Siirry sisältöön

Helsingin satamarata

Wikipediasta
Helsingin satamarata
Perustiedot
Reitti Helsinki–Katajanokka
  Ruoholahdenranta–Länsisatama
  Ruoholahdenranta–Salmisaari
Avattu
  • 8. huhtikuuta 1894 (Eteläsatama)
  • 27. syyskuuta 1895 (Katajanokka)
Purettu
  • Eteläsatama 1980
  • Salmisaari 1990
  • Merisatama 2008
  • Länsisatama 2009
Liikenne
Liikennöitsijä(t) VR
Tekniset tiedot
Pituus 6,34[1] km
Raiteiden lkm 1
Raideleveys 1 524 mm
Sähköistys ei
Sallittu nopeus
 • tavaraliikenteessä 15–25 km/h
Helsingin satamaradat
Km   Lyh. Liikennepaikat
15,5 Herttoniemi
 metro
Metrovarikko
12,0
9,3 Valtatie 4
8,4 Vantaanjoki
7,3  Tikkurilaan
7,1
5,9
5,7 Käp Käpylä
6,1 Sö Sörnäinen
4,7 Pslt Pasila tavara
4,7 Vallila
Hakaniemen raide
3,9 Pasilan konepaja
 Turkuun
3,1 Psl Pasila asema
0,0 Helsinki päärautatieasema
0,0
0,0
0,2 Sokeritehtaan raide
0,1 Mannerheimintie (silta)
2,2 Ruoholahti
1,2
2,1 Län Helsinki Länsisatama
1,9 Hietalahti
2,8
3,2 Merisatama
3,3 Hernesaari
4,2
4,5 Eteläsatama
5,0 Kolera-allas
5,2 Katajanokan kanava
5,7 Katajanokka
Merkkien selitykset

Helsingin satamarata oli 1890-luvulla rakennettu tavaraliikenteen käytössä ollut rautatie, joka alkujaan johti Helsingin rautatieasemalta kaupungin eteläisiä rantoja kiertäen Eteläsatamaan Katajanokalle. Sittemmin rata haarautui myös Länsisatamaan, Ruoholahteen ja Munkkisaareen. Rataa purettiin vaiheittain 1980-luvulta alkaen, ja viimeinen jäljellä ollut osa, joka johti päärautatieasemalta Länsisatamaan, purettiin vuoden 2009 aikana. Pisimmillään radan pääraidepituus oli 6,34 kilometriä,[1] mutta vuoteen 2009 käytössä ollut osa oli vain kolmen kilometrin pituinen.

Rataa käyttivät säännöllisesti vain satamaan kulkeneet junat, mutta sillä kulki myös joitakin tilausjunia. Satamaradalla oli poikkeuksellisen merkittävä vaikutus Helsingin teollistumisen, kaupan, sataman ja rautatiehistorian kannalta.[2] Vastaavasti radan purkamisella ja Länsisataman konttisatamatoimintojen siirtämisellä Vuosaaren satamaan oli merkittävä vaikutus kaupunkikehitykseen, sillä se mahdollisti huomattavan asuinrakentamisen Jätkäsaaressa ja esimerkiksi uusia liikenneratkaisuja Länsilinkissä. Keskustassa satamaradan paikalle rakennettiin muun muassa Kansalaistori ja keskustakirjasto Oodi.

Radan virallinen muistomerkki sijaitsee Katajanokalla. Radasta muistuttaa myös Rautatiekatujen väliin louhittu syvä kallioleikkaus, johon vuonna 2012 avattiin pyöräilyn ja jalankulun väylä Baana.

Reitti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1929 kartassa mustalla viivalla radan reitti tavara-asemalta Katajanokalle, Jätkäsaareen ja Salmisaareen.
Radan alkupää VR:n makasiinien luona nykyisen Kansalaistorin paikalla.
Näkymä vastakkaiseen suuntaan: tavarajuna alittamassa Mannerheimintien siltaa vuonna 2004. Taustalla Eduskuntatalo.

Rata alkoi rautatieaseman ja Töölönlahden välissä sijainneelta Töölön tavara-asemalta, nykyisen Kiasman ja Musiikkitalon välistä, ja sen alkukohdan välittömässä läheisyydessä sijaitsivat vuonna 2006 puretut VR:n makasiinit. Alkupäässään rata kulki Mannerheimintien sillan ali. Mannerheimintien ja ratapihan välissä kulki myös sivukatu, niin sanottu Ala-Mannerheimintie, jonka satamarata leikkasi samassa tasossa.

Kiskot Rautatiekatujen kuilussa eli nykyisessä Baanassa vuonna 1968. Taustalla Mannerheimintien silta.
Marian sairaala-alueen kupeessa sijaitsi pieni ratapiha. Taustalla näkyvän Ruoholahdensillan jälkeen rata haarautui kolmeen suuntaan: Länsi- ja Eteläsatamaan sekä 1990-luvun alkuun asti myös Salmisaareen.

Mannerheimintien jälkeen rata jatkui Pohjoisen ja Eteläisen Rautatiekadun välisessä kuilussa, jonka yli kulkee useita siltoja. Kampissa, Marian sairaalan ja Ruoholahden villojen välissä, sijaitsi pieni ratapiha, jonka jälkeen Ruoholahdenrannassa rata haarautui: yksi haara johti Länsisatamaan (Jätkäsaareen), toinen Katajanokalle kaupungin eteläosat kiertäen. Kolmas, vuonna 1925 rakennettu sivuraide erkani nykyistä Itämerenkatua pitkin Salmisaareen. Länsisatamaan ja Salmisaareen johtaneet radat leikkasivat Mechelininkadun samassa tasossa.

Tasoristeys Hietalahdenrannassa Meri- ja Eteläsatamaan johtaneella reitillä.

