Suomi 1970-luvulla

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urho Kekkonen toimi Suomen tasavallan presidenttinä koko 1970-luvun. Kuva vuodelta 1977.
Fortumin pääkonttori, aluksi Nesteen torni, valmistui Espoon Keilaniemeen vuonna 1976 ja oli pitkään Suomen korkein tornitalo.

Suomi oli 1970-luvulla voimakkaasti kehittyvä runsaan neljän ja puolen miljoonan asukkaan yhteiskunta. Suomessa vallitsi niin sanottu Kekkosen aika ja YYA- eli ”sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta” Neuvostoliiton kanssa. Merkittäviä tapahtumia politiikassa oli Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK) ja EEC:hen (Suomen EEC-vapaakauppasopimus) liittyminen. Muun muassa lainsäädäntö ja koulutusjärjestelmä kehittyivät monella tavalla modernimmiksi. Merkittävä ilmiö oli myös runsas muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin ja suurten kaupunkien lähiöiden kasvu. Kulttuurissa tapahtui 1970-luvun lopulla uuden aallon rockmusiikin myötä esimerkiksi ”elävän musiikin yhdistysten” perustamisilla, vihreän liikkeen alkamisella ja suomalaisen vaihtoehtoisen kulttuurin leviämisellä.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan turvallisuus- ja yhteis­työ­konferenssi (ETYK) Helsingissä kesällä 1975, eturivissä vas. SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, ulkoministeri Olavi J. Mattila, pääministeri Keijo Liinamaa, presidentti Urho Kekkonen.

Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen voimassaoloa jatkettiin 20 vuodella vuonna 1970.

Presidentti Urho Kekkonen valittiin poikkeusmenettelyllä neljännelle virkakaudelleen vuonna 1974 – laki presidentin toimikauden pidentämiseksi neljällä vuodella syntyi värikkäiden vaiheiden jälkeen tammikuussa 1973 – ja normaalissa valitsijamiesvaalissa laajan poliittisen rintaman tuella viidennelle kaudelleen vuonna 1978. Vuoden 1978 vaalissa Kekkosta vastassa oli neljä pienpuolueiden ehdokasta.

Suomessa järjestettiin neljät eduskuntavaalit vuosina 1970, 1972, 1975 ja 1979. Presidentti Urho Kekkonen hajotti eduskunnan kahdesti, ensin syksyllä 1971 ja toisen kerran kesällä 1975. Suomen Maaseudun Puolue saavutti suurvoiton vuoden 1970 vaaleissa, mutta hajosi kahtia sisäisten kiistojensa vuoksi jo pari vuotta myöhemmin. Tällöin puolueen oppositio muodosti uuden Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen, joka kuitenkin putosi pian eduskunnasta. Lisäksi Kokoomuksessa ja Ruotsalaisessa kansanpuolueessa puhjenneet linjariidat johtivat Perustuslaillisen Kansanpuolueen syntyyn. Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL) katosi puoluekartalta, kun taas Suomen Kristillinen Liitto nousi uutena puolueena eduskuntaan. TPSL:n lakkauttamista vastustaneet puolueen jäsenet perustivat Sosialistisen Työväenpuolueen, mutta se ei saanut kansanedustajia yksissäkään eduskuntavaaleissa. Puolue poistettiin rekisteristä vuonna 1979.

Poliittiset hallitukset rakentuivat pääosin ns. kansanrintamapohjalle (SDP, SKDL ja Keskustapuolue); Kokoomus oli koko vuosikymmenen ajan oppositiossa. Vuosikymmenen aikana Suomessa toimi kolme ns. virkamieshallitusta, joista kahta johti ylipormestari Teuvo Aura ja yhtä varatuomari Keijo Liinamaa, joka tuli tunnetuksi myös pitkäaikaisena valtakunnansovittelijana. Kalevi Sorsan ensimmäinen hallitus istui lähes kolme vuotta ja nousi Suomen siihen saakka toiseksi pitkäikäisimmäksi hallitukseksi. Kun uuden poliittisen hallituksen muodostaminen osoittautui syksyllä 1975 vaikeaksi, presidentti Urho Kekkonen "runnoi" kokoon "hätätilahallituksen", jonka pääministeriksi tuli jo eläkkeelle siirtynyt maaherra Martti Miettunen.

Tunnettuja oppositiopoliitikkoja olivat Tuure Junnila, Eero Lattula, Pentti Mäki-Hakola ja Kullervo Rainio (Kok.), Veikko Vennamo ja J. Juhani Kortesalmi (SMP) sekä Georg C. Ehrnrooth (RKP). Rainio ja Ehrnrooth siirtyivät Perustuslailliseen Kansanpuolueeseen. Kokoomuksessa vaikutti ns. remonttimiesten ryhmä, jonka näkyvimpiä hahmoja olivat Juha Vikatmaa, Ilkka Kanerva ja Ilkka Suominen. Ryhmä pyrki tekemään Kokoomuksesta hallituskelpoisen lähentämällä puoluetta myötämielisemmälle linjalle Urho Kekkosta ja Neuvostoliittoa kohtaan.

Suomi nousi hetkeksi maailman huomion keskipisteeseen, kun Helsingin Finlandia-talossa järjestettiin kesällä 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK). Kokoukseen osallistuivat kaikki Euroopan valtiot − Albaniaa lukuun ottamatta − sekä Yhdysvallat ja Kanada. Monet valtionpäämiehet käyttivät ETYK:in tarjoamaa tilaisuutta hyväkseen myös kahden- ja monenkeskisiin keskusteluihin.

Suomen ja EEC:n vapaakauppasopimuksen valmisteluun liittyi syksyllä 1972 Zavidovo-vuoto, jossa presidentti Urho Kekkosen ja Neuvostoliiton johdon salaisista keskusteluista tehty muistio vuosi julkisuuteen. Vuodon taustalla oli poliittisen äärivasemmiston vastustus sopimuksen solmimiselle. Vuosikymmenen lopulla Suomen poliittista elämää alkoivat ravistella Salora- ja Valco-skandaalit.

