Ruotsalaisten tulo Suomeen
Ruotsalaisten tulo Suomeen on 1100-luvun lopulta 1350-luvulle jatkunut ruotsalaisten vaiheittainen Suomen saariston ja rannikkoalueiden kolonisaatio ristiretkien yhteydessä. Se johti Suomen ruotsinkielisen asutuksen sekä suomenruotsalaisten syntymiseen. Nimistötutkimuksen perusteella lähtijät olivat kotoisin Keski-Ruotsista. On arvioitu, että siirtolaisia oli kaikkiaan tuhansia.[1]
Sebastian Münster pani Suomen ruotsinkielisen väestön merkille vuonna 1544 julkaisemassaan teoksessa Cosmographia. Muuten Suomen ruotsinkielinen väestö oli jäänyt oppineiden pohdinnoissa vähälle huomiolle. 1600-luvulla Turun akatemian professorina toiminut Mikael Wexionius huomioi Ruotsin valtapiiriä käsittelevässä yleiskatsauksessaan Pohjanmaan ja Uudenmaan rannikkoalueen ruotsinkielisen väestön, joita hän piti ruotsalaisten jälkeläisinä, mutta esimerkiksi Turunmaan ruotsinkielistä väestöä hän ei maininnut. Kysymystä Suomen ruotsalaisen väestön alkuperästä alettiin pohtimaan merkittävässä määrin viimeistään 1700-luvulla ja tärkeäksi kysymykseksi se nousi 1800-luvulla, jolloin se oli kansallisen itseymmärryksen kannalta keskeinen kysymys.[2]
Siirtolaisuuden syyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsalaisten kolonisaatio Suomeen liittyy katolisen kirkon pyrkimykseen levittää kristinuskoa Itämeren piirissä. Tulokkaat olivat kristittyjä ja he saapuivat vielä suurelta osin muinaisuskoiseen maahan. Ruotsalaisten kolonisaatio oli ristiretkien ohella keino käännyttää suomalaisia kristinuskoon, ja sitä tuki katolisen kirkon ohella myös vielä kehittymässä ollut Ruotsin kuningaskunta.[3] Kristinuskon levittämisen lisäksi siirtolaisuuden taustalla on vaikuttanut myös Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan vuonna 1334 myöntämä neljän vuoden verovapaus Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Ahvenanmaan, Hämeen ja Satakunnan siirtolaisille.[4]
Kolonisaation taustalla oli myös varhaiskeskiajan suotuisa ilmastovaihe. Vuodet 980–1250 vallinnut lämpimän ilmaston vaihe oli johtanut väestönkasvuun, jonka seurauksena siirtolaisuuspaine oli kasvanut. Ilmiö oli yleiseurooppalainen ja myös siirtolaisuus Suomeen oli osa tätä laajempaa muuttoliikettä.[1] Samaan aikaan ruotsalaisia siirtyi myös Pohjois-Ruotsin suuntaan sekä Länsi-Viroon.[5] Ruotsalaiset asuttivat 1300-luvulla esimerkiksi Medelpadin ja Ångermanlandin.[6]
Ruotsalaisten tulo Suomeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahvenanmaan asuttaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisessä vaiheessa ruotsalaisten siirtolaisuus ulottui Ahvenanmaalle mahdollisen ensimmäisen ristiretken aikoihin 1150-luvulla. Ruotsinkieliset paikannimet näyttävät syntyneen yhtenä aaltona saariston asuttamisen yhteydessä. Ahvenanmaalla on kuitenkin säilynyt joitakin suomalaisperäisiä paikannimiä. On oletettavaa, että ulkosaaristo sai ruotsalaisen asujamistonsa myöhemmin kuin saariston suuret pääsaaret. Bolstad-liitteen sisältävistä paikannimistä on päätelty, että tulokkaat olivat mahdollisesti kotoisin Uplannista ja he kohtasivat alueella paikka paikoin autioita talonraunioita.[3] Kalmistot katosivat Ahvenanmaalta vuoden 1000-tienoilla, minkä johdosta on pidetty mahdollisena että saari olisi autioitunut. Tämän tulkinnan mukaan alue olisi muuttunut Etelä-Suomen keskusseutujen eränkäyntialueeksi jossa käytiin satunnaisesti kauppaa.[7]
Varsinais-Suomen ja Satakunnan asutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisessa vaiheessa ruotsalainen siirtolaisuus eteni Varsinais-Suomen saaristoon ja Satakunnan rannikolle. Varsinais-Suomen saaristossa siirtolaisuus ulottui Iniön, Houtskarin, Nauvon, Korppoon, Paraisten, Hiittisten, Kemiön, Dragsfjärdin ja Västanfjärdin pitäjiin sekä myös Särkisalon alueelle. Kaikki Varsinais-Suomen ruotsinkieliset paikannimet ovat keskiaikaisia.
