Ville Ritola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ville Ritola
Ville Ritola Amsterdamin olympialaisten 10 000 metrillä.
Ville Ritola Amsterdamin olympialaisten 10 000 metrillä.
Henkilötiedot
Koko nimi Viljo Eino Ritola
Syntynyt18. tammikuuta 1896
Peräseinäjoki
Kuollut24. huhtikuuta 1982 (86 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Uran tiedot
Laji kestävyysjuoksu
Seura
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pariisi 1924 3 000 m esteet
Kultaa Kultaa Pariisi 1924 10 000 m
Kultaa Kultaa Pariisi 1924 3 000 m joukkue
Kultaa Kultaa Pariisi 1924 maastojuoksu
joukkue
Kultaa Kultaa Amsterdam 1928 5 000 m
Hopeaa Hopeaa Pariisi 1924 5 000 m
Hopeaa Hopeaa Pariisi 1924 maastojuoksu
Hopeaa Hopeaa Amsterdam 1928 10 000 m

Viljo Eino ”Ville” Ritola (18. tammikuuta 1896 Peräseinäjoki24. huhtikuuta 1982 Helsinki) oli suomalainen kestävyysjuoksija. Hän voitti Pariisin olympialaisissa 1924 ennätykselliset kuusi mitalia. Kukaan muu suomalainen ei ole yltänyt yhtä moneen mitaliin yksissä olympialaisissa, eikä kukaan yleisurheilija ole yksissä olympialaisissa saavuttanut useampia mitaleita.[1] Ritola oli yksi ”Lentävistä suomalaisistaPaavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen ohella.

Lapsuus ja urheilu-uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ritola syntyi talollisen perheeseen 14. lapseksi. Kuusi vanhinta lasta oli synnyttänyt Villen isän Juha Ritolan ensimmäinen vaimo, jonka kuoltua Juha Ritola meni uudelleen naimisiin ja sai kaiken kaikkiaan 20 lasta. Näistä tosin viisi kuoli jo varhaislapsuudessa ja kaksi vanhinta oli muuttanut Amerikkaan jo ennen Villen syntymää. Ville oli seitsemäs Ritolan sisaruksista, joka muutti Yhdysvaltoihin. 11 Ritolan sisarusta muutti Amerikkaan.[2]

Ritola toimi suuren osan elämästään kirvesmiehenä ja työnjohtajana. Hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1913 ollessaan vasta 17-vuotias. Vuonna 1919 Ritola liittyi suomalais-amerikkalaiseen urheiluseuraan (Finnish-American Athletic Club) ja harjoitteli siellä yhdessä Hannes Kolehmaisen kanssa, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin jo vuoden 1912 olympiakisojen jälkeen. Ensimmäinen kilpailu, joihin Ritola lähes harjoittelematta osallistui, oli New Yorkin ympärijuoksu. Tultuaan 700 kilpailijan joukosta sijalle 33 hän alkoi säännöllisen harjoittelun.[2] Tuolloin hän oli jo 23-vuotias, ja urheilu-uransa päätyttyä hän usein totesikin antaneensa tämän takia tasoitusta kilpailijoilleen, kuten Paavo Nurmelle, jotka olivat harjoitelleet suunnitelmallisesti jo teini-iästä alkaen.

Kolehmainen yritti saada Ritolan liittymään Suomen vuoden 1920 olympiajoukkueeseen, mutta Ritola ei tuntenut olevansa vielä valmis. Lisäksi hän oli juuri mennyt naimisiin Selma Allosen kanssa. Vuonna 1921 hän alkoi kilpailla säännöllisesti ja vuonna 1922 hän voitti ensimmäiset Yhdysvaltain AAU-mestaruutensa. Vuonna 1922 hän tuli toiseksi Bostonin maratonilla.[2]

