Rauhansopimus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rauhansopimus on kahden tai useamman osapuolen, yleensä valtion tai liittoutuman välinen sopimus, jolla lopetetaan osapuolten välinen sotatila. Se on erotettava aselevosta, joka on sopimus vihollisuuksien lopettamisesta, antautumisesta, jossa toinen osapuoli luopuu sotatoimista, ja tulitauosta, jossa osapuolet väliaikaisesti tai pysyvästi lopettavat taistelut.

Rauhansopimusten sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhansopimuksen sisältö riippuu yleensä sen konfliktin laadusta, joka sillä lopetetaan. Laaja-alaisten konfliktien lopettamiseksi saatetaan joko laatia monenvälinen kansainvälinen sopimus, jonka allekirjoittavat kaikki sotaan osallistuneet valtiot, tai erilliset rauhansopimukset jokaiselle valtiolle.

Rauhansopimus voi sisältää määräyksiä monenlaisia asioista. Tyypilliä asioita, joista on on ollut säännöksiä monissa rauhansopimuksissa, ovat:

Rauhansopimusta edeltää usein tulitauko tai aselepo, jolla sotatoimet lopetetaan, taikka väliaikaiseksi tarkoitettu välirauhansopimus.

Rauhansopimusta ei yleensä tehdä sisällissodan päättyessä, sillä rauhansopimus edellyttää, että osapuolet tunnustavat toisensa eri valtioiksi. Esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissodassa etelävaltiot tosin julistautuivat Yhdysvalloista eronneeksi erilliseksi liittovaltioksi, Konfederaatioksi, mutta Yhdysvaltain hallitus, joka sodan aikana hallitsi vain pohjoisvaltioita, ei tätä päätöstä koskaan hyväksynyt. Kun etelävaltiot lopulta antautuivat, sota päättyikin ilman rauhansopimusta. Sen sijaan, kun jokin valtio onnistuu itsenäistymään toisesta valtiosta, tämän vuoksi mahdollisesti syttynyt sota usein lopetetaan rauhansopimuksella. Niinpä esimerkiksi Yhdysvaltain vapaussota päättyi Pariisin rauhansopimukseen vuonna 1783. Myös Suomen itsenäistymisen jälkeen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välinen sotatila lopetettiin Tarton rauhansopimuksella vuonna 1920.

Tunnettuja rauhansopimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhalla ajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Peace treaty
Yksi vanhimmista tunnetuista rauhansopimuksista, Kadeshin sopimus Istanbulin arkeologisessa museossa.

Mahdollisesti vanhin tunnettu rauhansopimus solmittiin heettiläisten valtakunnan ja Hayasa-Azzin välillä noin vuonna 1350. Paljon tunnetumpi on kuitenkin myöhempi, heettiläisten ja Egyptin välinen rauhansopimus, jonka heettiläisten kuningas Hatusiliš III]] ja Egyptin farao Ramses II solmivat Kadeshin taistelun jälkeen noin vuonna 1274 eKr. Sopimuksesta ovat säilyneet sekä egyptinkielinen, hieroglyfeillä kirjoitettu, että heetinkielinen, nuolenpäillä kirjoitettu teksti.

Sopimusta on pidetty niin kansainvälisten suhteiden kehityksen kannalta niin merkittävänä, että sen jäljennös on ripustettu Yhdistyneiden kansakuntien päämajan seinälle.

Rooman ja Karthagon välisistä puunilaissodista kaksi ensimmäistä päättyivät rauhansopimuksiin, kolmas sen sijaan Karthagon perusteelliseen hävitykseen.

Uudella ajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudella ajalla tehdyistä rauhansopimuksista huomattavimpia ovat:

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen ei Saksan kanssa tehty rauhansopimusta, sillä sota päättyi Saksan ehdottomaan antautumiseen, minkä jälkeen maa oli jaettuna miehitysvyöhykkeisiin, joista myöhemmin muodostettiin Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta. Kun Saksa paljon myöhemmin, vuonna 1990 yhdistyi, entiset voittajavaltiot ja yhdistynyt Saksa tekivät sopimuksen Saksaa koskevasta lopullissta järjestelystä.

Muiden eurooppalaisten akselivaltojen, Italian, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Suomen kanssa liittoutuneet tekivät vuonna 1947 Pariisin rauhansopimukset. Sitä ennen Suomi oli jo allekirjoittanut vuonna 1940 Moskovan rauhansopimuksen, joka lopetti talvisodan sekä vuonna 1944 Moskovan välirauhan, joka lopetti jatkosodan.

Japanin kanssa Yhdysvallat teki vuonna 1951 San Franciscon sopimuksen

Rauhansopimukset Suomen historiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellä mainittujen, Suomen itsenäisyyden aikana solmittujen rauhansopimusten ohella ovat Suomen historian kannalta tärkeitä monet Ruotsin vallan aikaiset, Ruotsin ja Venäjän väliset rauhansopimukset:

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]