Katajanokalle johtanut haararata jatkui Hietalahden kautta Merisatamaan. Ullanlinnasta rata jatkui Puistokadun ja Laivasillankadun reunassa osittain kallioleikkauksena ja osittain myös Kaivopuiston rautatietunnelissa. Lopulta rata kiersi Eteläsataman Kauppatorin kautta Katajanokan kärkeen saakka. Rata päärautatieasemalta Katajanokalle oli 5,490 kilometrin pituinen, ja laajennuksineen pääraidepituus oli suurimmillaan 6,34 kilometriä. Ajan kanssa eri sivuraiteet pidensivät satamarataa edelleen useilla kilometreillä: vuonna 1910 kaikki sivuraiteet mukaan laskettuna radan pituus oli 14,3 kilometriä. Radalla oli yhteensä kolme kääntösiltaa: Kolera-altaan ja Katajanokan kanavan kohdalla sekä Hietalahdessa.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu ja rahoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen rautatie Helsinki–Hämeenlinna-rata valmistui 1862, ja seuraavana vuonna avattiin Pasilasta Sörnäisten satamaan ulottunut Sörnäisten satamarata. Se keskittyi kuitenkin puu- ja muuhun massatavaraan eikä se ylettynyt keskustaan, ja pian alettiin pelätä Eteläsataman näivettymistä ja samalla koko kaupungin elintason laskua.[3] Kauttakulkuliikenne Eteläsataman ja rautatieaseman välillä hoidettiin hevosilla ja rattailla, jotka kävivät alati epätarkoituksenmukaisemmiksi liikennemäärien kasvaessa.[4] Rautatieyhteys satamaan edusti uusinta kansainvälistä tietoa satamatekniikasta. Aluepoliittinen paine kasvoi, kun kilpailevat satamat Viipuri, Hanko ja Kotka yhdistettiin rataverkkoon. Satamarata alettiin nähdä Helsingissä välttämättömänä.[5] Rataa suunnittelemaan asetettiin 1870-luvun alussa komitea, joka ehdotti sitä linjattavaksi Rautatientorin poikki sekä Mikonkatua ja Esplanadia pitkin Kauppatorille. Suunnitelmaa pidettiin tuolloin kuitenkin liian kalliina. Vuonna 1874 insinööri G. Th. Ahlgren ehdotti rataa hevosvetoiseksi, ja eri vaihtoehtoja hevosvetoiselle liikenteelle tutkittiin vielä vuonna 1877.[4]

Huomio sataman kehittämisessä alkoi yhä enemmän keskittyä Katajanokkaan, jonka lounaiskulmassa vesi oli tarpeeksi syvää ja joka oli helposti saavutettavissa avomereltä.[6] Ennen 1870-lukua alue oli pääasiassa jäänyt asemakaavoitetun kaupungin ulkopuolelle,[6] mutta alati kasvavat liikennemäärät kannustivat kaupungin kaavoittamaan sen satamaksi. Ensimmäinen asemakaava valmistui vuonna 1876,[7] mutta kaupunginvaltuusto oli siihen tyytymätön ja pyysi uutta kaavaa yli-insinööri Theodor Tallqvistilta vuonna 1879. Tallqvistin vuonna 1882 valmistuneessa asemakaavaehdotuksessa Katajanokalle perustettaisiin suursatama, jonka esikuvina toimivat Göteborgin, Kööpenhaminan ja Hampurin satamat.[8][9] Tallqvist ehdotti satamarataa rakennettavaksi Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan pohjoispuolitse sekä Siltavuorenrantaa ja Pohjoisrantaa pitkin Katajanokalle.[10] Tallqvist vastusti ajatusta hevosvetoisesta radasta ja piti välttämättömänä, että rata rakennettaisiin kaksiraiteisena ja liikenne hoidettaisiin vetureilla.[8] Valtuusto pyysi kaavaehdotuksesta lausuntoa valiokunnalta, joka piti radan linjausta Pohjoisrannan kautta hyvänä ja oli yksimielinen siitä, että satamaratakysymys täytyisi ratkaista ennen kuin Katajanokan sataman voisi yksityiskohtaisesti suunnitella – satama ilman rautatietä olisi valiokunnan mukaan ”tuomittu epäonnistumaan”. Radalle ennustettiin huomattavaa tavaraliikennettä, ja valiokunta ehdotti, että valtuusto hyväksyisi Tallqvistin asemakaavaehdotuksen.[11]

Kaupungininsinööri Fredrik Otto Ehrström piti Tallqvistin laatimaa Katajanokan asemakaavaehdotusta erinomaisena mutta ei taloudellisista syistä puoltanut Pohjoisranta-linjausta.[10] Huhtikuussa 1883 esittämässään omassa ehdotuksessaan Ehrström linjasi satamaradan nykyiseltä Elielinaukiolta Mannerheimintietä ja Esplanadia pitkin Kauppatorille, jossa se haarautui kahteen suuntaan, Etelärantaan ja Katajanokalle – suunnitelmassaan hän painotti kustannussäästöjä ja teknistä yksinkertaisuutta. Ehdotus ei kuitenkaan johtanut toimenpiteisiin.[12] Kaikki keskusta-aluetta leikkaavat linjaukset olisivat rikkoneet kaupungin estetiikkaa ja toiminnallisuutta.[13]

Marraskuussa 1887 esitettiin ensimmäisen kerran asemakaavatasolla rata Eteläsataman ja Hietalahden sataman välille; tämä ennakoi lopullista ratalinjausta.[12] 1890-luvulle tultaessa linjauksessa haluttiin huomioida myös tuolloin vielä rakentamaton Länsisatama. Reitti sai lopullisen muotonsa Tallqvistin luotua ratkaisun, jossa rata kulki Pohjoisrannan sijaan Kampin ja Hietalahden kautta pääasiassa läntisiä ja eteläisiä rantoja mukaillen. Reittivalintaa tuki myös vuonna 1887 hyväksytty asemakaavasuunnitelma, jossa koko Helsinginniemen lounais- ja eteläosat Ruoholahdesta Ullanlinnaan asti oli varattu teollisuustonteille. Teollisuutta sijoittui niemen eteläosaan lopulta kuitenkin hyvin vähän, ja 1900-luvun alussa Eiran ja Ullanlinnan kortteleita alettiin muuttaa asuinkortteleiksi.[14]

