Peruskoulu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koulutus Suomessa
Esiaste
- Varhaiskasvatus
Perusaste
- Peruskoulu
Toinen aste eli keskiaste
- Lukio
- Ammattikoulutus
- Ammatillinen aikuiskoulutus
- Kaksoistutkinto
Korkea-aste
- Ammattikorkeakoulu
- Yliopisto
Historiallisia oppilaitosmuotoja
- Kansakoulu
- Oppikoulu
- Opistoaste
- Kouluaste

Peruskoulu on perusopetusta antava koulu, jossa lähes kaikki Suomen kansalaiset suorittavat oppivelvollisuutensa. Peruskoulun säädöspohja on perusopetuslaissa ja -asetuksessa (628/1998, 852/1998).

Peruskoulun tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella. (Perusopetuslaki 2. §)

Peruskoulu jakautuu kuusivuotiseen ala-asteeseen ja kolmevuotiseen yläasteeseen koululainsäädännössä. Epävirallisesti jakoa peruskoulun luokkiin 1-6 ja 7-9 kutsutaan ala- ja yläkouluiksi, mutta missään peruskoulua koskevissa koululaeissa (esim. perusopetuslaissa ja -asetuksessa 628/1998, 852/1998) eivät nämä termit sanoina esiinny. Hallinnollisesti on toisaalta oikein puhua vain (yhtenäisestä) peruskoulusta, joissa on perusopetuslaissa mainitut ala- ja yläasteen luokat. Yhtenäiskoulussa luokat 1-9 opiskelevat samassa yksikössä.

Perusopetus maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 6 604 euroa oppilasta kohden vuodessa, joskin erot ovat suuria.[1]

Peruskoulu-uudistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen peruskoulua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansakoulu levisi Suomeen 1860-luvulta alkaen, mutta se oli vapaaehtoinen. Oppivelvollisuus syntyi vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla, joka sääti kaikille kansalaisille pakolliseksi kuusivuotisen kansakoulun, joka aloitettiin seitsenvuotiaana (tosin oppikouluun pyrittiin jo 4. luokan jälkeen). Kansakoulun jatkoksi kehittyi 1940-luvulla kaksi vapaaehtoista jatkoluokkaa sisältänyt kansalaiskoulu, joka valmisti oppilasta ammattikouluun. Valtiolliset ja yksityiset oppikoulut huolehtivat korkeammasta yleissivistävästä opetuksesta, mutta näiden kehittäminen muodostui 1930-luvun laman ja toisen maailmansodan aiheuttaman katkoksen vuoksi luonteeltaan satunnaiseksi. 1950-luvulle tultaessa Suomen koulujärjestelmä olikin selvästi vanhanaikaisempi kuin Länsi-Euroopassa. Yksi ongelma rinnakkaiskoulujärjestelmässä oli sen vahvistama yhteiskunnallinen epätasa-arvo. Työläisen tai maanviljelijän lapsen oli hankalaa päästä maksulliseen oppikouluun. Kaikki halukkaat eivät päässeet oppikouluun senkään takia, että niitä oli vähän. Aktiivisten vanhempien toimesta syntyi 1950-luvulla kymmeniä yksityisiä oppikouluja korjaamaan tätä puutetta.

Uudistussuunnitelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kouluhallituksen pitkäaikainen pääjohtaja Oskari Mantere hahmotteli 1930-luvulla kaikille lapsille yhteistä kuusivuotista peruskoulua. Idealla on kuitenkin monta rinnakkaista esittäjää ja samoin koulumuodolle esitettyjä nimiä: pohjakoulu, yhtenäiskoulu ja peruskoulu.[2]

1950-luvun lopulla alkoi komiteatyö, joka tuotti lopputuloksenaan lainsäädännön yhtenäiskouluajatukseen perustuvaan peruskoulujärjestelmään siirtymisestä. Keskeisimpänä mallina uudistuksessa oli Ruotsi, mutta vaikutteita otettiin eri puolilta Eurooppaa. Komiteatyön tärkeimmät vaiheet olivat:

  1. Reino Oittisen Kouluohjelmakomitea ehdotti vuonna 1958 yhtenäiskoulua, jonka 3-vuotinen yläaste olisi linjajakoinen.
  2. Myöhempi Oittisen johtama Peruskoulukomitea keskittyi uuden järjestelmän talous- ja hallintokysymyksiin.
  3. Arvi Poijärven johtama Koulunuudistustoimikunta sai 1964 tähtäväkseen täsmentää uuden koulun opetussuunnitelman. Se ehdotti samaa opetusta kaikille oppilaille myös yläasteella, paitsi vieraan kielen ja matematiikan osalta, joissa olisi erilaajuiset oppikurssit eri tasoisille oppilaille.[2]

Toteutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruskoulujärjestelmään siirtyminen toteutettiin koko maassa pohjoisesta alkaen asteittain vuodesta 1972 alkaen, ensimmäisenä Lapin lääni. Viimeisenä peruskoulujärjestelmään siirtyi pääkaupunkiseudun neljä kuntaa eli Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa vuonna 1977.

