Suomen taloushistoria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen taloushistoria alkaa esihistorialliselta ajalta, jatkuu Ruotsin ja Venäjän vallan ajalta itsenäisyyteen ja siitä uusimpana Suomen aikaan osana Euroopan rahaliitto EMUa.

Tavarat ja raaka-aineet ovat liikkuneet Suomessa ja sen nykyisten rajojen yli jo esihistoriallisella ajalla. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Ensimmäisiin vientituotteisiin kuuluivat turkikset. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, mutta Baltiasta levinnyt karjatalous auttoi peltojen lannoittamisessa ja peltoviljelyn lisääntymisessä.

Kaupungistuminen alkoi keskiajalla. Kun suurvallat varustivat laivastojaan, Suomi tuotti niiden tarpeisiin tervaa. 1800-luvun puolivälissä Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista. Sitten säädettiin elinkeinovapaus. Seuraavan 150 vuoden aikana Suomen talouskasvu oli Japanin jälkeen maailman toiseksi nopeinta.

1980-luvun nousukautta seurasi pankkikriisi ja maan taloushistorian syvin lama. Seuraava kriisi saapui 2008 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoista alkaneen kriisin levitessä Eurooppaan. Tästä lamasta Suomi on noussut muuta Eurooppaa hitaammin.

Markan kolikko vuodelta 1990.

Esihistoriallinen Suomi (–1150)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Suomen alue oli jo kivikaudella (n. 10 000–1 500 eaa.) osa laajaa vaihdantaverkostoa. Esimerkiksi piikivi tuli Suomeen nykyisen Venäjän alueelta.[1] Maanviljely ja karjanhoito saapuivat Suomeen kauden lopulla Baltiasta, mutta metsästys ja keräily pysyivät vielä pitkään pääelinkeinoina varsinkin sisämaassa.[2]

Pronssikauden (1 500–500 eaa.) vilkas kauppa ulottui myös Suomeen. Valumuottilöydöt todistavat myös paikallisesta erikoistumisesta pronssinvalantaan.[2]

Pronssikauden jälkeisen arkeologisesti vähälöytöisen jakson jälkeen kauppa yleistyi taas roomalaisella rautakaudella. Rautaesineitä tuotiin maahan mutta niitä myös valmistettiin itse järvi- ja suomalmista. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, karjanpidosta saatiin lantaa peltojen lannoitteeksi. Muinaispelloilla on viljelty mm. ohraa, ruista, kauraa ja pölkkyvehnää. Kotieläiminä tunnettiin jo pronssikaudella koiran lisäksi lehmä, sika, lammas ja vuohi. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Vauraus on ehkä perustunut turkiskauppaan.[3]

Ruotsin vallan aika (1150–1809)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervahauta Sammatissa.

Ruotsin vallan aikana Suomeen perustettiin ja kehittyi kaupunkeja kuten Turku ja Viipuri, joista muodostui myös paikallisia kaupan keskuksia. Maa- ja metsätalous olivat silti pääelinkeinoja.[4]

1600-luvulla oli monia katovuosia, ja maataloudella oli vaikeaa. Maanviljelyn ohella tuloja saatiin etelässä raudasta, muualla tervasta ja Länsi-Suomessa tervan lisäksi sahatavarasta. Tervalla oli kysyntää suurvaltojen kasvavissa laivastoissa, mutta sen tuottaminen oli kannattavaa vain hyvien kulkuyhteyksien varrella. Rannikoilla kalastettiin silakkaa, jokivarsilla lohta. Porotalous nousi merkittäväksi elinkeinoksi Lapissa vasta 1700-luvulla.[5]

Vallitseva talousoppi oli 1700-luvulla merkantilismi. Sen mukaan valtion piti pyrkiä ylijäämäiseen maksutaseeseen, ja kotimaista tuotantoa suojeltiin tuontia rajoittamalla. Siihen pyrittiin Ruotsissa säätämällä tuoteplakaatti-niminen asetus, jossa määrättiin, että ulkomaalaiset laivat saivat tuoda Ruotsiin vain oman maansa tuotteita. Ruotsin oma merenkulku hyötyi siitä, joskin melko vähän. Koska monien tuotteiden (viljan ja suolan) tarjonta väheni, niiden hinnat nousivat. [6]

Ruotsin vallan loppuaikoina hitaasti viriävää teollisuutta (Suomen varhaisteollisuus) edustivat ruukit, lasitehtaat, sahat ja laivanrakentajat. Terva oli edelleen tärkein vientituote.[7] [8]

Suomen suuriruhtinaskunnan aika (1809–1917)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työpäivä päättyy Tampellassa vuonna 1909.