Kaupunginhallitus haki keväällä 1890 lupaa satamaradan rakentamiseen. Hanke oli hyvin kallis, ja se vastasi kolmea neljäsosaa kaupungin saman vuoden budjetista;[15] kustannusarvio ylsi 2,3 miljoonaan markkaan. Kaupungin toiveena oli saada valtio radan rakennuttajaksi, ylläpitäjäksi ja liikennöitsijäksi sillä ehdolla, että kaupunki luovuttaisi maa-alueet ilmaiseksi valtiolle ja tekisi maanmuokkaustöitä. Kun valtio kieltäytyi, kaupunki loi rautatiehallituksen kanssa uuden ehdotuksen, jossa kaupunki rakentaisi radan ja Valtionrautatiet hoitaisi liikennöinnin.[16] Valtionapua myönnettiin miljoona markkaa sillä ehdolla, että rata tulisi valtion omistukseen.[17] Kaupunginhallitus hyväksyi ratkaisun vuoden 1891 lopulla. Lopullinen valtionapu oli huomattavasti sovittua suurempi.[16]

Rakentaminen ja käyttöönotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radan rakennustöitä Lapinlahdenkadun sillan alla 1890-luvun alussa.

Satamaradan rakennustyöt alkoivat Kampin ja Hietalahden välisellä osuudella[18] 7. joulukuuta 1891.[19] Rakennustöitä johti kaupungin nimittämä satamarakennusvaltuuskunta ja valvoi rautatiehallitus.[14] Rakentaminen edellytti pakkolunastuksia.[16] Työ oli aikaansa nähden suurimittainen kallioleikkauksineen, pengerryksineen ja siltoineen,[18] ja rakennusurakka tarjosi ihmisille paljon töitä.[20] Harkkokivistä valmistettuja tukimuureja rakennettiin yhteensä 1 500 metriä.[21] Rakentamisen apuna hyödynnettiin väliaikaisia kapearaiteisia työratoja, ja lisäksi louhinnoissa ja Hietalahden pengerryksessä käytettiin apuna Englannista tilattua höyrykäyttöistä rautatienosturia, jonka nostokyky oli 2,5 tonnia.[22] Louhinnoista kertynyttä kiviainesta pystyttiin hyödyntämään muissa töissä: esimerkiksi Rautatiekatujen välisen kuilun kiviainesta käytettiin Jätkäsaareen rakennettuun aallonmurtajaan.[23]

Sekä kiskot että useita vaihteita ja vaunuja tilattiin Saksasta vuosina 1892–1893.[24] Hietalahdenaltaan ylittävä kääntösilta, Helsingin vanhin silta, valmistui vuoden 1893 aikana.[25] Samana vuonna valmistui yhteys Merisatamaan ja Eteläsatamaan.[26] Ensimmäinen juna Eteläsatamaan ajoi 16. joulukuuta 1893,[19] ja rata vihittiin käyttöön seuraavana keväänä 8. huhtikuuta 1894, jolloin se ulottui Vanhan kauppahallin kohdalle.[18] Valtionrautatiet otti radan liikennöitäväkseen joulukuussa 1894.[19]

Theodor Tallqvistin asemakaavaehdotuksessa Kauppatorin Kolera-altaan 90 asteen kulmaan olisi tarvittu rataa varten kääntöpöytä.[11][19] Kääntöpöytää kaavailtiin myös Katajanokalle mahdollistamaan liikenne niemen etelä- ja pohjoisrantojen välillä.[27] Helmikuussa 1895 kuitenkin valmistui Alfred Norrménin johtaman satamarakennusdelegaation muotoilema asemakaavan muutosehdotus, jossa kääntöpöytäsuunnitelmista luovuttiin.[28][a] Lyypekinlaituri ja Keisarinluodonlaituri päätettiin yhdistää kääntösillalla Kolera-altaan suun kohdalla, ja samalla hylättiin ajatus radan jatkamisesta Katajanokan pohjoisosiin.[27][30] Kaavaan ei myöskään varattu enää yhteyttä Katajanokalta Pohjoisrantaan.[30] Kääntösillan rakentamisen ohella Kauppatorilla tehtiin maantäyttöjä: Vironallasta täytettiin ja Keisarinluodonlaituria levennettiin merelle,[31] jolloin Kauppatorin ympäristö sai pääpiirteissään lopullisen muotonsa.[32] Radan kääntösäde Kauppatorilla jäi kaikesta huolimatta varsin pieneksi.[33] Toinen kääntösilta rakennettiin Katajanokan kanavan ylitse.[19] Jatko-osuus Katajanokalle valmistui 27. syyskuuta 1895, ja Valtionrautateiden suorittama loppukatselmus järjestettiin 30. lokakuuta.[19][28]

Vuoden 1895 asemakaava vahvisti satamaradan lopullisen linjauksen Katajanokalle: Kauppatorille rakennettiin kaksi kääntösiltaa, eikä yhteyttä enää varattu Pohjoisrannan suuntaan.

Rautatien valmistuminen kehitti satama-alueita ja pani liikkeelle aiempia suunnitelmia, joita ei ollut vielä toteutettu. Useista syrjäisemmistä paikoista, kuten Katajanokasta, tuli selkeämmin osa rakennettua kaupunkia.[20] Teollisuustonttien määrä kasvoi moninkertaisesti, ja merenrantatonteista tuli houkuttelevia laivaustoiminnan ja tukkukaupan tarpeisiin; moni tontinomistaja hyötyi nyt samaan aikaan sekä meri- että rautatiekuljetuksista.[15] Satamiin saatiin paljon uusia nostureita, ja Hietalahden sataman laajentaminen alkoi.[17] Samalla useista saarista tuli osa manteretta: Länsisatama syntyi vuonna 1912, kun Hietasaari ja Jätkäsaari yhdistettiin penkereellä mantereeseen.[26] Kiskot Jätkäsaareen valmistuivat vuonna 1916[26] ja Salmisaareen vuonna 1925[34]. Pistoraidetta Merisatamasta Munkkisaareen alettiin rakentaa vuonna 1916, ja Hernesaareen sitä jatkettiin vuosina 1943–1946 Ford Oy:n kokoonpanotehdasta varten.[22]

