Turun rauha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turun rauhassa Ruotsi menetti keltaisella merkityn alueen. Värälän rauhassa rajat jäivät voimaan.

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa. Samaan aikaan Ruotsin oli valittava itselleen kuningas vuonna 1741 menehtyneen Ulriika Eleonooran seuraajaksi.[1]

Neuvottelijat ja neuvottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä ilmoitti helmikuussa 1743 suostuvansa rauhanneuvotteluihin sodan lopettamiseksi ja ilmoitti neuvottelupaikaksi Turun. Pietarissa ei vielä tällöin ollut sovittu venäläisten neuvottelutavoitteita. Ruotsia rauhanneuvotteluissa edustivat kanslianeuvos Erik Mattias von Nolcken[1] ja vapaaherra Herman Cedercreutz, jotka molemmat olivat entisiä Ruotsin Pietarin-lähettiläitä.[2]

Ruotsin valtuuskunta saapui Turkuun ensiksi odottamaan venäläisen valtuuskunnan saapumista. Neuvottelut aloitettiin 7. helmikuuta 1743. Venäläiset vaativat aluksi koko Suomea ja ruotsalaiset vaativat, että Uudenkaupungin rauhassa sovittua rajaa pitäisi korjata Ruotsin hyväksi siten, että mm. Viipuri pitäisi palauttaa Ruotsille. [3]

Toisessa vaiheessa Venäjä oli valmis tinkimään tavoitteistaan, mikäli Ruotsin kuninkaaksi valittaisiin keisarinna Elisabetin toivoma henkilö, ja Venäjä voisi tyytyä näin vain Uuteenmaahan ja Kymenkartanon lääniin. Ruotsalaiset ilmoittivat, että eivät voisi luovuttaa Kymijoen länsipuolisia alueita, jolloin venäläiset ilmoittivat haluavansa koko Savon. Venäläisten ollessa katkaisemassa neuvotteluja, Ruotsin valtuuskunta lupasi omalla vastuullaan ilman valtuutusta luovuttaa Savonlinnan ympäristöineen Venäjälle, mikä riitti rauhan solmimiseksi Venäjän valtuuskunnalle.[3]

Venäjä harkitsi ottavansa tavoitteikseen joko koko Suomen liittämisen Venäjään tai itsenäisen puskurivaltio Suomen muodostamisen, jolloin hallitsijan tulisi venäläisten mielestä olla herttua Aadolf Fredrik. Mietittiin myös, että rauhanneuvotteluihin otettaisiin kolmanneksi osapuoleksi suomalaisia, jotka saisivat valita joko itsenäisyyden tai paluun Ruotsin yhteyteen. Tämä oli viittaus edellisenä vuonna esitettyyn Suomen kuningaskuntahankkeeseen ja sitä esitelleeseen keisarinna Elisabetin manifestiin. Neuvottelun päätteeksi keisarinna linjasi Venäjän tavoitteiksi Kymenkartanon ja Uudenmaan läänien ottamisen Venäjän haltuun. Näin saataisiin venäjän armeija irti Suomea miehittämästä. Näistä ehdoista kuultuaan Ruotsi pyysi neuvottelutaukoa.[1]

Alustava neuvottelutulos saatiin 19. kesäkuuta 1743. Tämä oli helpottava tieto Ruotsille, jossa kapinoivat Taalainmaan talonpojat piirittivät pääkaupunkia. Kapina kukistettiin neljä päivää myöhemmin ja sitä seuraavana päivänä herttua Aadolf Fredrik valittiin kruununperijäksi.[1]

Sopimuksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhansopimus allekirjoitettiin 7. elokuuta 1743. Se muutti Kymijoen länsihaaran maiden väliseksi rajaksi.[1] Toisin sanoen Ruotsi luovutti Venäjälle Kymijoen itäpuolella, Mäntyharjun reitin ja Saimaan eteläpuolella sijaitsevat alueet sekä lisäksi Savonlinnan ympäristöineen. Kymijoen alajuoksulla raja kulki joen läntisintä, Ahvenkoskenhaaraa pitkin. Täten loppuosa Etelä-Karjalasta ja osa Etelä-Savostakin siirtyi Venäjän hallintaan.

Venäjän hallitsija takasi valloittamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet. Esimerkiksi juuri vuosikymmen aiemmin Ruotsin uusi vuoden 1734 yleinen laki tuli voimaan näilläkin alueilla, kuten muuallakin Ruotsissa. Rauhansopimuksen ei sisältynyt Uudenkaupungin rauhan tyylistä Venäjän oikeutta valvoa sopimuksen noudattamista Ruotsissa. Osapuolet lupasivat toisen vallan palvelukseen siirtyneille anteeksiannon, jolloin näitä vastaan ei voitu nostaa maanpetossyytettä.[1]

Sodan syttyminen oli Ruotsin syytä ja sen sodankäynti oli kehnoa. Sen vuoksi rauhanehtoja voi pitää Ruotsille lievinä. Suomen kannalta oli myönteistä, etä Ruotsi alkoi sodan jälkeen kiinnittää huomiota Suomen puolustukseen ja sen talouden kehittämiseen. Tämä johtui siitä, että ruotsalaiset pelkäsivät suomalaisten uskollisuuden Ruotsia kohtaan heikentyneen.[1] Hattujen sotaa seuranneen, Ruotsin aloittaman Kustaa III:n sodan (1788–1790) jälkeen solmitussa Värälän rauhassa Turun rauhan rajat jäivät voimaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Paloposki, Toivo J.: Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 101-107. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
  2. Lindqvist, Herman: Historien om Sverige, storhet och fall. Söderströms, 1995. ISBN 9789119512826. (ruotsiksi)
  3. a b Linkomies, Edwin; Eskola, Pentti; Jäntti, Jalmari; Korhonen, Arvi; Myrberg P. J.; Ravila, Paavo; Rekola, Aarne; Suviranta Br.; Virtanen, A. I.; Väisälä, Vilhe: ”elokuun 7. päivä”, Oma maa - tietokirja Suomen kodeille, osa 7 heinäkuu, s. 98. päivän tapahtumat. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1960. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]