Aamu mäntymetsässä

Aamu mäntymetsässä
Nimi	Aamu mäntymetsässä
Tekijä	Ivan Šiškin, Konstantin Savitski
Valmistumisvuosi	1889
Taiteenlaji	Maisemamaalaus, Pastoraali Suuntaus: Realismi
Korkeus	139 cm
Leveys	213 cm
Sijainti	Tretjakovin galleria
Paikkakunta	Moskova
Infobox OK

Aamu mäntymetsässä (ven. Утро в сосновом лесу, Utro v sosnovom lesu tai synonyymi Утро в сосновом бору, Utro v sosnovom boru, tunnettu myös nimellä ”Kolme karhua” (”Три медведя”, Tri medvedja) ja myös "Karhuperhe metsässä" (”Медвежье семейство в лесу”, Medvežje semeistvo v lesu) on venäläisten taidemaalarien Ivan Šiškinin ja Konstantin Savitskin yhteistyössä v. 1885–1889 aikoihin valmistunut maisema- ja eläinmaalaus.

Teos on 139 × 213 cm kokoinen öljyvärimaalaus kankaalle ja se on esillä Tretjakovin gallerian pysyvässä kokoelmassa Moskovassa, Venäjällä. Maalaus "Aamu mäntymetsässä" kuului taidekerääjälle Pavel Mihailovitš Tretjakoville lähtien vuodesta 1889.

Kuvaus

”Aamu mäntymetsässä” on Venäjän maisemataiteen mestareiden tunnetuimpiin lukeutuva teos ja avainluomus, jossa ihaillaan erämaan luontoa ja sen eläinmaailmaa. Maalaus on tasapainoinen yhdistelmä suunnattomasta metsämaisemasta sarastavan aamuauringon valossa ja emonsa valvonnassa kaatuneilla hongilla kiipeilevistä karhunpennuista. Kuvassa kaikki näyttää hyvin harmoniselta. Hallitsevia ja samalla kömpelöiltä näyttäviä metsän asukkaita ympäröivät vihreät, siniset ja aurinkoisen keltaiset värit ikuistaessa vaikutuksen luonnon unestaan heräämistunnelmista. Aamu ei ole alkanut metsäaukealla, vaan luonto on pusikkopitoista syvää saloa, jossa on sumua vuosisatoja vanhojen männyn runkojen ja -haarojen välissä ja sammaltuneita lohkareita. Maalaus paljastaa monin tavoin nykyajan digitaalitekniikkaa edeltävää todentuntuista kuvaustaitoa ja sen laatua, jolloin jokainen korsi, joka auringonsäde, männynneulanen ja kaatuneen männyn juuri on vaatinut taiteilijan täsmällistä kädenjälkeä. Taiteilija antaa kankaanreunalla leikata puiden latvoja. Taustalla metsän yläpuolella kirkkaan välähdyksen kultaiset säteet ovat kuin vihje vähän nousseesta auringosta, joka hädin tuskin valaisee maan, ja jonka tietään tekevä valo on jo päässyt puun latvakruunuihin, heittäessä niihin kullanroiskeita, ja samalla yhä piiloutunut pensaikkoon. Kuvan värien yhteisvaikutus on ikään kuin aamukoiton huokosten kynnykseltä, jolloin ilmassa tuttu vaaleansininen on saanut sinivihreää, hieman sameaa ja sumuista sävyä. Auringonvalo tuo kuvaan riemukkaan tunnelman, vaikka maa on vielä peittyneenä usvan pyörteisiin, kuvattuihin niin realistisesti, että voi tuntea kahden kaatuneen männyn välisen, kesän keskipäivän lämmöltä piilon tarjoavan yönviileyden.

”Aamu mäntymetsässä” antaa mahdollisuuden nauttia kauniista ja rauhallisesta metsämaisemasta, ihailla erämaan luonnon rauhallisuutta ja viehättävyyttä kuvan etualalla leikkievien karhunpoikasten saattelemana. Märkä ja sumuinen aamu näyttää herättäneen metsän muinaiset asukkaat, jotka elvyttävät kuvan koostumusta. Kuvan neljästä päähenkilöstä kaksi on kiipeämässä kaatuneella männyllä ja kolmas mietteliäänä katsomassa sumun peitossa metsätiheikköön. Vaarattomilta näyttäville pennuille uusi päivä tuntuu merkitsevän todellista ilonpitoa ja heidän lähempi tutustuminen ympäröivään maailmaan on alkanut kaatuneista männyistä, joille parastaikaa kiiveillään leikkisästi. Vieressä pentujaan vahtiva karhuemo yrittää saada kiinni pienintäkään ääntä, joka saattaisi häiritä heidän idylliä. Poikkeuksellisessa taiteilijayhteistyössä maalatut eläimet kapuamassa kuin veistoksina luoduilla, tantereessa makaavilla männyillä kesken omia kiireisiä ja tärkeitä tehtäviään elvyttävät luontevasti kuvaa. Etualalla karhuperhe ja taaempana vanha suojaisa salo uuden aamun aurinkoisina hetkinä herättävät rauhoittavaa positiivista tunnetta ja uskoa, että niitä eläimiä saalistajien julmuus ei tavoita.

