Suomen taloushistoria

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen taloushistoria alkaa esihistorialliselta ajalta, jatkuu Ruotsin ja Venäjän vallan ajalta itsenäisyyteen ja siitä uusimpana Suomen aikaan osana Euroopan rahaliitto EMUa.

Tavarat ja raaka-aineet ovat liikkuneet Suomessa ja sen nykyisten rajojen yli jo esihistoriallisella ajalla. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Ensimmäisiin vientituotteisiin kuuluivat turkikset. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, mutta Baltiasta levinnyt karjatalous auttoi peltojen lannoittamisessa ja peltoviljelyn lisääntymisessä.

Kaupungistuminen alkoi keskiajalla. Kun suurvallat varustivat laivastojaan, Suomi tuotti niiden tarpeisiin tervaa. 1800-luvun puolivälissä Suomi oli yksi Europpan köyhimmistä maista. Seuraavan 150 vuoden aikana sen talouskasvu oli Japanin jälkeen maailman toiseksi nopeinta.

1980-luvun nousukautta seurasi pankkikriisi ja maan taloushistorian syvin lama. Seuraava kriisi saapui 2008 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoista alkaneen kriisin levitessä IT-kuplan puhkeamisen heikentämään Eurooppaan. Tästä lamasta Suomi on noussut muuta Eurooppaa hitaammin.

Markan kolikko vuodelta 1990.

Esihistoriallinen Suomi (–1150)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Suomen alue oli jo kivikaudella (n. 10000-1500 eaa.) osa laajaa vaihdantaverkostoa. Esimerkiksi piikivi tuli Suomeen nykyisen Venäjän alueelta.[1] Maanviljely ja karjanhoito saapuivat Suomeen kauden lopulla Baltiasta, mutta metsästys ja keräily pysyivät vielä pitkään pääelinkeinoina varsinkin sisämaassa.[2]

Pronssikauden (1500–500 eaa.) vilkas kauppa ulottui myös Suomeen. Valumuottilöydöt todistavat myös paikallisesta erikoistumisesta pronssinvalantaan.[2]

Pronssikauden jälkeisen arkeologisesti vähälöytöisen jakson jälkeen kauppa yleistyi taas roomalaisella rautakaudella. Rautaesineitä tuotiin maahan mutta niitä myös valmistettiin itse järvi- ja suomalmista. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, karjanpidosta saatiin lantaa peltojen lannoitteeksi. Muinaispelloilla on viljelty mm. ohraa, ruista, kauraa ja pölkkyvehnää. Kotieläiminä tunnettiin jo pronssikaudella koiran lisäksi lehmä, sika, lammas ja vuohi. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Vauraus on ehkä perustunut turkiskauppaan.[3]

Ruotsin vallan aika (1150–1809)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervahauta Sammatissa.

Ruotsin vallan aikana Suomeen perustettiin ja kehittyi kaupunkeja kuten Turku ja Viipuri, joista muodostui myös paikallisia kaupan keskuksia. Maa- ja metsätalous olivat silti pääelinkeinoja.[4]


1600-luvulla oli monia katovuosia, ja maataloudella oli vaikeaa. Maanviljelyn ohella tuloja saatiin etelässä raudasta, muualla tervasta ja Länsi-Suomessa tervan lisäksi sahatavarasta. Tervalla oli kysyntää suurvaltojen kasvavissa laivastoissa, mutta sen tuottaminen oli kannattavaa vain hyvien kulkuyhteyksien varrella. Rannikoilla kalastettiin silakkaa, jokivarsilla lohta. Porotalous nousi merkittäväksi elinkeinoksi Lapissa vasta 1700-luvulla.[5]

Ruotsin vallan loppuaikoina hitaasti viriävää teollisuutta (Suomen varhaisteollisuus) edustivat ruukit, lasitehtaat, sahat ja laivanrakentajat. Terva oli edelleen tärkein vientituote.[6]

Venäjän vallan aika (1809–1917)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työpäivä päättyy Tampellassa vuonna 1909.

Venäjän vallan aikana Suomea muokattiin vuorostaan Venäjän osaksi. Tätä perua on myös Suomen muusta Euroopasta poikkeava rautateiden raideleveys. Suomen teollistuminen alkoi 1860-luvulla sahateollisuudesta, mutta vielä 1900 sai 73 % kansasta elantonsa maanviljelystä[7].

