Tämä on hyvä artikkeli.

Lasse Virén

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lasse Virén

Lasse Virén c1974.jpg
Virén vuonna 1974 tai aiemmin

Henkilökohtaiset tiedot
Nimi Lasse Virén
Maa Suomi
Syntymäaika 22. heinäkuuta 1949 (ikä 67)
Syntymäpaikka Myrskylä
Uran tiedot
Laji kestävyysjuoksu
Seura Myrskylän Myrsky
Valmentaja Rolf Haikkola
Saavutukset
Voitot 4 olympiakultaa
Ennätykset 5 000 m 13.16,3 (1972, ME)
10 000 m 27.38,4 (1972, ME)
Mitalit
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa München 1972 5 000 metriä
Kultaa Kultaa München 1972 10 000 metriä
Kultaa Kultaa Montreal 1976 5 000 metriä
Kultaa Kultaa Montreal 1976 10 000 metriä
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Rooma 1974 5 000 metriä

Lasse Artturi Virén (s. 22. heinäkuuta 1949 Myrskylä)[1] on suomalainen kestävyysjuoksija ja nelinkertainen olympiavoittaja sekä kansanedustaja. Virén voitti 5 000 metrin ja 10 000 metrin juoksut 1972 Münchenin ja 1976 Montrealin olympialaisissa. Hän juoksi uransa aikana lisäksi maailmanennätyksen molemmilla matkoilla ja kahdella maililla, sekä useita suomenennätyksiä.

Virén on viimeisin juoksulajeissa olympiavoiton saavuttanut suomalainen. Virén edusti urallaan urheiluseura Myrskylän Myrskyä. Hän lopetti aktiiviuransa 1980 Moskovan olympialaisten jälkeen.

Virén toimi kansanedustajana 1999–2007 ja 2010–2011 Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenenä. Hän toimi kotikuntansa Myrskylän kunnanvaltuuston puheenjohtajana 1993–2012.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasse Virén syntyi vuonna 1949 Myrskylässä kuorma-autoilija Ilmari Virénin ja Elvi Virénin perheeseen. Hänellä on kaksi isoveljeä ja yksi pikkuveli. Isosisko Iiris kuoli puolivuotiaana. Samassa talossa asuivat myös isän vanhemmat. Nuori Lasse käytti vapaa-aikansa urheilemiseen, kuten hiihtoon.[2]

Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virén alkoi harjoitella kestävyysjuoksua vakavissaan 16-vuotiaana, mutta vielä omin päin.[3] Hän aloitti säännöllisen harjoittelun vuonna 1967 pienillä määrillä veljensä Nissen ohjaamana ja maaottelujuoksija Pertti Sariomaan neuvomana. Lisäksi hän teki ruumiillista työtä isänsä puukuljetusyrityksessä. Virén sijoittui vuonna 1967 A-poikien SM-maastojuoksussa toiseksi ja voitti mestaruuden 3 000 metrillä. Sen jälkeen hän juoksi 3 000 metrillä A-poikien Suomen-ennätyksen 8.32,8 ja 5 000 metrillä ajan 14.59,4.[4]

Virén kävi vuonna 1968 vapaaehtoisena armeijan urheilujoukoissa. Siellä häntä valmensi Hannu Posti, jonka alaisuudessa harjoitukset kovenivat ja harjoitusmäärä kasvoi kolmanneksella. Tulokset eivät kuitenkaan heti parantuneet. Virén sijoittui maastojuoksun SM-kisoissa nuorten sarjassa 16:nneksi ja 5 000 metrillä 11:nneksi ajalla 15.20,0.[4] Armeijalegendan mukaan Virén olisi juossut armeijassa vuosina 1967–1968 Cooperin testissä hurjan tuloksen 4 700 m. Todellisuudessa hän juoksi kyseisen matkan 15 minuutin juoksutestissä.[5]

Vuonna 1969 harjoitusmäärä kasvoi jälleen lähes kolmanneksella ja tulokset alkoivat parantua. Virén voitti maastojuoksun Suomen-mestaruuden ja juoksi nuorten Pohjoismaiden-ennätykset niin 5 000 metrillä (13.55,0) kuin 3 000 metrilläkin (8.05,2). Hän edusti Suomea aikuisten sarjan maaotteluissa 5 000 metrillä Norjaa (voitto), Ruotsia (voitto) ja Iso-Britanniaa (3. sija) vastaan. Hän voitti aikuisten sarjan 5 000 metriä Kalevan kisoissa ajalla 14.10,2.[4]