Radan alkupäässä sijaitseva Läntisen Viertotien eli nykyisen Mannerheimintien ylikulkusilta oli valmistuessaan Suomen ensimmäinen betonisilta; siitä tuli raudoittamaton betonisilta, joita rakennettiin ennen teräsbetonirakentamisen yleistymistä.[35] Vastaavasti Kaivopuistoon louhitusta 74-metrisestä Kaivopuiston tunnelista tuli Suomen ensimmäinen rautatietunneli.[36] Myöhemmin vuonna 1967 Katajanokalle asennettiin Suomen ensimmäiset urakiskoista tehdyt rautatieraiteet.[37]

1890-luvun lopulla valmistui Hietalahden telakka-alueen rataverkko, johon kuului sekä leveä- että kapearaiteisia ratoja.[22] Katajanokalla rakennettiin kapearaiteiset rilliradat Helsingin keskusvankilaan ja Valmetin telakalle.[38] Sivuraidetta suunniteltiin myös Hietaniemen hautausmaalle; noin kilometrin pituinen rata olisi haarautunut Leppäsuolta ja kulkenut Hietaniemenkadun reunaa pitkin.[39] 1920-luvulla suunniteltiin Kaivopuiston ja Suomenlinnan välistä rautatiesiltaa Suomenlinnan telakan tarpeisiin,[40] ja vuosikymmenen lopulla Hietalahdessa tarkasteltiin radan uudelleenlinjaamista Ruoholahdenrannasta suoraan telakalle uutta Hietalahden halkaisevaa pengertä pitkin.[41]

Rata osana kaupunkirakennetta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen radan rakentamista monet rannat olivat olleet kaupunkilaisten käytössä virkistymiseen ja pyykinpesuun, mutta nyt pääsy useille ranta-alueille vaikeutui tai jopa estyi.[42] Ranta-alueita pitkin kulkeva satamarata oli tuohon aikaan hyvin tavallinen muissa Pohjoismaissa, ja poikkeuksellista oli vain se, että Helsingissä rata kiersi lähes koko rakennetun kaupungin.[43] Rata suunniteltiin silloisen kaupunkialueen ulkopuolelle, eikä suunnittelussa huomioitu kaupungin kasvamista radan toiselle puolen: kadut ylittivät radan sillalla vain kahdessa kohdassa, ja muualle rakennettiin tasoristeyksiä.[44] Ympäröivä kaupunkirakenne kuitenkin kasvoi nopeasti, ja vuosi vuodelta radan ylittävä liikenne lisääntyi.[15] Radan suunnittelua olivat hallinneet enemmän taloudelliset ja toiminnalliset kuin kaupunkirakennustaiteelliset näkökulmat.[5] Arkkitehti Eliel Saarinen, joka olisi lakkauttanut päärautatieaseman ja päättänyt Helsinkiin suuntaavat junat Pasilaan, sanoi satamaradan olleen ”sopimattomasti ja vailla kaukonäköisyyttä suunniteltu.”[45] Töölönlahden alueelle suunnittelemansa uuden liikekeskustan Saarinen olisi rakennuttanut korotettuna niin, että satamarata olisi kulkenut sen alitse. Liikekeskustan kellarikerroksesta olisi muodostunut uusi tavara-asema ja jakelukeskus.[46]

Radan käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viljalla lastattuja venäläisiä tavaravaunuja Munkkisaaren myllyn luona kesäkuussa 1941.
Elintarvikerahtia puretaan laivaamista varten Eteläsatamassa keväällä 1944.
Dv12-dieselveturi vaihtotöissä Länsisatamassa eli Jätkäsaaressa vuonna 2008.

Satamaradan liikenne oli tiheää, ja junat olivat kaupunkilaisille jokapäiväinen näky.[20] Satama-alueella junat, jalankulkijat ja autot ristesivät vielä 1900-luvun alkupuolella varsin vapaasti, kun eri liikennemuotoja ei eroteltu kaitein, reunakivin ja liikennemerkein.[47] Vuonna 1945 tavarajunia kulki Katajanokalta vähintään kerran tunnissa.[48] Ennätystasolle Katajanokan tavaraliikenne nousi vuonna 1960.[49] Radalla kuljetettiin monenlaista tavaraa, josta kaupunki hyötyi taloudellisesti enemmän kuin Sörnäisten puu- ja öljykuljetuksista.[3] Myös sivuraiteilla oli monenlaista käyttöä: esimerkiksi Munkkisaaren ja Hernesaaren sivuraide johti muun muassa viljasiiloon ja Fordin tehtaaseen sekä Hietalahden telakalle ja sen teräsvarastolle.[50] Telakalla valmistettiin laivojen lisäksi myös rautatiekalustoa, joka kuljetettiin pääradalle satamarataa pitkin.[34] Salmisaaren rataa käytettiin pääasiassa Alkon tehtaiden sekä Nokian Kaapelitehtaan tavarankuljetuksiin.[34] Osittain nykyisen Ruoholahdensillan alla sijainneelta ruumishuoneelta, jota on kutsuttu sekä Ruoholahden että Leppäsuon ruumishuoneeksi, kuljetettiin ruumiita rautatietä pitkin Malmin hautausmaalle vuodesta 1895 asti, kunnes Harjun ruumishuone valmistui vuonna 1923.[51][52] Ensimmäisen maailmansodan aikana satamarataa käytettiin sotilaskuljetuksiin. Vaunut kuljettivat sotilaita, hevosia, tykkejä ja ammuksia.[18]

Elintarvikkeita kuljetettiin rautateitse 1960-luvun alkupuolelle saakka, jolloin kuljetukset siirtyivät enemmän maanteille tai kokonaan pois Helsingistä. Tavaraa kuljetettiin myös kaupungin sisällä eri satamien ja teollisuusalueiden välillä. 1960-luvulla rautatierahdista 20 % oli Helsingin sisäistä.[53]

Tavaraliikenteen kasvaessa satamaradalle kertyi 1920–1950-luvuilla useita haasteita, kuten tarpeeksi suurten ratapihojen puute ja liikenteellisten pullonkaulojen muodostuminen vaihtotöiden yhteydessä.[54] Mechelininkadun tasoristeyksessä liikenne jouduttiin vaihtotöiden vuoksi toisinaan sulkemaan useasti peräkkäin lyhyen ajan sisällä.[55] Kapasiteetin kannalta erityisen haastavana pidettiin Töölön tavara-aseman ja Jätkäsaaren välistä osuutta, jota suunniteltiinkin laajennettavan kaksiraiteiseksi.[56] Kaksiraiteistuksen valmistelut ehdittiin aloittaa Rautatiekatujen välisessä kuilussa vuonna 1919, mutta työt keskeytettiin.[37] 1930-luvulla satamarakennusosasto toivoi kahta raidetta Merisatamaan asti.[57]