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö jaettiin maaliskuun alussa 1970 kahtia liikenneministeriöksi ja työministeriöksi.

Vuosikymmenen kohutuimpiin poliittisiin muistelmateoksiin kuului syksyllä 1970 ilmestynyt jatkosodan aikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen Vaikea aika, jonka tekijä oli määrännyt julkaistavaksi vasta kuolemansa jälkeen. Teoksen toimitti professori Eino E. Suolahti. Keskustelua synnyttivät kirjan kuvaaman ajanjakson tapahtumien ohella myös Linkomiehen arviot muista saman ajan poliitikoista. Huomiota herätti myös presidentti Urho Kekkosen vuonna 1976 julkaisema kaksiosainen kirjekokoelma Kirjeitä myllystäni, joka toi poliittiseen kielenkäyttöön termin myllykirje.

1970-luvulla eli vahvasti poliittinen termi taistolaisuus, jolla viitataan Taisto Sinisalon johtamaan Suomen kommunistisen puolueen sisäiseen oppositioon ja sen ympärillä toimineeseen liikkeeseen. Käsitteen keksivät Helsingin Sanomien toimittajat 1970-luvun alussa.

Laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vappu Helsingissä vuonna 1975

Teiniliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikka tuli myös kouluihin teiniliittojen myötä, jotka pyrkivät vaikuttamaan opiskelijoiden ja koululaisten asemaan. Teiniliittojen poliittisessa kielenkäytössä tunnettiin esimerkiksi käsite opiskelijoiden lakko.

1970-luvun loppupuolen liikehdintää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1979 ympäristöaktivismi tuli julkisuuteen Koijärvi-liikkeen estäessä Koijärven kuivatushankkeen. Osittain punk-musiikin ja uuden aallon musiikin aatteiden vaikutuksesta aseistakieltäytyminen ja siviilipalvelus alkoivat huomattavasti yleistyä verrattuna aiempaan. Siviilipalvelukseen pääseminen ei ollut helppoa, vaan vaati vakaumuksen todistamista virallisesti.

Demografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurten kaupunkien lähiöt kasvoivat voimakkaasti. Kuvassa Pihlajisto Helsingissä vuonna 1978.

Vuonna 1970 Suomen väkiluku oli noin 4,6 miljoonaa, ja vuoteen 1980 mennessä se nousi noin 4,8 miljoonaan. Väkiluku kasvoi 1970-luvulla siis runsaat neljä prosenttia.[1]

Vielä vuonna 1970 muuttoliike töiden perässä ulkomaille, varsinkin Ruotsiin, oli niin vilkasta, että Suomen väkiluku laski. Elintason nousun myötä vuosikymmenen alkupuolella maastamuutto romahti. Vuonna 1970 yli 50 000 suomalaista muutti ulkomaille, mutta vuonna 1973 vain noin 10 000.[2]

Suuri ilmiö 1970-luvulla oli muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin, kaupungistuminen ja suurten kaupunkien lähiöiden voimakas kasvu. Kaupunkeihin muutti vilkkaasti etenkin nuori suuri ikäluokka.

Maahanmuuttajien määrä Suomessa 1970-luvulla oli hyvin alhainen. Vuonna 1973 Suomeen saapui ensimmäinen suurempi pakolaisryhmä, Pinochetin vainoja paenneet chileläiset.

Merkittävä kansanterveyden edistämishanke oli maaherra Esa Timosen aloitteesta vuonna 1972 käynnistetty Pohjois-Karjala-projekti. Itä-Suomen ja erityisesti Pohjois-Karjalan läänin asukkailla, erityisesti miehillä, oli muuta maata korkeampi sydän- ja verisuonitautikuolleisuus ja siten lyhyempi elinikä, mikä johtui varsinkin tupakoinnista sekä liiallisesta suolan ja kovan rasvan käytöstä. Myöhemmin projekti osoittautui onnistuneeksi.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla Suomen taloudellinen kehitys oli epätasaista. Vuosikymmenen puolivälissä tapahtui pahojakin takaiskuja, ja työttömien määrä kävi yli 200 000:ssa. Kansantulo henkeä kohti nousi kuitenkin selvästi vuosikymmenen aikana. Vuoden 1973 öljykriisi ei iskenyt Suomeen yhtä kovasti kun muualle Eurooppaan, sillä Clearing-kauppasopimuksen takia neuvostoliittolaisen öljyn hinnan jyrkkää nousua kompensoivat samaa vauhtia kasvaneet vientimahdollisuudet itään.[3] 1970- ja 80-lukujen taitteeseen mennessä Suomesta oli tullut yksi maailman vauraimmista maista.

Suomen eduskunta hyväksyi syksyllä 1973 Suomen ja Euroopan talousyhteisön EEC:n välisen vapaakauppasopimuksen, joka astui voimaan vuoden 1974 alussa. Hieman aiemmin oli solmittu Suomen ja sosialististen maiden talousyhteisön SEV:n välinen taloudellinen yhteistyösopimus.

Puunkorjuun mullistuksista voidaan mainita 1975 valmistunut ensimmäinen Pika 75 -monitoimikone. Se oli Skandinavian ensimmäinen puunkorjuukone joka kaatoi, karsi ja katkoi puun ilman metsurin apua. Tämä oli merkittävä askel puunkorjuussa, mutta johti myös metsurien ammattiryhmän pienenemisen murto-osaan entisestä.

Vähittäiskaupassa vuosikymmenen merkittävä uutuus olivat suuret automarketit. Suomen ensimmäinen automarket oli joulukuussa 1970 avattu Anttila-ketjuun kuulunut Raketti Hämeenlinnassa.[4] Seuraavaksi avattiin Maxi-market Espoon Leppävaaraan vuonna 1971.[5][6] Niin ikään vuonna 1971 avattiin myös ensimmäinen Keskon Citymarket Lahteen,[7] ja 1972 Jyväskylään avattiin ensimmäinen S-ryhmän Prisma.[8]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehä III Helsingin maalaiskunnan Kuninkaalassa vuonna 1970.
Saab 96 oli suosittu henkilöautomalli, jota valmistettiin myös Suomessa.