Syksyllä 1969 Virén pyysi juoksuvalmentaja Rolf Haikkolaa valmentajakseen. Haikkola piti Viréniä hyvin lupaavana ja ryhtyi valmistelemaan tälle harjoitusohjelmaa. Koska Haikkola ei halunnut työnantajansa tietävän valmennussuhteesta, Virén nimesi itselleen sijaisvalmentajan liittoa varten.[6]

Vuoden 1970 alussa Virén harjoitteli Utahissa Brigham Youngin yliopiston suojissa ja kilpaili sen puolesta.[3] Harjoittelun pääpaino Amerikassa oli intervalliharjoittelussa, ja Virén kilpaili kaksitoista 2–6 mailin kilpailua hallissa ja radalla. Palattuaan Suomeen Virénin lihakset olivat kovan asfalttiharjoittelun ja hallikisojen jäljiltä jumissa. Sen vuoksi hänen alkukauden kilpailunsa menivät heikosti, ja harjoittelumatkaa arvosteltiin rahanhukkana. Elokuussa Virén jo juoksi 5 000 metrin ennätyksensä 13.43,0. Hän oli samalla matkalla Kalevan kisoissa neljäs ja Ruotsi-ottelussa ensimmäinen.[7]

Ensimmäinen arvokisavuosi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1970 lopulla valmentaja Haikkola teki Virénille harjoitussuunnitelman seuraavan kesän Helsingin Euroopan-mestaruuskilpailuja varten. Virén oli maalis-huhtikuun vaihteessa 1971 kolmen viikon ajan Kanariansaarilla ensimmäisellä ulkomaanleirillään. Virénin harjoittelua myös kovennettiin.[8] Kilpailukauden 1971 aluksi Virén voitti maastojuoksun SM-hopeaa. Toukokuussa hän juoksi Roomassa 5 000 metrin SE-ajan 13.35,2 ja alitti EM-kisarajan. Kalevan kisoissa Virén otti 5 000 metrillä hopeaa. Sen jälkeen hän juoksi 3 000 metrin Suomen-ennätyksen 7.54,0 ja 1 500 metrillä oman ennätyksensä 3.47,3.[9]

Virén valittiin EM-kisoihin ja kutsuttiin viimeistelyleirille Vierumäelle. Siellä hän kuitenkin erehtyi tekemään muiden mukana ylimääräisen tyhjennysharjoituksen, josta hän ei enää ehtinyt kunnolla palautua ennen EM-kisoja.[10]

Haikkola ja Virén olivat asettaneet Virénin tavoitteeksi Helsingin EM-kisojen 5 000 metrin mestaruuden.[3] Tyhjennysharjoituksesta yhä väsynyt Virén sijoittui 17:nneksi 10 000 metrillä, jossa hän kärsi lisäksi tönimisestä, ja seitsemänneksi 5 000 metrillä.[11]

Heti EM-kisojen jälkeen Virén rikkoi Heinolassa Juha Väätäisen Suomen ennätyksen 5 000 metrillä ajalla 13.29,8.[12] Loppukaudella Virén juoksi neljässä maaottelussa. Hän sijoittui kauden päätteeksi maailmantilastossa 5 000 metrillä viidenneksi ja 10 000 metrillä 12:nneksi. Vuoden aikana hän juoksi 5 332 harjoituskilometriä.[13]

Valmistautuminen olympialaisiin ja nousu maailman huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmentaja Haikkola uudisti Virénin harjoittelun olympiavuodeksi 1972. Tavoitteena oli kehittää Virénille kyky vastata pitkällä kirillä sen ajan kovimpien kirimiesten loppukiriin, joka alkoi 300 metriä ennen maalia. Vauhtitavoitteiksi asetettiin 5 000 metrillä 13.15:n ja 10 000 metrillä 27.30:n taso. Tulostavoitteena oli olympiakisoissa menestyminen. Harjoitusmäärää nostettiin 5 332 kilometristä 7 881 kilometriin. Vuodessa harjoituskertoja oli noin 772.[14]

Talvella 1971–1972 Virén kilpaili eteläisellä pallonpuoliskolla ja harjoitteli Espanjassa.[15] Maalis–huhtikuussa 1972 Virénin harjoitustehot olivat suurimmillaan.[16] Virén matkusti juoksija Seppo Tuomisen kanssa huhtikuussa yhdeksäksi päiväksi Ranskan Font Romeuhun vuoristoleirille korkeanpaikan harjoitteluun.[17]

