Cooperin testi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Cooperin testi eli Cooper-testi on testi, jolla mitataan maksimikestävyyttä. Sen kehitti yhdysvaltalainen sotilaslääkäri Kenneth H. Cooper vuonna 1968 Yhdysvaltain armeijalle. Ideana testissä on edetä 12 minuutissa niin pitkälle kuin pääsee. Cooper-testi korreloi koko väestössä hyvin maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) kanssa ja sopii käytettäväksi suuren ihmisjoukon kuntotason selvittämiseen.

Lapsille järjestetään monesti niin sanottu puolicooper, jossa juostaan kuusi minuuttia. Suomessa Cooper-testi tuli Suomen koulujen vakiotestiksi 1970-luvulla ja sen juokseminen kouluissa lopetettiin 2010-luvulla.[1] Ihanteellinen tulos alle kolmekymmentävuotiaalle juoksijalle on yli 2 700, miehelle 2 800 metriä[2], joskin kestävyysurheilua harrastaneelle 3 000 metrin ylitys on normaalia.

Testi on hyvin laajalti käytössä, vaikkakin sitä myös kritisoidaan runsaasti. Yleisimpiä kritiikin aiheita on se, että testi mittaa vain hyvin kapeaa fyysisen kunnon aluetta: lähinnä niin sanottua maksimikestävyyttä. Huonokuntoiselle Cooperin testin vaatima kova rasitus ei ole riskitön. Tämän takia etenkin ikääntyneille henkilöille voi jokin muu testaustapa olla suositeltavampi. Esimerkiksi UKK-kävelytesti on huomattavasti turvallisempi, vaikka sekin pyrkii mittaamaan maksimaalista hapenkulutusta epäsuoralla tavalla.

Cooperin testi sopii parhaiten kohtalaisen kokeneille juoksijoille. Testitulos on luotettavimmillaan, mikäli testattava onnistuu juoksemaan testin melko tasavauhtisesti mutta ”kaikkensa antaen”. Oikein suoritettu Cooperin testi antaa varsin luotettavan arvion siitä juoksuvauhdista, jolla saavutettaisiin maksimaalinen hapenkulutus maksimirasitustestissä. Tästä voidaan edelleen laskea arvio maksimaalisesta hapenkulutuksesta. Tämä arvio on kuitenkin hieman epäluotettava, koska juoksun taloudellisuus vaihtelee ihmisten kesken, mikä tarkoittaa, että eri ihmiset saavuttavat samalla hapenkulutuksella hieman eri juoksuvauhdin.

Hapenkulutus (VO2) suhteutetaan urheilijan painoon. American College of Sports Medicine (ACSM) käyttää hapenkulutuksen arviointiin laskukaavaa

missä v on juoksunopeus metreinä minuutissa. Kaava antaa arvioidun hapenkulutuksen millilitroina painokiloa kohti minuutissa.

Esim. 3 000 metriä cooperissa juoksevalle henkilölle edellä mainitulla kaavalla saadaan arvioitua VO2max:

Ugandalaisen Joshua Cheptegein maailmanennätys 5 000 metrillä on 12.35,36. Cooper-testin 12 minuutissa hän ehtisi tällä vauhdilla juosta noin 4 765 metriä.[1]

Taulukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cooperin testi[2]
Ikä Sukupuoli Erinomainen Hyvä Keskitaso Huono Hyvin huono
13–14 v mies yli 2 700 m 2 400–2 700 m 2 200–2 399 m 2 100–2 199 m alle 2 100 m
nainen yli 2 000 m 1 900–2 000 m 1 600–1 899 m 1 500–1 599 m alle 1 500 m
15–16 v mies yli 2 800 m 2 500–2 800 m 2 300–2 499 m 2 200–2 299 m alle 2 200 m
nainen yli 2 100 m 2 000–2 100 m 1 700–1 999 m 1 600–1 699 m alle 1 600 m
17–20 v mies yli 3 000 m 2 700–3 000 m 2 500–2 699 m 2 300–2 499 m alle 2 300 m
nainen yli 2 300 m 2 100–2 300 m 1 800–2 099 m 1 700–1 799 m alle 1 700 m
20–29 v mies yli 2 800 m 2 400–2 800 m 2 200–2 399 m 1 600–2 199 m alle 1 600 m
nainen yli 2 700 m 2 200–2 700 m 1 800–2 199 m 1 500–1 799 m alle 1 500 m
30–39 v mies yli 2 700 m 2 300–2 700 m 1 900–2 299 m 1 500–1 899 m alle 1 500 m
nainen yli 2 500 m 2 000–2 500 m 1 700–1 999 m 1 400–1 699 m alle 1 400 m
40–49 v mies yli 2 500 m 2 100–2 500 m 1 700–2 099 m 1 400–1 699 m alle 1 400 m
nainen yli 2 300 m 1 900–2 300 m 1 500–1 899 m 1 200–1 499 m alle 1 200 m
yli 50 v mies yli 2 400 m 2 000–2 400 m 1 600–1 999 m 1 300–1 599 m alle 1 300 m
nainen yli 2 200 m 1 700–2 200 m 1 400–1 699 m 1 100–1 399 m alle 1 100 m
Cooperin testi (kokeneet urheilijat)[2]
Sukupuoli Erinomainen Hyvä Keskitaso Huono Hyvin huono
mies yli 3 700 m 3 400–3 700 m 3 100–3 399 m 2 800–3 099 m alle 2 800 m
nainen yli 3 000 m 2 700–3 000 m 2 400–2 699 m 2 100–2 399 m alle 2 100 m

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • D. Martin & P.N. Coe: Better Training for Distance Runners, second edition, Human Kinetics 1997, 434 sivua

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.