Siirtolaiset hakeutuivat ensin viljaville maille Paraisille ja Kemiöön, sitten Ahvenanmaan itäisille saarille sekä läntiseen Varsinais-Suomen saaristoon ja lopuksi Suomen mannermaalle kuninkaankartanoiden läheisyyteen, mikä johtui ilmeisesti sotilaallisista turvallisuussyistä. Kemiö oli asuttu ruotsalaisten tullessa alueelle ja on mahdollista, että seurauksena oli konflikti alkuperäisen suomalaisen väestön kanssa. Myös muilla siirtolaisuuden kohteena olevilla alueilla oli suomenkielistä väestöä päätelleen paikannimien osittaisesta jatkuvuudesta.[4]
Uudenmaan kolonisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolonisaation kolmannessa vaiheessa ruotsalaiset siirtyivät rannikkoa itäänpäin Uudellemaalle vaiheittain ensin siirtyen Länsi-Uudellemaalle. Gunvor Kerkkonen on esittänyt, että tanskalainen itineraario eli purjehdusopas olisi kuvannut ruotsalaisen asutuksen tilannetta joskus 1200-luvulla. Siinä paikannimet vaihtuvat suomalaisiksi hieman Hangon itäpuolella.[8] Näin ollen ruotsalaisten kolonisaatio ei olisi ylettynyt Uudellemaalle vielä itineraarion kirjoittamisen aikoihin.[9]
Uudenmaan asutus liittyy mahdollisesti vuosina 1249–1250 hämäläisiä vastaan tehtyyn niin sanottuun toiseen ristiretkeen. Ristiretken seurauksena Varsinais-Suomeen aiemmin siirtyneet ruotsalaiset levittäytyivät paikannimien perusteella myös Karjaan saaristoon.[8] Uudenmaan rannikolla ruotsalaiset siirtolaiset kohtasivat alueella asuneita hämäläisiä ja varsinaissuomalaisia.[10] Suurimmat määrät ruotsalaisia siirtolaisia asettui Pohjan pitäjään, Inkoon suurpitäjän sekä Helsingen ja Pernajan itäosiin, josta he jatkoivat Karjalohjan ja Lohjan eteläosiin sekä Tuusulaan, Askolaan ja Myrskylään.[11]
Uudenmaan ruotsalaisen kolonisaation kunniaksi Johannes Bureus laati vuonna 1599 Uudenmaan ja Helsingin vaakunat, jotka esittävät meren aalloilla kulkevaa laivaa, näin kuvaten ruotsalaisten saapumista Uudellemaalle.[12]
Länsi-Uudenmaan asuttaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Länsi-Uudellamaalla ruotsalaiset tulivat ensin Tenholaan ja Karjaalle ja he asettuivat vanhan suomalaisasutuksen lomaan.[13] Karjaan synty on ajoitettu vuoteen 1326, Kirkkonummen vuoteen 1330, Inkoon vuoteen 1337 ja Lohjan vuoteen 1382. Karjaan seutu vaikuttaa tulleen täydellisesti ruotsalaisten asuttamaksi vuoden 1400 tienoilla. 1300-luvulla muuttoliike kohdistui myös Raaseporiin jossa linnan rakennustyöt mahdollisesti vetivät paikalle väestöä Ruotsista.[8]
Itä-Uudenmaan asuttaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itä-Uusimaa sai asutuksensa yhdestä järjestelmällisestä väestönsiirrosta Porvooseen. Se oli ylhäältäpäin johdettua ja siirtolaiset kuljetettiin Suomeen vankoilla aluksilla kaikilta Svean valtakunnan alueilta. Tulijat saivat palkinnoksi siemenviljaa ja pienkarjaa sekä neljän vuoden verovapauden. Heitä oli työvoimana kuninkaankartanoiden rakentamisessa ja heidän velvollisuutenaan oli ylläpitää sotaväkeä. Itä-Uudenmaan rannikon ja jokilaaksojen viljelyskelpoiset maat asutettiin ripeästi, mistä asutus myöhemmin levisi eri suuntiin.[14] Itä-Uudenmaan vanhin historiallisissa lähteissä mainittu ruotsalaisesiintymä on maininta Porvoon Stensbölästä vuodelta 1327.[15]