Pariisin olympialaiset 1924[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa asuvan Ritolan paluu Suomeen ei ollut itsestäänselvyys. Asiaa mutkistivat amerikkalaisten halu saada hänet uuden asuinmaansa olympiaedustajaksi ja toisaalta rahoituksen järjestäminen Suomeen paluun mahdollistamiseksi. Keskeisiä vaikuttajia Amerikassa Ritolan käännyttämisessä Suomen edustajaksi olivat tuleva Suomen yleisurheilujoukkueen valmentaja, silloin vielä Harvardin yliopistossa työskennellyt, Jaakko Mikkola ja liikeasioissa Yhdysvalloissa oleskellut Tampereen Pyrinnön silloinen puheenjohtaja Yrjö Salminen.[3]

Ville Ritola palasi Yhdysvalloista Suomeen joulun alla 1923, liittyi Tampereen Pyrintöön ja osallistui 25.5.1924 Suomen olympialaisten karsintakilpailuihin Eläintarhan kentällä Helsingissä. Siellä hän vesisateessa teki uuden 10 000 metrin maailmanennätyksen 30.35,4.[2]

Ville Ritola saapui vaimonsa kanssa tammikuussa 1924 Suomeen. Kuvassa vastaanottajina Turun satamassa Jaakko Mikkola (vas.), Ritoloiden oikealla puolella Hannes Kolehmainen ja tamperelainen liikemies ja urheilumesenaatti Yrjö Salminen.

Pariisin vuoden 1924 olympiakisoissa hän voitti legendaarisesti neljä kultamitalia sekä kaksi hopeaa. Alkuerineen hän joutui juoksemaan pitkän matkan juoksun kahdeksana peräkkäisenä päivänä nuo kuusi mitalia voittaakseen.[2] Hän voitti mitalin kaikissa lajeissa, joihin hän osallistui.

Ensimmäisenä hän osallistui 6. heinäkuuta 10 000 metrin loppukilpailuun, joka pidettiin ilman alkueriä. Ritola voitti kisan ylivoimaisesti parantaen samalla toukokuussa tekemäänsä maailmanennätystä 12 sekunnilla, siitä huolimatta että hän sekosi kierrosten laskussa, ja luuli vasta lähtevänsä viimeiselle kierrokselle maaliin tullessaan. Jonkin verran keskustelua on seurannut siitä, minkä takia Paavo Nurmi ei osallistunut tähän kilpailuun, jossa hän olisi epäilemättä ollut ainut joka olisi kyennyt haastamaan Ritolan. Joukkueenjohto, ja ilmeisesti myös Paavo Nurmi itse halusivat Nurmen jättävän tämän matkan väliin, helpottamaan muutenkin raskasta kilpailuohjelmaa.

9.7.1924 Ville Ritola voitti 3 000 metrin esteiden olympiakullan 75 m erolla hopeamitalistiin. 10.7. olikin vuorossa 5 000 metrin loppukilpailu, kun Paavo Nurmi oli tuntia ennen voittanut 1 500 metrin mestaruuden. Kisan kärjessä vuorottelivat puolimatkaan saakka Ville Ritola ja Ruotsin Edvin Wide. Siitä eteenpäin Nurmi ja Ritola pitivät vauhtia vuorovedolla ja pudottivat Widenkin kauas taakseen. Loppusuoralla Nurmi piti Ritolan rinnanmitalla takanaan ja voittaen Ritolan 0,2 sekunnilla ja pronssimitalisti Widen 30,6 sekunnilla. [4]

Lauantaina 12.7.1924 oli vuorossa 10 560 metrin pituinen maastojuoksu. Jo kilpailun alkaessa oli varjossa lämpöä 36 celsiusastetta, joten kilpailusta tuli erittäin raskas. 39 matkaan lähtijästä vain 15 tuli maaliin, muut keskeyttivät. 4,5 kilometrin kohdalla Ritola ja Nurmi pudottivat pahimman kilpailijansa Widen vauhdistaan – monien muiden tavoin Wide lopulta keskeytti kilpailun. Nurmi saapui maaliin voittajana ajassa 32.54,8. Ritola hävisi hänelle lähes 85 sekuntia ja pronssimitalisti, Yhdysvaltain Johnson vielä yli minuutin lisää. Maastojuoksun joukkuekilpailussa Suomen kultamitali varmistui vasta, kun Heikki Liimatainen saapui uupuneena maaliin 12:ntena yli viisi minuuttia Nurmen jälkeen – muut suomalaiset olivat keskeyttäneet. Tästä yhdestä kisasta Ritola sai kaksi mitalia: henkilökohtaisen hopeamitalin ja joukkuekullan.[4]