Joidenkin lähteiden mukaan venäläinen keräilijä Pavel Mihailovitš Tretjakov oli kirjoittanut: "En tarvitse mitään rikasta luontoa enkä sen upea koostumusta, enkä näyttävää valaistusta tai ihmeitä, anna minulle likainen lätäkkö, mutta siinä pitää olla totuutta, runoutta ..." Tämän kaipaamansa totuuden P. Tretjakov oli löytänyt "Aamu mäntymetsässä" maalauksessa vuonna 1889, jolloin hän osti sen seuraava kiertonäyttelyänsä varten.

Taustaa ja keskeisiä tekijöitä

Tähän maalaukseen ja sen tekijöihin liittyy monta tarinaa tai myyttiä. Niistä yhden mukaan Šiškin oli aloittanut varsinaisen työnsä maalauksen parissa vuonna 1885. Näyttääkseen kuvassa Venäjän mäntymetsän suunnatonta syvyyttä, taiteilija oli mennyt kolmeksi kuukaudeksi asumaan majaan keskellä Brjanskin metsiä ja hakenut realistista yhtenäisyyttä luontoon. Tuloksena oli maisemamaalaus ”Mäntymetsä. Aamu” (ven. ”Сосновый бор. Утро”). Joidenkin mielestä Ivan Ivanovitšin kankaalla puuttui dynamiikka, ja maisemaa päätettiin täydentää jollakin elävällä. Alun perin aikomuksena oli "laittaa kankaalle" jäniksiä, mutta niiden pienen koon nähtiin epäonnistuvan välittämään metsän luonnollista mahtavuutta. Valinta kohdistettiin kolmeen kookkaampaan faunan edustajaan, karhuun, villisikaan ja hirveen, joista karkeiden poistojen jälkeen jäljelle jäi karhu. Sen jälkeen taiteilija oli lähtenyt takaisin metsille jäljittelemään luonnossa olevaa kilpailun voittajaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Brjanskin karhukanta oli tuntunut taidemaalarille vähemmän lutuselta ja riutuneelta, jolloin hän päätti jatkaa etsintöjään muissa maakunnissa. Näin taiteilija oli vaeltanut neljäkin vuotta Orlovia ympäröivissä, samoin Rjazanin ja Pihkovan alueen metsissä kuitenkaan löytämättä malliksi sopivaa eläintä. Siinä kun taidemaalarin valinta oli lopuksi alkanut kallistua karjuun, uuden suunnan Vjatkan kuvernementin metsiin oli hänelle antanut Alfred Edmund Brehm, jonka maailmakuulun ”Eläinten elämä” nimisen teoksen mukaan ulkonäöltään parhaimmat karhut asuvat juuri niillä seuduilla.

Tarinat myös kertovat, että Ivan Šiškinilla oli ensimmäinen luonnos taulusta valmistunut 1880-luvulla tai että karhut olivat jo suunniteltuina paperille lyijykynäluonnoksessa vuonna 1886 ja öljyväreillä kankaalle vuonna 1889. tai että maalauksensa luonnokset I. Šiškin oli luonut Seligerin järven Gorodomlya saarella. Toisaalta väitetään tutkijoiden sanovan, että Vjatkan metsät ovat luonteeltaan hyvin erilaisia kuin tämä ”šiškinilainen” fantastinen metsämaisema. Mahdollisesti ehkä niissä esiintyy karhuja, joista tämä yli vuosisadan ikäinen taulu aivan kuin pyytää huolehtimaan. Näin ollen joidenkin lähteiden mukaan ei ole suljettu poiskaan mahdollisuus, että maisema maalattiin taiteilijan tekemän matkan yhteydessä Vologdan metsään vuonna 1888, jolloin hän loi sekä “Sumu mäntymetsässä” että ”Tuulenkaatamat puut”. Tai että taulu on maalattu Eestin metsissä, jotka olivat Šiškinia puoleensa vetäneet erityisesti kesäisin. Taidemaalari oli mäntynsä maalannut Narva-Jõesuun nimisen kylpyläkaupungin tuntumassa kasvaneen monihaaraisen ja ikivanhan hongan innoittamana. Öljymaalauksen väitetään valmistuneensa Eestin kansan venäläistämiskauden aikaan torjumaan lisääntynyttä taistelua kansallisen autonomian puolesta. Šiškinia näytti ennen kaikkea lumoavan Suomenlahden rannikon koskematon kauneus lähellä Narvaa, koska Venäläisen taiteen museon kokoelmaan kuuluu hänen luomia tauluja Udrian jyrkästä kalliopenkerestä, kapeasta hiekkarantakaistaleesta ja siitä alkavasta meren avaruudesta vuosilta 1888 ja 1889. Kulttuuriperintönä teos on ollut aiheena eestiläisen elokuvaohjaajan ja animaattorin Riho Undin koko perheen lyhytelokuvassa ”Vennad Karusüdamed” (”Veljekset Karhunsydämet”).

