Zdzisław Krzyszkowiak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Zdzisław Krzyszkowiakin hauta.
Zdzisław Krzyszkowiakin hauta.
Maa:  Puola
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Rooma 1960 3 000 m esteet
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Tukholma 1958 5 000 metriä
Kultaa Kultaa Tukholma 1958 10 000 metriä

Zdzisław Ludwik Krzyszkowiak (3. elokuuta 1929 Wielichowo, Puola[1]24. maaliskuuta 2003 Varsova[2] oli puolalainen armeijan upseeri ja juoksija, olympiavoittaja ja kaksinkertainen Euroopan mestari, jonka parhaat vuodet sijoittuivat 1950- ja 1960-luvun taitteeseen.

Krzyszkowiak oli kaikkien matkojen juoksija, jonka sanotaan kärsineen juoksu-uransa aikana "kaikista mahdollisista loukkaantumisista". Hän oli 172 senttimetriä pitkä ja painoi 60 kg, luonteeltaan harvapuheinen.

Krzyszkowiak oli mukana jo 1956 Melbournen olympialaisissa, joissa sijoittui neljänneksi 10 000 metrillä. EM-kisoissa 1958 Ruotsin Tukholmassa "Krzys" voitti sekä 5 000 että 10 000 metrin juoksut.[1]

Krzyszkowiak voitti ainoan estejuoksun Puolan-mestaruutensa jo vuonna 1953, ja vuonna 1960 hän juoksi 31-vuotiaana lajin uuden maailmanennätyksen 8.31,4 sekä voitti olympiakultaa Rooman olympialaisissa.[1] Väliaikaisesti maailmanennätyksen vei hänen nimistään Grigori Taran ajalla 8.31,2, mutta vielä elokuussa 1961 Krzyszkowiak juoksi uusiksi ME-lukemiksi 8.30,4.[3]

Sittemmin loukkaantumisherkkä Krzyszkowiak loukkaantui Ranskaa vastaan käydyssä maaottelussa niin vaikeasti, että hän joutui lopettamaan urheilu-uransa.

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 3 000 m: 7.58,2 [1]
  • 5 000 m: 13.51,6 [1]
  • 10 000 m: 28.52,4 [1]
  • 3 000 m ej.: 8.30,4 [1]
  1. a b c d e f g Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 162. (2. painos) WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  2. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 25, s. 309. Minerva Kustannus Oy, 2004. ISBN 952-5478-47-5. )
  3. Hannus, Matti: Yleisurheilu - Tuhat tähteä, s. 162, 690. (2. painos) WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.