Saab- ja Lada-henkilöautojen suosio kasvoi käyttöautoina.[9][10] Saabin valmistus Suomessa nosti Saab 96- ja Saab 99-mallit maineeseen turvallisina perheautoina. Myös 1960-luvulla ilmestyneet japanilaiset henkilöautot kasvattivat edelleen suosiotaan, kun taas Iso-Britanniassa valmistettujen autojen markkinaosuus alkoi voimakkaasti laskea. Autotekniikassa etuvetotekniikka alkoi nousta vanhanaikaisen takavetotekniikan rinnalle. Vuosikymmenen lopulla Suomessa alettiin koota myös Talbot (aluksi Chrysler)-henkilöautoja. Vuosikymmenen myydyimpiä henkilöautomerkkejä olivat Saabin ja Ladan ohella Ford, Fiat, Datsun, Toyota, Opel, Volkswagen ja Volvo. Suomen eniten myytyihin henkilöautoihin kuuluneen Volkswagen Kuplan maahantuonti päättyi vuonna 1975.

Liikenneturvallisuus parani Suomessa huomattavasti 1970-luvun aikana. 1970-luvun alussa Suomi oli yksi maailman vaarallisimmista tieliikennemaista, mitä selittivät muun muassa autojen määrän merkittävä kasvu ja teiden huono kunto. Vuosi 1972 oli Suomen tiehistorian synkin vuosi, jolloin liikennekuolemia oli peräti 1 156 ja loukkaantumisia lähes 16 000, vaikka teillä oli yli kaksi kertaa vähemmän liikennettä kuin nykyisin.[11] Presidentti Urho Kekkonen vaati uudenvuodenpuheessaan vuonna 1973 ryhtymistä toimenpiteisiin liikenneturvallisuuden lisäämiseksi. Vuonna 1972 ajovalojen käyttö talvella tuli pakolliseksi ja seuraavana vuonna se säädettiin pakolliseksi vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta. Vuonna 1975 astui voimaan turvavöiden käyttöpakko henkilöautojen etupenkillä. Vuonna 1977 moottoripyöräilijöille säädettiin kypäräpakko ja rattijuopumuksen promillerajat määriteltiin, vaikkakin päihtyneenä ajaminen oli sitä ennenkin rangaistavaa. Vuonna 1978 talvirenkaiden käyttö talvikuukausina tuli pakolliseksi ja pysyvä nopeusrajoitusjärjestelmä säädettiin. Nopeusrajoituksia oli tosin kokeiltu jo aiemminkin, mutta niiden uskottiin enemmän aiheuttavan ruuhkia ja rajoittavan yksilönvapautta kuin lisäävän turvallisuutta. Vuonna 1978 liikenteessä kuoli vain 610 ja loukkaantui noin 8 700 ihmistä.[12]

Rautatieliikenteessä vanhoja puuvaunuja korvattiin tuolloin uusilla sinisillä pikajunavaunuilla. Vetureina käytettiin yleensä dieselvetureita; höyryvetureita vakituisessa liikenteessä käytettiin viimeksi 1975. Tärkeimpiä 1970-luvulla rakennettuja rataosuuksia ovat Tampere–Seinäjoki-rata (osa Suomen päärataa; 1971), Martinlaakson rata (1975) ja Jämsä–Jyväskylä-rata (1977). 1970-luvun alkaessa ainoastaan Helsingin ja Kirkkonummen välinen rataosuus oli sähköistetty; vuosikymmenen aikana sähköistettiin Suomen päärata Helsingistä Seinäjoelle, raideyhteys Riihimäeltä Kouvolan kautta Kotkan satamaan sekä uusi Martinlaakson rata.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla siirryttiin kansakoulujen ja oppikoulujen muodostamasta rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskoulujärjestelmään. Peruskoulujärjestelmän tarkoituksena oli taata kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat opintielle. Ensimmäisenä peruskoulujärjestelmään siirtyi Lapin lääni vuonna 1972 ja viimeisenä pääkaupunkiseutu vuonna 1977. Lauantait tulivat vapaiksi syyslukukauden 1971 alusta.

Vielä vuonna 1970 lähes kolme neljästä työikäisestä oli vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa. Silloin toisen asteen tutkinnon oli suorittanut 15 % ja korkea-asteen tutkinnon 11 % työikäisestä väestöstä. Suomessa on ollut 1970-luvun alusta asti tavoitteena, että kaikki nuoret suorittaisivat toisen asteen koulutuksen sekä jonkin työmarkkinoille johtavan koulutuksen. Pelkän perusasteen varassa olevien työikäisten osuus ja määrä alkoivatkin laskea jo 1970-luvun alusta. 1980-luvulle tultaessa noin 30 % 25-44-vuotiaista oli suorittanut toisen asteen ja noin 25 % korkea-asteen tutkinnon. 45-64-vuotiaista taas noin 13 % oli suorittanut toisen asteen ja noin 10 % korkea-asteen tutkinnon.[13]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun kauppatori ja vastavalmistunut Oulun kaupunginteatteri vuonna 1972.

Merkittäviä 1970-luvulla rakennettuja rakennuksia Suomessa ovat muun muassa Imatran kaupungintalo (1970), Finlandia-talo (1971), Näsinneula (1971), Oulun kaupunginteatteri (1972), Tornion kaupungintalo (1974), Helsingin messukeskus (1975), Fortumin pääkonttori (1976) ja Ristinkirkko (1978). Espoon Keilaniemessä sijaitseva Fortumin pääkonttori (aluksi Nesteen torni) oli seuraavan 30 vuoden ajan Suomen korkein tornitalo, kunnes Vuosaaren Cirrus ohitti sen vuonna 2006. Fortumin pääkonttori on yhä Suomen korkein toimistorakennus.

