Kaivopuisto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaivopuisto
Brunnsparken
Kaupungin kartta, jossa Kaivopuisto korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Kaivopuisto korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Eteläinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 09
Pinta-ala 0,45 km² 
Väkiluku 462 (1.1.2013) 
Väestötiheys 1091 as./km²
Osa-alueet -
Postinumerot 00140
Lähialueet Ullanlinna

Kaivopuisto (ruots. Brunnsparken) on Helsingin vanhimpia ja tunnetuimpia puistoja, joka sijaitsee Ullanlinnan vieressä kantakaupungin eteläosassa, aivan Helsinginniemen kärjessä meren rannalla.

Kaivopuisto on myös 450 asukkaan kaupunginosa, johon kuuluu puiston lisäksi sen itäpuolella oleva vanha huvila-alue. Valtionverotuksen alainen keskitulo vuonna 2006 Kaivopuiston osa-alueella oli 159 614 euroa, eli toiseksi korkein Helsingissä Kuusisaaren jälkeen.[1] Kaivopuistosta lähtee maanalainen huoltotunneli Suomenlinnaan.

Kaivopuiston huvilakaupunginosaa. Vasemmalla Villa Kleineh.
Kesällä Kaivopuiston edustalla käy vilkas vene- ja lauttaliikenne. Taustalla Harakan saari.
Kaivopuiston Ullanlinnanmäki on perinteinen vapunviettopaikka

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivopuiston seutu kuului alueeseen, jonka vanha nimi oli 1600-luvulta lähtien Helsingenäs, ja sen korkeimman kohdan nimenä oli oli 1700-luvulla Ugns Muns Berget (Uuninsuunvuori) sekä vuoren ympäristön nimenä Ugnsmunslandet (Uuninsuunmaa). Vuoden 1777 kartassa Itäisen Kaivopuiston korkeimman kohdan nimenä oli Skifferberget (Liuskavuori), joka on vuoden 1808 kartassa merkitty edellä mainitun Ugnsmunsberget-nimen tilalle. Koko alueen nimenä nykyiseltä Tähtitorninvuorelta alas merenrantaan oli 1840-luvulta lähtien Ulricasborg eli Ulricasborgstrakten (Ulriikaporin seutu). Suomenkielinen nimi Kaivopuisto vahvistettiin virallisesti vuonna 1909, mutta se oli käytössä jo 1800-luvulla.[2]

Kaivopuiston historia alkoi 1830-luvulla, kun Henrik Borgströmin perustama yhtiö perusti ennestään asumattomalle ja karulle Helsinginniemen kärjelle kylpylän (Ulrikasborgs bad- och brunnsinrättning/Ulriikaporin kylpylä- ja kaivoyhtiö) puistoineen. Koska venäläiset aateliset eivät saaneet matkustaa ulkomaille huvittelemaan, Kaivopuiston kylpylästä tuli Pietarin seurapiirien suosima lomakohde ja Helsingistä pariksi vuosikymmeneksi kosmopoliittinen kylpyläkaupunki. Kaivopuiston itäosa jaettiin huvilatonteiksi, joiden vuokralaisten oli kesän sesongin aikana majoitettava kylpylävieraita.[3][4]

Vuonna 1852 matkustuskielto kuitenkin kumottiin, ja pian tämän jälkeen kylpylän toiminta tyrehtyi. Vuonna 1883 alue siirtyi kaupungin haltuun yleiseksi puistoksi.[3] Itäosan huvilatontit kaupunki kuitenkin myi silloisille omistajilleen.[5] Nykyään monet niistä ovat eri maiden suurlähetystöjen hallussa. Myös Länsi-Kaivopuistosta lohkaistiin 1870-luvulta lähtien huvilatontteja, mutta sinne rakennetuista huviloista on nykyisin jäljellä enää kaksi puiston reunassa Puistokadun varressa, muut on purettu ja tontit liitetty takaisin puistoon.[6] 1890-luvulla rakennettiin Helsingin satamarata, joka kulki Kaivopuiston reunaa pitkin Puistokadun vieressä, osittain tunnelissa. Rata purettiin 1980-luvulla.

Vanha kylpylärakennus, joka sijaitsi meren rannalla nykyisen Ison Puistotien ja Ehrenströmintien risteyksen kohdalla, tuhoutui jatkosodan ilmapommituksissa 1944.[3] Alueella on edelleen kylpylän entinen ravintola- ja huvittelurakennus Kaivohuone, jossa toimii suosittu ravintola ja yökerho. Rakennuksen nimeksi on vuoden 1866 kartassa merkitty Wesilä, koska siellä tarjoiltiin vieraille ajan tavan mukaan kivennäisvesiä.[7]

Kaivopuiston rantaa kiertävä Kaivopuiston Rantatie nimettiin vuonna 1950 Ehrenströmintieksi valtioneuvos Johan Albrecht Ehrenströmin muistoksi. Ehrenström toimi Helsingin uudelleenrakentamiskomitean puheenjohtajana vuosina 1812–1825 ja laati Helsingin keskustan asemakaavan.[8] Myllytien nimi viittaa sen varrella sijainneeseen, vuonna 1836 rakennettuun tuulimyllyyn. Kalliota, jonka päällä tämä Helsingin viimeinen tuulimylly oli, kutsuttiin 1800-luvulla Myllyvuoreksi (Kvarnberget).[9]

Ursan tähtitorni rakennettiin Kaivopuistoon vuonna 1926.
Mannerheim-museo on kotimuseo, jossa Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim asui vuodesta 1924
Kaivopuisto noin vuonna 1900.

Maamerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivopuiston korkeimmalla kalliolla on Ursan tähtitorni (1926). Kaivohuoneen vieressä kasvaa Itsenäisyyden kuusi, jonka pääkonsuli Rudolf Ray istutti siemenistä Suomen itsenäistyttyä ja lahjoitti eduskunnalle 1930-luvulla. Puistossa sijaitsevat myös juomakaivo Kalastava karhu (Bertel Nilsson, 1916), runoilija Arvid Mörnen patsas (Viktor Jansson, 1952) ja tutkimusmatkailija A. E. Nordenskiöldin muistomerkki (Johanna ja Heikki Häiväoja, 1985).

Näkymä Kaivopuiston korkeimmalta kalliolta etelään ja länteen marraskuussa 2009.

Tapahtumia ja traditioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivopuisto on varsinkin kesäisin helsinkiläisten suosima ulkoilu- ja ajanviettopaikka. Vappuna kymmenet tuhannet juhlijat suuntaavat Kaivopuistoon seurustelemaan ja nauttimaan ruokaa ja juomaa keväisen piknikin hengessä. Suomenkieliset ylioppilaat juhlivat perinteisesti vappuaamua Kaivopuiston Ullanlinnanmäellä, kun taas suomenruotsalaiset suuntaavat Kaisaniemeen. Aamupäivällä järjestettävässä tilaisuudessa esiintyvät Ylioppilaskunnan laulajat ja Retuperän WBK, ja ylioppilaskuntien edustajat pitävät puheita. Kesäisin puistossa järjestetään suosittuja ulkoilmakonsertteja. Kaivopuistoa nimitetään Stadin slangilla Kaivariksi, minkä vuoksi ulkoilmakonsertteja kutsutaan Kaivarin kesäkonserteiksi.

Rakennuskanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivopuiston huvilakaupunginosassa, Itäisen puistotien molemmin puolin, on yhä jäljellä muutamia 1800-luvulla rakennettuja huviloita. Fredrik Cygnaeuksen entisessä huvilassa toimii nykyisin Cygnaeuksen galleria joka esittelee hänen taidekokoelmiaan. Sen naapurina on marsalkka Mannerheimin kotimuseo.[10] Suurin osa vanhoista huviloista on kuitenkin purettu ja paikalla on nykyisin kerrostaloja. Alueen huomattaviin rakennuksiin kuuluu myös Marmoripalatsi (Eliel Saarinen, 1916), jossa istuu työtuomioistuin ja jossa käytiin jatkosodan jälkeen ns. asekätkentäjutun oikeusistunnot pääsyyllisiksi nimettyjä upseereja vastaan.

Aluella on useiden maiden suurlähetystöjä, muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystö, Britannian suurlähetystö, Ranskan suurlähetystö ja Viron suurlähetystö, Italian, Belgian, Brasilian ja Espanjan suurlähetystöt sekä Alankomaiden suurlähettilään virka-asunto. Venäjän suurlähetystö ja Turkin suurlähetystö ovat nekin aivan lähellä, tosin naapurikaupunginosan Ullanlinnan puolella. Saksan lähetystön vanha talo Kaivopuistossa kuuluu nykyään myös Venäjän suurlähetystölle.

Liikenneyhteydet Kaivopuistoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HKL-Raitioliikenne:

Helsingin Bussiliikenne Oy:

  • linja-auto 24 (Merikatu–Töölö–Seurasaari)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppälä, Mikko-Olavi; Seppälä, Sauli; Helminen, Martti; Häyrynen, Maunu: Kaivopuisto. Helsinki-Seura, 2008.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin 15 vuotta täyttänyt väestö valtionveronalaisten tulojen mukaan (Tilastokanta → Pääkaupunkiseutu alueittain → Tulotaso → Väestön tulot) Helsingin seudun aluesarjat. Tilastokeskus. Viitattu 28.5.2009.
  2. Olavi Terho ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 93. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970, Helsinki.
  3. a b c Eino S. Suolahti: Helsingin neljä vuosisataa, 2. painos, s. 170-173. Otava, 1972. 951-1-03606-8.
  4. Helsingin kadunnimet, s. 106.
  5. Asmo Alho, Uljas Rauanheimo: Helsinki ennen meitä, s. 199. Otava, 1962.
  6. Kaija Ollila, Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 333. Sanoma Oy, 1998. ISBN 951-9134-69-7.
  7. Helsingin kadunnimet, s. 106.
  8. Helsingin kadunnimet, s. 93.
  9. Helsingin kadunnimet, s. 123.
  10. Puhvelista Punatulkkuun, s. 334-335.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaivopuisto.