Euroopan talous- ja rahaliitto
Euroopan talous- ja rahaliitto eli EMU (The Economic and Monetary Union) on Euroopan unionin kolmivaiheinen talous- ja rahaliitto.[1]
Rahaliiton ensimmäinen vaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rahaliiton vuonna 1990 alkaneeseen ensimmäiseen vaiheeseen kuului kaikkien valuutansiirtojen vapauttaminen EEC:n alueella. Vuonna 1992 solmittiin Maastrichtin sopimus, jossa sovittiin EMUn viemisestä loppuun. Sopimus tuli voimaan 1. marraskuuta 1993.[2]
Rahaliiton toinen vaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rahaliiton 2. vaiheeseen kuului Euroopan keskuspankin edeltäjäksi aiotun European Monetary Instituten (EMI) perustaminen. Vuonna 1997 solmittiin Vakaus- ja kasvusopimus finanssikurin parantamiseksi. Se määritti kriteereitä euron käyttöönottoon. 1. kesäkuuta 1998 perustettiin Euroopan keskuspankki, ja 31. joulukuuta määriteltiin 11 osallistuvan maan valuutoille kiinteät vaihtosuhteet.[3][4]
Rahaliiton kolmas vaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rahaliiton 3. vaihe (yhteisvaluutta) alkoi 1. tammikuuta 1999, kun eurosta tuli oikea valuutta, vaikka käteisvaluuttana se otettiin käyttöön vasta 1.1.2002. Vuoden 2001 alusta Kreikka liittyi 12. jäseneksi euroalueeseen.[4]
Unionin maista 19 on tähän mennessä jatkanut rahaliiton 3. vaiheeseen[5], vaikka kaikki EU-maat kuuluvatkin rahaliittoon.
Eurovaluutan ulkopuolella olevia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tanskalla on oikeus pysyä rahaliiton ulkopuolella koska se liittyi EU:in jo ennen Maastrichtin sopimusta.[6]
Ruotsi puolestaan on välttynyt liittymiseltä sen takia, että 3. vaihetta edeltävä ERM II on vapaaehtoinen.
Euron käyttöönottaneet maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1994 jälkeen EU:hun liittyneet uudet jäsenmaat ovat velvoitettuja liittymään EMU:n 3. vaiheeseen. Näistä seuraavat ovat ottaneet euron käyttöön:
- Suomi ja Itävalta 1.1.1999 (1.1.2002)
- Slovenia 1.1.2007
- Malta ja Kypros 1.1.2008
- Slovakia 1.1.2009.
- Viro 1.1.2011
- Latvia 1.1.2014
- Liettua 1.1.2015
Omia valuuttoja käyttävät maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavat EU-maat käyttävät edelleen omia valuuttojaan (merkitty sulkuihin):
- Bulgaria (Leva BGN/BGL)
- Kroatia (Kuna HRK)
- Puola (Zloty PLN)
- Romania (Leu RON)
- Ruotsi (Kruunu SEK)
- Tanska (Kruunu DKK)
- Tšekki (Koruna CZK)
- Unkari (Forintti HUF)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://ec.europa.eu/economy_finance/euro/emu/index_fi.htm
- ↑ Maastrichtin sopimus Euroopan unionista EU. Viitattu 6.12.2013.
- ↑ Talous- ja rahaliitto EMU Suomen Pankki. Arkistoitu 11.12.2013. Viitattu 6.12.2013.
- ↑ a b Talous- ja rahaliiton kolme vaihetta Euroopan keskuspankki. Arkistoitu 9.12.2013. Viitattu 6.12.2013.
- ↑ Lehdistötiedote: Liettuasta euroalueen jäsen 1.1.2015. Euroopan keskuspankki.
- ↑ EMU vuonna 2013 ecb.int. 31.1.2013. Euroopan keskuspankki. Viitattu 11.5.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Antti Suvanto ym.: Arvio Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämistarpeista. Valtiovarainministeriön julkaisuja 37a/2015, 2015. Helsinki: ISBN 978-952-251-722-7. Artikkelin verkkoversio. [vanhentunut linkki]