirtäminen ja luonnossa luonnostelu ovat piirtämisen omanlaisia erityisalueita. Tällöin piirtäjän ja ympäristön suhde on erilainen verrattuna jotain yksittäistä kohdetta, kuten esinettä, eläintä tai ihmistä piirtäessä ja piirtämistapahtumasta tulee ympäristökokemus.

Maisemapiirustusta voi ajatella jälkenä, muistona tai jopa muistoesineenä jostain paikkaan liittyvästä kokemuksesta. Piirtäjä voi kysyä, mikä on kuvauskohteena olevan paikan oma luonne ja miten henkilökohtainen suhde taiteilijalla on siihen? Asettaako taiteilija itsensä etäisyyden päähän kuvaamastaan paikasta vai asettuuko hän osaksi sitä? Liikkuuko taiteilija ympäristössä kävellen, purjehtien vai autoillen? Etsiikö piirtäjä paikasta jotain piirtämisen arvoista "taiteellista" kohdetta vai piirtääkö hän sitä, mitä eteen sattuu tulemaan?

Piirtäminen on myös aina yhteydessä aiemmin tehtyyn ja jokainen piirustustapahtuma on vuoropuhelua ja mittelyä tradition kanssa. Piirustuksesta voi esimerkiksi kysyä, miten paperille muotoutuva metsämaisema suhteutuu metsänkuvauksen perinteeseen?[5]

Piirtämisen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Klee: Trumpetin äänet, liitu paperille 1921.

Piirtämisen historia on yhtä pitkä kuin ihmisen historia. Kalliomaalaukset ja kalliopiirrokset ovat vanhimpia säilyneitä ihmisen jättämiä merkkejä.

Piirustus itsenäistyi omaksi kuvataiteen lajiksi, jolla oli omat päämääränsä ja keinonsa Keski-Euroopassa 1800-luvun puolesta välistä alkaen. Piirustusten arvostaminen alkoi kuitenkin renessanssista taiteilijoiden ja taideteoreetikoiden harrastuksena. Sen noususuhdanteita oli 1600-luvun Alankomaissa ja 1700-luvun Ranskassa. Piirustuksen tärkeä puolestapuhuja oli The Studio -aikakauslehti, joka tunnettiin Suomessakin. Vuodesta 1903 ilmestyneen lehden Arkkitekten/Arkkitehti ensimmäisten julkaisuvuosien numeroissa julkaistiin arkkitehtien koti- ja ulkomaanmatkoillaan tekemiä luonnospiirustuksia. Suomen taidepiirtäjien liitto julkaisi vuosina 1966-1967 kaksiosaisen kirjan Suomen piirustustaide, jossa julkaistiin muun muassa valikoima piirustuksia Suomen taidehistorian eturivin taiteilijoilta.[5]

Piirtäminen on kaiken taiteen tekemisen perusta[4] renessanssin käsityksen mukaan, olipa kyseessä taidemaalari, kaivertaja, kuvanveistäjä, arkkitehti tai insinööri. Disegno (ital. piirustus, suunnitelma, malli) eli piirtäminen tai piirtämällä tapahtuva suunnittelu harjaannutti katsomiseen ja näkemiseen liittyviä taitoja tehokkaasti, koska varsinkin mallista piirtäessään eli havaintopiirustusta harjoittaessaan piirtäjä joutui koko ajan tarkistamaan ja uudelleentarkistamaan näkemäänsä sekä vahvistamaan sen kädellään. Ilmeisesti juuri tästä syystä elävästä mallista piirtäminen koetaan tärkeäksi nykyisinkin. Tähän liittyy usein esitetty ajatus siitä, että piirtäminen on näkemisen oppimista ja että siinä on tärkeämpää prosessi kuin lopputulos.

Piirustustaitoa on pidetty myös yleissivistykseen kuuluvana opettavana, opetettavana ja opittavana taitona samalla tavalla kuin laulamista, soittamista tai tanssimistakin. Piirtämisellä oli aikoinaan myös kiinteä yhteys ammattitaitoon, ja piirustaitoa pidettiin yhtä suositeltavana työläisille kuin luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa.

Suomen kouluissa piirustus -niminen oppiaine muuttui kuvaamataito -nimiseksi 1950-luvun alussa ja kuvataide -nimiseksi 1990-luvulla.

Piirtäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirtäjä voi tarkoittaa kirjankuvittajia, sanomalehti- tai pilapiirtäjiä tai mainospiirtäjiä. Piirtäjiä voivat olla myös yleisesti tunnetut taidemaalarit ja kuvanveistäjät.[5]

Tunnettuja piirtäjiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden muassa Leonardo da Vinci, Michelangelo, Albrecht Dürer, Hans Holbein nuorempi ja Rembrandt ovat piirtäjinä merkittäviä. Myös moderneissa taiteilijoissa on piirustuksistaan tunnettuja, kuten Henri Matisse, Pablo Picasso ja Paul Klee.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikkilä, Martta, Johansson, Hanna (toim.): Viivan filosofia. Kuvataideakatemia, 2014.
  1. a b c Lasten Kuvitettu Tietosanakirja, 2. painos, WSOY 1994, ISBN 951-875-521-3 S. 414.
  2. a b c Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Tervetuloa taidenäyttelyyn, s. 194-195. WSOY, 1996. ISBN 951-0-20630-X.
  3. Kastemaa, Heikki: Piirustuksen rajat aukeavat. Taide, , 2015. vsk, nro 6, s. 6-14. Kustannus Oy Taide.
  4. a b c ”Piirustustaide”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  5. a b c Lukkarinen, Ville: Piirtäjän maisema, s. 13, 14. SKS, 2015. ISBN 978-952-222-628-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]