Vielä 1950-luvulla tutkittiin radan yhdistämistä Sörnäisten satamarataan Pohjoisrantaa pitkin ja Siltavuorensalmen yli.[58] Mikäli yhteys olisi toteutettu, hankalaksi koettu Kauppatorin ylitys olisi voitu purkaa.[59] Kauppatorin 1890-luvun kääntösilta vaihdettiin uuteen 1970-luvulla.[60] Vuonna 1980 kaavailtiin kolme kilometriä pitkää rautatietunnelia Ruoholahdesta Pasilan ratapihalle, koska Rautatiekatujen väliseen kuiluun suunniteltiin rautatien tilalle ajorataa.[37]

Satamaradan nopeusrajoitus oli vuoteen 1942 asti 15 km/h ja nousuissa 25 km/h. Sen jälkeen sallittu nopeus oli 25 km/h ja laiturialueilla 15 km/h.[61] Mannerheimintien sillan mataluuden vuoksi satamaradalla käytettin tavanomaista pienempää kuormaulottumaa vuoteen 1988 saakka, jolloin Mannerheimintien alitusta hieman syvennettiin. Hietalahden kääntösilta asetti Merisataman ja Katajanokan suuntaan liikennöineelle kalustolle painorajoituksia: vaunujen akselipaino ei saanut ylittää 20:tä tonnia, ja kiellettyjä olivat Dr13-, Dr16- ja lisäpainoiset Dr14-veturit.[61] On kerrottu, että kun 1950-luvulla raskaan hiililastin tavarajunaa vedettiin Jätkäsaaresta Pasilaan kahden Vr3-veturin voimin, Eduskuntatalon ikkunat saattoivat helistä ja Rautatiekatujen välinen ratakuilu täyttyä mustasta kivihiilen savusta.[62] Vielä 1970-luvun puolivälin tienoilla saattoi nähdä sataman päivystäjäveturin keskellä Kauppatoria menossa hakemaan tavaravaunuja Katajanokalta tai painamassa isoa vaunuletkaa Kauppatorin kääntösillan yli jompaankumpaan suuntaan. Tuontitavaran laivauksessa alettiin kuitenkin pian siirtyä konttikuljetuksiin, mikä keskitti tavaraliikennettä yhä enemmän Länsisatamaan ja Töölön tavara-asemalta Pasilaan.[63]

Radalla ei ollut virallisia asemia eikä seisakkeita, koska sen päätarkoituksena oli tavarankuljetus; satunnaista henkilöliikennettä varten sovittiin joka kerta erikseen omat junasuorituspaikkansa, joihin lähetettiin varta vasten junanlähettäjä; yleisimmin suorituspaikka oli Katajanokalla. Merisatamasta tuli suosittu kohde tilausjunille 1980-luvulla.[64]

Purkaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katajanokka ja Eteläsatama

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katajanokan kanavan kääntösillan koppi purettiin vuonna 1968, ja kääntösilta korvattiin kiinteällä sillalla seuraavana vuonna.[1] Eteläsataman jäätyä yksinomaan matkustajaliikenteen käyttöön sieltä purettiin 1,6 kilometrin verran raiteita vuonna 1972.[64] Kun Finnjetiä rakennettiin, julkisuudessa esitettiin suunnitelmia satamaradan ottamisesta matkustajaliikenteenkin käyttöönlähde? samaan tapaan kuin Turussa, jossa matkustajajunat liikennöivät satamaan. Tällaisia suunnitelmia ei kuitenkaan toteutettu, vaan Katajanokalta raiteistoa alettiin merkittävästi purkaa Finnjetin terminaalin tieltä vuonna 1977.[64]

Kannattamattomaksi käynyt[26] tavaraliikenne Katajanokalle päättyi 1. toukokuuta 1980.[64] Viimeinen tilausajojuna kävi Katajanokalla 29. maaliskuuta 1980 ja Kauppatorilla 15. toukokuuta 1980.[64] Jälkimmäisen päivämäärän satamalaitos on ilmoittanut viimeiseksi liikennöintipäiväksi.[65] Kesällä 1980 rata Katajanokan suuntaan suljettiin päätepuskurilla ja seis-levyllä Ullanlinnan Merisataman itäpään kohdalta,[66][67] vaikka Eteläsatamaan johtaneet kiskot pysyivätkin vielä useita vuosia käyttämättöminä paikoillaan.[68] Katajanokan rata purettiin vuoteen 1985 mennessä,[69][70] ja vuonna 1989 myös Katajanokan kanavan ylittävä kääntösilta korvattiin jalankulun ja pyöräilyn sillalla.[71] Eteläsatamasta poistettiin myös kaikki nosturit.[72] Samoihin aikoihin purettiin myös Kaivopuiston reunassa ollut rataosa. Kaivopuiston tunnelin eteläisempi sisäänkäynti peitettiin, mutta Eteläsatamasta tunnelille vievä kallioleikkaus on edelleen olemassa sisäänkäyntinä tunneliin, jota liikennöinnin päättymisen jälkeen on käytetty varastona.[26]

Ruoholahti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkon tehtailta liikennöi viimeinen juna elokuussa 1989, ja viimeisenä Salmisaaren radan käytöstä luopui Mercantile helmikuussa 1990. Koko Ruoholahden sivuraide purettiin asuinrakentamisen ja uudelleen linjatun raitiolinja 8:n tieltä vuonna 1990.[73] Myös Jätkäsaaren itäreunan satamaraiteet purettiin 1990-luvun aikana.[66]

Merisatama ja Hietalahden telakka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merisatamaan ja Aker Yardsin Munkkisaaren telakalle johtaneet raiteet olivat käytössä vuoteen 2005 saakka, vaikka käyttö oli tuolloin harvinaista, ja rata oli jo huomattavan ruohottunut. Helmikuussa 2005 telakka ilmoitti lopettavansa radan käytön ja hoitavansa teräskuljetukset jatkossa meriteitse.[74] Kaupunkisuunnitteluviraston alkuperäinen tavoite oli purkaa Munkkisaaren sivuraide asuinrakentamisen tieltä jo 1990-luvulla, mutta teräskuljetuksia toimitettiin telakalle edelleen niin paljon, että kuljetuksien hoitamista kuorma-autoilla pidettiin kohtuuttomana.[50] Merisataman rata purettiin heinäkuussa 2008. Purkamista viivästytti valtion ja kaupungin välinen kiista pilaantuneiden maa-alueiden puhdistamisesta.[75]

Länsisatama

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiskojen purkua Ruoholahdessa Jätkäsaarenlaiturin kohdalla huhtikuussa 2009.

