Rolf Haikkola
| Rolf Haikkola | |
|---|---|
| Rolf Bärntson (vuoteen 1935) | |
 Rolf Haikkola vuonna 1972. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Rolf Erik Haikkola |
| Syntynyt | 14. heinäkuuta 1927 Myrskylä |
| Kuollut | 15. maaliskuuta 2024 (96 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus |  Suomi |
| Ammatti | yleisurhelija ja yleisurheiluvalmentaja |
| Uran tiedot | |
| Lempinimi | Rolle |
| Pituus | 182 cm |
| Paino | 75 kg |
| Laji | kestävyysjuoksu |
| Seura | Mörskom Start (–1945) Myrskylän Myrsky (1946–1950) Rosenlewin Urheilijat-38 (1951–1953) Helsingin Kisa-Veikot (1954–) |
| Valmentaja | Eino Leino Olli Virho Armas Valste |
| Valmennettavat | Ns. ”Raaka-Rollen kopla”: Pekka Juutilainen, Keijo Ceder, Timo Iitiä, Ilmari Kurkivuori, Pertti Sariomaa, Reijo Takko ja Tauno Wallenius 1960-luvun alkupuoliskolla sekä myöhemmin Lasse Virén, Håkan Spik, Seppo Tuominen ja Matti Valkonen |
| Saavutukset | |
| Paras sijoitus maailmanrankingissa | [1]Maailmantilastossa 5 000 metrillä : 1954: 11. (14.14,2) |
| Ennätykset | 800 m: 1.54,2 (1953) 1 000 m: 2.28,2 (1952) 1 500 m: 3.51,2 (1953) Maili: 4.13,4 (1952) 3 000 m: 8.10,8 (1954) 5 000 m: 14.14,2 (1954) |
Rolf Erik Haikkola, vuoteen 1935 Bärntson[2] (14. heinäkuuta 1927 Myrskylä – 15. maaliskuuta 2024[3] Helsinki[2]) oli suomalainen yleisurheiluvalmentaja ja yleisurheilija.[4]
Urheilu-ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myrskyläläinen Rolf Haikkola voitti vuonna 1945 alle 18-vuotiaiden hiihdossa Suomen mestaruuden. Hiihdon rinnalla hän kilpaili keskipitkillä juoksumatkoilla ja saavutti 1940-luvun lopulla junioreiden Suomen mestaruuksia 1 500 ja 3 000 metrillä sekä maastojuoksussa. Vuonna 1948 hän sijoittui Kalevan kisoissa viidenneksi.[5]
Haikkola muutti 1951 perheineen Poriin ja alkoi harjoitella Olli Virhon johdolla ja edusti Rosenlewin Urheilijat -38:aa (RU-38). Hän oli mukana RU-38:n joukkueessa, joka voitti 4 x 1 500 metrin Suomen mestaruuden 1951, 1952 ja 1953. Olympiakesän 1952 aikana Haikkolan ei onnistunut nousta olympiajoukkueeseen, sillä hän jäi heinäkuun alun karsinnoissa 1 500 metrillä viidenneksi. Syyskuussa 1952 Haikkola valittiin ensimmäiseen maaotteluunsa Norjaa vastaan, jossa hän voitti 1 500 metriä ja oli 5 000 metrillä kolmas. Vuoden 1953 Kalevan kisoissa hän otti ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin 1 500 metrillä.[5]
Haikkola siirtyi kaudella 1954 Helsinkiin ja edusti Helsingin Kisa-Veikkoja (HKV). Kaudesta 1954 tulikin Haikkolan uran paras, sillä hän oli 3 000 metrillä ja 5 000 metrillä hän oli melkein 11 parhaan joukossa vuositilastossa.[5] Hän saavutti vuosina 1954–1956 kolme SM-pronssia 5 000 metrillä voittajan ollessa kullakin kerralla Ilmari Taipale. Lisäksi Haikkola oli voittamassa neljännen viestimestaruutensa HKV:n 4 x 1 500 metrin joukkueessa vuonna 1955.[5]
Urheilu-urallaan hän juoksi erityisesti keskipitkiä ja pitkiä matkoja. Haikkola osallistui vuoden 1954 EM-kisojen 5 000 metrin juoksuun, jossa hän oli 11. Kisan voittaja Neuvostoliiton Vladimir Kuts teki kisassa uuden ME:n ajalla 13.56,6.[6] Hän juoksi samana vuonna ennätyksensä 5 000 metrillä, 14.14,2.[7] Rolf Haikkola kilpaili seitsemässä maaottelussa kahdeksan maaottelujuoksua vuosina 1952–1956. Urheilu-ura päättyi kauteen 1957.[5]
Valmentajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rolf Haikkola aloitti valmentamisen vuonna 1961. Alun laajasta valmennetavien ryhmästä tuli tiivis seitsemän juoksijan ryhmä, joka sai nimen Raaka-Rollen kopla. Siihen kuuluivat muun muassa Pekka Juutilainen ja Keijo Ceder.[8]
Valmentajana Haikkola tunnettiin erityisesti Lasse Virénin menestysvuosien valmentajana. Haikkolan ja Virénin yhteistyö alkoi vuonna 1969. Haikkola kirjoitti vuonna 2003 julkaistun muistelmateoksen Lasse Virénin menestyksen portaat.[9]
Rolf Haikkola valittiin vuosisadan valmentajaksi Suomen Urheiluliiton 100-vuotisäänestyksessä vuonna 2006. Haikkola sai Aleksis Kiven Seuran Eskon puumerkki -palkinnon 2016.[10]
Urheiluvaikuttajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haikkola siirtyi 1970-luvulla Suomen Urheiluliiton (SUL) palvelukseen. Hän toimi talouspäälikkönä 1973–1977 ja toimitusjohtajana 1977–1986. Toimitusjohtajakauteen mahtuu myös yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat, jotka järjestettiin Helsingissä.[11]
Kirjoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haikkola, Rolf: Lasse Virénin menestyksen portaat. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2003. ISBN 951-20-6354-9
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Track and Field Statistics - Rolf Haikkola brinkster.net. Viitattu 18.6.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Forsström, Per-Ole & Lanamäki, Antti & Hirvonen, Erkki: Rolf Haikkola 1927–2024. Työtä yleisurheilun hyväksi. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 1.5.2024, s. B 13. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.5.2024.
- ↑ Yliniemi, Kaija: Rolf Haikkola on kuollut Ilta-Sanomat. 15.3.2024. Viitattu 15.3.2024.
- ↑ Bengs, Ville: 90 år av idrottserfarenhet: mer motion för barnen. Hufvudstadsbladet, 14.7.2017, s. 14–15. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e In Memoriam Rolf Haikkola – konkarivalmentaja muisteli elämäänsä Juoksija-lehdessä syksyllä 2021 – Osallistu urheiluväen yhteiseen adressiin juoksija.fi. 15.3.2024. Fokus Media Finland. Viitattu 19.6.2024.
- ↑ "Robotti" Kutsin soolojuoksu - Maailmanennätys nyt 13.56,6. Helsingin Sanomat, 8.5.1966, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 19.2024.
- ↑ Rolf Haikkola 🔒 (Vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) Tilastopaja.
- ↑ Paavo Nurmi ja Tiina Lillak valittiin Vuosisadan urheilijoiksi. 2006. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 27.8.2012.
Keijo Ceder: Ottakaa oppia viestien hengestä! 16.6.2011. Keski-Suomen Yleisurheilu. Arkistoitu 6.1.2013. Viitattu 27.8.2012. - ↑ Aulio, Erkki: Haikkola kertoo, miksi Virén voitti 1972 ja -76 muttei enää 1980 – Lanamäki koki oikeusmurhan Vainion dopingjupakan yhteydessä. (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 12.4.2003. Viitattu 27.8.2012.
- ↑ Eskon puumerkin saajat. Aleksis Kiven Seura. Viitattu 13.10.2016.
- ↑ Suomalaisen urheilun suorasuu. Helsingin Sanomat, 14.7.1997, s. 27. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 19.6.2024.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