Viisi viikkoa ennen olympiakisoja Virén juoksi maaottelussa 5 000 metrin Suomen-ennätyksen 13.19,0; hän paransi aiempaa ennätystä 10,8 sekunnilla. Tulos oli samalla kaikkien aikojen maailmantilaston kolmas. Oslossa hän juoksi 10 000 metrin Suomen-ennätyksen 27.52,4.[18] Kalevan kisoissa Virén otti kultaa 1 500 metrillä ja rikkoi seuraavana päivänä Tukholmassa 2 mailin maailmanennätyksen ajalla 8.14.0.[19] Virén pääsi olympialaisiin ehjän kauden jälkeen, ja päätettiin, että hän osallistuisi päämatkansa 5 000 metrin lisäksi myös 10 000 metrille.[20]

Münchenin olympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virén voitti ensimmäisen olympiakultansa 3. syyskuuta 1972 Münchenin olympialaisten 10 000 metrin juoksussa uudella maailmanennätysajalla 27.38,4.[21] Virén kaatui juoksun puolivaiheissa törmättyään Mohammed Gammoudin kanssa, mutta nousi heti ylös, saavutti kärkijoukon ja meni keulaan hiljentämään vauhtia. Juoksu oli vauhdinjaoltaan nykivä: alkupuolisko juostiin lujaa (13.44,0), kuudes ja seitsemäs kilometri hitaasti ja loppu jälleen lujaa. Viren aloitti loppukirinsä 600 metriä ennen maalia.[22] Hän juoksi viimeisen kierroksen aikaan 56,4 tai 56,0[22] ja viimeisen kilometrin 2.29,2.[21]

Virén voitti toisen kultamitalinsa 5 000 metrin juoksussa olympiaennätysajalla 13.26,4, hitaan alkuvauhdin jälkeen.[23][24] Hän johti viimeisen kierroksen alkaessa, joutui päästämään takasuoralla Mohammed Gammoudin ja Steve Prefontainen ohitseen, mutta nousi uudelleen johtoon viimeisessä kaarteessa.[21]

Münchenin ja Montrealin välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan olympialaisista Virén juoksi 14. syyskuuta Helsingissä 5 000 metrin maailmanennätyksen 13.16,4.[25]

Vuosi 1973 oli Virénille välivuosi. Päätavoitteeksi asetetiin Montrealin olympialaiset 1976, jota ennen oli pieniä välitavoitteita, kuten EM-kisat 1974.[26] Kesällä 1973 Virén voitti Kalevan kisoissa 10 000 metrillä pronssia ja maastojuoksun SM-kisoissa hopeaa.[27] Hän voitti 10 000 metrin maaottelujuoksut Tukholmassa ja Helsingissä, mutta jäi Edinburghin Euroopan cupin finaalissa 5 000 metrillä viidenneksi.[24]

EM-kisavuodeksi 1974 Virénin harjoitusmäärää nostettiin vuoden 1972 tasosta noin kymmenen prosenttia. Virén kilpaili ja harjoitteli talven jälleen ulkomailla ja palasi Suomen hallikisoihin helmikuussa. Joitain harjoituksia tehtiin kokeilumielessä olympiamaratonia ajatellen.[28] Kevään maastojuoksun SM-kisoissa Virén otti hopeaa, mutta loukkasi nilkkansa ja kipeytti reitensä. Harjoittelemisesta tuli tuskaista, ja Virénin tekniikka kärsi kivun seurauksena. Elokuun alussa Virén juoksi kuitenkin Turussa 5 000 metrillä ajan 13.30,6, mikä herätti toiveita menestymisestä EM-kisoissa. Ennen niitä Kalevan kisoissa Virén otti hopeaa 10 000 metrillä ja voitti 1 500 metriä.[29]

Rooman EM-kilpailuissa syyskuussa 1974 Virén sijoittui 10 000 metrillä seitsemänneksi ja otti 5 000 metrillä pronssia ajalla 13.24,6. Hän voitti samana vuonna vielä 10 000 metrin maaottelujuoksut Helsingissä ja Sotšissa.[24]