1970-luvun asuntorakentamista leimasivat edullisuus ja aluerakentaminen. Vuosikymmenen huippuvuosina uusia asuntoja rakennettiin jopa 70 000, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin nykypäivänä.[14] Erityisen paljon rakennettiin kerrostalolähiöitä. 1970-luvulla rakennetut pientalotkin olivat usein tasakattoisia, mikä on osoittautunut ongelmalliseksi Suomen ilmastossa. Toinen aikakauden pientaloihin liittyvä ongelma ovat betonilaatan päälle asetetut lämmöneristeet.[15] Taloissa trendikästä olivat kokolattiamatot ja omat uima-altaat.[16]

Suomen kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun uudissanoja tai vuosikymmenen aikana runsaasti tiedostusvälineissä käytettyjä sanoja:

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun aikana ilmestyneitä kotimaisia kaunokirjallisia teoksia olivat mm. Veikko Huovisen romaanit Lampaansyöjät (1970) ja Lentsu (1978) sekä Adolf Hitlerin elämää kuvannut Veitikka (1971), Lassi Sinkkosen romaani Solveigin laulu (1970), Samuli Parosen aforismikokoelma Maailma on sana (1974), Heikki Turusen romaanit Simpauttaja (1973) ja Kivenpyörittäjän kylä (1976), Hannu Salaman romaani Siinä näkijä missä tekijä (1973), Simo Hämäläisen romaani Kätkäläinen (1978), Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija -sarja ja Eino Säisän Kukkivat roudan maat -sarja.

Kalle Päätalo aloitti omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjan vuonna 1971 romaanilla Huonemiehen poika.

Vuonna 1976 Kekkonen julkaisi jossakin määrin kohua herättäneen kaksiosaisen kokoelman kirjeenvaihtoaan nimellä Kirjeitä myllystäni.

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatterin katsojaluvut olivat nopeassa kasvussa aina vuoteen 1975 asti, jolloin saavutettiin yli 2,5 miljoonan teatterilipun taso vuodessa. Uudenpolven teatteriesitys Pete Q herätti keskustelua korkeakulttuurin piirissä.[18] Merkittäviä 1970-luvun teatteriohjaajia olivat muun muass Kalle Holmberg ja Jouko Turkka.

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alkupuolella Suomessa oli vain kaksi televisiokanavaa, joista näkyi vain Yleisradion ja MTV:n eli Mainos-TV:n ohjelmia. Suosittuja ohjelmia olivat mm. tv-sarja Peyton Place, Lauantaitanssit, tietokilpailuohjelma Tupla tai kuitti, Hanski, Naapurilähiö, Spedevisio, Heikki ja Kaija, Rintamäkeläiset, Mennään bussilla sekä Levyraati.

Televisio aloitti värilähetykset, entisen mustavalkoisen kuvan sijasta.

Suomalaisia 1970-luvun tv-ohjelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikko Niskanen muistetaan etenkin elokuvasta Kahdeksan surmanluotia.

Elokuvataiteessa Suomessa esiintyi jako Kahdeksan surmanluotia- tai Mies joka ei osannut sanoa ei -tyylisten vakavien elokuvien ja Turhapuro-linjan välillä. Taistolaisuus ja itsesensuuri olivat voimakkaita ilmiöitä politiikan lisäksi myös kulttuurissa.

Suomalaisia 1970-luvun elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop ja rock[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruisrockista tuli nopeasti hyvin suosittu. Faction-yhtye soittaa Ruisrockissa 1971.
Hurriganes-yhtyeen Cisse Häkkinen oli 1970-luvun suosituimpia pop-muusikoita Suomessa.

Ruisrock aloitti ensimmäisenä suomalaisena rock-festivaalina vuonna 1970 ja siitä tuli nopeasti hyvin suosittu.[19] Vuonna 1970 Ruisrock keräsi 38 000[20] ja seuraavana vuonna peräti 100 000 katsojaa. Ruisrock sai nopeasti myös kilpailijoita: Ilosaarirock järjestettiin ensimmäisen kerran 1971 ja Provinssirock 1979.

1970-luvun loppuun mennessä rockmusiikin kaupallinen menestys ohitti perinteisen iskelmä- ja viihdemusiikin. Syntyi uusi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia yhtyeitä olivat esimerkiksi Tasavallan Presidentti, Wigwam, Sleepy Sleepers, Alwari Tuohitorvi, Amulet, Virtanen, Kontra, Hullujussi, Jussi & The Boys, Ronski & Exotic, Royals ja suosituimpana Hurriganes. Hurriganes, Tasavallan Presidentti, Wigwam ja Royals olivat ensimmäisten englanniksi laulavien suomalaisten rock-yhtyeiden joukossa. Hurriganesin albumi Roadrunner (1974) on kaikkien aikojen yhdeksänneksi myydyin kotimainen musiikkialbumi, jolla on muun muassa klassikot Get On ja I Will Stay. Sleepy Sleepers tunnettiin puolestaan humoristisista kappaleistaan, joista tunnetuimpia ovat muun muassa Kuka, mitä, häh (1975) ja Kesämopo (1979). Muiden artistien tunnettuja kappaleita ovat esimerkiksi Jussi & The Boysin Kesäduuni blues (1973), Hullujussin Bingo bango bongo (1974), Wigwamin Freddie Are You Ready (1975) ja Kontran Jerry Cotton (1978).