Savitskin käsialaa ja Tretjakovin tärpättiä

Suurin osa tarinoista kertoo Ivan Šiškinin maalanneen metsämaiseman ilman karhuja. Erään version mukaan Šiškinin ystävä ja taiteilija Konstantin Savitski oli sanonut hänelle, että tällainen hieno maisema olisi sopiva kullekin pennuille, joten antoi ajatuksen, mikä lopulta toteutui. Leikkivät karhut oli maalannutkin kankaalle K. Savitski, joten kuvalla "Aamu mäntymetsässä" on kaksi tekijää. Aluksi K. Savitski oli luonut kaksi kampurakämmentä, mutta myöhemmin nosti eläinten määrän neljään. Sitä oletettiin, että Šiškin huolimatta varsin merkittävästä menestyksestään eläinmaalarina, ei ollut kykenevä piirtämään karhuja. Syntyi myytti, että epäpätevän Šiškinin oli pakko pyytää tuttavaa taiteilijaa piirtämään karhuja, koska hän itse ei osannut. Joten hän käytti Savitskia hyväksi antamatta lupaa kirjoittaa nimikirjoitusta kuvaan. Ja että Konstantin Savitski, saatuaan tietää, että kuvasta poistettiin hänen nimensä, riitaantui eikä enää koskaan kommunikoinut Šiškinin kanssa.

Taiteilijoiden väitetään itse asiassa olevan pitkäaikaisia hyviä ystäviä ja karhut ovat ilmestyneet sen jälkeen, kun Savitski oli todennut kuvan ilman niitä vähemmän eloisammaksi. Savitski ja Šiškin tukivat toinen toista myös kummeina. Konstantin Apollonovitš oli Ivan Ivanovitšin nuorimman pojan Konstantinin kummisetä ja taidemiesten kerrotaan pitävän yhtä yhteisessä surussa, kun poika kuoli kolmevuotiaana. Yleensä molempaa taidemaalaria koettelevaa hätää oli riittämiin: Šiškinin vaimon äkkikuolema ja Savitskin ensimmäisen vaimon itsemurha. Taiteilijat kiersivät yhdessä näyttelyitä, olivat kirjeenvaihdossa ja tapasivat usein pohtiakseen aiheita tulevia maalauksia varten. Jolloin molemmalla kerran syntyikin ajatus luoda teos laajamittaiselle kankaalle, jossa keskeisenä tekijänä olisi karhuperhe. Idea saattoi myös syntyä Šiškinin maalattuaan v 1888 joko "Sumu mäntymetsässä" tai "Tuulenkaatamat puut" ja kutsuttuaan sen jälkeen Savitskin käymään studiossaan. Silloin ilmeisesti hän oli näyttänyt ”miltein hän oli peittänyt” kankaan. Taiteilijoiden halu tehdä yhteistyötä on mahdollisesti saattanut syntyä maalauksen “Sumu mäntymetsässä” menestyessä siirrettävissä näyttelykeskuksissa Moskovassa. Näin sitten genremaalauksien loistavana mestarina ja pedagogina tunnettu Savitski maalasi karhut. Tämä ei tarkoita, että Šiškin ei olisi voinut tehdä sitä itse. Tiedetään, että hän opiskeli Sveitsin tunnetun eläinten taidemaalarin Rudolf Kollerin luona. Monissa hänen maalauksissa on eläimiä ja lintuja, kuten mm. teoksissa "Kurkien suo", "Maisema Pietarin läheisyydessä", "Männistö, mastometsä", "Erämaa". Siksi voimme vain arvailla, miksi Ivan Šiškin luovutti pensselin Savitskille. Ehkä siksi, että ajatus lisätä kuvaan karhuja syntyi juuri Konstantin Apollonovitšilla. Tai olisiko se ollut ystävällinen ele, koska Šiškin tiesi Savitskin usein piirtävän eläimiä pojallensa Georgille, tulevalle taiteilijalle, ja näin ollen sen, ettei Savitski kangasta turhaan pilaa. Hän oli pitänyt velvollisuutenaan pyytää Savitskia jättämään kankaalle nimikirjoituksensa ja oli jakanut Tretjakovilta saadun neljän tuhannen ruplan palkkion antaessa Savitskille tuhat ruplaa.