Kun puun ja voin kysyntä kasvoivat ja viljan tuonti vapautui, kaskiviljely loppui ja painopiste siirtyi viljanviljelystä karjatalouteen. Suomi siirtyi vaihdantataloudesta rahatalouteen.[8] Vuonna 1860 Suomi sai oman rahan, markan.[9]

Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Venäjä, Saksa ja Englanti. Tärkein tuontitavara oli vilja, jota tuotiin Venäjältä ja Saksasta.

Vuosina 1859-1868 lakkautettiin ammattikuntalaitoksen pakollisuus ja vuonna 1879 säädettiin täysi elinkeinovapaus.[10]

1800-luvun puolivälissä Suomi oli yksi Europpan köyhimmistä maista. Sen talouskasvua vuosina 1860-2010 on tutkittu laajassa tutkimushankkeessa, jonka tulosten mukaan tuolla jaksolla talous kasvoi 24-kertaiseksi, ja itsenäisyyden aikana 15-kertaiseksi. Kasvuvauhti on ollut Japanin jälkeen maailman toiseksi nopein.[11]

Itsenäisyyden aika (1917–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1917–1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vaikeutti Suomen ulkomaankauppaa, kun rintamalinjat katkaisivat viennille ja tuonnille tärkeitä länsiyhteyksiä. Sodan pitkittyessä metalliteollisuus hyötyi kasvaneesta kysynnästä. Vuonna 1916 Venäjän valtion teettämät työt keskeytettiin ja sotatarviketuotanto pieneni, mikä johti työttömyyteen.[12]

Sodan jälkeisinä vuosina Suomi sai lainaa Yhdysvalloista nälänhädän estämiseen.[13]

Jo 1922 teollisuustuotanto oli saavuttanut sotaa edeltävän tason.lähde?

1930-luvulla talouskasvu jatkui, ja bruttokansantuote henkeä kohti lähestyi länsieurooppalaista tasoa.[11]

Puuta alettiin käyttää paperin valmistukseen, ja kun sahateollisuus taantui, paperi ohitti sen viennin arvossa mitattuna 1930-luvulla.[14]

Nopeaa kasvua maailmansotien jälkeen (1945–1970)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1975-2007

Toisen maailmansodan jälkeen talous oli kriisissä. Sotakorvaukset veivät suuren osan vientipotentiaalista, mutta toisaalta vauhdittavat teollistumista. Niihin pohjautuen 1950-luvulla metalliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon jatkui kuitenkin lähes ilman kilpailua muista länsimaista. Vienti länteen, etenkin Länsi-Saksaan ja Britanniaan, alkoi kasvaa 1960-luvulla.[15] Länsivientiä vauhdittivat Suomen devalvoinnit 1945 ja 1949, joiden ansiosta dollarin markkakurssi kasvoi 70 prosenttia. Samaan aikaan jälleenrakennus vauhditti kysyntää.[16]

Pääministeri Urho Kekkonen julkaisi vuonna 1952 kirjan Onko maallamme malttia vaurastua?. Siinä hän kantaa huolta Pohjois-Suomen teollistumisesta, jotta asukkaat voisivat pysyä kotiseuduillaan. Tähän tarvittiin Kekkosen mukaan julkisen sektorin väliintuloa, metästeollisuutta, liikenneolojen parantamista, kaivostoimintaa ja energiantuotantoa.[17] Kekkosen johtama Maalaisliitto oli valmis tinkimään valtionyhtiöiden liiketaloudellisisita tavoitteista yhteiskunnallisten päämäärien edistämiseksi.[18]

1960-luvulla alettiin laajentaa hyvinvointivaltion etuja.

Kasvun hidastuminen (1970–1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Itä-Pasilaan rakennettiin 1970-luvulla ”kompaktikaupunkia”.