Sunnuntaina 13. heinäkuuta Ritolan urakan päätti 3 000 metrin joukkuejuoksun loppukilpailu – alkuerät oli juostu perjantaina. Nurmi piti jälleen kovaa alkuvauhtia ja väsytti ainoana mukanaan roikkuneen yhdysvaltalaisen Joie Rayn niin, että tämä sijoittui lopulta 18:nneksi. Nurmi saapui maaliin ensimmäisenä ajassa 8.32,0 Ville Ritolan ollessa 8,6 sekuntia hitaampi. Tässä lajissa ei jaettu henkilökohtaisia mitaleja, mutta Nurmi, Ritola ja Elias Katz voittivat joukkuekultaa.[4]

Näillä mitaleillaan Ritola teki kaksi ennätystä, jotka ovat säilyneet rikkomattomina tähän päivään saakka, ja joiden rikkominen tulee nykyisellä lajivalikoimalla olemaan miltei mahdotonta. Hän on eniten mitaleita yksistä olympialaisista saanut yleisurheilija koko maailmassa, sekä eniten mitaleita yksistä olympialaisista saanut suomalaisurheilija ennen Paavo Nurmea (1924, viisi), Clas Thunbergiä (1924, viisi) ja Marja-Liisa Kirvesniemeä (1984, neljä). Hänen neljä kultamitaliaan yksissä kisoissa on myös Paavo Nurmen jälkeen jaetulla kakkostilalla maailman yleisurheilijoista ja suomalaisista urheilijoista.

Takaisin Yhdysvaltoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1924 olympialaisten jälkeen Ville Ritola etsi töitä Suomesta, mutta palasi kuitenkin loppuvuodesta Yhdysvaltoihin, vaimon ja marraskuussa syntyneen Anja-tytön seuratessa perässä keväällä 1925.[2]

Talvikaudella 1924–1925 Ville Ritola kilpaili sisähalleissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa alittaen silloiset ulkoratojen maailmanennätykset 3 000 metrillä (8.26,8), 3 000 metrin esteissä (9.18,6), 5 000 metrillä (14.23,2), kahdella maililla, kahden mailin esteissä, kolmella maililla ja viidellä maililla. [5]

Amsterdamin olympialaiset 1928[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä ja alkukesästä 1928 Nurmi ja Ritola välttelivät osallistumista samaan kilpailuun. Toukokuun lopussa 1928 he kuitenkin kilpailivat samassa kisassa Porvoossa. Lopputulos oli toisiaan tarkkailen samanaikainen maaliintulo. Kuvassa vasemmalla Sulo Kolkka Helsingin Toverien väreissä samassa kilpailussa Ritolan (oikealla) ja Nurmen (musta-asuinen keskellä) kanssa.

Vuoden 1928 olympialaisten lähestyessä Ville Ritola oli jo 32-vuotias ja vuosikymmenen kuluttaville pilvenpiirtäjätyömailla toiminut urheilija. Hän panosti enemmän kirvesmiehen työhönsä kuin urheiluun ja siksi saattoikin pitää pitkiä harjoitustaukoja. 1927 oli viimeinen vuosi, jolloin hän osallistui Yhdysvaltojen amatöörimestaruuskisoihin, voittaen neljä kultaa. Yhteensä hän voitti 1922–1927 seitsemäntoista Yhdysvaltain amatöörimestaruutta.[5]

Ritola palasi perheensä ja toisen suomalaisjuoksijan Ove Andersenin kanssa kotimaahan joulukuussa 1927. Tällä kertaa Ritola jäi asumaan ja harjoittelemaan Helsinkiin. Hänen seuransa oli tällöin Helsingin Toverit, jonka edustajina hänen kanssaan harjoittelivat Eino Purje, Toivo Loukola ja urheilulehtimiehenä paremmin tunnettu Sulo Kolkka[6] Karsinnoissa Eläintarhan kentällä monikertaiset kultamitalistit Nurmi ja Ritola välttelivät toisiaan; Nurmi osallistui 1 500 metrille ja Ritola 10 000 metrille, jossa hän teki kärkiajan maailmassa.[7]