Virénin kipeä reisi leikattiin tammikuussa 1975.[30] Leikkauksessa reiden hamstring-lihasten koteloa avarrettiin, ja kivut katosivat kokonaan. Näin Virén pystyi palaamaan kovaan harjoitteluun olympialaisia varten. Vähäharjoitteisen alkukauden johdosta vuodelle 1975 harjoituskilometrejä ehdittiin kerryttää kuitenkin vain 4 356.[31] Virén voitti kauden 1975 aikana 10 000 metrin maaottelujuoksut Helsingissä ja Palermossa, mutta jäi Nizzan Euroopan Cupin finaalissa 5 000 metrillä viidenneksi.[24]

Vuoden 1976 alussa Virén kilpaili ja harjoitti jälleen Amerikassa: Brasiliassa, Kolumbiassa vuoristoleirillä ja Puerto Ricossa. Hän palasi Suomeen harjoittelemaan helmikuun alussa. Testit olivat rohkaisevia olympiamaratonia ajatellen.[32] Keväällä Virén lähti Kenian Nyahururuun vuoristoleirille, jossa hän juoksi parhaimmillaan 250 kilometriä viikossa. Huhtikuussa hän juoksi Kaivopuistossa 25 kilometriä maailman kaikkien aikojen nopeimmassa ajassa 1.14.21.[33]

Virén kärsi alkukesän aikana nenäontelotulehduksen, joka vei hänet kolmeksi viikoksi sairaslevolle. Poskionteloiden märkä poistettiin punkteerauksella. Toipumisen jälkeen ensimmäiset kilpailut menivät vielä huonosti, mutta kesän kuluessa kunto palasi normaalitasolle.[34] Virén juoksi 1 500 metrillä ennätyksensä 3.41,8 ja Helsingin Maailmankisoissa 10 000 metriä 27.43,1.[34][35] Kalevan kisoissa hän voitti kultaa 5 000 metrillä ajalla 13.24,78.[24][34]

Montrealin olympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virén vuonna 1976 olympialaisten jälkeen Myrskylässä järjestetyssä paluujuhlassa

Virén kantoi Suomen lippua Montrealin olympialaisten avajaisissa. 10 000 metrillä hän saavutti uransa helpoimman olympiavoiton: hän ohitti ainoan uhkaajansa, Portugalin Carlos Lopesin 450 metriä ennen maalia ja voitti kultaa uransa toiseksi parhaalla ajalla 27.40,38. Kilpailun jälkimmäisen puoliskon hän juoksi aikaan 13.31.[36] Kilpailun jälkeen KOK:n tekninen valiokunta kuulusteli Viréniä siitä, kun hän oli nostanut piikkarinsa epäilyttävän näkyvästi käsiinsä heti juoksun jälkeen. Virén selitti kärsineensä vain varpaan verirakosta. Lopulta Virén vapautettiin mainostamisepäilyistä, ja hän sai jatkaa kisoja.[37]

5 000 metrin finaalissa Virén uuvutti kilpailijansa pitkällä kirillä. Hän pystyi loppusuoralla pitämään takanaan mailerimaisesta nopeudestaan tunnetut uusiseelantilaiset juoksijat ja voitti neljännen olympiakultansa ajalla 13.24,76.[38] Heti seuraavana päivänä Virén osallistui uransa ensimmäiselle maratonille. Lääkärit eivät uskoneet Virénin pystyvän juoksemaan koko matkaa energian riittämättömyyden vuoksi. Juoksussa Virén ei löytänyt juomapulloaan ensimmäisillä tankkauspisteillä, mikä verotti energiavarastoja entisestään. Virén oli vielä 25 kilometrin kohdalla kärkijoukossa, mutta siitä eteenpäin hän alkoi väsyä. Lopulta hän sijoittui viidenneksi runsaat kolme minuuttia voittajasta jääneenä ajalla 2.13.10,8.[39]

Virénin olympiavoitot nostivat hänet suomalaisten silmissä Paavo Nurmen veroiseksi juoksukuninkaaksi, jonka kotiinpaluuta vastassa oli tuhansittain ihmisiä.[3]