1970-luvulla taloudellinen kehitys oli epätasaista. Vuosikymmenen puolivälissä kärsittiin pahojakin takaiskuja. Työttömyys kävi yli 200 000:ssa. Silti kansantulo henkeä kohti nousi selvästi vuosikymmenen aikana. Suomi paransi jonkin verran asemaansa muihin maihin verrattuna. Energiakriisi ei iskenyt Suomeen yhtä kovasti kun muualle Eurooppaan, sillä Clearing-kauppa-sopimuksen takia neuvostoöljyn hinnan jyrkkää nousua kompensoivat samaa vauhtia kasvaneet vientimahdollisuudet itään.[19]

Muuttoliike töiden perässä muihin maihin taantui vihdoin 1970-luvulla elintason kohoamisen myötä. Suomen talous onkin kokenut valtavan harppauksen lyhyessä ajassa ja se on aiheuttanut myös ongelmia. Esimerkiksi kaupungistuminen on ollut hyvin nopeaa, ja se jatkuu edelleen kohti suurimpia kaupunkeja. 1980-lukuun mennessä Suomesta oli tullut yksi maailman vauraimmista maista.

Suomen talouskehityksen politiikka oli ulkomaaninvestointien suhteen kansainväliselläkin tasolla hyvin torjuvaa. 1930-luvulla säädettiin laki, jonka mukaan yli 20% ulkomaanomistuksen osuus yrityksessä luokiteltiin "vaaralliseksi". Vuonna 1987 tämä nostettiin 40%:iin, mutta kauppa- ja teollisuusministeriön piti yhä hyväksyä kaikki ulkomaaninvestoinnit. Ulkomaaninvestointien liberalisointi tuli vasta 1993 EU-jäsenyyttä valmistelevien toimenpiteiden myötä.[20]

1980-luvulla Suomessa vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Yksi syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen 1986[21] ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa.[22] Edellä mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.[23]

Luottokuplan puhkeamisesta seurasi pankkikriisi, joka myllersi täydellisesti Suomen rahoitusjärjestelmän perinteiset rakenteet ja leirit ja ajoi kansantalouden maan taloushistorian syvimpään lamaan.[24][25]

Laman syihin kuuuluivat myös markan spekulointi valuuttamarkkinoilla ja siitä seurannut rahapolitiikan kiristyminen sekä Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa.[23][26] Laman merkit näkyivät vielä 2000-luvullakin, vaikka Suomen talouden voitiinkin sanoa olevan jo hyvässä kunnossa.[25]

Erityisesti 1970-luvulla Suomen tuloerot supistuivat rajusti ja olivat OECD-maiden pienimpiä 1990-luvun alussa.[27]

Euroopan unionin aika (1995–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sininen: EU28 Vihreä: Suomi. Reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos.[28]

Suomi liittyi 1995 Euroopan unioniin. EU on ollut ennen muuta taloudellinen liitto, johon Suomen talous on yhä syvemmin integroitunut. Tästä esimerkkejä ovat EMU-maiden yhteinen valuutta euro, yhteinen tullipolitiikka sekä tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen. EU helpotti myös palvelujen ja ihmisten liikkumista.[29][30]

Ensimmäisen kymmenen EU-jäsenyysvuoden aikana ulkomaalaiset investoinnin kasvoivat Suomessa selvästi.[31]

Vuosituhannen vaihteen osakemarkkinahuumassa monia IT-yityksiä listautui pörssiin ja ne kasvoivat kuplaksi asti. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoista alkanut kriisi eteni Eurooppaan vuonna 2008.[32]

Länsimaiden Venäjälle asettamat Ukrainan kriisistä johtuvat talouspakotteet huhtikuusta 2014 ja heinäkuusta 2015 alkaen vaikeuttivat Suomen taloustilannetta. Pakoitteiden takia yhdysvaltalaiset yritykset ovat vetäneet suoria investointeja pois myös Suomesta miljoonien eurojen edestä.[33] Pakotteet ovat aiheuttaneet suomalaiselle maataloudelle satojen miljoonien eurojen tulonmenetykset. Vientitulojen pienenemisen lisäksi maito- ja lihatuotteiden sekä perunoiden ylitarjonta kotimaisilla markkinoilla aiheutti hintojen laskua.[34]


Suomen talous lähti nousuun muuta EU:ta hitaammin. Vuosina 2015-2016 Suomen talouden ennustetaan kasvavan ainoana EU-maana alle prosentin vuosivauhtia.[35]

Maanomistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteistä keskiaikaista sarkajakoa sovellettiin Suomessa vain etelän tiheään asutuilla viljelysmailla. Muualla oli käytössä lohkojako.[36][37] Isojako 1700-luvulta alkaen pyrki yhdistämään talojen maat jälleen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Myös metsämaat jaettiin.[38] 1800-luvun puolivälissä uusjaolla yritettiin jälleen koota Talon kaikki tilukset oli sijoitettava yhteen säännöllisenmuotoiseen palstaan. Samalla rajoitettiin tilusten lohkomista elinkelvottomiin osiin perinnönjaon yhteydessä.[39]

Suomen itsenäistyttyä torpparilaki salli torppareiden ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa. Se laajensi Suomen itsenäistä pienviljelijäluokkaa. Lex Kallio auttoi heitä hankkimaan itselleen lisämaita pientilojensa elinkelpoistamiseksi.[40] Toisen maailmansodan aikana pika-asutuslaki ja vuoden 1945 maanhankintalaki Karjalan evakkojen asuttamiseksi lisäsivät pienmaanomistusta. Maanhankintalain nojalla Suomeen syntyi 45 000 uutta maatilaa ja 56 000 asuintilaa.[41]

Nykyisin maatilojen keskipeltoala on noin 43 ha ja kasvamaan päin. Silti tilat ovat muuhun Eurooppaan verrattuina pieniä. Vuonna 2014 Suomessa oli 52 775 maatilaa, joista useimmat ovat perhetiloja.[42]

Omavaraistaloudesta kuluttajiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omavaraistalous säilyi pääasiallisena elämänmuotona pitkään varsinkin Suomen maaseudulla. Vanha maatalousyhteisö oli hyvin pitkälle omavarainen, ja niin kauan kuin maatalous oli monimuotoista, ihmiset kuluttivat lähinnä itse tuottamiaan hyödykkeitä. Kaupasta ostettiin suolaa ja laadukkaita metallituotteita. Kauppoja oli aluksi vain kaupungeissa. Maaseudulle perustettiin kauppoja 1860-luvulta alkaen. Isännät saivat rahatuloja myös myymällä puutavaraa.[43]

Elämänmuoto alkoi muuttua rajusti toisen maailmansodan jälkeen. Taajamat alkoivat kasvaa, ja rakennemuutos kiihdytti maaltapakoa. Taajamien asukkaat ostivat kaikki hyödykkeet kaupasta. Maatilat erikoistuivat yhden tai korkeintaan kahden eri tuotteen tuotantoon, joka myytiin käytännössä kokonaan jalostukseen, nin että viljatilatkin ostivat valmista leipää.[43]