1970-luvun populaarimusiikin laulajista suosituimpia olivat ainakin Babitzinin sisarukset Muska, Kirka ja Sammy sekä Danny, Rauli Badding Somerjoki, Freeman ja Maarit. Ajan klassikoita ovat esimerkiksi Rauli Badding Somerjoen Paratiisi (1973), Dannyn Kuusamo (1976), Freemanin Ajetaan tandemilla (1976) sekä Maaritin Jäätelökesä (1978). Danny levytti musiikkia myös vuoden 1977 Miss Suomen Armi Aavikon kanssa, ja heidän kappaleistaan ikivihreimpiä on Tahdon olla sulle hellä (1977). Käännöskappaleet olivat hyvin suosittuja: Muskan Krokotiili-rock (1973) oli käännetty Elton Johnin hitistä Crocodile Rock, Kirkan Varrella virran (1973) puolestaan on käännetty Albert Hammondin hitistä Down By The River. Sammy Babitzin menehtyi nuorena auto-onnettomuudessa vuonna 1973, mutta hänet muistetaan yhä iloisista menestyskappaleistaan, muun muassa Daa-da daa-da (1972) ja Kuin tuhka tuuleen (1972).

Rocklyriikkaa kehittivät etenkin Hector (Heikki Harma), Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Tuomari Nurmio, Kari Peitsamo ja Dave Lindholm. Hectorin ikihittejä ovat muun muassa Lumi teki enkelin eteiseen (1973) ja Ake, Make, Pera ja mä (1974). Esimerkkejä Juice Leskisen monista suurista hiteistä 1970-luvulta ovat esimerkiksi Marilyn (1974) ja Syksyn sävel (1975), Mikko Alatalon hittejä puolestaan ovat muun muassa Maalaispoika oon (1974) ja Rokkilaulaja (1977). Tuomari Nurmio teki vuosikymmenen lopussa läpimurtonsa kappaleellaan Valo yössä (1979).

Toinen kevyen musiikin valtalaji 1970-luvulla oli disko, jota Suomessa esittivät muun muassa Vicky Rosti, Markku Aro, Ami ja Monica Aspelund, Päivi Kautto-Niemi, Taiska ja Frederik. Ikivihreiksi klassikoiksi ovat jääneet muun muassa Ami Aspelundin Apinamies (1973), Vicky Rostin Kun Chicago kuoli (1975, käännetty Paper Lacen kappaleesta The Night Chicago Died), Taiskan Mombasa (1977) ja Frederikin Tsingis Khan (1979).

Vuosikymmenen puolivälin tienoilla Isossa-Britanniassa syntynyttä punk-tyyliä edustivat Suomessa Maukka Perusjätkä (joka ei koskaan halunnut myöntää punkrockia genrekseen) sekä Ratsia, Problems, Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Ypö-Viis, Loose Prick ja aivan vuosikymmenen lopulla myös Hassisen kone. 1970-luvun punk-klassikoita ovat esimerkiksi Eppu Normaalin Poliisi pamputtaa taas (1978), Ratsian Lontoon skidit (1979) sekä Maukka Perusjätkän Säpinää (1979). Amerikkalainen 1950-luvun muoti ja musiikki 1970-luvun lopulla sisälsi muun muassa suositun Teddy & The Tigers-yhtyeen ja liudan muita 50-luvun musiikkia soittavia yhtyeitä.

Omilla linjoillaan jatkoivat edellisellä vuosikymmenellä aloittaneet Irwin Goodman, Pentti Oskari Kankaan seitsemän seinähullua veljestä ja M. A. Numminen. Irwin Goodman muistetaan yhä esimerkiksi yhteiskunnan oloja tai alkoholinkäyttöä kuvaavista ralleistaan, ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan 1970-luvulta ovat Las Palmas (1972) ja Haistakaa paska koko valtiovalta (1976). Seitsemän seinähullua veljestä muistetaan humoristisesta musiikistaan ja esimerkiksi hitistään Banaania poskeen (1978). M. A. Numminen taas tunnetaan yhä omaperäisestä lauluäänestään, huumori- ja lastenlauluistaan sekä muun muassa edistysmielistä osuustoimintaa kuvaavasta albumistaan Sateenkaarilipun alla (1973).

Iskelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisemmän tyylin iskelmälaulajia olivat Fredi (Matti Siitonen), Tapani Kansa, Katri-Helena, Pasi Kaunisto, Kai Hyttinen, Jukka Raitanen, Jamppa Tuominen, Merja Rantamäki, Päivi Paunu, Anneli Sari, Eija-Sinikka, Mikko Järvinen, Lasse Mårtenson, Eino Valtanen ja Pekka Himanka sekä levymarkkinoille yli kymmenen vuoden tauon jälkeen onnistuneesti palannut Erkki Junkkarinen. Vanhan tanssimusiikin suosio oli suurinta varttuneempien ikäluokkien ja maaseutunuorison keskuudessa.

Humppavillityksen siivittämänä aloitettiin kesällä 1977 Lappeenrannan humppafestivaalit, joiden puuhamiehinä olivat Ilpo Hakasalo ja Heikki Hietamies. Festivaali oli alkuvuosinaan yleisömenestys, mutta sen ongelmaksi muodostui paikallisen kulttuuriväen nuiva asenne. Ilmiön synnyttämiä humppayhtyeitä olivat Mutkattomat ja Tulipunaruusut, mutta myös Kullervo Linnan Humppa-Veikot-yhtye esiintyi vuosikymmenen lopulle saakka.

Useimmat vanhemman polven viihdemuusikot, mm. Georg Malmstén ja Kauko Käyhkö siirtyivät eläkkeelle, mutta muutamien, kuten Henry Theelin, Esa Pakarisen ja Veikko Lavin, ura jatkui vielä seuraavan vuosikymmenen puolelle. Tapio Rautavaara kuoli tapaturmaisesti syyskuussa 1979. Uransa käytännössä jo edellisellä vuosikymmenellä päättänyt Olavi Virta kuoli pitkäaikaisen sairauden ja vaikean alkoholismin murtamana heinäkuussa 1972.

Hortto Kaalo oli menestyksekäs 70-luvun romani-yhtye.

Levy-yhtiö Finnlevy aloitti Finnhits-kokoelmien julkaisemisen.