Montrealin ja Moskovan välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Montrealin jälkeen Virén mursi nilkkansa hirvimetsässä astuttuaan kahden kiven väliseen koloon. Vamma jouduttiin leikkaamaan, ja Virénin juoksu-ura oli hetken vaakalaudalla. Jalka kuitenkin parani juoksukuntoon, ja valmistautuminen Moskovan olympialaisiin 1980 jatkui. Virén joutuisi valitsemaan kisoissa viiden kilometrin ja maratonin välillä, sillä ne juostiin samana päivänä. Virénin harjoittelua oli tarkoitus kasvattaa vuodesta 1977 alkaen olympiavuoteen asti yli kymmenen prosenttia vuodessa. Nilkan loukkaantuminen aiheutti kuitenkin aluksi harjoitusmäärän keventämisen huomattavasti.[40] Lokakuussa 1977 hän juoksi uransa toisella maratonilla New Yorkin maratonin seitsemänneksitoista.[41]

Nilkka vaivasi Viréniä vielä vuonna 1978, eikä harjoittelua pystytty palauttamaan halutulle tasolle, vaan kilometrejä kertyi vain 4 516. Leikkaus oli aiheuttanut sen, että Virénin jalan voima oli vähentynyt ja juoksutekniikka muuttunut. Virén harjoitteli talvella ulkomailla ja kävi keväällä jälleen Keniassa vuoristoleirillä.[42] Euroopan-mestaruuskisat 1978 Virén joutui jättämään väliin polvivaivan vuoksi.[43]

Kaudella 1979 Virénin parhaita aikoja olivat 5 000 metrillä 13.32,2 ja 10 000 metrillä 28.04,7.[44] Olympiavuoden 1980 talvella Virén pystyi jälleen harjoittelemaan täydellä teholla.[45] Kesän kilpailuissa Virén kärsi kuitenkin lihasjäykkyydestä, joka johti nivusrevähtymään. Sen seurauksena hän joutui siirtämään nopeusharjoitukset kesäkuun lopulle.[46]

Moskovan olympialaiset ja uran lopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virén vuonna 1980 Suomi–Ruotsi-maaottelussa.

Virén osallistui kolmansiin olympiakisoihinsa Moskovassa 1980. Hänellä oli pieniä vaikeuksia selvitä 10 000 metrillä alkuerästään jatkoon, sillä nestetankkaus jäi kuumana päivänä vajaaksi. Finaalissa Virén johti vielä viimeisen kierroksen alussa ja sijoittui viidenneksi ajalla 27.50,5. Juoksun jälkeen hän katui sitä, ettei ollut aloittanut kiriä viisi kierrosta ennen maalia.[47] Maratonilla Virén keskeytti 20 kilometrin jälkeen vatsa- ja jalkavaivojen vuoksi.[48] Virén päätti aktiiviuransa Moskovan olympialaisten jälkeen.[3] Hän juoksi vielä kahtena seuraavana vuonna 5 000 metrillä ajat 14.41 ja 14.22.[49]

Maratonit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratajuoksijan uransa jälkeen Virén on juossut useita maratoneja, kuten New Yorkissa 1983 aikaan 2.23.54[50] ja Tukholmassa 1995 aikaan 2.42.37.[24] Virén juoksi vielä 1990-luvulla useissa maratoneissa ja lyhyempien matkojen juoksutapahtumissa eri puolilla maailmaa, yleensä kutsuvieraana eikä kilpailijana.[51]

Urheilusaavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimmät kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset arvokisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maaottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 35 juoksua[49]
  • Ruotsi-maaotteluissa 1969–1980 13 juoksua, 6 voittoa[49]
SM-kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • ratajuoksuissa 12 henkilökohtaista yleisen sarjan SM-mitalia joista viisi kultamitalia[24], maastojuoksu mukaan lukien 19 mitalia[49]
    • 1 500 metrillä kultaa 1972 ja 1974
    • 5 000 metrillä kultaa 1969 ja 1976, hopeaa 1971 ja 1975, pronssia 1979 ja 1980
    • 10 000 metrillä hopeaa 1974 ja 1979, pronssia 1973
    • 3 000 metrillä kultaa hallissa 1974
    • maastojuoksun lyhyen matkan kultaa 1976 ja 1978[49]

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanennätykset[49]
    • 2 mailia 8.14,0 (1972)
    • 5 000 metriä 13.16,3 (1972)
    • 10 000 metriä 27.38,4 (1972)
  • Suomenennätykset virallisilla matkoilla[49]
    • 3 000 metriä 7.54,0 (1971), 7.43,2 (1972)
    • 5 000 metriä 13.35,2 (1971), 13.29,8 (1971), 13.19,0 (1972), 13.16,3 (1972)
    • 10 000 metriä 27.52,4 (1972), 27.38,4 (1972)

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuloskehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virénin kärkitulokset hänen kilpavuosiltaan. Lihavoituna omat ennätykset.