Vielä vuonna 2005 radan viimeisellä jäljelle jääneellä eli Länsisatama-osalla liikennöi kymmenkunta junaa päivässä.[74] Liikenne lakkautettiin loppuvuodesta 2008, kun tavaraliikenne siirtyi vastavalmistuneeseen Vuosaaren satamaan ja sen 19-kilometriselle Vuosaaren satamaradalle. Länsisatamasta lähti viimeinen juna uudenvuodenaattona 2008 viedessään tyhjiä kontteja Vuosaareen.[18] Keväällä 2009 järjestettiin vielä Porvoon museorautatien museojunakyyti. Huhtikuuhun mennessä kiskot Länsisatamaan oli purettu ja toukokuussa 2009 rata purettiin kokonaan. Viimeisenä rataa käytti Psl1i-päivystäjäjuna, joka kävi hakemassa Merisataman ja Länsisataman erottavan vaihteen pois Hietalahden ratapihalta 18. toukokuuta 2009.[76] Hietalahdenaltaan ylittävä kääntösilta kunnostettiin kävelysillaksi kesäkuuhun 2009 mennessä.[77]

Satamien, ratojen ja VR:n makasiinien poistuminen vapautti kantakaupungista paljon tilaa uudisrakentamiselle. Vuosaaren sataman rakentaminen poisti kantakaupungista myös Sörnäisten sataman sekä Kruunuvuorenselän toiselta puolen Laajasalon öljysataman. Sörnäisten satamarata purettiin vuosina 2009–2010. Viimeisenä vanhana satamaratana Helsingistä poistui Herttoniemen rata, jonka varsinainen satamaliikenne oli päättynyt jo vuonna 1992, mutta jota käytettiin metron huoltoyhteytenä vielä vuoteen 2012 saakka.

Muistomerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolera-altaan ylittävä kääntösilta ei ole alkuperäinen, vaan se vaihdettiin uuteen vuonna 1970.[19]

Radasta on purkamisen jälkeen säilynyt joitakin osia: Katajanokan Laukkasaarenkadulla on jonkin verran rataa jäljellä ja Kauppatorin mukulakiveyksessä noin parikymmentä metriä.[26][78] Hietalahdenaltaan ylittävä alkuperäinen kääntösilta vuodelta 1893 on säilynyt.[25] Vuonna 1970 uuteen vaihdetusta Kolera-altaan sillasta tehtiin radan purkamisen jälkeen kävelysilta,[79] mutta vuonna 2012 sillasta poistettiin kääntömekanismi, eli sitä ei voi enää käyttää. Käytöstäpoistoa perusteltiin muun muassa sillan huonolla kunnolla.[80] Kauppatorin Keisarinluodonlaiturilla on säilynyt sillankääntäjän alkuperäinen koppi vuodelta 1895,[81] ja radan virallinen mistomerkki on Katajanokanlaiturilla Allas Sea Poolin vieressä sijaitseva vesiviskuri, johon satamalaitos on kiinnittänyt muistokilven.[65]

Katajanokan vesiviskuri, radan virallinen muistomerkki.

Näkyvin vanhasta ratalinjauksesta muistuttava osuus on keskustan pyöräilykäytävä Baana, radan entinen kuilu.[2] Myös Kaivopuistossa Olympiaterminaalin lounaispuolella sijaitsee vanha ratakuilu, jota on luonnehdittu ”viheralueen halki leikatuksi kanjoniksi”.[82] Punavuoren Telakkakadun entinen ratakuilu toimi 2010-luvulla pyöräilyn ja jalankulun väylänä, jota reunustivat alkuperäiset rauta-aidat. Keväästä 2021 alkaen kadun keskellä on kuitenkin kulkenut Helsingin raitiolinja 6, ja uusien Eiranrantaan johtavien kiskojen rakentamisen myötä rippeet kuilusta katosivat.

Valtaosa satamaradasta ja sen laitteistosta purettiin, eikä purkamisesta käyty julkista keskustelua.[72] Radan alkupäässä sijainneita VR:n makasiineja sen sijaan puolustettiin muun muassa kansalaisadressilla, ennen kuin ne päätettiin purkaa. Hieman ennen suunniteltua purkua rakennuksilla syttyi vielä tuhoisa tulipalo.[83]

Kuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Delegaatioon kuuluivat myös Theodor Tallqvist, Gustav Nyström, Lennart Gripenberg ja insinööri Herman Norrmén, joista viimeksi mainittu vastasi kaavamuutosehdotuksen laatimisesta.[29]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Björkman, Sten: Kauppatorin alue: Rakennushistoriallinen selvitys. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 1986. ISBN 951-771-614-1
  • Erävuori, Jukka: Helsingin sataman ja satamahallinnon historia. Helsingin kaupunki, 1981. ISBN 951-771-285-5
  • Kauppatori | Kaupunkirakennehistorian selvitys (PDF) hel.fi. 2016. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Arkistoitu 7.4.2023. Viitattu 13.1.2024.
  • Kervanto Nevanlinna, Anja: Kadonneen kaupungin jäljillä: Teollisuusyhteiskunnan muutoksia Helsingin historiallisessa ytimessä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-307-3
  • Kervanto Nevanlinna, Anja: Näköaloja kadunkulmalta : kaupunkihistorian kirjoituksia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. 0355-1768 ISBN 951-746-737-0
  • Makasiinirannan ja Olympiarannan ympäristöhistoriallinen selvitys 2021-2022 (PDF) hel.fi. 2022. Helsingin kaupunkiympäristö. Viitattu 6.5.2024.
  • Mustonen, Pertti & Rytilä, Pekka: Kaupunkiratakirja 2002 : Helsinki - Huopalahti - Leppävaara. Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Ratahallintokeskus, 2002. ISBN 951-718-876-5
  • Nummelin, Markku: Helsingin satamaradat. Resiina, 1994, nro 1.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Nummelin 1994, s. 11
  2. ↑ a b Baana on urbaani jo nyt! helsinginkaupunginmuseo.fi. 9.1.2019. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 18.10.2021.
  3. ↑ a b Mustonen, Pertti: Satama – Sitkeä taistelu yhteishyvän puolesta, s. 29. Helsingin Satama, 2009. ISBN 978-952-223-187-1
  4. ↑ a b Björkman 1986, s. 24
  5. ↑ a b Makasiinirannan ja Olympiarannan ympäristöhistoriallinen selvitys 2021-2022, s. 47
  6. ↑ a b Klinge, Matti: Eurooppalainen Helsinki, s. 199. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020. ISSN 2323-7392 ISBN 978-951-858-185-0
  7. ↑ Katajanokan Tulli- ja pakkahuone: Rakennushistoriaselvitys. (s. 9) Ark-byroo, 2022. ISBN 978-952-7417-89-8 Verkkoversio (PDF) Viitattu 15.7.2025.
  8. ↑ a b Erävuori 1981, s. 69
  9. ↑ Kovero, Martti: Helsinki liikennekeskuksena, s. 219. (Teoksessa Helsingin kaupungin historia IV:1, 213–271., toim. Rosen, R., E. Hornborg, H. Waris & E. Jutikkala) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Kirjapaino Oy, 1955.
  10. ↑ a b Kertomus Helsingin kaupugin kunnallishallinnosta. Vanhempi sarja. Kaupunginvaltuusto. 2. 1879-1883. (PDF) (s. 270–271) hel.fi. 1940. Helsingin kaupungin tilastotoiminto. Viitattu 10.6.2025.
  11. ↑ a b Kertomus Helsingin kaupugin kunnallishallinnosta. Vanhempi sarja. Kaupunginvaltuusto. 3. 1884-1887. (PDF) (s. 188–192) hel.fi. 1941. Helsingin kaupungin tilastotoiminto. Viitattu 10.6.2025.
  12. ↑ a b Björkman 1986, s. 27
  13. ↑ Klinge, Matti: Eurooppalainen Helsinki, s. 199. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020. ISSN 2323-7392 ISBN 978-951-858-185-0
  14. ↑ a b Hakkarainen, Helena & Putkonen, Lauri: Helsingin kantakaupungin teollisuusympäristöt, s. 39–41. Helsingin kaupunginmuseo, 1995. ISSN 1238-9870 ISBN 951-772-725-9
  15. ↑ a b c Kervanto Nevanlinna 2005, s. 120
  16. ↑ a b c Kervanto Nevanlinna 2002, s. 76
  17. ↑ a b Erävuori 1981, s. 71
  18. ↑ a b c d e Järvenpää, Eeva: Satamarata mullisti Kampin laitamat (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 8.2.2009. Viitattu 19.4.2021.
  19. ↑ a b c d e f g Nummelin 1994, s. 10
  20. ↑ a b c Nyström, Samu & Ilmolahti, Oona: Jyskettä, pauketta ja nostureita – satamarataverkosto rakentuu portofhelsinki.fi. Helsingin Satama. Viitattu 3.6.2025.
  21. ↑ Makasiinirannan ja Olympiarannan ympäristöhistoriallinen selvitys 2021-2022, s. 49
  22. ↑ a b c Nummelin 1994, s. 13
  23. ↑ Kallio, Kalle: Ratajätkät – Rautatienrakentajien kokemukset 1857–1939, s. 59. SKS Kirjat, 2022. ISBN 978-951-858-314-4
  24. ↑ Nummelin 1994, s. 10, 13
  25. ↑ a b Salomaa, Marja: Baanan silta Helsingin ydinkeskustassa joutuu peruskorjaukseen Helsingin Sanomat. 7.2.2023. Viitattu 7.5.2023.
  26. ↑ a b c d e f Pohjanpalo, Olli: Kiskot tiensä päässä | Helsingin rantoja kiertävät syrjäraiteet katoavat metri metriltä (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 7.4.1990. Viitattu 19.4.2021.
  27. ↑ a b Meurman, Otto-Iivari: ”Piirteitä Helsingin asemakaavan historiasta”, Helsingin asemakaavahistoriallinen kartasto. (Toimitus: Olof Stenius) Helsinki: Pro Helsingfors -säätiö, 1969.
  28. ↑ a b Björkman 1986, s. 29
  29. ↑ Björkman 1986, s. 29–30
  30. ↑ a b Kervanto Nevanlinna 2002, s. 80–81
  31. ↑ Kauppatorin kaupunkirakennehistorian selvitys, s. 32
  32. ↑ Björkman 1986, s. 35
  33. ↑ Sundman, Mikael: Kauppatorin rantaviiva oikaistava Helsingin Sanomat. 4.3.1994. Viitattu 13.6.2025.
  34. ↑ a b c Mustonen & Rytilä 2002, s. 25
