Nevan taistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nevan taistelu
Boris Tšorikovin maalaus Aleksanteri Nevski taistelee ruotsalaisia vastaan.
Boris Tšorikovin maalaus Aleksanteri Nevski taistelee ruotsalaisia vastaan.
Päivämäärä:

15. heinäkuuta 1240

Paikka:

Neva, Venäjä

Casus belli:

Nevajoen kauppareitin hallinta

Lopputulos:

Novgorodin voitto

Vaikutukset:

Ruotsin ekspansio itään keskeytyi joksikin aikaa

Osapuolet

Novgorodin tasavalta karjalaiset

ruotsalaiset

norjalaiset

hämäläiset

varsinaissuomalaiset

Komentajat

Aleksanteri Nevalainen

Birger-jaarli (väitetysti)

Nevan taistelu oli 15. heinäkuuta 1240 Nevajoella käyty taistelu ruotsalaisten, norjalaisten, varsinaissuomalaisten ja hämäläisten sekä Novgorodin ja karjalaisten välillä.Taistelusta kerrotaan Novgorodin ensimmäisessä kronikassa.[1][2]

Novgorodin joukkoja komentanut ruhtinas Aleksanteri otti voittonsa johdosta lisänimen Nevalainen (ven. Nevski). Myöhemmin paavi yritti muun muassa neuvotteluteitse saada vuonna 1258 Aleksanteri Nevalaisen katolisen kirkon puolelle. Aleksanteri ei kuitenkaan suostunut; siksi ortodoksit kunnioittavat häntä pyhänä.

Kronikkalähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelusta kertovat 1300-luvulta peräisin oleva Novgorodin ensimmäisen kronikka sekä Sofian ensimmäinen kronikka.

Novgorin ensimmäinen kronikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novogorin ensimmäinen kronikka kuvaa tapahtumia seuraavasti:

"Vuonna 1240. Ruotsalaiset tulivat suurella sotajoukolla sekä norjalaiset, varsinaissuomalaiset ja hämäläiset laivoineen hyvin suurella joukolla, ruotsalaiset mukanaan ruhtinas ja omat piispansa, ja pysähtyivät Nevalle, Inkerjoen suulle, haluten vallata Laatokanlinnan ja suoraan sanottuna sekä Novgorodin että koko Novgorodin alueen. Mutta vielä varjeli hyvä, armollinen, ihmisiä rakastava Jumala meitä ja suojeli vierasheimolaisilta, sillä ilman Jumalan apua he tekivät turhaa työtä. Novgorodiin näet tuli tieto, että ruotsalaiset etenivät kohti Laatokanlinnaa. Ruhtinas Aleksanteri ei viivytellyt hetkeäkään. Hän tuli novgorodilaisten ja laatokanlinnalaisten heitä vastaan ja voitti heidät Pyhän Sofian voimalla ja meidän valtattaremme Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian rukousten avulla sunnuntaina 15. heinäkuuta Pyhien Kirikin ja Ulitan muistopäivänä, jolloin (aikoinaan) 630 Pyhää Isää piti kokousta Kalkhedonissa. Siellä teurastettiin suuri määrä ruotsalaisia ja heidän sotapäällikkönsä nimeltään Spiridon surmattiin. Toiset kertoivat, että myös pisipa samalla surmattiin. Suuri joukko heistä kaatui. Kun he olivat lastanneet kaksi laivaa täyteen parhaiden miesten ruumiita, he antoivat näiden mennä edellään merelle, mutta muut, joita oli lukemattomia, heitettiin kaivantoon, jonka he olivat kaivaneet. Monet muut haavoittuivat. Sinä yönä he vetäytyivät häpeällisesti takaisin odottamatta maanantaiaamun valoa. Siellä kaatui novgorodilaisista Konstantin Lugotinpoika, Gjurjata Pineštšininpoika, Namĕst ja Drotšilo Nezdylov, nahkurinpoika, kaikkiaan laatokanlinnalaiset mukaan lukien 20 miestä tai vähemmän, Jumala tietää. Ruhtinas Aleksanteri tuli kotiseudulleen novgorodilaisten ja laatokanlinnalaisten kanssa, kaikki terveinä, Jumalan ja Pyhän Sofian ja kaikkien pyhien rukousten suojelemana."[2]

Sofian ensimmäinen kronikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sofian ensimmäisen kronikan kuvaus taistelusta on seikkaperäisempi ja pidempi. Pääpiirteittäin se vastaa kuitenkin Novgorodin ensimmäisen kronikan kuvausta. Sofian kronikassa kerrotaan inkerinmaan vanhimmasta, Pelkoisesta (Pelgusij), joka oli kastettu vaikka elikin pakanallisen sukunsa kanssa. Hänen tehtäväkseen oli annettu merenrannan vartoiminen. Peloinen oli kronikan mukaan saanut näyn uhkaavasta sotajoukosta ja kertoi asiasta Aleksanterille, joka päätti hyökätä vihollisen kimppuun kello 6 päivällä. Sofian kronikka myös listaa kuusi taistelussa ollutta urhoollista miestä ja kuvailee lyhyesti heidän tekonsa. Lisäksi kronikka kertoo, kuinka Aleksanterin joukot löysivät Inkerijoen toiselta puolelta laivoista paljon vihollisen ruumita, paikalta johon he eivät voineet päästä. Nämä ruumiit tulkittiin "Jumalten enkeleiden surmaamiksi".[2]

Lähdekritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelua ei mainita yhdessäkään länsimaisessa lähteessä, mutta Ruotsin tiedetään olleen sisällissodassa vuodesta 1222 vuoteen 1248, jolloin Birger-jaarli sai vallan. Vaikka tarina mainitsee norjalaiset Ruotsin liittolaisina, Ruotsi ja Norja olivat tuolloin todellisuudessa sodan partaalla toistensa kanssa muun muassa vuoden 1225 Värmlannin liitoksen takia. [3] Vihamielisyydet lakkasivat vasta 1249 Lödösen rauhan yhteydessä. [4] Tässä sekasortoisessa tilassa Ruotsi tuskin pystyi järjestämään varsinaista laajentumisyritystä. Kyseessä on saattanut olla pieni rajakahakka, jota Aleksanteri on liioitellut poliittisten motiivien takia.[5] Professori Jukka Korpelan mukaan koko Aleksanterin sotilasmaineen alkuvaihe on myöhemmin sepitetty osana hänen pyhimyselämäkertakirjoitteluaan.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Chronicle of Novgorod London Offices of Society, s. 84-85. Viitattu 8.7.2016.
  2. a b c Toim. Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 129-133. Historian aitta, 1989.
  3. Ulf Sundberg: Värmlandståget 1225 1999. Svenskt Militärhistoriskt Bibliotek. Viitattu 5.1.2007. (ruotsiksi)
  4. Ulf Sundberg: Freden i Lödöse 1249 1997. Svenskt Militärhistoriskt Bibliotek. Viitattu 5.1.2007. (ruotsiksi)
  5. Mari Mäki-Petäys: The image of Alexander Nevskij in the battle of Ivan IV against the infidels (pdf) XX valtakunnallinen yleisen historian tutkijaseminaari. 2001. Tampere. Viitattu 5.1.2007. (englanniksi)
  6. Jukka Korpela: Tampereen ortodoksisen kirkon 100-vuotisjuhlassa pidetty juhlapuhe 6.11.1999 Suomen ortodoksinen kirkkokunta. Viitattu 7.4.2008.