Pavel Mihailovitš Tretjakov oli ostanut maalauksen nimellä "Karhu perhe metsässä" (”Медвежье семейство в лесу”) vuonna 1889 melkein heti valmistumisen jälkeen, ja oli kohta sen jälkeen havainnut joitakin muutoksia. Kun hän oli maksanut maalauksesta, siinä oli ollut Ivan Šiškinin allekirjoitus, mutta kun hän sai maalauksen, allekirjoituksia oli jo kaksi. Šiškinin nimelle lisäksi siellä oli Konstantin Savitskin nimi. Joidenkin lähteiden mukaan Tretjakovin työntekijä N.A. Mudrogel kirjoitti muistelmissaan "Viisikymmentäkahdeksan vuotta Tretjakovin galleriassa", että tiukkana kauppiaana tunnettu P.M. Tretjakov oli menetellyt periaatteensa mukaisesti ja välittömästi vaatinut ranskalaista tärpättiä poistaakseen henkilökohtaisesti toisen allekirjoituksen. Mainitaan myös, että Pavel Tretjakovin mielestä tämän kuvan avain oli maisema, eivät karhut. Poiston jälkeä pidetään edelleen olevan näkyvissä kuvan vasemmassa alakulmassa Šiškinin nimikirjoituksen alapuolella.

Nykyisin maalausta pidetään Ivan Šiškinin tunnetuimpiin, kuuluisampiin ja parhaimpiin kuuluvana. Metsämaisema on epäilemättä luotu Šiškinin tyyliin, jolloin sumuinen metsä, taivasta kohti kohoavat männyt, vaaleanpunaiseen sameuteen verhoava auringonnousu ja tunne ympäröivästä hiljaisuudesta on maalattu hänen yksityiskohtaisella menetelmällä. Joissakin lähteissä kuitenkin pidetään kiistattomana, että Savitskin hellyttävännäköiset karhupennut ovat lisänneet kuvaan erityistä lumoa ja kyseessä on kahden taiteilijan yhteistyön erinomainen tulos. Siinä myös mainitaan neuvostovuosina maalauksen kantavan lisäksi humoristista vaihtoehtoista otsikkoa ”Karhujen puunkorjuuta”.

Aiheena makeisten paperikääreissä

"Miška Karhukämmenen" paperikääre

”Aamu mäntymetsässä” sai laajemman suosion Venäjän asukkaiden keskuudessa kiitoksia kondiittorille Theodor Ferdinand von Einemille, joka yhdessä kumppaninsa, rahoittajan Julius Geisin (saks. Julius Heuss) kanssa oli Moskovassa vuonna 1867 Sofiskaja rantabulevardille perustanut makeisia ja teekeksejä tuottavan höyrytehtaan. Sen tuotanto oli kehittynyt nopeaa vauhtia ja tuotteita palkittiin näyttelyissä. Tuohon aikaan sangen epätavallisella tavalla yritteliäät saksalaiset eivät panostaneet yksistään tuotteiden laatuun, vaan myös keksivät uusia tapoja mainontaan houkutellakseen ostajien huomiota. Kampanjan raameissa yhtiö loi muun muassa eri makeissarjoja kuten "Meren ja Maan aarteita", "Maailman eri kansoja", "Ajoneuvot" ja "Venäjän taiteilijoita ja heidän maalauksia." Paperikääreen toisella puolella ostaja näki kuvan, toisella puolella saattoi lukea lyhyen ensyklopediamaisen artikkelin. Legendan mukaan karkki sai ensi alkuun nimensä "Miška Kosolapyi" ("Miška Karhukämmen") Geisin toimiston seinällä olleen jäljitelmän mukaan ja myöhemmin suunniteltiin itse uusi herkku. Historia on hiljaa siitä, kuinka T. von Einemin eläkkeelle jäädessä ja kuoleman jälkeen vuonna 1876, Geisilla onnistui saada Tretjakovin veljesten, P. Tretjakovin tai Moskovan kaupungin lupa kokoelmaan kuuluvan teoksen jäljitelmän käyttöönottoon karkkikääreissä, mutta yksi varhaisin niistä Šiškinin kiipeilevine karhuineen kantaa merkintää vuodelta 1896. Resepti on nykyisin yli sataa vuotta vanha. Makeinen sisälsi kaksi suklaalla kuorrutettua vohvelilevyä, joiden välissä oli paksua manteli-, kaakao- ja sokeritäyttömassaa. Joidenkin lähteiden mukaan N.A. Nekrasovin nimeä kantavassa kirjastossa löytyvän ”suklaataiteilijan” Manuil Andrejevin albumissa on tarkka ajankohta, että "Miška Karhukämmenen" paperikääre ilmestyi v. 1913.