Venäjän vallan aikana Suomea muokattiin vuorostaan Venäjän osaksi. Tätä perua on esimerkiksi Suomen Länsi-Euroopasta poikkeava rautateiden raideleveys. Suomen teollistuminen sai vauhtia 1860-luvulla sahateollisuudesta, mutta vielä vuonna 1900 sai 73 % kansasta elantonsa maanviljelystä[9].

Tehdasteollisuuden synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehdasteollisuus voimistui laajeni koko 1800-luvun ajan. Monet tehtaita perustaneet yrittäjät olivat taustaltaan kauppiaita. Tekstiiliteollisuus taas sai yrittäjänsä teknisen alan osaajista ja työnjohtajista. Virkamiehet ja akateemisesti koulutetut olivat aktiivisia panimojen ja kemiantehtaiden perustajia. Sen sijaan on väärä käsitys, että apteekkarit olisivat olleet erityisen aktiivisia tehtaiden perustamisessa.

Perustetut tehtaat siirtyivät usein ajan mittaan varakkaammille omistajille, ja syntyi entistä suurempia monialaisia yrityksiä. Osakeyhtiöt alkoivat yritysmuotona yleistyä vasta vuosisadan puolivälin jälkeen, sen jälkeen kun osakeyhtiöasetus säädettiin 1864. Teollisuutta edisti myös ulkomaisten tehtailijoiden tulo Suomeen. Suurimmat ulkomaalaisten yrittäjien ryhmät olivat ruotsalaiset, venäläiset ja saksalaiset. Ulkomaalaisten perustamat yritykset olivat usein paljon suurempia kuin suomalaisten, joten heidän vaikutuksensa Suomen talouteen oli suuri.[10]

Rahatalouteen siirtyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun puun ja voin kysyntä kasvoivat ja viljan tuonti vapautui, kaskiviljely loppui ja painopiste siirtyi viljanviljelystä karjatalouteen. Samalla Suomi siirtyi vaihdantataloudesta rahatalouteen.[11] Vuonna 1860 Suomi sai oman rahan, markan.[12]

Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Venäjä, Saksa ja Englanti. Tärkein tuontitavara oli vilja, jota tuotiin Venäjältä ja Saksasta. Ensimmäisen maailmansodan aikana viljaa tuotiin ainoastaan Venäjältä.[13]

Vuosina 1859–1868 lakkautettiin pakollinen ammattikuntalaitos ja vuonna 1879 säädettiin täysi elinkeinovapaus.[14]

Talouskasvu ja väestön lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi oli 1800-luvun puolivälissä yksi Euroopan köyhimmistä maista. Tosin tarkkaa kansantalouden kirjanpitoa ei ole vuotta 1860 edeltävältä ajalta. Taloudellista kehitystä on kuitenkin voitu selvittää verotuksen (päivätyön verohinnan) avulla. Selvitysten mukaan kokonaistuotanto laski 1700-luvulta vuoteen 1820 asti, pysyi sitten tasaisena noin 20 % aikaisempaa korkeampana vuoteen 1870 asti ja nousi sen jälkeen ripeästi ja yhtämittaisesti vuoteen 1913 asti.[15] Talouskasvua vuosina 1860–2010 on tutkittu laajassa tutkimushankkeessa, jonka tulosten mukaan tuolla jaksolla talous kasvoi 24-kertaiseksi, ja itsenäisyyden aikana 15-kertaiseksi. Kasvuvauhti on ollut Japanin jälkeen maailman toiseksi nopein.[16]

Suomen taloudellinen kehitys suuriruhtinaskunnan aikana on jaettavissa neljään jaksoon:

  1. Vuosina 1810–1840 taloudellinen kehitys oli vähäistä. Maatalouden tuotantorakenne oli vanhanaikainen. Kansantalous oli sulkeutunut ja ulkomaankaupan osuus vähäinen. Väestönkasvu oli nopeaa (1,1 % vuodessa).
  2. Vuosina 1840–1870 taloudellinen kasvu oli aiempaa nopeampaa, mutta kuitenkin selvästi alle prosentin vuodessa. Talous oli kuitenkin epävakaa, sillä maa kärsi muun muassa Krimin sodasta ja 1860-luvun nälkävuosista. Teollisuustuotanto kasvoi, mutta hitaasti. Ulkomaankaupan osuus taloudesta lisääntyi. Väestönkasvu oli 0,7 % vuodessa.
  3. Vuosina 1870–1890 taloudellisen kasvun vauhti oli 1,0 % vuodessa. 1870-luvun alussa koettiin voimakas nousukausi, mutta sitä seurasi maailmantalouden ”pitkä lama”. Tehdasteollisuus ja ulkomaakauppa voimistuivat. Väestönkasvu oli huipussaan: 1,5 % vuodessa.
  4. Vuosina 1890–1913 taloudellinen kasvu oli aiempaa nopeampaa, 1,5 % vuodessa. Kasvu oli myös vakaata. Ulkomaankaupan osuus taloudesta pysyi ennallaan, ja kotimaankauppa vilkastui. Maatalouden tuotantorakenne muuttui, kun lypsykarjatalous kehittyi. Väestönkasvu hidastui maastamuuton takia, mutta se oli silti 1,1 % vuodessa.[15]

Suuriruhtinaskunnan ajasta nykyaikaan on Työn tuottavuus 30-kertaistunut 150 vuodessa, mutta työllisyysaste on silti pysynyt melkein paikallaan 70 prosentissa. Professori Matti Pohjolan mukaan markkinat luovat uusia työpaikkoja poistuvien tilalle.[17]

Itsenäisyyden aika (1917–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1917–1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vaikeutti Suomen ulkomaankauppaa, kun rintamalinjat katkaisivat viennille ja tuonnille tärkeitä länsiyhteyksiä. Sodan pitkittyessä metalliteollisuus hyötyi kasvaneesta kysynnästä. Vuonna 1916 Venäjän valtion teettämät työt keskeytettiin ja sotatarviketuotanto pieneni, mikä johti työttömyyteen.[18] Venäjän keisarikunnan luhistuminen vuonna 1917 pahensi lamaa, jota seurasivat elintarvikepula, korkea inflaatio ja sisällissota.[19]

Sodan jälkeisinä vuosina Suomi sai lainaa Yhdysvalloista nälänhädän estämiseen.[20] Vuonna 1919 elintarvikkeiden osuus kokonaistuonnista oli 44,2 % ja raaka-aineiden osuus kokonaisviennistä 76,8 %. Suomen tärkein yksittäinen kauppakumppani vuonna 1919 oli Iso-Britannia.[21] Korkea inflaatio jatkui myös ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Suomen taloudellista tilannetta heikensivät inflaation lisäksi riippuvuus tuontiviljasta, puutteelliset liikenneyhteydet kotimaassa etelän ja pohjoisen välillä sekä sotatilan pitkittyminen Tarton rauhaan asti. Kotimaista maataloustuotantoa ryhdyttiin valtion toimesta uudistamaan ja tukemaan taloudellisesti. Maataloustuotannon tehokkuus alkoi kasvaa etupäässä osuustoiminnan ansiosta. Lisäksi karjanhoidon osuutta maataloustuotannossa lisättiin ja viljelyyn otettiin uutta, aiemmin viljelemätöntä maata.[22]

Teollisuustuotantoa suunnattiin yhä enemmän kotimaan markkinoille.[22] Jo 1922 teollisuustuotanto oli saavuttanut sotaa edeltävän tason.lähde? Samana vuonna valtiontalous oli ensimmäistä kertaa ylijäämäinen, ja vuonna 1925 Suomen markka sidottiin kultakantaan. Markka devalvoitiin vuonna 1931.[22] 1930-luvulla talouskasvu jatkui, ja bruttokansantuote henkeä kohti lähestyi länsieurooppalaista tasoa. Vuosina 1920–1938 Suomen teollisuuselinkeinot kasvoivat lähes 8 % vuodessa, mikä oli selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Vuonna 1938 BKT asukasta kohden oli Ranskan ja Alankomaiden tasolla. Suomesta oli tullut Euroopan nopeimmin kasvavia ja tuottavimpia talouksia. Samalla maa- ja metsätaloudessa työskentelevän väestön määrä suhteessa koko työvoimaan oli alkanut supistua.[16][23]