Vuonna 1920 maataloudesta sai toimeentulonsa 70 prosenttia väestöstä ja teollisuudesta vain 10 prosenttia. Vuonna 2004 maatalous työllisti 4,3% työllisestä väestöstä.[44]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaupankäyntiä kivikaudella kansallismuseo. Viitattu 23.2.2016.
  2. a b Itäinen varhaismetallikausi – Asutus ja elinkeinot Kansalismuseo. Viitattu 23.2.2016.
  3. Rautakausi Esihistorian opetuspaketti. Kansallismuseo. Viitattu 27.2.2016.
  4. Suomesta tulee osa Ruotsia Internetix. Viitattu 27.2.2016.
  5. Pelto, kaski, terva ja ruukki Etälukio. Viitattu 24.2.2016.
  6. Rautaa, puuta ja tervaa Etälukio. Viitattu 24.2.2016.
  7. Kimmo Pietiläinen: Kansalaiskalenteri 1991, WSOY 1990, s. 75
  8. Viljantuonnin vapautuminen ja metsän arvonnousu muuttivat maataloutta Suomi 100. Viitattu 24.2.2016.
  9. Antti Kuusterä: Oravannahasta sirukorttiin – Jäähyväiset markalle Helsingin yliopisto. Viitattu 24.2.2016.
  10. Ammattikunta (sivu 336) Tietosanakirja. 1909–1922.
  11. a b Riitta Hjerppe: Suomen talouden kasvun vaiheet ja vaihtelut 1860–2010 Academia Scientium Fennica Vuosikirja. 2010. Viitattu 23.2.2016. [vanhentunut linkki]
  12. Suuriruhtinaskunnan pääkaupunki Helsinki nousi itsenäistymisen tärkeimmäksi näyttämöksi Suomi 100. Viitattu 24.2.2016.
  13. Suomi pelastui keväällä 1919 nälänhädältä ottamalla syömävelkaa Itsenäisyys100. Helsingin Suomalainen Klubi.. Viitattu 24.2.2016.
  14. Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 3, Oma maa ja maailma, s. 285–289. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-1844-4.
  15. http://www.historiaaabille.fi/kurssi4/kurssi4_kokoava2.html
  16. Suomen teollisuustuotannon kasvun vuodet Tilastokeskus Suomi 90. Viitattu 24.1.2016.
  17. Niittykangas Hannu: Yrittäjyydestä ja yrittäjämäisestä toiminnasta, s. 33–36. Jyväskylän yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.4.2016).
  18. Rytteri Teijo: Valtionyhtiön yhteiskunnallinen hyväksyttävyys – tapaus Kemijärven sellutehdas. Terra, 2009, nro 121:4, s. 273–285. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.4.2016.
  19. Roos J.P.: Kun Suomi putosi puusta: Suomi 1970-luvulla (ilmestyy Kansallisfilmografian 70-lukua koskevassa osassa) Viitattu 2.4.2016.
  20. Chang, Ha-Joon: Bad Samaritans, Business Books 2007, s. 84–85
  21. taloustieto.fi
  22. Irma Hyvärinen, Turun Seudun osuuspankki: vähittäispankkitoiminnan historia
  23. a b Kiander, Jaakko – Vartia, Pentti: Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. ETLA, 1998.
  24. SKOP näytteli keskeistä osaa pankkikriisissä Turun Sanomat. 9.6.2000. Viitattu 25.2.2016.
  25. a b Vanha kiinteistökupla varjostaa yhä Taloussanomat. 2000. Viitattu 25.2.2016.
  26. Matala, Saara Anneli: Idänkaupan loppu, s. 65–67. pro gradu. Helsingin yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.2.2016).
  27. Suomi on tasaisen tulonjaon maa EK. Viitattu 24.1.2016.
  28. Real GDP growth rate – volume Eurostat. Viitattu 24.4.2016.
  29. Tuomo Lappalainen: Ensimmäiset viisi vuotta Eurooppa-tiedotus. Viitattu 27.2.2016.
  30. Suomen tie EU:n jäseneksi Eurooppatiedotus. Viitattu 17.1.2016.
  31. Romppainen Antti: Suomen taloudellinen kehitys EU-kaudella (PDF) (s. 36) 2005. VATT. Viitattu 27.2.2016. [vanhentunut linkki]
  32. Hellman S: LASKUSUHDANTEET SUOMESSA: 1990-luvun laman ja 2008 taantuman vertailua. (s. 40-42) Maisterin tutkinnon tutkielma. 2010. Viitattu 27.2.2016.
  33. Raportti: Suomi kärsinyt Venäjä-pakotteista enemmän kuin Venäjä itse hs.fi. 18.3.2015. Viitattu 1.4.2016.
  34. MTK: Venäjän pakotteista järkyttävät tappiot 27.6.2015. Viitattu 1.4.2016.
  35. EU:n taloudet nousevat alhosta eri tahtia – Suomi jatkaa kitukasvuisten kerhossa hs.fi. 5.12.2015. Viitattu 6.12.2015.
  36. Sarkajako Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  37. Lohkojako Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  38. Isojako Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  39. Uusjako. Halkominen ja lohkoaminen Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  40. Asutuslait täydensivät torpparivapautusta – ja olivat osa maaseutuun nojannutta politiikkaa Itsenäisyys 100. Viitattu 3.4.2016.
  41. Asutustilojen historiaa Museoraitti. Viitattu 1.4.2016.
  42. Turvallista ruokaa kestävin menetelmin Maatilat Suomessa. 27.5.2015. MTK. Viitattu 21.3.2016.
  43. a b Vihola T: Omavaraisesta luontaistaloudesta monipuoliseen kuluttamiseen Itse tehdystä ostettuun. Finnica-hanke. Viitattu 1.4.2016.
  44. Kaskipelloilta palveluyhteiskuntaan – 90 vuotta elinkeinorakenteen muutosta Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Pihkala: Suomalaiset maailmantaloudessa keskiajalta EU-Suomeen. Tietolipas 181, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2001

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]