Tuon todella suositun karkin tuotantoa jatkettiin lokakuun vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton proletariaattiselle järjestelmälle kuuluneella tehtaalla Krasnyi Oktjabr ("Punainen Lokakuu"), joka oli kansallistettu maailmankuulu höyrytehdas "Einem". Vielä 1917 jälkeen säilyivät tuote-etikettien suunnittelu ja fontit ja pakkauksiin lainattiin vanhoja, "ennen vallankumousaikaisia" merkintöjä. Ennallaan pysyivät monien tavaroiden nimet. Koska sosialistisen vallankumouksen tuoma tekijänoikeudettomuus toi mm. mukanaan suklaareseptien julkisuuden, alkoi 1920-luvun lopulla ilmestyä reseptikokoelmia ja jokainen Neuvostoliiton tehdas saattoi valmistaa toisintoja mestariteoksesta. Karkista tuli yksi Neuvostoliiton herkullisin ja kallein merkki- ja vientituote, jolla hintaa oli 4 ruplaa kilo. Tuonaikainen propagandan nero ja runoilija Vladimir Vladimirovitš Majakovski keksikin makeiselle raikuvan iskulauseen, joka välittömästi painettiin sen paperikääreeseen: ”Jos haluat "Miškan" maistaa, pitää tarpeeksi säästää” (tai ”Jos haluat "Miškan" syödä, pitää säästötili luoda”, (ven. «Если хочешь кушать «Мишку», заведи себе сберкнижку»). Tästä sai alkunsa kansallisen "Kolmen karhun" suklaan tuotanto eikä tällöin kukaan hämmästynyt, että eläimiä kuvassa oli neljä. Herkkua oltiin kansan keskuudessa kutsuttu myös nimellä ”Kolme karhunpoikaa”. "Miškan" nykyisin enemmän tunnettu turkoosivärinen paperikääre ilmestyi vuonna 1925.

Korkeasta hinnastaan huolimatta herkuilla oli kysyntää. Ehkä siksi taidemaalari ja -graafikko Aleksandr Rodtšenko ikuisti sen Moskovan ensimmäisen pilvenpiirtäjän, avantgardistisen ja konstruktivistisen arkkitehtuurin yhtenä monumenttina tunnetun Mosselpromin Malyi Kislovskin pereulokin puolella olevalle seinälle vierekkäin muiden karkkien, tupakka-, maito- ja mm. ”Vatsan ystävän” –nimisen olutposterin kanssa. Rakennus rakennettiin vuonna 1925 Kalashnyi Pereulokille ja siellä toimi konserni, jonka alaisuuteen yhdistyivät kaikki kaupungin makeis-, elintarvikkeiden, alkoholi- ja tupakkatehtaat. Vuonna 1950 "Miška Karhukämmen" meni Brysseliin: tehdas «Punainen lokakuu» osallistui maailmannäyttelyyn ja sai korkeimman palkinnon. 1990-luvun alussa "Miška Karhukämmen" karkkia valmistettiin jopa Yhdysvalloissa. Öljymaalauksen jäljennöksiä sai nyt halvalla ja myytiin jokaisessa kirjakaupassa. ”Aamu mäntymetsässä” ja Ivan Šiškinin toinen suosittu, vuonna 1878 valmistunut ”Ruispelto” koristivat seiniä monessa Neuvostoliiton asunnossa ja huvilassa. «Karhut» olivat sekä taidetta tapeteilla että neuvostomiesten suosimia yksityiskohtia sisustuksessa.