Metsäteollisuuden osuus kokonaisviennistä oli maailmansotien välisenä aikana jatkuvasti yli 80 prosenttia, ja sen vientitulot olivat ajoittain hyvinkin merkittäviä.[23] Puuta alettiin käyttää paperin valmistukseen, ja kun sahateollisuus taantui, paperi ohitti sen viennin arvossa mitattuna 1930-luvulla.[24] Selluloosan jalostusaste kohosi 1930-luvun jälkipuolella, kun metsäyhtiöt ryhtyivät sijoittamaan suuriin ja nykyaikaisiin paperikoneisiin.[23]

Nopeaa kasvua maailmansotien jälkeen (1945–1970)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1975-2007

Toisen maailmansodan jälkeen talous oli kriisissä. Sotakorvaukset veivät suuren osan vientipotentiaalista, mutta toisaalta vauhdittavat teollistumista. Niihin pohjautuen 1950-luvulla metalliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon jatkui kuitenkin lähes ilman kilpailua muista länsimaista. Vienti länteen, etenkin Länsi-Saksaan ja Britanniaan, alkoi kasvaa 1960-luvulla.[25] Länsivientiä vauhdittivat Suomen devalvoinnit 1945 ja 1949, joiden ansiosta dollarin markkakurssi kasvoi 70 prosenttia. Samaan aikaan jälleenrakennus vauhditti kysyntää.[26] Suomen vientituloista 50 prosenttia tuli 1960-luvun alussa metsäteollisuudesta. Vuonna 1961 solmittu Eftan liitännäisjäsenyys vapautti ratkaisevasti ulkomaankauppaa ja piti talouskasvun korkeana koko 1960-luvun. Suhdannevaihtelu oli kuitenkin suurempaa kuin useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Vuosina 1966–1968 talouskasvu oli vain hieman yli 2 prosenttia, mikä aiheutti Suomen oloissa korkean, noin 5 prosentin, työttömyyden.[27]

Pääministeri Urho Kekkonen julkaisi vuonna 1952 kirjan Onko maallamme malttia vaurastua?. Siinä hän kantaa huolta Pohjois-Suomen teollistumisesta, jotta asukkaat voisivat pysyä kotiseuduillaan. Tähän tarvittiin Kekkosen mukaan julkisen sektorin väliintuloa, metsäteollisuutta, liikenneolojen parantamista, kaivostoimintaa ja energiantuotantoa.[28] Kekkosen johtama Maalaisliitto oli valmis tinkimään valtionyhtiöiden liiketaloudellisisita tavoitteista yhteiskunnallisten päämäärien edistämiseksi.[29]

Väestön ammatillisen jakauman muutos vuodesta 1910 vuoteen 1960 mennessä kuvastaa Suomen teollistumista. Maa- ja metsäteollisuuden osuus kaikista ammateista laski 66,9 prosentista 37,9 prosenttiin ja teollisuus- ja käsityöammattien osuus kasvoi 10,3 prosentista 33,6 prosenttiin.[21] 1960-luvulla viljelijäväestön määrä laski 600 000:lla.[27] Hyvinvointivaltion kansalaisille tarjoamia etuja alettiin laajentaa 1960-luvulla.

Suomen teollisuus oli vuonna 1966 puun varassa ja puujalosteet olivat maan tärkein vientiartikkeli. Kauppatase oli hyvin alijäämäinen, valuuttavaranto supistui ja valtiontalouden maksuvaikeudet jatkuivat.[30]

Kasvun hidastuminen (1970–1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Itä-Pasilaan rakennettiin 1970-luvulla ”kompaktikaupunkia”.

1970-luvulla taloudellinen kehitys oli epätasaista. Vuosikymmenen puolivälissä kärsittiin pahojakin takaiskuja. Työttömyys kävi yli 200 000:ssa. Silti kansantulo henkeä kohti nousi selvästi vuosikymmenen aikana. Suomi paransi jonkin verran asemaansa muihin maihin verrattuna. Energiakriisi ei iskenyt Suomeen yhtä kovasti kun muualle Eurooppaan, sillä Clearing-kauppa-sopimuksen takia neuvostoöljyn hinnan jyrkkää nousua kompensoivat samaa vauhtia kasvaneet vientimahdollisuudet itään.[31]

Muuttoliike töiden perässä muihin maihin taantui vihdoin 1970-luvulla elintason kohottua Suomessakin. Suomen talous onkin kokenut valtavan harppauksen lyhyessä ajassa ja se on aiheuttanut myös ongelmia. Esimerkiksi kaupungistuminen on ollut hyvin nopeaa, ja se jatkuu edelleen kohti suurimpia kaupunkeja. 1980-lukuun mennessä Suomesta oli tullut yksi maailman vauraimmista maista.