  35. ↑ Aitta, Seppo (vast. toim.): Siltojemme historia, s. 288. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2004. ISBN 951-758-446-6
  36. ↑ Salmen, Petri: Satamarataa enää pätkä jäljellä (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 21.3.2005. Viitattu 19.4.2021.
  37. ↑ a b c Nummelin 1994, s. 16
  38. ↑ Nummelin 1994, s. 22
  39. ↑ Nummelin 1994, s. 19
  40. ↑ Räikkä, Jyrki: Suomenlinnan telakalla rakennettiin laivoja ja lentokoneita Helsingin Sanomat. 12.5.2007. Viitattu 13.8.2024.
  41. ↑ Hietalahden ranta | Ympäristöhistoriallinen selvitys (PDF) (s. 26) hel.fi. 2020. Studio Terra Oy. Viitattu 13.6.2025.
  42. ↑ Kervanto Nevanlinna 2005, s. 121
  43. ↑ Kervanto Nevanlinna 2002, s. 79
  44. ↑ Kervanto Nevanlinna 2002, s. 81–82
  45. ↑ Oksanen, Kimmo: Makasiinit 1899–2006. (s. 135) Helsingin Sanomat, 2006. ISBN 952-5557-09-X
  46. ↑ 62 Kaupunginhallituksen mietinnöt 1931 (8. Professori Eliel Saarisen lausunto eräistä Helsingin kaupungin asemakaavakysymyksistä.) (PDF) (s. 49, 61) yksa.disec.fi. Viitattu 10.1.2024.
  47. ↑ Makasiinirannan ja Olympiarannan ympäristöhistoriallinen selvitys 2021-2022, s. 94
  48. ↑ Lehtonen, Jenna: Idylli Eirassa on ollut saman suvun omistuksessa yli sata vuotta: ”Näky on kuin unelma” (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 24.3.2021. Viitattu 19.4.2021.
  49. ↑ Kauppatorin kaupunkirakennehistorian selvitys, s. 52
  50. ↑ a b Pohjanpalo, Olli: Hietalahden telakka haluaa säilyttää rautatieyhteyden | Helsingillä olisi kiire purkaa satamarata Munkkisaaren rakentamisen tieltä (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 24.4.1993. Viitattu 7.4.2023.
  51. ↑ Nummelin 1994, s. 28
  52. ↑ Jokinen, Juho: Ruumisjuna liikennöi vuosikymmeniä Helsingissä – ihmisen viimeinen matka kulki ruumishuoneelta suoraan Malmin hautausmaalle (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 5.11.2016. Viitattu 29.2.2024.
  53. ↑ Herranen, Timo; Hoffman, Kai & Turpeinen, Oiva: Helsingin historia vuodesta 1945. 1. s. 438–447. Helsingin kaupunki, 1997.
  54. ↑ Erävuori 1981, s. 359–360
  55. ↑ Salmén, Petri: Rata kaupungin halki (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 21.3.2005. Viitattu 19.4.2021.
  56. ↑ Kaupunginhallituksen mietinnöt 1918 (46. Esitys Helsingin satamaradan laajentamisesta kaksoisraiteiseksi Töölön tavararatapihan ja Santa- ja Busholman satama-alueen väliseltä osalta.) yksa.disec.fi. Helsingin kaupunginarkisto. Viitattu 4.4.2023.
  57. ↑ 62 Kaupunginhallituksen mietinnöt 1931 (2. Kaupunginhallituksen esitys järjestelyratapihan rakentamisesta Merisataman alueelle.) (PDF) yksa.disec.fi. Helsingin kaupunginarkisto. Viitattu 5.4.2023.
  58. ↑ Erävuori 1981, s. 149
  59. ↑ Nummelin 1994, s. 9
  60. ↑ Nummelin 1994, s. 12
  61. ↑ a b Nummelin 1994, s. 17
  62. ↑ Resiina 4/96, artikkeli ”Kukkona laskumäessä”
  63. ↑ Kervanto Nevanlinna 2005, s. 128
  64. ↑ a b c d e Nummelin 1994, s. 18
  65. ↑ a b Pohjanpalo, Olli: Satavuotias satamarata sai muistolaatan Katajanokalle (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 9.4.1994. Viitattu 7.4.2023.
  66. ↑ a b Hietaranta, Juhana & Laurila, Santeri: Suuri satamarata-artikkeli Seisake.net. 2002. Viitattu 9.6.2025.
  67. ↑ Eiranrannan ja Merisataman virkistysalueiden puistoympäristösuunnitelma 2007 (s. 36) docplayer.fi. Rakennusvirasto. Viitattu 18.10.2021.
  68. ↑ Kaivopuisto, satamarataa puretaan Puistokatu 7:n kohdalla finna.fi. 5.5.1987. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 4.6.2021.
  69. ↑ Itkonen, Jaana: Katajanokan täyttö- ja toimintahistoria (PDF) (s. 13) hel.fi. 10.8.2016. Helsingin kaupungin kiinteistövirasto. Viitattu 28.2.2023.
  70. ↑ Oksanen, Kimmo: Vuosaaren sataman rakentaminen käynnisti ketjureaktion, joka on mullistanut koko Helsingin (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 18.12.2020. Viitattu 19.4.2021.
  71. ↑ Mustonen & Rytilä 2002, s. 26
  72. ↑ a b Kervanto Nevanlinna 2005, s. 126
  73. ↑ Nummelin 1994, s. 15
  74. ↑ a b Kervanto Nevanlinna 2005, s. 127
  75. ↑ Pohjanpalo, Olli: Meripuisto kunnostetaan uuteen uskoon (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 27.11.2006. Viitattu 7.4.2023.
  76. ↑ Palin, Ari: Helsinki, välillä Helsinki asema–Helsinki Länsisatama vaunut.org. 19.5.2009.
  77. ↑ Tasoristeys 3/2009 Resiina-lehti. Viitattu 12.1.2024.
  78. ↑ Näkymä Laukkasaarenkadulle Helsingin kaupunginmuseo. 25.11.2024. Viitattu 13.6.2025.
  79. ↑ Kauppatori, kävelysilta Keisarinluodonlaiturille Helsingin kaupunginmuseo. 1999. Viitattu 13.6.2025.
  80. ↑ Takala, Anna: Mihin katosi Kolera-altaan kääntösilta? Helsingin Sanomat. 25.1.2012. Viitattu 13.6.2025.
  81. ↑ Kauppatorin kaupunkirakennehistorian selvitys, s. 77
  82. ↑ Makasiinirannan ja Olympiarannan ympäristöhistoriallinen selvitys 2021-2022, s. 281
  83. ↑ Launonen, Samuli: ”Kaupunkilaisten toimintaa ei otettu riittävän vakavasti” – Tutkija: VR:n makasiinien muistoseinää ei pitäisi purkaa Ilta-Sanomat. 23.7.2016. Viitattu 3.7.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Helsingin_satamarata&oldid=23514985”