Musiikin kuuntelu ja musiikkiohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkia kuunneltiin usein radiosta tai LP-levyltä. Vuosikymmenen aikana C-kasetti vakiinnutti asemansa LP-levyn rinnakkaisena musiikin tallennusmuotona. Suosittuja rock-painotteisia radio-ohjelmia olivat Pop eilen – tänään, Onnenpäivät, Matkalla maineeseen, Nuorten sävellahja ja Kovan päivän ilta. Joihinkin musiikkiohjelmiin oli mahdollista lähettää musiikkitoivomuksia. Tunnettuja juontajia olivat muun muassa Tero Liete, Jake Nyman, Juhani Kansi ja Heimo Holopainen. Monet suosikkikappaleet tulivat julkisuuteen vuosittaisen Syksyn sävel -kilpailun kautta. Ajan musiikkilehtiä olivat Suosikki, Musa, Intro, Soundi, Uusi Laulu ja Help!.

Käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jytä, jytämusiikki
  • Disco, disko
  • Purkkapop, 'purkka', (nuorille tarkoitettu yksinkertainen popmusiikki)
  • Glam-rock, suom. "kimallus-rock" (nimi tulee soittajien kimaltavista asusteista tai lavasteista)

Muoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alkupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leveälahkeiset farkut ja 70-luvulle tyypillinen leveä vyö.

Miehillä hiusmuodissa pitkät ja puolipitkät hiukset olivat yleistä 70-luvun loppupuolelle asti. Pulisongit trimmattiin leveiksi.

Farmarit, eli farkut, oli nuorilla erittäin yleinen, sekä takkina että housuina, merkkejä mm. (Hurriganes-yhtyeen mainostama) Beaver's, sekä James, Falmers, Mic Mac, Bee Gee, Lee Cooper. Hurriganes-yhtyeen Cisse Häkkisen tapaan monesti farkkujen yläosa oli ommeltu ihonmyötäiseksi, kun taas lahkeet olivat leveät. Nuorisolla farmareiden takataskussa jossain vaiheessa kahvallinen kampa, jonka kahva näkyi taskusta.

Housujen lahkeet leveitä 70-luvun loppupuolelle asti. Maaseudulla myös 1980-luvun alussa.

"Tuulipuku", eli ohuet keinotekoisesta kankaasta tehdyt tuulenpitävät kevyet toppa-vaatteet, joskus sekä takki että housut, joissa ompelusaumat näkyvissä. Värit yleensä tummansininen, tummanpunavioletti, tummanvihreä tai tummanruskea.

Vakosametti oli yleinen kangas vaatetuksessa. "Retu-kengissä" 70-luvun alussa oli vakosamettia. Kengissä "puukengät" eli hollannikkaat, ja eräs 70-luvun erikoisuuksista oli erittäin korkeapohjaiset ja korkeakorkoiset kengät, joita käyttivät myös miehet.

Hai-saappaat lyhyine saappaanvarsineen yleinen (joskus, kuraantumisen estämiseksi, farkkujen leveän lahkeen takaosa tungettu puolittain saappaan varren sisään, lahkeen etupuolen jäädessä varren päälle.)

'Bleiseri' eli klubitakki oli jossain vaiheessa suosittu.

1970-luvun loppupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosikymmenen lopulla 50-luvun muoti yleistyi monien suomalaisten nuorten piirissä johtuen muun muassa Elvis Presleyn kuolemaa seuranneesta nostalgisesta 50-luvun musiikin buumista (mm. suosittu Teddy & The Tigers-yhtye) ja esimerkiksi 'Grease'-elokuvan ja 50-lukuun sijoittuvan tv-sarjan Onnen päivät suosion takia. Muodin ilmiöitä olivat muun muassa hiusrasva (Suave, Brylcreem), rasvaletit, piikkinokka-kengät, nahkatakit ja kellohameet. Myös kuvaan kuului joillakin 'amerikanraudat', eli 50-luvun amerikkalaiset autot.

50-luvun muotiin kuuluvista asioista muodostui käsite fiftari (alkuperä englannin sana 'fifty' on '50'), 'diinari' (alkuperä 'James Dean'), 'rockabilly', 'teddy', 'rasvaletti', 'rasvapää' tai 'rasvis' (hiusrasvaan viitaten) - 50-luvun muotiin kuuluvat. (Artikkeli aiheesta nimellä: Teddy)

Vapaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaanmatkailu lisääntyi 1970-luvulla. Kuvassa Finnairin DC-9 -matkustajakone Helsinki-Vantaan lentoasemalla vuonna 1979.

Tanssilavakulttuuri oli vielä suosittua vanhempien ihmisten ja maaseudun nuorten keskuudessa, mutta kaupunkilaisnuorison keskuudessa diskot ja uudempi populaarimusiikki alkoivat syrjäyttää lavatanssien suosiota. Erityisen suosittua tanssimusiikkia 1970-luvulla oli humppa.[21] Liitokiekko (yleensä 'frisbee') saapui Suomeen 1970-luvulla.[22]

Veikkauksen Lotto aloitti toimintansa vuoden 1971 alussa, ja se on ollut siitä asti Veikkauksen suosituin peli. Vuonna 1978 Loton yhteyteen tuli Jokeri.

Elintason nousu ja lisääntynyt vapaa-ajan määrä saivat matkailun ja varsinkin etelänlomien suosion nopeaan kasvuun. Pakettimatka-käsitteen myötä etelänmatkailusta tuli mahdollista myös muille kuin kaikkein rikkaimmille suomalaisille. Muun muassa Mallorca, Kanariansaaret ja Kreikka olivat suomalaisten suosimia matkailukohteita jo 1970-luvulla. Suomalaiset alkoivat innostua myös kaukomatkailusta: suomalaisturisteista täysiä DC-10-koneita lensi Keniaan ja Thaimaahan. Etelän lämpöön tottumattomia suomalaisia kohtasivat kuitenkin monet riskit, kuten rikokset, alkoholin liikakäyttö ja liiallisen auringossa olon aiheuttamat palovauriot.[23][24]

Ruoka ja juoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Go-Inn -ravintola Helsingissä vuonna 1971. Kyseessä on yksi Suomen ensimmäisistä amerikkalaistyylisistä pikaruokaloista.