Suomen talouskehityksen politiikka oli ulkomaaninvestointien suhteen kansainväliselläkin tasolla hyvin torjuvaa. 1930-luvulla säädettiin laki, jonka mukaan yli 20 % ulkomaanomistuksen osuus yrityksessä luokiteltiin "vaaralliseksi". Vuonna 1987 tämä nostettiin 40 %:iin, mutta kauppa- ja teollisuusministeriön piti yhä hyväksyä kaikki ulkomaaninvestoinnit. Ulkomaaninvestointien liberalisointi tuli vasta 1993 EU-jäsenyyttä valmistelevien toimenpiteiden myötä.[32]

Suomessa vallitsi 1980-luvulla voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Yksi syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen 1986[33] ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa.[34] Pankkien valvojille ei kuitenkaan annettu lisää valtuuksia.[35] Edellä mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.[36]

Luottokuplan puhkeamisesta seurasi pankkikriisi, joka ajoi kansantalouden maan taloushistorian syvimpään lamaan.[37][38] Keskeisiä syitä lamaan ja sen syvyyteen olivat talouspolitiikan virheet. Edellä mainittujen lisäksi markan arvoa pidettiin väkisin liian pitkään vakaana korkeilla koroilla devalvaatiota vältellen. Myös finanssipolitiikka oli liian tiukkaa eli valtiontalouden pelastaminen ylikorostui menoja leikkaamalla. Työttömyyden hoidon laiminlyönti johti verotulojen laskuun ja työttömyysturvamenojen nousuun sekä sitä kautta julkisten menojen nousuun, eikä korkean työttömyyden alentaminen jälkeenpäin ole osoittautunut helpoksi. Yksi leimaa-antava seuraus lamasta oli monien ylivelkaantuneiden, mm. entisten yrittäjien, vuosikymmenien ulosottokierre.[35] Laman syihin kuuluivat myös markan spekulointi valuuttamarkkinoilla ja siitä seurannut rahapolitiikan kiristyminen sekä Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa.[36][39] Laman merkit näkyivät vielä 2000-luvullakin, vaikka Suomen talouden voitiinkin sanoa olevan jo hyvässä kunnossa.[38]

Erityisesti 1970-luvulla Suomen tuloerot supistuivat rajusti ja olivat OECD-maiden pienimpiä 1990-luvun alussa.[40]

Euroopan unionin aika (1995–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sininen: EU28 Vihreä: Suomi. Reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos.[41]

Suomi liittyi 1995 Euroopan unioniin. EU on ollut ennen muuta taloudellinen liitto, johon Suomen talous on yhä syvemmin integroitunut. Tästä esimerkkejä ovat EMU-maiden yhteinen valuutta euro, yhteinen tullipolitiikka sekä tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen. EU helpotti myös palvelujen ja ihmisten liikkumista.[42][43]

Ensimmäisen kymmenen EU-jäsenyysvuoden aikana ulkomaalaiset investoinnit kasvoivat Suomessa selvästi.[44] Virolaista työvoimaa alkoi virrata varsinkin suomalaisille rakennustyömaille noin vuonna 2000. Työluvissa oli viranomaisilla tiukka linja vielä 1990-luvun lopulla.[45] Virosta tuli EU-jäsen 1. toukokuuta 2004 ja työvoiman liikkuvuus Suomeen vapautui.[46]

Vuosituhannen vaihteen osakemarkkinahuumassa monia IT-yityksiä listautui pörssiin ja ne kasvoivat, kunnes kupla puhkesi. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilta alkanut finanssikriisi laajeni Eurooppaan vuonna 2008.[47] Suomen talous on toipunut kriisistä muuta EU:ta hitaammin. Vuosina 2015-2016 Suomen talouden ennustettiin kasvavan ainoana EU-maana alle prosentin vuosivauhtia.[48]

