Ensimmäinen ristiretki Suomeen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäinen ristiretki Suomeen
Erik den helige och biskop Henrik.jpg
Keskiaikainen kuvaus Eerik Pyhän ja Uppsalan piispa Henrikin matkasta Suomeen.
Päiväysn. 1150
PaikkaVarsinais-Suomi
Lopputulos Mahdollisen sotaretken sotilaallinen tulos tuntematon. Kirkollisen organisaation ja Ruotsin kuningaskunnan vallan vakiintuminen Lounais-Suomessa alkaa.
Komentajat
Eerik Pyhä
Piispa Henrik
tuntematon

Ensimmäinen ristiretki Suomeen on Ruotsista Lounais-Suomeen mahdollisesti 1150-luvulla tehty ristiretki.[1] Jonkinlainen laaja sotaretki todennäköisesti tehtiin Ruotsista käsin 1150-luvulla, mutta retken luonne on tutkimuksessa kiistanalainen.[2] Sotaretkeä ei yleensä pidetä varsinaisena ristiretkenä, vaan ajalle tyypillisenä sotaretkenä, niin sanottuna ledung-retkenä.[3] Myyttisen retken tavoitteena oli estää suomalaisten hyökkäykset Ruotsiin sekä levittää katolista uskoa pakanalliseen Lounais-Suomeen.[4]

Tiedot sotaretkestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmmäisen Suomeen kohdistuneen ristiretken historiallisuutta on kyseenalaistettu, sillä retkestä ei ole aikalaislähteitä 1100-luvulta. Varhaisimmat säilyneet lähteet ovat yli sata vuotta mahdollisia tapahtumia nuorempia. Tiedot ensimmäisestä ristiretkestä perustuvat 1270-luvulla kirjoitettuun Pyhän Eerikin legendaan, jota ei voida pitää luotettavana lähteenä.[5] Piispa Henrikin kohtalosta kertovat puolestaan Pyhän Henrikin legenda Turun hiippakunnasta vuoden 1300 paikkeilta sekä Piispa Henrikin surmavirsi. Edellinen on laadittu nuoren, äskettäin vakiintuneen hiippakunnan hengellisiin tarpeisiin, kertomaan Suomen lähetyskirkon marttyyripiispan tarina.[6] Jälkimmäinen puolestaan on suomenkielinen, kalevalamittainen kansanruno, joka kirjoitettiin muistiin vasta 1600-luvulla, vaikka luultavasti syntyikin jo keskiajalla. Surmavirren mukaan kieron vaimonsa valheiden yllyttämä talonpoika Lalli tappoi Henrikin Köyliönjärven jäällä kirveellä.

Lähteiden mukaan arviolta vuonna 1155 Ruotsin kuningas Eerik Pyhä (Eerik IX Jedvardinpoika) ja englantilaista syntyperää ollut Uppsalan piispa Henrik matkasivat Uplannista Lounais-Suomeen, mahdollisesti Satakuntaan tai Varsinais-Suomen pohjoisosaan sotajoukon kanssa.[7] Kuningas palasi sotaretken päätyttyä takaisin Ruotsiin piispan jäädessä järjestelemään Suomen kirkollisia oloja. Työ päättyi kuitenkin Henrikin yllättävään kuolemaan.

Sotaretken ajankohta ja syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Retken ajankohdaksi on ehdotettu lähes kaikki 1150-luvun vuosia. Laajinta kannatusta ovat saaneet vuodet 1150, 1155, 1157 ja 1158. Muita ehdotettuja vuosia ovat olleet 1153, 1154 ja 1156.[8]

Kartta Suomeen tehtyjen ristiretkien hypoteettisista reiteistä ja kohteista

Pyhän Eerikin legendan mukaan suomalaiset tekivät ryöstöretkiä nykyisen Ruotsin alueelle saaden aikaan suurta tuhoa, minkä johdosta Eerik Pyhä päätti lähteä valloittamaan Suomen ja käännyttämään suomalaisia kristinuskoon. Kristinusko oli levinnyt Suomeen kuitenkin jo aiemmin, viimeistään 1000-luvulla. Tässä yhteydessä Pyhän Henrikin legenda esittämä kuvaus suomalaisten pakanuudesta on myöhemmin tehty yksinkertaistus.[9]

Yhtenäinen valtakunta ei ollut vakiintunut Ruotsissakaan vielä 1100-luvulla. Sverkerin kuningassuku hallitsi Itä-Götanmaata ja Sveanmaata, Erikin suku puolestaan Länsi-Götanmaata. On spekuloitu, että oletettu Suomeen tehty sotaretki olisi liittynyt sukujen keskinäiseen valtataisteluun.lähde? Voitokas sotaretki ja kristinuskon edistäminen olisivat voineet olla tehokkaita välineitä kirkon tuen ja yleisen kannatuksen tavoittelussa. Ruotsin kruunun ja katolisen kirkon asema Suomessa vakiintuivat lopullisesti vasta 1200-luvun kuluessa, ilmeisesti niin sanotun toisen ristiretken ja rannikon kolonisaation yhteydessä.