Vuosi[55] 1 500 m 3 000 m 5 000 m 10 000 m
1966 (ikä 17) 9.17,0
1967 4.06,9 8.32,8 14.59,4
1968 4.04,0 8.38,6 15.07,8 32.18,8
1969 3.52,9 8.05,2 13.55,0
1970 3.52,2 8.06,2 13.43,0 29.15,8
1971 3.47,3 7.54,0 13.29,8 28.17,4
1972 3.44,2 7.43,2 13.16,4 27.38,4
1973 3.43,6 7.57,2 13.28,0 28.17,8
1974 3.44,7 8.00,4 13.24,6 28.22,6
1975 3.46,4 7.54,2 13.34,6 28.11,4
1976 3.41,8 7.54,2 13.24,8 27.40,4
1977 3.47,7 8.02,2 13.35,8 28.39,8
1978 3.49,7 7.57,2 13.33,8 28.11,8
1979 3.46,6 8.03,9 13.32,2 28.04,7
1980 3.46,7 7.55,0 13.30,9 27.50,5
1981 8.29,9 14.41,2
1982 8.11,26 14.22,1

Harjoittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virénin harjoittelu oli ajanjaksoonsa nähden poikkeuksellisen kovaa. Hän harjoitteli usein vaihtelevalla nopeudella, vauhtileikitellen. Olympialaisten edellä Virénin harjoittelu oli suunniteltu vuodeksi eteenpäin, minkä ansiosta hän oli olympiakisojen aikaan huippukunnossa. Suurimman osan ajasta Virén harjoitteli yksin kotikylänsä Myrskylän ympäristössä: kesäisin metsäpoluilla ja talvisin teillä, lisäksi kovan lumisateen sattuessa kotinsa juoksumatolla. Virén teki yhden tunnin aamulenkin kello kuudelta, meni päiväksi töihin poliisina, ja jatkoi harjoittelua töiden jälkeen. Hän suoritti myös korkean paikan harjoittelua Etelä-Amerikassa ja Keniassa.[56]

Virénin vuosittaiset harjoituskilometrimäärät:

Vuosi[57] km
1968 2 000
1969 2 927
1970 3 728
1971 5 332
1972 7 348
1973 6 924
1974 8 129
1975 4 356
1976 6 526
1977 4 199
1978 4 285
1979 5 145
1980 4 389

Menestyksen syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virénin valmentajan Rolf Haikkolan mukaan Virénillä on poikkeuksellisen suuri sydän, hänellä on kestävyysjuoksijalle ihanteellinen lihassolujakauma hitaiden ja nopeiden solujen välillä, ja hänen punasolumassansa oli 36,4–45,0 ml/kg, mikä oli selvästi normaalia suurempi.[58]

Mauno Saaren Virén-kirjan mukaan Virénin poikkeuksellisuuden yksi syy saattoi olla luteinisoivan hormonin luontaisen tuotannon omituinen piikki, joka syntyi aina kilpailutilanteen yhteydessä. Juoksijan luontainen hormonitaso oli sen seurauksena poikkeuksellisimmillaan isoissa kisoissa. Kehon omaa testosteronin tuotantoa säätelevä hormoni oli Virénillä korkeimmillaan olympiakisoissa ja matalammalla kansallisen tason kisoissa.[59]

Venäläisissä tutkimuksissa Virénin juoksutekniikka todettiin äärimmäisen taloudelliseksi.[60]

Haikkolan mukaan Virénin psykologiset ominaisuudet olivat poikkeuksellisia.[61] Psykologisten tutkimusten mukaan Virén on keskitasoa älykkäämpi ja hyvin nopea päässälaskussa ja havaintotarkkuutta vaativissa tehtävissä. Virén oli Haikkolan mukaan urheilijana hyvin voimakastahtoinen, sopeutuvainen ja motivoitunut. Hän oli ennen kilpailuja kylmän rauhallinen ja luottavainen, ja hänen vireystilansa oli korkea. Virén myös luotti tehtyihin suunnitelmiin ja oli kilpailuissa rohkea ja riittävän röyhkeä.[62]

