Värälän rauha

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Värälän rauhassa Turun rauhassa muodostuneet Vanhan Suomen rajat jäivät ennalleen Haminan rauhaan asti.

Värälän rauha päätti Ruotsin ja Venäjän välisen niin sanotun Kustaa III:n sodan 14. elokuuta 1790. Sodan aloitti Ruotsi vuonna 1788. Rauhansopimus ei sisältänyt alueluovutuksia kummaltakaan osapuolelta. Rauha solmittiin Värälän kylässä silloisessa Elimäen pitäjässä nykyisen Kouvolan alueella.[1]

Rauhan solmimisen teki mahdolliseksi Ruotsin laivaston saama murskaava voitto Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa heinäkuussa 1790. Venäjän keisarinna Katariina II suostui serkkunsa Kustaa III:n rauhantarjoukseen, koska myös suurvaltapoliittinen tilanne oli kääntynyt Venäjälle epäsuotuisaksi, kun Itävalta ja Turkki tekivät keskenään rauhansopimuksen. Ruotsin ehdotukseen saatiin Venäjän keisarinnalta vastaus, jonka mukaan rauhasta voitaisiin sopia sotaan edeltäneeseen tilanteeseen palaamisen pohjalta. Neuvottelut alkoivat 14. elokuuta, ja venäläisten pettymykseksi Ruotsia edusti niissä vain kenraali Gustav Mauritz Armfelt. Lopputulos saavutettiin samana päivänä.[1]

Ruotsi julisti Armfeltin suulla, että sillä oli oikeus erillisrauhaan Venäjän kanssa huolimatta omasta liittosopimuksestaan Turkin kanssa. Rauhansopimus, joka ei muuttanut rajoja, ei ollut kummallekaan osapuolelle varsinainen voitto. Neuvotteluissa oli esillä joitakin aluevaihtoja, mutta ne jätettiin selvitettäviksi tulevissa keskusteluissa, samalla kun sotavankien vaihdosta sovittaisiin. Ruotsille sopimus oli siinä mielessä voitto, että siinä kiellettiin Venäjältä puuttuminen Ruotsin sisäisiin asioihin. Tämä Uudenkaupungin rauhansopimuksessa sovittu oikeus oli tosin jo muuttunut lähes kuolleeksi kirjaimeksi Kustaa III:n vallankaappauksen jälkeen vuonna 1772.[1]

Rauha on julistettu

Suurlähettiläs Heikki Talvitien mukaan Tukholman Skeppsholmenilla Modernin taiteen museon takana on ollut pienimuotoinen Värälän rauhan muistomerkki, jonka tilalle on 2000-luvulla vaihdettu Ruotsinsalmen voiton muistomerkki. Talvitie arvioi tämän kuvastavan Ruotsin rauhanperinteiden hiipumista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilkka Mäntylä, Kustavilainen aika, teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen, WSOY 1987.
  • Petri Karonen, Pohjoinen suurvalta – Ruotsi ja Suomi 1521–1809, WSOY 1999.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Paloposki, Toivo J.: Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 294-295. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
  2. Heikki Talvitie: Venäjä, Venäjä, Venäjä, s. 260. Auditorium, 2014. ISBN 978-952-7043-06-6.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.