Länsimaiden Venäjälle asettamat Ukrainan kriisistä johtuvat talouspakotteet huhtikuusta 2014 ja heinäkuusta 2015 alkaen vaikeuttivat Suomen taloustilannetta. Pakoitteiden takia yhdysvaltalaiset yritykset ovat vetäneet suoria investointeja pois myös Suomesta miljoonien eurojen edestä.[49] Pakotteet ovat aiheuttaneet suomalaiselle maataloudelle satojen miljoonien eurojen tulonmenetykset. Vientitulojen pienenemisen lisäksi maito- ja lihatuotteiden sekä perunoiden ylitarjonta kotimaisilla markkinoilla aiheutti hintojen laskua.[50]

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopulla 2022, Suomi asemoitui vahvemmin länsimaailmaan. Sen seurauksena osana Euroopan unionin pakoterintamaa sähkön, maakaasun ja kivihiilen[51] tuonti Venäjältä katkaistiin, suomalaiset yritykset menettivät Venäjän (ja Valko-Venäjän) vientimarkkinoina sekä venäläisten kulku Suomeen vaikeutui junalla, lentokoneella, laivalla ja henkilöautolla, jolloin Suomen matkailusektori heikkeni turismitulojen puutteesta.[52]

Maanomistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteistä keskiaikaista sarkajakoa sovellettiin Suomessa vain etelän tiheään asutuilla viljelysmailla. Muualla oli käytössä lohkojako.[53][54] Isojako 1700-luvulta alkaen pyrki yhdistämään talojen maat jälleen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Myös metsämaat jaettiin.[55] 1800-luvun puolivälissä uusjaolla yritettiin jälleen koota Talon kaikki tilukset oli sijoitettava yhteen säännöllisenmuotoiseen palstaan. Samalla rajoitettiin tilusten lohkomista elinkelvottomiin osiin perinnönjaon yhteydessä.[56]

Suomen itsenäistyttyä torpparilaki salli torppareiden ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa. Se laajensi Suomen itsenäistä pienviljelijäluokkaa. Lex Kallio auttoi heitä hankkimaan itselleen lisämaita pientilojensa elinkelpoistamiseksi. Lex Pulkkinen, joka tuli voimaan vuonna 1925, esti metsäyhtiöitä ostamasta kaikkea maanviljelijöiden omistamaa metsää.[57][23] Toisen maailmansodan aikana pika-asutuslaki ja vuoden 1945 maanhankintalaki Karjalan evakkojen asuttamiseksi lisäsivät pienmaanomistusta. Maanhankintalain nojalla Suomeen syntyi 45 000 uutta maatilaa ja 56 000 asuintilaa.[58]

Nykyisin maatilojen keskipeltoala on noin 43 hehtaaria ja se on kasvamassa entistä suuremmaksi. Silti tilat ovat muuhun Eurooppaan verrattuina pieniä. Vuonna 2014 Suomessa oli 52 775 maatilaa, joista useimmat ovat perhetiloja.[59]

Omavaraistaloudesta kuluttajiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omavaraistalous säilyi pääasiallisena elämänmuotona pitkään varsinkin Suomen maaseudulla. Vanha maatalousyhteisö oli hyvin pitkälle omavarainen, ja niin kauan kuin maatalous oli monimuotoista, ihmiset kuluttivat lähinnä itse tuottamiaan hyödykkeitä. Kaupasta ostettiin suolaa ja laadukkaita metallituotteita. Kauppoja oli aluksi vain kaupungeissa. Maaseudulle perustettiin kauppoja 1860-luvulta alkaen. Isännät saivat rahatuloja myös myymällä puutavaraa.[60]

Elämänmuoto alkoi muuttua rajusti toisen maailmansodan jälkeen. Taajamat alkoivat kasvaa, ja rakennemuutos kiihdytti maaltapakoa. Taajamien asukkaat ostivat kaikki hyödykkeet kaupasta. Maatilat erikoistuivat yhden tai korkeintaan kahden eri tuotteen tuotantoon, joka myytiin käytännössä kokonaan jalostukseen, nin että viljatilatkin ostivat valmista leipää.[60]

Vuonna 1920 maataloudesta sai toimeentulonsa 70 prosenttia väestöstä ja teollisuudesta vain 10 prosenttia. Vuonna 2004 maatalous työllisti 4,3 % työllisestä väestöstä ja palveluala on laajentunut muita sektoreita suuremmaksi.[61]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Kaupankäyntiä kivikaudella kansallismuseo. Viitattu 23.2.2016.
  2. ↑ a b Itäinen varhaismetallikausi – Asutus ja elinkeinot Kansallismuseo. Viitattu 23.2.2016.
  3. ↑ Rautakausi Esihistorian opetuspaketti. Kansallismuseo. Viitattu 27.2.2016.
  4. ↑ Suomesta tulee osa Ruotsia Internetix. Web Archive. Viitattu 24.6.2022.
  5. ↑ Pelto, kaski, terva ja ruukki Etälukio. Web Archive. Viitattu 24.6.2022.
  6. ↑ Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 542. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  7. ↑ Rautaa, puuta ja tervaa Etälukio. Web Archive. Viitattu 24.6.2022.
  8. ↑ Kuisma, Markku: ”Yrittäjät sääty-yhteiskunnan luokkakuvassa”, Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta, s. 32–38. toim. Pertti Haapala. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-0966-53-5.
  9. ↑ Kimmo Pietiläinen: Kansalaiskalenteri 1991, WSOY 1990, s. 75.
  10. ↑ Schybergson, Per: ”Ensimmäiset teollisuuskapitalistit”, Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta, s. 81–96. toim. Pertti Haapala. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-0966-53-5.
  11. ↑ Viljantuonnin vapautuminen ja metsän arvonnousu muuttivat maataloutta Suomi 100. Viitattu 24.2.2016.
  12. ↑ Antti Kuusterä: Oravannahasta sirukorttiin – Jäähyväiset markalle Helsingin yliopisto. Viitattu 24.2.2016.
  13. ↑ Tanner, Väinö: Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa, s. 328. Tammi, 1951.
  14. ↑ Ammattikunta (sivu 336) Tietosanakirja. 1909–1922.
  15. ↑ a b Heikkinen, Sakari: ”Aineen voitot – 1800-luvun elintaso”, Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta, s. 131–134. toim. Pertti Haapala. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-0966-53-5.
  16. ↑ a b Riitta Hjerppe: Suomen talouden kasvun vaiheet ja vaihtelut 1860–2010 Academia Scientium Fennica Vuosikirja. 2010. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 23.2.2016.
  17. ↑ Euroalueen kasvun hidastuminen vaikeuttaa tulevan hallituksen työtä – Taloustieteilijät ihmettelevät poliittisen keskustelun pyörimistä työllisyysasteessa Helsingin Sanomat. 6.4.2019.
  18. ↑ Suuriruhtinaskunnan pääkaupunki Helsinki nousi itsenäistymisen tärkeimmäksi näyttämöksi Suomi 100. Viitattu 24.2.2016.
  19. ↑ Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle, s. 16. WSOY, 1996. ISBN 951-0-18897-2.
  20. ↑ Suomi pelastui keväällä 1919 nälänhädältä ottamalla syömävelkaa Itsenäisyys100. Helsingin Suomalainen Klubi.. Viitattu 24.2.2016.
  21. ↑ a b Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 198-199. Otava, 1966.
  22. ↑ a b c Post-war Economies (East Central Europe) encyclopedia.1914-1918-online.net.
  23. ↑ a b c d Meinander, Henrik: Tasavallan tiellä, s. 95-100. Schildts Kustannus Oy, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
  24. ↑ Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 3, Oma maa ja maailma, s. 285–289. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-1844-4.
  25. ↑ http://www.historiaaabille.fi/kurssi4/kurssi4_kokoava2.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  26. ↑ Suomen teollisuustuotannon kasvun vuodet Tilastokeskus Suomi 90. Viitattu 24.1.2016.
  27. ↑ a b Meinander, Henrik: Tasavallan tiellä, s. 358-359. Schildts Kustannus Oy, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
  28. ↑ Niittykangas Hannu: Yrittäjyydestä ja yrittäjämäisestä toiminnasta, s. 33–36. Jyväskylän yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.4.2016).