Korvaavat koulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruskoulujärjestelmään siirryttäessä valtiolliset oppikoulut (normaalikouluja lukuun ottamatta) kunnallistettiin ja suurin osa yksityisistä oppikouluista siirrettiin joko vapaaehtoisesti tai pakollaselvennä kunnan koululaitokseen. Muutamat yksittäiset oppikoulut (kuusi Helsingissä, kaksi muualla maassa) saivat luvan toimia peruskoulua korvaavina kouluina. Eräät muut yksityiset oppikoulut jäivät yksityisiksi lukioiksi. Prosessi oli kivulias ja aiheutti suuria kiistoja, mutta toteutui lopulta hyvin tarkkaan alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti.

Peruskoulujärjestelmän alkuvaiheessa opetussuunnitelmasta määrättiin erittäin tarkasti ja keskitetysti, mutta 1980-luvun lopulta alkaen kunnille ja yksittäisille kouluille on annettu lisää vapautta opetussuunnitelman laadinnassa. Samalla eräille erityiseen pedagogiseen järjestelmään tai maailmankatsomukseen perustuville kouluille on annettu oikeus antaa perusopetusta. Nämä koulut nauttivat vastaavaa valtionapua kuin kunnalliset peruskoulut.

Perusopetuksen hallinnollinen toteutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksuttomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen peruskoulujärjestelmän tarkoituksena on taata kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat opintielle. Tätä tasa-arvoa ei toteuteta pelkästään järjestelmän muodollisella tasa-arvoisuudella, vaan lainsäätäjä on pyrkinyt estämään eliittikoulujen muodostumisen järjestelmän sisälle.

Perusopetus on oppilaille maksutonta. Tämä tarkoittaa, että oppilaalta ei saa periä mitään kuluja tai maksuja opetukseen tai koulun järjestämiin tapahtumiin osallistumisesta, oppikirjoista tai opetusmateriaalista- ja välineistä. Lisäksi jokaisella oppilaalla on oikeus saada joka päivä maksuton, täysipainoinen ateria. Oppilaalla on lisäksi oikeus ilmaiseen kouluterveydenhuoltoon, muuhun oppilashuoltoon ja maksuttomiin koulumatkoihin, joiden enimmäispituus on säädetty. Mikäli oppilaan päivittäinen koulumatka lähikouluunsa käy liian pitkäksi, hänellä on oikeus täysihoitoon koulun oppilasasuntolassa. Näiden opintososiaalisten etujen takaaminen on opetuksen järjestäjän vastuulla, mikä asettaa yksityiskouluille raskaan taloudellisen taakan. Yksityinenkään peruskoulu ei saa periä lukukausimaksuja. Sen on päinvastoin otettava oppilaaksi kaikki kunnan oppilaaksi osoittamat lapset.

Oppilaaksi pääseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruskoululaisen koulu on pääsääntöisesti lähikoulu, jonka kunta osoittaa lapsen asuinalueen perusteella. Jos oppilas on erityisluokalla (esimerkiksi musiikkiluokka) tai lukee harvinaista kieltä, tämä voi määrätä lähikoulun. Oppilaalla on aina oikeus päästä lähikouluunsa. Hänellä on oikeus hakea haluamaansa muuhun kouluun, jonne hän voi päästä, jos opetuksen järjestäjällä on osoittaa hänelle tilaa. Mikäli halukkaita on enemmän kuin paikkoja, oppilaat on valittava käytännössä arvalla, jos kyseessä ei ole taiteellista lahjakkuutta vaativa erityislinja. Oppilasta ei saa osoittaa ilman huoltajan suostumusta kouluun, joka noudattaa erityistä kasvatusopillista tai maailmankatsomuksellista järjestelmää.

Oppivelvollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin oppilas täyttää seitsemän vuotta.[3] Useimmilla on taustalla päiväkoti ja esikoulu. Oppilaalla on lisäksi oikeus aloittaa koulu kuusivuotiaana, jos hänen katsotaan kykenevän siihen. Tarvittaessa opetus voidaan aloittaa myös vasta kahdeksanvuotiaana. Mikäli oppilas on vammaisuuden tai sairauden vuoksi otettava erityisopetukseen, hänen oppivelvollisuutensa alkaa jo kuusivuotiaana ja kestää yksitoista vuotta.[3] Oppilas, joka ei ole oppilaana perusopetuksessa, osoittaa kunnan määräämällä tavalla suorittavansa perusopetuksen oppimäärän. Oppivelvollisuus päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta.[3] Peruskoulun jälkeen on suoritettavissa myös vapaaehtoinen ”kymmenes luokka”, joka on tarkoitettu niille oppilaille, jotka haluavat parantaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanojaan. Kaikki kunnat eivät taloudellisista syistä toteuta tätä mahdollisuutta.

Kurinpito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perusopetuksen "oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti." (Perusopetuslaki 35. §) Mikäli tämä ei toteudu, opettaja voi ojentaa oppilasta erilaisilla kurinpidollisilla ojennuksilla: nuhteilla, luokasta tai muusta opetustilanteesta poistamisella (oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi) tai jälki-istunnolla (enintään 2 t). Erityistapauksissa opetuksen järjestäjä (yleensä kunnan sivistyslautakunta) voi erottaa oppilaan yhdestä kolmeen kuukaudeksi. Lisäksi oppilas, joka on vaaraksi itselleen tai muille, voidaan rehtorin päätöksellä poistaa koulun alueelta lopuksi päivää. Luokasta tai koulusta poistettua oppilasta ei saa jättää ilman aikuisen valvontaa eikä erotettua oppilasta vaille opetusta.

Opettajat ja koulutilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruskoulu jakautui vuoden 1998 loppuun asti kuusivuotiseen ala-asteeseen ja kolmevuotiseen yläasteeseen, ja jako on nykyisinkin esimerkiksi opettajien virkojen osalta voimassa koululainsäädännössä. Luokilla 1-6 opetusta antavat pääasiassa luokanopettajat (ala-aste) ja luokilla 7-9 aineenopettajat (yläaste). Suurin osa peruskouluista on vielä joko ala- tai yläasteita, joita kutsutaan nykyään myös epävirallisesti ala- tai yläkouluiksi. Nykyisin useimmissa kunnissa peruskoulujen nimissä on ainoastaan sana "koulu", mutta esimerkiksi Helsingissä koulujen nimissä on edelleen termit ala- ja yläaste. Yhtenäisten peruskoulujen nimissä on sana "peruskoulu" lukuunottamatta Sakarinmäen koulua Östersundomissa ja Yhtenäiskoulua Käpylässä. Yhä enemmän pyritään siirtymään yhtenäiskouluihin, joissa ala-aste ja yläaste on hallinnollisesti ja pedagogisesti yhdistetty. Toisaalta on edelleen olemassa pieniä ala-asteita, joissa opettajat opettavat yhdysluokkia. Tällaisilla luokilla on useamman kuin yhden luokan oppilaita.

Perusopetusta antavilla opettajilla on pääsääntöisesti ylempi korkeakoulututkinto. (Myös aiempien säännösten mukaisen koulutuksen suorittaneet ovat päteviä.) Kaikki opettajat ovat suorittaneet opettajan pedagogiset opinnot, joiden laajuus on 60 opintopistettä. Luokanopettajilla on lisäksi opetettavien aineiden monialaiset opinnot, 60 opintopistettä, ja aineenopettajilla opettamiensa aineiden opintoja 60 opintopisteen verran yliopiston vaatimusten mukaan.

Koulutilat vaihtelevat opetuksenjärjestäjän, koulun koon ja luokka-asteen mukaan. Yleensä koulussa on kuitenkin vähintään tavanomaiset luokat, voimistelusali, liikuntaan soveltuva piha-alue ja erikoisaineiden luokkia.

Perusopetuksen opetussuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perusopetuksen tuntijaon perusteista säädetään perusopetuslaissa ja -asetuksessa, mutta varsinaisen opetussuunnitelman perusteet määrää opetushallitus. Kunnalliset ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat sovittavat perusteissa säädetyn sisällön paikallisiin olosuhteisiin ja opetustapaan. Opetussuunnitelmatyölle asettaa haasteita se, että sen täytyy olla samaan aikaan sopiva hitaille ja nopeille oppijoille. Oppilaita ei saa peruskoulussa jakaa tasoryhmiin vaan opetuksen eriyttäminen on toteutettava yksittäisen ryhmän sisällä.

Alla on lueteltu perusopetuksen oppiaineet, niistä yleisimmin käytettävät lyhenteet, sekä vuosiluokat, jolloin ainetta opetetaan pakollisena opetuksena (suluissa). Vuosiluokilla 8. ja 9 on lisäksi valinnaisaineita, joiden tarjonta vaihtelee kunnittain ja kouluittain.