Amsterdamin olympiakisoissa 1928 hänen saldonsa oli kultamitali 5 000 metrillä ja hopeaa 10 000 metrillä. Päävastustajana oli yhä Paavo Nurmi, joka otti hopean 5 000 metrillä ja kullan 10 000 metrillä.

Ensimmäisenä kisapäivänä juostiin 10 000 metrin loppukilpailu. Juoksun kärkeen nousi 1 500 metrin kohdalla Ville Ritola, jonka vauhtiin lähti mukaan vain neljä juoksijaa. Heistä yhdysvaltalainen Ray putosi jo ennen kolmen kilometrin kohtaa ja brittiläinen Beavers ennen neljää kilometriä. Puolimatkan väliaika oli 15.07. Ruotsalainen Edwin Wide putosi Ritolan ja Nurmen vauhdista 6 500 metrin kohdalla. Nurmi ohitti Ritolan vasta viimeisellä sadalla metrillä ja kiri voittoon olympiaennätyksellä 30.18,8. Ritola hävisi hänelle 0,6 ja Wide 45,2 sekuntia. [4]

Ritolan viimeinen olympiaesiintyminen oli Amsterdamin 5 000 metrin loppukilpailu. Ritola oli loukannut nilkkansa 3 000 metrin esteiden karsinnoissa, ja joutunut jättämään kisan kesken. Nurmi oli loukannut samoissa karsinnoissa lonkkansa. Nurmi siirtyi 5 000 metrin loppukilpailun johtoon vajaan 800 metrin kohdalla mutta päästi puolimatkassa Ville Ritolan kärkeen. Kuusisataa metriä ennen maalia yhdysvaltalainen Lermond ja Ruotsin Wide putosivat viimeisinä Ritolan ja Nurmen vauhdista. Loppusuoralla Ritola jätti Nurmen lopullisesti ja voitti hänet lopulta 3 sekunnilla.[4] Tämän voiton myötä Ritolan kokonaissaalis 1924–1928 olympialaisista nousi viiteen kultaan ja kolmeen hopeaan.

Urheilu-uran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ville ja Liisa Ritola Suomen-vierailullaan vuonna 1970.

Ritola vetäytyi pois urheilumaailmasta pian vuoden 1928 olympiakisojen jälkeen ja palasi Yhdysvaltoihin rakennustyömaille, joilla hän työskenteli fyysisesti raskaissa tehtävissä aina vuoteen 1959. Vuonna 1937 hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden. Hänen tyttärensä, joka on avioiduttuaan nimeltään Anja Impola asuu edelleen Yhdysvalloissa.milloin? Vaimonsa Selman kuoltua vuonna 1965 Ritola meni uudelleen naimisiin Liisan (o.s. Lauren) kanssa 1967. Pariskunta muutti takaisin Suomeen vuonna 1971, kun Paavo Nurmi järjesti heille asunnon talostaan.[8] Vuonna 1982 Ritola kuoli 86 vuoden iässä asuttuaan Helsingin Lauttasaaressa yli kymmenen vuotta.[2]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ville Ritolan patsas pystytettiin Peräseinäjoelle (nykyään osa Seinäjokea) 1978[2]
  • Peräseinäjoen liikuntahalli on nimetty Ritola-halliksi
  • Ville Ritolan arkunkantajina tämän hautajaisissa oli useita olympiavoittajia, muun muassa Lasse Virén[2]
  • Kunto-Ritola, vuotuinen juoksutapahtuma [9]