Suosituimpia ruokia 1970-luvulla olivat jauheliha- ja makkararuoat, maksaruuat, broileriruoat, nakit ja valkokastike.[25] Pussikeitot ja -kastikkeet sekä valmisruoat tulivat erityisen suosituiksi. Myös pizzakulttuuri alkoi kehittyä, ja pizzaa leivottiin usein kotona. Maidon rinnalle ruokajuomaksi nousivat vesi, mehut ja virvoitusjuomat. Aamiaispöytään tulivat murot, viili tai jogurtti ja tuoremehu.[26]

1970-luvun uusia ruoka-alan sanoja ovat muun muassa aperitiivi, avokado, chili, esikypsytys, fileointi, kevytmaito, nelimauste, pihvitomaatti, pikakahvi, pirtelö, popcorn, sipsi ja tuorejuusto.[17]

Vuosikymmenen alussa jo yhdeksällä kymmenestä kotitaloudesta oli jääkaappi. Pakastin oli tuolloin vain joka kymmenennessä kotitaloudessa, mutta se alkoi yleistyä vuosikymmenen aikana.[27]

Suomen ensimmäiset amerikkalaistyyliset pikaruokalat avattiin 1970-luvulla, muun muassa Go-Inn ja Carrols.

Keskiolut oli "vapautettu" ja siitä tuli Suomen suosituin alkoholijuoma. 1960-luvulla alkunsa saanut lisääntynyt alkoholin käyttö jatkui läpi 1970-luvun 1980-luvulle asti. Tiedot alkoholismin vaaroista olivat vielä suurelta osin hämärän peitossa. Suurinta kulutusryhmää oli tuolloin nuori suuri ikäluokka. 1970-lukuun liitettyjä alkoholijuomia ovat erityisesti Egri Bikavér ("Erkin pikakivääri"), Bordeaux Blanc ("Porvoon lankku")[28] ja Marlin omenaviini ("omppu").[29] Koskenkorvan myynti oli ennätyksellistä.[30]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun suomalainen urheilija oli eittämättä neljä olympiakultaa voittanut Lasse Virén. Ensimmäinen tuli Münchenin olympialaisten 10 000 metrin juoksusta 1972 uudella ME-ajalla, vaikka Viren kerran kaatuikin kisan aikana ja jäi muita kymmeniä metrejä jälkeen. 5 000 metrin juoksun Viren voitti myös ja vain vajaa puoli tuntia tämän jälkeen Pekka Vasala toi 1500 metriltä Suomelle jo kolmannen kullan.

Vuoden 1976 Montrealin kisoissa Viren toisti Münchenin kisojen voitot: kaksi kultaa. Montrealissa Pertti Karppinen aloitti kolmet olympialaiset kestäneen yksikkösoudun kultaputken. Kreikkalais-roomalaisessa painissa Pertti Ukkola voitti kultaa sarjassa 57 kg. Innsbruckin talvikisoissa tuli Suomeen kultaa naisten viitosella (Helena Takalo) ja miesten viestissä (Arto Koivisto, Matti Pitkänen, Pertti Teurajärvi ja Juha Mieto).

Suomalaisen kestävyysjuoksun uuden nousukauden ensimmäiset voitot juoksi Juha Väätäinen 5 000 ja 10 000 metrillä Helsingin EM-kilpailuissa 1971. Martti Vainio voitti 10 000 metrillä Euroopan-mestaruuden Prahassa 1978. Naiset alkoivat saavuttaa yleisurheilussa menestystä: pikajuoksija Mona-Lisa Pursiainen valittiin ensimmäisenä naisena vuoden urheilijaksi 1973 ja Riitta Salin sai saman kunnian seuraavana vuonna, jolloin hän voitti Euroopan-mestaruuden 400 metrin juoksussa ja Nina Holmén 3 000 metrillä.

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Lahdessa 1978 ja suomalaisista kultaa voittivat Helena Takalo 5 kilometrin hiihdossa, naisten viestihiihtojoukkue 4 × 5 kilometrillä sekä Tapio Räisänen suurmäen kilpailussa. Mäkihypyssä yli vuosikymmenen kestänyttä heikomman menestyksen kautta olivat päättämässä myös Keski-Euroopan mäkiviikon voittaneet Kari Ylianttila (kaudella 1977–1978) ja Pentti Kokkonen (kaudella 1978–1979).

Ampumahiihdossa Juhani Suutarinen voitti kaksi maailmanmestaruutta vuonna 1974 ja Heikki Ikola yhden vuonna 1975 ja yhden vuonna 1977.

Alppihiihdon superlupaus Sara Mustosen kuolema lasketteluonnettomuudessa 1979 järkytti koko Suomea.

Jääkiekossa Suomen maajoukkue tavoitteli turhaan ensimmäistä MM- tai olympiamitaliaan. Lähimpänä tavoite oli Helsingin MM-kilpailuissa 1974, jolloin mitalimahdollisuudet menivät Stig Wetzellin dopingkäryyn, ja vuoden 1976 olympialaisissa, joissa Suomi jäi niukasti mitalien ulkopuolelle Länsi-Saksaa heikomman maalisuhteen vuoksi. Suomalaisten siirtyminen ammattilaiseksi Pohjois-Amerikkaan alkoi ensin vuodesta 1974 alkaen WHA:han ja vuodesta 1976 alkaen Matti Hagmanin avauksen myötä NHL:ään. Kotimaassa pääsarjatoimintaa alettiin kehittää ammattimaisemmaksi perustamalla SM-liiga vuonna 1975.

Suomalaiset saavuttivat 1970-luvulla suunnistuksessa ensimmäiset maailmanmestaruutensa. Naisten henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voittivat Liisa Veijalainen 1976 ja Outi Borgenström Tampereella 1979. Suomi voitti naisten viestin maailmanmestaruuden vuosina 1972, 1978 ja 1979.