Haikkolan mukaan Virén oli taktisesti mestarillinen ja osasi käyttää kaikkia valmiuksiaan kulloistenkin kilpailutilanteiden mukaan. Virénin juoksulinjat olivat äärimmäisen tehokkaat, sillä hän hallitsi kaarrematematiikan mestarillisesti juoksemalla kaarteet hyvin lähellä sisäreunaa, voittaen näin jopa kymmeniä metrejä kilpailijoihinsa nähden.[63]

Virénin sanottiin keskittyneen vain olympiakisoihin, sillä hänen kansainvälinen menestyksensä välivuosina jäi vaatimattomaksi. Virén itse sanoi, että se ei ollut tarkoitus, vaan hän vain kärsi välivuosina vammoista ja niistä johtuvasta harjoituksen puutteesta.[43]

Poliittinen ura ja järjestöura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virén oli tasavallan presidentti Urho Kekkosen valitsijamiesehdokkaana Liberaalisen Kansanpuolueen listoilla vuoden 1978 presidentinvaalissa, mutta ei tullut valituksi.[3][64] Pian sen jälkeen hän siirtyi Kansallisen Kokoomuksen riveihin. Hän oli presidentin valitsijamies kokoomuksen listoilla 1982 ja 1988.[3]

Virén toimi Myrskylän kunnanvaltuuston jäsenenä 1980-luvulla ja puheenjohtajana 1992–2012.[3]

Kokoomuksen kansanedustajana Uudenmaan vaalipiiristä Virén on ollut 1999–2007 ja uudelleen 2010–2011 noustuaan eduskuntaan varasijalta.[1] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän ei enää ollut ehdolla.[65] Eduskunnassa Virén piti vuosina 2000–2006 yhteensä 58 varsinaista puheenvuoroa, joiden aiheita olivat useimmin valtion talousarvio ja tieliikenne.[66]