> A1-kieli (3.-9.) > A2-kieli vapaaeht. (5.-9.) > B1-kieli (7.-9.) (katso "Toinen kotimainen kieli") > B2-kieli vapaaeht. (8.-9.)

Lisäksi valinnaisina aineina voidaan lukea myös muita aineita. Uskontoa opetetaan kaikille niille, jotka kuuluvat johonkin uskontokuntaan. Vähimmäisvaatimuksena on, että uskontokunnan uskonnonopetusta haluavia jäseniä on opetuksenjärjestäjän (yleensä kunnan) kouluissa vähintään kolme kappaletta. Jos tällainen opetusryhmä perustetaan, ovat kaikki kyseisen uskontokunnan jäsenet velvollisia osallistumaan opetukseen. Ne, jotka eivät kuulu uskontokuntaan, seuraavat elämänkatsomustiedon opetusta tai, huoltajan niin pyytäessä, enemmistön uskonnonopetusta. Lisäksi uskontokuntaan kuulumattomat vanhemmat voivat pyytää, että heidän lapsensa osallistuu kulttuuritaustansa mukaiseen uskonnonopetukseen, jos tällaista opetusta annetaan opetuksenjärjestäjän kouluissa.

Jatko-opintokelpoisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki perusopetuksen hyväksytysti suorittaneet nuoret saavat kelpoisuuden jatkaa toisen asteen koulutuksessa eli lukiossa ja ammattikoulussa. Koska oppivelvollisuus päättyy peruskouluun, on teoriassa mahdollista siirtyä työelämään jo peruskoulun jälkeen, mutta tällaisen nuoren työnsaantimahdollisuudet ovat heikot ja tilastollisesti todennäköinen tulokehitys kehno.

Kunnan opetussuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ovat valtakunnalliset. Opetuksen järjestäjä (kunta tms.) laatii sen perusteella opetuussuunnitelman. Se voi painottaa joissakin kouluissa tiettyjä aineita opetuksessa. Tyypillisimmin painotuksena on taideaine (musiikki tai kuvataide) tai matematiikka. Painotuksesta huolimatta oppilaat opiskelevat perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman mukaisesti, mutta valikoitunut oppilasaines antaa mahdollisuuden syventää opetusta tavalla, johon tavallisella luokalla ei ole mahdollisuuksia. Esimerkiksi musiikkiluokan oppilaat muodostavat tyypillisesti kuoron, joka harjoittelee laajasti myös vapaa-ajallaan. Vanhemmille erilaiset painotukset tarjoavat perusteen panna lapsensa johonkin muuhun kuin lähikouluun. Kunnan on kuitenkin ensin taattava kaikille alueen oppilaille paikka omassa lähikoulussaan. Vasta tämän jälkeen kouluun voidaan ottaa kauempaa saapuvia, painotettuun opetukseen haluavia oppilaita. Mikäli tällaisia halukkaita on enemmän kuin oppilaspaikkoja, valinta on tehtävä syrjimättömin perustein kiinnittämättä huomiota yleiseen koulumenestykseen. Sen sijaan painotettavaa oppiainetta mittaavaa valintakoetta voidaan käyttää.

Lisäopetus ja joustava perusopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunta voi tarjota oppilaille kymppiluokkaa eli perusopetuksen lisäopetusta, joka on tarkoitettu niille peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa tai jotka tarvitsevat lisäaikaa tulevaisuutensa suunnitteluun. Kymppiluokalla voi korottaa peruskoulutodistuksen arvosanoja, tutustua työelämään ja eri koulutusvaihtoehtoihin sekä parantaa mahdollisuuksia päästä opiskelemaan.[4] Kymppiluokan suorittamiseen tarvitaan 1100 oppitunnin suorittamista.

Myös maahanmuuttajille järjestetään perusopetuksen lisäopetusta. He voivat koulutuksen aikana tutustua suomen koulutukseen ja työelämään.

Joustava perusopetus tarjoaa yksilöllistä opetusta ja työssäoppimista niille oppilaille, jotka ovat vaarassa jäädä pois jatkokoulutuksesta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/julkisten_palveluiden_hinnat_halutaan_nakyville_1497811.html
  2. a b Itälä, Jaakko: Koulutuksen historia kuin hyvä hääpuku. Kanava-lehti, 2013, nro 5, s. 15-19. Forssa: Otavamedia. ISSN 0355-0303.
  3. a b c Perusopetuslaki 21.8.1998/628 25 §[1]
  4. Opintoluotsi kymppiluokka[2]/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]