  29. ↑ Rytteri Teijo: Valtionyhtiön yhteiskunnallinen hyväksyttävyys – tapaus Kemijärven sellutehdas. Terra, 2009, nro 121:4, s. 273–285. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.4.2016.
  30. ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 200, 205. Otava, 1966.
  31. ↑ Roos J.P.: Kun Suomi putosi puusta: Suomi 1970-luvulla (ilmestyy Kansallisfilmografian 70-lukua koskevassa osassa) mv.helsinki.fi. Viitattu 2.4.2016.
  32. ↑ Chang, Ha-Joon: Bad Samaritans, Business Books 2007, s. 84–85
  33. ↑ taloustieto.fi
  34. ↑ Irma Hyvärinen, Turun Seudun osuuspankki: vähittäispankkitoiminnan historia
  35. ↑ a b Kiander, Jaakko: Laman opetukset - Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset, s. 132. VATT, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf).
  36. ↑ a b Kiander, Jaakko – Vartia, Pentti: Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. ETLA, 1998.
  37. ↑ SKOP näytteli keskeistä osaa pankkikriisissä Turun Sanomat. 9.6.2000. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 25.2.2016.
  38. ↑ a b Vanha kiinteistökupla varjostaa yhä Taloussanomat. 2000. Viitattu 25.2.2016.
  39. ↑ Matala, Saara Anneli: Idänkaupan loppu, s. 65–67. pro gradu. Helsingin yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.2.2016).
  40. ↑ Suomi on tasaisen tulonjaon maa EK. Viitattu 24.1.2016.
  41. ↑ Real GDP growth rate – volume Eurostat. Viitattu 24.4.2016.
  42. ↑ Tuomo Lappalainen: Ensimmäiset viisi vuotta Eurooppa-tiedotus. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 27.2.2016.
  43. ↑ Suomen tie EU:n jäseneksi Eurooppatiedotus. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 17.1.2016.
  44. ↑ Romppainen Antti: Suomen taloudellinen kehitys EU-kaudella (PDF) (s. 36) 2005. VATT. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 27.2.2016.
  45. ↑ https://www.ts.fi/teemat/1073962121
  46. ↑ https://european-union.europa.eu/principles-countries-history/country-profiles/estonia_fi
  47. ↑ Hellman S: Laskusuhdanteet Suomessa: 1990-luvun laman ja 2008 taantuman vertailua. (s. 40–42) Maisterin tutkinnon tutkielma. 2010. Viitattu 27.2.2016.
  48. ↑ EU:n taloudet nousevat alhosta eri tahtia – Suomi jatkaa kitukasvuisten kerhossa hs.fi. 5.12.2015. Arkistoitu 7.12.2015. Viitattu 6.12.2015.
  49. ↑ Raportti: Suomi kärsinyt Venäjä-pakotteista enemmän kuin Venäjä itse hs.fi. 18.3.2015. Arkistoitu 14.5.2015. Viitattu 1.4.2016.
  50. ↑ MTK: Venäjän pakotteista järkyttävät tappiot iltalehti.fi. 27.6.2015. Viitattu 1.4.2016.
  51. ↑ https://yle.fi/a/3-12396636
  52. ↑ https://valtioneuvosto.fi/-/suomi-rajoittaa-voimakkaasti-venalaisten-matkustamista-turismitarkoituksessa-suomeen-valtioneuvoston-periaatepaatoksella
  53. ↑ Sarkajako Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  54. ↑ Lohkojako Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  55. ↑ Isojako Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  56. ↑ Uusjako. Halkominen ja lohkoaminen Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  57. ↑ Asutuslait täydensivät torpparivapautusta – ja olivat osa maaseutuun nojannutta politiikkaa Itsenäisyys 100. Viitattu 3.4.2016.
  58. ↑ Asutustilojen historiaa Museoraitti. Viitattu 1.4.2016.
  59. ↑ Turvallista ruokaa kestävin menetelmin Maatilat Suomessa. 27.5.2015. MTK. Viitattu 21.3.2016.
  60. ↑ a b Vihola T: Omavaraisesta luontaistaloudesta monipuoliseen kuluttamiseen Itse tehdystä ostettuun. Finnica-hanke. Viitattu 1.4.2016.
  61. ↑ Kaskipelloilta palveluyhteiskuntaan – 90 vuotta elinkeinorakenteen muutosta Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Pihkala: Suomalaiset maailmantaloudessa keskiajalta EU-Suomeen. Tietolipas 181, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2001

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_taloushistoria&oldid=22161994”