Virén oli Suomen urheiluliiton hallituksessa 1990–1991 ja 1993–1994.[1]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virén työskenteli poliisikonstaapelina 1970–1979 ja Suomen Yhdyspankin markkinointitehtävissä projektipäällikkönä 1979–1992. Vuonna 1992 hän siirtyi yrittäjäksi sukunsa kuljetusliikkeeseen.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virén on ollut naimisissa Päivi Virénin (o.s. Kajander) kanssa vuodesta 1976. Heillä on kolme poikaa (s. 1977, 1981 ja 1987[1]).[3] Pojista Matti Virén (s. 1987) on kansallisen tason keskimatkanjuoksija.[67][68]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Virén, Lasse & Haikkola, Rolf: Juoksuopas. Helsinki: Helsingin Sanomat, 1973.
  • Virén, Lasse & Haikkola, Rolf (toim.) & Vuorio, Pentti (toim.): Kullatut sekunnit. Helsinki: Weilin + Göös, 1973. ISBN 951-35-0920-6.
  • Virén, Lasse & Raevuori, Antero (toim.) & Vuorio, Pentti (toim.): Kullatut piikkarit. Helsinki: Weilin + Göös, 1977. ISBN 951-35-1519-2.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haikkola, Rolf: Lasse Virénin menestyksen portaat. Helsinki: Gummerus, 2003. ISBN 951-20-6354-9.
  • Hannus, Matti: Flying Finns – Lentävät suomalaiset. Tietosanoma Oy, 1988. ISBN 951-9434-68-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lasse Virén Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Tienhaara, Hilkka: ”Yritin pysyä isompien perässä” Iltalehti. 20.11.2006. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 10.8.2016.
  3. a b c d e f g h i j Virén, Lasse (1949 - ), Timo Soukola, Kansallisbiografia, 4.5.2001
  4. a b c Haikkola 2003, s. 69–70.
  5. Nyt selvisi: Lasse Virén juoksikin tämän testin armeijassa, Iltalehti 13.12.2014
  6. Haikkola 2003, s. 67–69.
  7. Haikkola 2003, s. 90–92.
  8. Haikkola 2003, s. 92, 95-99.
  9. Haikkola 2003, s. 100–101.
  10. Haikkola 2003, s. 101–103.
  11. Haikkola 2003, s. 104–105.
  12. Hannus 1988, s. 92.
  13. Haikkola 2003, s. 106–107.
  14. Haikkola 2003, s. 117–118, 129, 133.
  15. Haikkola 2003, s. 120–122, 129.
  16. Haikkola 2003, s. 133.
  17. Haikkola 2003, s. 137.
  18. Haikkola 2003, s. 142–147.
  19. Hannus 1988, s. 94–95.
  20. Haikkola 2003, s. 148–149.
  21. a b c Hannus 1988, s. 98.
  22. a b Haikkola 2003, s. 182–184.
  23. Haikkola 2003, s. 191–192.
  24. a b c d e f g Lasse Virén Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen)
  25. Hannus 1988, s. 103.
  26. Haikkola 2003, s. 207.
  27. Haikkola 2003, s. 208.
  28. Haikkola 2003, s. 211.
  29. Haikkola 2003, s. 212–216.
  30. Hannus 1988, s. 106.
  31. Haikkola 2003, s. 217–218.
  32. Haikkola 2003, s. 225–227.
  33. Hannus 1988, s. 106–107.
  34. a b c Haikkola 2003, s. 229.
  35. Hannus 1988, s. 106–107.
  36. Hannus 1988, s. 107–108.
  37. Haikkola 2003, s. 278–280.
  38. Hannus 1988, s. 108.
  39. Haikkola 2003, s. 291–297.
  40. Haikkola 2003, s. 311–313.
  41. Lounasheimo, Ilmo: Mitä Missä Milloin 1979, s. 417. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
  42. Haikkola 2003, s. 314–317.
  43. a b Luhtala, Seppo & Pekola, Tapio & Nieminen, Mikko et al.: Vuosituhannen juoksijat, s. 256–263. Lasse Viren -säätiö, Juoksija-lehti, 1997. ISBN 951-9465-17-0.
  44. Haikkola 2003, s. 318.
  45. Haikkola 2003, s. 319.
  46. Haikkola 2003, s. 323.
  47. Haikkola 2003, s. 330–333.
  48. Haikkola 2003, s. 334–335.
  49. a b c d e f g Haikkola 2003, s. 435–436.
  50. ja/8385.1.046853105218911892 New York City Marathon Results: Listing by Runner: Lasse Viren, New York Road Runner
  51. Olympic legend Lasse Virén in interview: ”Regularity in exercise guarantees results” 22.11.2013. MyNextRun Ltd. Viitattu 27.9.2016.
  52. Track and Field News name Radcliffe and El Guerrouj as their Athletes of the Year 4.12.2012. Viitattu 23.8.2016.
  53. Vuoden Urheilija valinnat vuodesta 1947 lähtien urheilutoimittajat.fi. Urheilutoimittajain Liitto. Viitattu 16.8.2016.
  54. Jukka Lindfors: Lasse Virén pääsi ulkomaanvoittojen makuun Ruotsi-ottelussa 1969 Yle. 21.11.2014. Viitattu 10.8.2016.
  55. Haikkola 2003, s. 437.
  56. Pears, Tim: The time machine (part two) The Guardian. 29.7.2007. Viitattu 19.8.2016.
  57. Haikkola 2003, s. 436.
  58. Haikkola 2003, s. 118–120.
  59. Juha Niemi: Epäluonnollinen selitys (I-S Urheilu 2.4.2007, s. 3.
  60. Haikkola 2003, s. 353.
  61. Haikkola 2003, s. 152–153.
  62. Haikkola 2003, s. 351–352.
  63. Haikkola 2003, s. 355.
  64. Suomen virallinen tilasto 29 A 34, s. 8–9.
  65. Verk­ko­uu­ti­set: Virén ei pyri eduskuntaan Kaleva. 8.2.2011. Viitattu 16.8.2016.
  66. Lasse Virénin varsinaiset puheenvuorot Valtiopäivillä, Eduskunta
  67. Lasse Virénin poika juoksi voittoon Oslossa Ilta-Sanomat. 3.7.2009. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 25.8.2016.
  68. Kalevan Kisat, Tampere 24.-27.7.2008: M 1500 m Viitattu 25.8.2016.
  69. Lasse Virenin juoksijapatsas, Helsingin kaupungin taidemuseo
  70. Historia Myrskylän Myrsky. Viitattu 16.8.2016.
  71. STT: Lasse-jänis peittoaa Findyn kisamaskottivertailussa 3.8.2005. MTV. Viitattu 28.8.2012.
  72. Puranen, Olli-Pekka (koonnut): Kulta-Lasse Suomen Äänitearkisto ry. Viitattu 28.9.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saari, Mauno: Juoksemisen salaisuudet. Otava, 1979.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lasse Virén.