Suomalaiset saavuttivat ensimmäiset moottoripyöräilyn maailmanmestaruutensa 1970-luvulla. Jarno Saarinen voitti mestaruuden TT-ajossa vuonna 1972, Heikki Mikkola neljä mestaruutta motocrossissa vuosina 1974–1978 sekä Yrjö Vesterinen kolme mestaruutta trialissa vuosina 1976–1978. Moottoriurheilusta muistetaan myös Keimolan rata, Imatranajo ja Jyväskylän ralli.

Ulkomaisten tähtien vierailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

70-luvulla joidenkin ulkomaisten julkkisten vierailut Suomeen olivat 'media-tapahtumia', esim. juhannusjuhlien yhteydessä. Suomessa vieraili mm. Rakkaustarina-elokuvan (engl. 'Love Story') Ryan O'Neal, ja tv-sarja Virginialaisen James Drury.[31]

Merkittäviä henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevi Sorsa vuonna 1975.

Urheilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Martinsson, Örjan: Population of Scandinavia Tacitus.nu. Viitattu 14.9.2018.
  2. Väestönkehitys itsenäisessä Suomessa - kasvun vuosikymmenistä kohti harmaantuvaa Suomea
  3. Roos J.P.: Kun Suomi putosi puusta: Suomi 1970-luvulla (ilmestyy Kansallisfilmografian 70-lukua koskevassa osassa) Viitattu 15.1.2018.
  4. Hämeenlinna Teillä ja turuilla. Viitattu 21.3.2017.
  5. Sata vuotta osuustoimintaa pääkaupunkiseudulla S-kanava. HOK-Elanto. Viitattu 30.12.2014. Web archive 2015
  6. HOK-Elannon 110 vuotta HOK-Elanto.fi. Viitattu 14.9.2018.
  7. Kamppila, Pirjo: Lokakuussa 1971 oli kova ruuhka Lahden Paavolassa - "Oli kyllä hyvät juhlat" Etelä Suomen Sanomat. 13.10.2016. Viitattu 14.9.2018.
  8. Viinamäki, Pasi: Keskimaan historia Osuuskauppa Keskimaa - Tarinoita omasta osuuskaupastasi. Viitattu 14.9.2018.
  9. Kanerva, Karoliina: Lada 1200 vai Saab 96? Näin Suomen halutuimpien automallien kolmen kärki on muuttunut 40 vuodessa Seura -lehti. 21.6.2018. Viitattu 14.9.2018.
  10. Humalamäki, Antti: Keskiluokkaistuva kansa nousee kumipyörille : Autoistuminen Suomessa 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle, s. 19, 24, 102. Suomen historian pro gradu- tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos, 2006. Teoksen verkkoversio.
  11. Suomen tiet ovat nyt kymmenen kertaa turvallisemmat kuin vuonna 1972 Yle. Viitattu 10.10.2017.
  12. Sammy Babitzinin elämä päättyi 150 kilometrin tuntinopeudessa, mutta hän ei ollut mustan viikonlopun ainoa uhri – 1970-luvulla autoilu oli yhtä kuolemanpeliä Helsingin Sanomat. Viitattu 10.10.2017.
  13. Suomalaisten koulutusrakenteen kehitys 1970–2030 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:1. Aleksi Kalenius.. Viitattu 15.1.2018.
  14. Tiihonen, Arja: Asumisväljyys lisääntyy hitaasti Tilastokeskus. 18.10.2011. Viitattu 14.9.2018.
  15. Rasi, Maarit: HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä” Ilta-Sanomat. 18.8.2017. Viitattu 16.1.2018.
  16. Kolsi, Eeva-Kaarina: Näin suomalaiset kodit ovat muuttuneet eri vuosikymmeninä – 40-luvulla tingittiin laadusta, 70-luvulla rakennettiin halvalla Ilta-Sanomat. 14.2.2016. Viitattu 16.1.2018.
  17. a b Sanoin saavutettu: 1970-luku Kotus. Viitattu 12.9.2018.
  18. 6 Sukupolvihaasteet ja teatterin uudelleen muotoillut tehtävät 1959—1978 Suomen teatterihistoria - Teatterikorkeakoulu. Viitattu 14.9.2018.
  19. M.A.: Keimolan Juhannus ja Hollywood-tähdet Keimolassa 1969 - 72 KEIMOLA - Moottoristadion, joka melkein katosi. 6.2.2005. Viitattu 14.9.2018.
  20. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  21. Tanssilavojen viimeinen sukupolvi Yle. Viitattu 15.1.2018.
  22. keskustelu.frisbeegolfliitto.fi/viewtopic.php?t=245
  23. Johanna: 1970-luku – Suomen matkailun historia TUI Finland Oy Ab. Viitattu 15.1.2018.
  24. Elävä arkisto: 1970-luvun lomamatkailua Yle. Viitattu 15.1.2018.
  25. Suosituimpia ruokia eri vuosikymmeniltä Ruokatieto. Viitattu 15.1.2018.
  26. 70-luvun ruokamuistot hymyilyttävät - nämä olivat ajan hitit Ilta-Sanomat. Viitattu 15.1.2018.
  27. Keittiön koneellistuminen 1900-luvulla Ruokatieto. Viitattu 15.1.2018.
  28. "No nyt tuli listojen lista!" – 1970-luvun lehtiartikkeli paljastaa, millä Alkon juomilla saa halvimmat kännit MTV Lifestyle. 5.7.2017. Viitattu 14.9.2018.
  29. Anikó Lehtinen: Muistatko, kun omppupomppua sai ostaa vain 3 pulloa kerralla? – Tällainen on 100-vuotiaan Suomen juomahistoria Turkulainen. 6.12.2017. Viitattu 14.9.2018.
  30. HBL: Koskenkorvan myynti romahti Iltalehti. 28.03.2011. Viitattu 14.9.2018.
  31. M.A.: "Helsinki Rock Festivals" Keimola 1972 - 1973 KEIMOLA - Moottoristadion, joka melkein katosi. 6.2. 2005. Viitattu 14.9.2018.