Kymijoen itäpuolen ruotsalaisasutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viimeinen ruotsalaisten kolonisaation vaihe liittyy karjalaisia vastaan vuonna 1293 tehtyyn kolmanteen ristiretkeen. Kymijoki oli aiemmin ilmeisesti toiminut hämäläisten ja karjalaisten rajana ja siirtolaisten asutus ylitti sen joskus 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa. Tästä ruotsalaisen maahanmuuton viimeisestä vaiheesta on jäänyt vain vähän tietoja. Sen jäljet ovat hävinneet jo 1500-luvulla useita paikannimiä lukuun ottamatta. Rannikolta tunnetaan useita satoja suomentuneita paikannimiä Vehkalahden ja Virolahden alueelta. Muuttoaallon on tulkittu olleen järjestäytynyttä ja ruotsalaisen yläluokan tukemaa. Mitä kauemmaksi Ruotsin keskusseuduilta tultiin, sitä vaikeampaa talonpoikien oli muuttaa alueelle omin voimin.[16]
Pohjanmaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pohjanmaan ruotsinkielinen paikannimistö on kristillistä ja peräisin keskiajalta. On arveltu, että siirtolaisuus Pohjanmaalle alkoi samoihin aikoihin kuin Itä-Uudellemaalle ja Kymenlaaksoon 1200-luvun lopussa ja 1300-luvun alkupuolella. Pohjanmaan siirtolaisia tuettiin Ruotsista käsin ja sisämaassa asuneiden suomalaisten kalalahdet ja -satamat annettiin heidän käyttöönsä.[6]
Ruotsalainen historiankirjoittaja Johannes Messenius oleskeli vuonna 1616 Vaasassa, tarkoituksenaan selvittää miten ruotsalaiset asukkaat olivat paikalle tulleet. Hän tutki vanhoja asiakirjoja ja tapasi paikallisia ruotsinkielisiä. Tutkimustensa perusteella hän näki Birger Jaarlin nousseen maihin Pohjanmaalla matkalla Hämeeseen samalla kukistaen vastarinnan ja asuttaen ruotsalaisia alueelle. Selvitystensä perusteella hän totesi: "Sinne, mistä väki oli karkotettu pois asetettiin ruotsalaiset talonpojat suomalaisten sekaan asumaan. Joka toisen kylän asukkaina, siellä siksi yhä elää ruotsalaisia. Heidän pitäjänkirkkonsa rakennettiin Mustasaareen sekä Pietarsaareen eikä siellä sitten enää epäjumalia palvottu. On kirkonmäillä markkinoita, usein joka vuosi."[17]
Yhteenotot suomalaisten kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ristiretkistä kertovien lähteiden lisäksi ruotsalaisissa tarinoissa ja perinnetiedoissa kuvataan taisteluita ja muita yhteenottoja siirtolaisten ja suomalaisten välillä. Tarinoissa pohjalaiset ovat kertoneet, että siirtolaisten avuksi tarvittiin sotaväkeä Ruotsista. Myös Mikael Agricola kirjoitti 1500-luvulla pakanallisten suomalaisten ahdistelleen kolonisaation aikoina ruotsalaisia siirtolaisia, mistä syystä he olivat pyytäneet apua sukulaisiltaan Ruotsista ja sitä myös saaneet. Eräs tarina kuvailee Ruotsista tulleen pääasiassa rikollisia ja pahantekijöitä, jotka tulivat maahan käydäkseen sotaa suomalaisia vastaan.[18] Vuonna 1303 Kristiinankaupungin tienoille tulleet siirtolaiset saivat toisen ristiretken seurauksena luvan asettua "hämäläisten maahan". Helsingin pormestari Anders Larsson Ehredt kirjoitti Pietari Brahelle vuonna 1639, ettei Helsingin nimeä saanut vaihtaa kaupungin siirron yhteydessä koska nimi oli "muistuma meidän esi-isiemme voitokkaista aseista.".[12] Kemiönsaaren alkuperäinen suomalaisasutus katosi kokonaan paikalta ruotsalaisten tultua alueelle, mikä voi kertoa yhteenotosta ryhmien välillä.[19]
Selkkauksia suomalaisten ja siirtolaisten välillä syntyi myös koskien alueiden käyttöoikeuksia. Näitä riitoja koskevia kirjeitä tunnetaan useita. Esimerkiksi 1. kesäkuuta 1303 Satakunnan ruotsalaiset siirtolaiset olivat riitaantuneet alueen suomalaisten kanssa heidän tilojensa ollessa suomalaisten kaskimailla. Vuonna 1347 annettiin määräys Helsingin alueen kalastusoikeuksien siirrosta suomalaisilta rannikon ruotsalaisille.[14] Ruotsin kuningas antoi lähtökohtaisesti kalastusoikeudet aina siirtolaisille, jolloin suomalaiset menettivät oikeutensa niihin.[6] Vuodelta 1348 tunnetaan piispa Hemmingin ja Turun linnanpäällikön suojelukirje, jonka tarkoituksena on suojella Pohjanlahden rannikon siirtolaisia suomalaisia vastaan.[19]
Kristillisen ruotsalaissiirtolaisuuden seurauksena muun muassa Hämeestä ja Satakunnasta lähti väestöä kohti pohjoista, koska he eivät suostuneet ottamaan vastaan vanhoille kotiseuduilleen levittäytynyttä uutta uskontoa.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haggrén, Georg & Halinen, Petri & Lavento, Mika & Raninen, Sami & Wessman, Anna: Muinaisuutemme jäljet. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-363-4
- Kepsu, Saulo: Uuteen maahan : Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö. SKS, 2005. ISBN 951-746-723-0
- Tarkiainen, Kari: Ruotsin Itämaa : esihistoriasta Kustaa Vaasaan. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010. ISBN 978-951-583-212-2
- Villstrand, Nils Erik: Valtakunnanosa. Suurvalta ja valtakunnan hajoaminen 1560–1812. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2012. ISBN 978-951-583-256-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Haggrén ym., s. 420–421
- ↑ Villstrand, s. 78–84
- ↑ a b Tarkiainen, s. 104–109
- ↑ a b Tarkiainen, s. 111–115
- ↑ Tarkiainen, s. 118
- ↑ a b c Tarkiainen, s. 143–147
- ↑ Haggrén, s. 299–300
- ↑ a b c Tarkiainen, s. 122–125
- ↑ Kepsu, s. 15
- ↑ Kepsu, s. 25–26
- ↑ Kepsu, s. 32
- ↑ a b Tarkiainen, s. 47–49
- ↑ Kepsu, s. 28–29
- ↑ a b Tarkiainen, s. 134–136
- ↑ Kepsu, s. 16
- ↑ Tarkiainen, s. 136–139
- ↑ Villstrand, s. 80
- ↑ Tarkiainen, s. 46
- ↑ a b Tarkiainen, s. 114–115