Toivo Aro
Toivo Johannes Aro (entinen Käck) (3. heinäkuuta 1891 Joroinen – 5. helmikuuta 1950 Savonlinna) oli suomalainen toimistonhoitaja ja poliitikko. Aro toimi sosialidemokraattien kansanedustajana (1929–1930) sekä kaupunginvaltuutettuna Savonlinnassa.
Nuoruudessaan Aro työskenteli rakennusmiehenä ja myöhemmin rakennustyön johtajana. Hän suoritti kansakoulun ja teollisuuskoulun, jonka jälkeen hän sai pätevyyden toimia rakennuspiirtäjänä. Kansanedustajaksi Aro valittiin Mikkelin läänin vaalipiiristä vaaleissa 1929. Kansanedustajana Aro oli jäsen Suuressa valiokunnassa ja Pankkivaliokunnassa. Eduskuntatyön jälkeen hän työskenteli Savonlinnan kaupungin työnvälitystoimiston johtajana vuoteen 1950 asti.
Aro oli naimisissa vuosina 1921–1946 Sofia Ottavaisen kanssa ja vuodesta 1947 lähtien Martta Elina Laukkasen kanssa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Toivo Aro Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
|