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alle kuukausi Pariisin olympialaisten jälkeen Ville Ritola joutui keskelle kaksoismurhan rikostutkintaa todistajan asemassa. Ritola oli siskonsa miehen kanssa huviajelulla keskellä yötä 5. elokuuta 1924 Messukylässä lähellä Tampereen rajaa. Miehet osuivat sattumalta kaksoismurhan tapahtumapaikalle. Kirjailija Tuomas Rimpiläinen kuvaa tapahtumia kirjassaan Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Rimpiläisen mukaan Ritolan osuminen kyseiseen vuorokaudenaikaan kyseiselle paikalle kieltolain Suomessa oli sinänsä epäilyttävää, sillä öiset ajelijat alueella olivat yleensä lähinnä laitonta alkoholia etsiviä. Ritola toimi rikospaikalla kuitenkin aivan oikein ja haki siskonsa miehen kanssa paikalle ensimmäiset poliisit Tampereelta. Ritolaa ei kuitenkaan koskaan kuulusteltu todistajana ja hänen nimeään ei julkaistu rikoksesta kertovissa lehtijutuissa. Tämä saattaa liittyä siihen, että tuoreen olympiasankarin mainetta haluttiin suojella.[10]

5 000 metrin voitosta Amsterdamissa 1928 on kehittynyt sanonta ”ottaa ritolat”, joka juontaa juurensa Ritolan ottamaan loppukiriin, jonka avulla hän voitti Paavo Nurmen.[11] Nurmi oli tapansa mukaan juossut Ritolan takana aikomuksena ohittaa loppukirissä. Ritola tiesi tämän ja aloitti hämmästyttävän kovan kirin 120 metriä ennen maalia. Nurmi ei kyennyt vastaamaan yllättävän kovaan kiriin vaan taipui hopealle.

Saavutetut olympiakisojen arvokisamitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisi 1924
  • kultamitali – 10 000 m juoksu
  • kultamitali – estejuoksu
  • kultamitali – 3 000 metrin joukkuejuoksu
  • kultamitali – maastojuoksu (joukkue)
  • hopeamitali – 5 000 m juoksu
  • hopeamitali – maastojuoksu
Amsterdam 1928
  • kultamitali – 5 000 m juoksu
  • hopeamitali – 10 000 m juoksu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukola, Martti (toim.): Olympialaiskisat – III osa. WSOY, 1928.
  • Rimpiläinen, Tuomas: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Helsinki: Gummerus, 2015.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ville Ritola Suomen urheilun Hall of Fame. Viitattu 15.6.2014.
  2. a b c d e f g h i Siirtolaisurheilija Ville Ritola Siirtolaisuusinstituutti. Viitattu 15.6.2014.
  3. Viita, Ossi: Suden hetkiä, s. 105-133.
  4. a b c d e Olympialaiskisat III
  5. a b Viljam ”Ville” Ritola ent. Koukkari SUL. Viitattu 15.6.2014.
  6. Urheilumme merkkimiehiä kotiutunut Amerikasta. Helsingin Sanomat, 23.12.1927, s. 12. HS Aikakone (maksullinen artikkeli). Viitattu 5.4.2020.
  7. Viita, Ossi: Suden hetkiä, s. 297-303.
  8. Viita, Ossi: ”Olivatko Paavo Nurmi ja Ville Ritola ystäviä vai vihamiehiä?”, Se toinen Paavo Nurmi – ja varjoon jääneet. Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja 1997, s. 83–97. Suomen urheiluhistoriallinen seura, 1997. Teoksen verkkoversio.
  9. Kunto-Ritola Lakeuden Juoksutalli. Viitattu 15.6.2014.
  10. Rimpiläinen, Tuomas: Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Helsinki: Gummerus 2015.
  11. Ritolat ja vanhaset kotus.fi

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Autio, Veli-Matti: ”Ritola, Ville (1896–1982)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 319–321. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
  • Ritola, Ville: Pantiin Ritolaksi. Toimittanut Jouko Lehtonen. Weilin + Göös, 1974. ISBN 951-35-1160-X
  • Viita, Ossi: ”Suden hetkiä”, Amerikansuomalainen olympiavoittaja Ville Ritola. Siirtolaisinstituutin Pohjanmaan aluekeskuksen julkaisu n:o 1. ISBN 951-9266-56-9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ville Ritola.