Ristiretken luonteesta ja historiallisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Eerikin legendan mukaista kuvaa ensimmäisestä ristiretkestä pidettiin suhteellisen luotettavana 1900-luvulle saakka. 1900-luvun alussa vahvistui tulkinta, jossa hyväksyttiin kuningas Eerikin ja piispa Henrikin historiallisuus, mutta keskiaikaisten legendojen tapahtumakuvauksia alettiin pitää ensisijaisesti fiktiivisinä. Tätä tulkintaa edustivat ennen kaikkea historioitsijat Arvi Korhonen ja Jalmari Jaakkola. Kumpikin kutsui sotaretkeä ”ns. ensimmäiseksi ristiretkeksi”. Jaakkolan ja Korhosen mukaan Eerikin sotaretki oli ledung-laitokseen perustunut ryöstö- tai verotusretki, jossa poikkeuksellista oli piispa Henrikin läsnäolo. Tulkinnassa pakkokäännytys muuttui kirkollisten olojen järjestelyyn jo kristillistyneessä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.[10][11] Jaakkolan ja Korhosen tulkinta väheksyi retken sotaisaa luonnetta ja korosti suomalaisten lähes tasaveroista liittolaisasemaa Ruotsin kanssa, mikä vastasi aikakauden kansallismielistä historiakuvaa ja siihen kuulunutta ajatusta muinaisesta itsenäisyyden ajasta. Nationalistinen tulkinta keskiajan historiasta jäi syrjään toisen maailmansodan jälkeen, mutta tulkinta ensimmäisestä ristiretkestä vain yhtenä ledung-retkenä ja Suomen alueen keskiaikaisesta valtionmuodostusprosessista rauhanomaisena ja vaiheittaisena on pysynyt vallitsevana suomalaisessa ja ruotsalaisessa historiantutkimuksessa. Samalla yleisesityksissä, historian popularisoinneissa, fiktiossa ja kouluopetuksessa jatkoi elämäänsä käsitys sotaisasta ristiretkestä[12][13]

Itämeren alueen ristiretkien tutkijat ovat kuitenkin huomauttaneet, että 1150-luvulla tehty ristiretki sopii hyvin yhteen Itämerellä vuonna 1147 alkaneeseen ristiretkiliikkeeseen.[14][15][16] Vaikka keskiaikaisten legendojen kuvauksia Suomeen suuntautuneen ristiretken tapahtumista ei pidetä luotettavina, niiden ytimenä voi olla aikalaisten ristiretkeksi ymmärtämä sotaretki.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christiansen, Eric: The Northern Crusades: The Baltic and the Catholic Frontier 1100-1525. London: Macmillan, 1980. (englanniksi)
  • Haggrén, Georg; Halinen, Petri; Lavento, Mika; Raninen, Sami; Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Helsinki: Gaudeamus, 2015. (suomeksi)
  • Heikkilä, Tuomas: Pyhän Henrikin legenda. 2. painos. Helsinki: SKS, 2006. (suomeksi)
  • Jaakkola, Jalmari: Suomen varhaiskeskiaika. Suomen historia 3. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1938. (suomeksi)
  • Jokipii, Mauno: Ensimmäinen ristiretki Suomeen - myyttiä vai todellisuutta. Historiallinen Aikakauskirja, 2002, nro 3, s. 228–242. (suomeksi)
  • Korhonen, Arvi: N. s. ensimmäinen ristiretki Suomeen Ruotsin edellytysten kannalta katsottuna. Historiallinen Aikakauskirja, 1926, 24. vsk, nro 2, s. 85–125. (suomeksi)
  • Lind, John H.: Puzzling Approaches to the Crusading Movement in Recent Scandinavian Historiography: Danish Historians on Crusades and Source Editions as Well as a Swedish Historian on Crusading in Finland. (toim. Tuomas M. S. Lehtonen ja Kurt Villads Jensen) Medieval History Writing and Crusading Ideology, 2005, s. 264–283. SKS. (englanniksi)
  • Olesen, Jens E.: The Swedish Expeditions (“Crusades”) Towards Finland Reconsidered. (toim. Kirsi Salonen ja Sari Katajala-Peltomaa) Church and Belief in the Middle Ages: Popes, Saints, and Crusaders, 2016, s. 251–268. Amsterdam University Press. doi:10.2307/j.ctt1gr7d77.15. (englanniksi)
  • ”Ns. Ensimmäisen ristiretken arvoitus”, Suomen historia 2: Keskiaika: valtaistuinriitojen ja uskonpuhdistuksen aika: kansankulttuurin juuret, s. 23–27. , 1985. ISBN 951-35-2491-4. (suomeksi)
  • Tarkiainen, Kari: Ruotsin itämaa. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010. (suomeksi)
  • Vahtola, Jouko: Eerik-kuningas ja Henrik-piispa Suomessa. (toim. Seppo Zetterberg) Suomen historian pikkujättiläinen, 1987, s. 48–52. WSOY. (suomeksi)
  • Välimäki, Reima; Ristilä, Anna: Muinainen itsenäisyys suomalaisessa historiantutkimuksessa ja historiakulttuurissa 1920-2020. Historiallinen Aikakauskirja, 2021, 119. vsk, nro 4, s. 406–418. (suomeksi)


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ns. Ensimmäisen ristiretken arvoitus 1985, 24
  2. Heikkilä 2006: s. 55-56.
  3. Haggrén ym. 2015: s. 380
  4. Heikkilä 2006
  5. Vahtola 1987: s. 48-52.
  6. Heikkilä 2006
  7. Tarkiainen 2010: s.156
  8. Heikkilä 2006: s. 55-56.
  9. Heikkilä 2006
  10. Korhonen 1926
  11. Jaakkola 1938: 75–122, 136, 148–57
  12. Välimäki ja Ristilä 2021, 413-414
  13. Jokipii 2002
  14. Christiansen 1980: s 110
  15. Lind 2005
  16. Olesen 2016: s. 257