Etelä-Haaga

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Etelä-Haaga
Södra Haga
Kaupungin kartta, jossa Etelä-Haaga korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Etelä-Haaga korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Läntinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 291
Pinta-ala 2,07[1] km² 
Väkiluku 12 425 (1.1.2017) 
Väestötiheys 6002 as./km²
Osa-alueet on itse Haagan osa-alue
Postinumerot 00320
Lähialueet Pohjois-Haaga, Kivihaka, Vanha Ruskeasuo, Pikku Huopalahti, Niemenmäki, Munkkivuori, Pitäjänmäen yritysalue, Lassila

Etelä-Haaga (ruots. Södra Haga) on Haagan kaupunginosaan ja peruspiiriin kuuluva osa-alue Länsi-Helsingissä.

Etelä-Haaga oli ennen Huopalahden kunnan keskus. Suuri osa nykyisestä asemakaavasta on Haagan huvilakaupungin ajan perua ja perustuu alkujaan Eliel Saarisen vuonna 1915 laatimaan Munkkiniemi–Haaga-suunnitelmaan, josta kuitenkin Haagan alueella toteutettiin vain pieni osa. Vuonna 1923 Haagasta tuli Haagan kauppala, joka liitettiin Helsinkiin 1946. Kaupunginosaan laadittiin tämän jälkeen uusi asemakaava, jonka sisäministeriö vahvisti vuonna 1952. 1950-luvulla alkanut kerrostalorakentaminen ei muuttanut alueen ilmettä lähiömäiseksi, sillä talot rakennettiin vanhoille huvilatonteille.[2]

Kaupunginosassa on noin 12 000 asukasta, joista noin 1 100 eli 9,2 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia (koko Helsingissä noin 6 prosenttia). Etelä-Haagassa on Haagan peruskoulu, ruotsinkielinen ala-aste Haga Lågstadieskola sekä lukiot Gymnasiet Lärkan, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK, vuodesta 1972, luokat 3–9 ja lukio) ja Metropolia Ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan toimipiste. Tämän lisäksi Etelä-Haagassa sijaitsee HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Haagan toimipiste, jonka opetus keskittyy hotelli-, ravintola- ja matkailualaan. Nyttemmin lakkautettu Länsi-Helsingin lukio sijaitsi myös alueella. Etelä-Haagassa toimii myös Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto.

Etelä-Haagassa sijaitsee Huopalahden rautatieasema, joka on yksi lähijunaliikenteen asemista. Kaupunginosassa on myös Huopalahden kirkko. Kirkkorakennus oli ennen kansakoulu ja sitä kutsuttiin myös Suomalaisuuden pirtiksi.

Etelä-Haagan läntisin osa on niin sanottu Haagan Kultareuna. Siellä on lähinnä vakuutusyhtiö Pohjolan 1960-luvulla työntekijöilleen rakennuttamia punatiilisiä kerrostaloja, joiden verhoiluun on käytetty myös maalaamatonta kuparilevyä. Kultareunan rakennuskannan suojeleminen oli vireillä vuonna 2011.[3]

Aikaisemmin luettiin Etelä-Haagaan kuuluvaksi myös Pikku Huopalahden luoteisosa, jossa useimmat rakennukset ovat peräisin 1990-luvulta. Vuoden 2013 alussa Pikku Huopalahti kuitenkin erotettiin omaksi osa-alueekseen, johon kuuluu myös Ruskeasuon ja Meilahden alueita.[4]

Etelä-Haagan pohjoisreunalla on aiemmin yliopistollisena koealueena toiminut Alppiruusupuisto, jossa useat sadat alppiruusut kukkivat tyypillisesti kesäkuussa. Mäellä Sankaritien varrella sijaitsee Haagan kauppalan sankarihautausmaa.

Kadunnimistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha Turun maantie ja Vanha Viertotie ovat osia vanhasta, Helsingistä Turkuun johtaneesta maantiestä. Nykyinen Kauppalantie oli aikanaan Haagan kauppalan pääkatu. Steniuksentie on Haagan huvilayhdyskunnan perustajiin kuuluneen M. G. Steniuksen nimikkokatu. Isonnevantien, Kylännevantien ja Laajasuontien nimien pohjana on kaupunginosan aikoinaan soinen maasto ja vanha maastonimi Degermossen. Artturi Kanniston tie on nimetty kadun varrella asuneen, Haagan kauppalan kunnalliselämään osallistuneen professori Artturi Kanniston ja Robert Hermansonin tie samoin Haagan kauppalassa asuneen oikeustieteilijän, professori Robert Hermansonin mukaan. Riistavuoren puiston ja Riistavuorenkujan nimet on johdettu maastonimestä Djurberget. Palokaivonaukion nimi juontuu sillä aikanaan sijainneesta palokaivosta. Korppaantie ja Ristolantie on nimetty vanhojen Korpas- ja Kristers-nimisten talojen mukaan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsinki alueittain 2014 2015. Helsingin kaupungin tietokeskus. Viitattu 9.5.2015.
  2. Olavi Terho ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 154. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970, Helsinki.
  3. Yleiskaavoitus. Helsinki suunnittelee – Helsingfors planerar: Kaavoituskatsaus 2011 – Planläggningsöversikt 2011, 2011, nro 1, s. 21. Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto. ISSN 0787-9075.
  4. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirjan liite 26.11.2012
  5. Helsingin kadunnimet, s. 154–157.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.