Suomen jääkiekkomaajoukkue

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo vain miesten maajoukkueesta. Naisten maajoukkueesta on artikkeli Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue ja juniorien maajoukkueista artikkelit Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue ja Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue.
Suomi
Suomen jääkiekkomaajoukkueen tunnus.svg
Lempinimi Leijonat
Liitto Suomen jääkiekkoliitto
Kotiareena Hartwall Arena
Valmentaja Jukka Jalonen
Eniten otteluita Raimo Helminen (331)
Eniten pisteitä Raimo Helminen (207)
IIHF-ranking 5 (21.5.2018) [1]
Finland national hockey team jerseys 2014.png
Ensimmäinen ottelu
 Ruotsi 8–1 Suomi 
(Helsinki, Suomi; 29. tammikuuta 1928)
Suurin voitto
 Suomi 20–1 Norja 
(Hämeenlinna, Suomi; 12. maaliskuuta 1947)
Suurin tappio
 Kanada 24–0 Suomi 
(Oslo, Norja; 3. maaliskuuta 1958)
MM-kilpailut
Gold medal blank.svg Kultaa 2
Silver medal blank.svg Hopeaa 8
Bronze medal blank.svg Pronssia 3
Olympialaiset
Gold medal olympic.svg Kultaa 0
Silver medal olympic.svg Hopeaa 2
Bronze medal olympic.svg Pronssia 4
Mitalit
Vasemmalta: Janne Niskala, Mikko Koivu, Joni Pitkänen, Tuomo Ruutu ja Niklas Hagman Vancouverin talviolympialaisissa 2010.
Vasemmalta: Janne Niskala, Mikko Koivu, Joni Pitkänen, Tuomo Ruutu ja Niklas Hagman Vancouverin talviolympialaisissa 2010.
Miesten jääkiekko
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Calgary 1988
Hopeaa Hopeaa Torino 2006
Pronssia Pronssia Lillehammer 1994
Pronssia Pronssia Nagano 1998
Pronssia Pronssia Vancouver 2010
Pronssia Pronssia Sotši 2014
Kanada Cup \ Maailman Cup
Hopeaa Hopeaa Toronto 2004
Pronssia Pronssia Montreal 1991
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Ruotsi 1995
Kultaa Kultaa Slovakia 2011
Hopeaa Hopeaa Tšekkoslovakia 1992
Hopeaa Hopeaa Italia 1994
Hopeaa Hopeaa Sveitsi 1998
Hopeaa Hopeaa Norja 1999
Hopeaa Hopeaa Saksa 2001
Hopeaa Hopeaa Venäjä 2007
Hopeaa Hopeaa Valko-Venäjä 2014
Hopeaa Hopeaa Venäjä 2016
Pronssia Pronssia Venäjä 2000
Pronssia Pronssia Latvia 2006
Pronssia Pronssia Kanada 2008
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Yhdysvallat 1962
Pronssia Pronssia Tšekkoslovakia 1985
Pronssia Pronssia Neuvostoliitto 1986
Pronssia Pronssia Itävalta 1987
Pronssia Pronssia Suomi 1991

Suomen jääkiekkomaajoukkue on Suomen jääkiekkoliiton hallinnoima joukkue, joka edustaa Suomea kansainvälisissä otteluissa. Se on vuoden 2018 Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n ranking-listalla viidennellä sijalla.[2] Suomen jääkiekkomaajoukkuetta kutsutaan usein nimellä Leijonat Suomen vaakunassa esiintyvän leijonan mukaan. Joukkueen suurimpia saavutuksia ovat kaksi maailmanmestaruutta, kaksi olympiahopeaa ja maailmancup-hopea.

Suomen päävalmentajana toimii Jukka Jalonen. Maajoukkueen manageri on Jere Lehtinen.

Maajoukkueen kotiareena on Hartwall Arena, mutta toisinaan Leijonat pelaavat kotiotteluitaan myös Tampereen Hakametsän jäähallissa ja Turun Gatorade Centerissä

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen jääkiekkoliitto hyväksyi Suomen jäsenekseen 10. helmikuuta 1928. Suomen maajoukkue oli pelannut ensimmäisen ottelunsa jo 29. tammikuuta. Siinä ruotsalainen seurajoukkue pelasi Suomen yhdistettyä joukkuetta vastaan. Sitä mainostettiin maaotteluna, ja sellaiseksi se on myös myöhemmin merkitty. Ruotsi voitti ottelun 8–1, ja Harald Sundqvist teki Suomen ainoan ja samalla ensimmäisen maaottelumaalin.[3] Suomen Jääkiekkoliitto perustettiin vuosi tämän jälkeen, eli vuonna 1929.

Suomen ensimmäinen maaottelu ulkomailla käytiin 17. helmikuuta 1933. Ruotsiin suuntautuneella pelimatkalla joukkue pelasi kolme ottelua; niistä ensimmäinen oli virallinen maaottelu Ruotsia vastaan. Ottelu päättyi Ruotsin voittoon 11–1.[4] Tämän jälkeen maajoukkueen kansainvälinen toiminta oli pitkään olematonta, kunnes se vuonna 1937 vilkastui. Suomessa haaveiltiin jopa vuoden 1936 olympialaisiin osallistumista, mutta haave ei toteutunut. Suomen ensimmäinen maaotteluvoitto tuli 20. helmikuuta 1937, kun joukkue voitti Viron 2–1. Viron jälkeen aukesi myös maaotteluyhteys Romaniaan, jota vastaan Suomi pelasi 22. helmikuuta 1938 tasan 6–6.[3]

Romania-ottelun rohkaisemana Jääkiekkoliitto päätti osallistua vuoden 1939 MM-kilpailuihin. Päätöksen myötä perustettiin myös valmennusprojekti, joka tähtäsi vuoden 1940 olympialaisiin. Vuoden 1939 kisat piti alkujaan järjestää Ruotsissa, mutta maan luovuttua isännyydestä kisat siirrettiin Sveitsiin. Jääkiekkoliitto päätti silti osallistua turnaukseen, vaikka matka kallistuikin huomattavasti. Suomi hävisi kisoissa kaikki viisi otteluaan.[3] Suomen päävalmentajana toimi tuolloin Erkki Saarinen, joka oli myös Suomen jääkiekkomaajoukkueen ensimmäinen päävalmentaja.[5]

Talvisodan takia jääkiekkotoiminta hiljeni hetkellisesti, mutta vuonna 1941 taistelujen tauottua Suomi pelasi useita otteluita. Helmikuussa maajoukkue lähti kuukauden kestäneelle Keski-Euroopan-kiertueelle, jonka aikana se kohtasi maajoukkueita ja useita seura- ja kaupunkijoukkueita. Jatkosota pysäytti toiminnan, ja seuraava maaottelu pelattiin vasta vuonna 1945.[6]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 1947–1948 Jääkiekkoliitto teki suunnitelmia vuoden 1948 olympialaisia varten. Liitto pyrki edesauttamaan jääkiekkoilijoiden kisamatkan toteutumista. Se yritti vakuuttaa Olympialaisen komitean järjestemällä 6. tammikuuta 1948 ottelun Ruotsin mestarijoukkuetta Södertäljeä vastaan. Suomi voitti ottelun 5–4, mutta olympialaisiin joukkue ei päässyt. Olympiahankkeen kariuduttua liitto alkoi organisoida maaotteluita. Helmikuun 16. päivänä pelattu ottelu Tšekkoslovakiaa vastaan oli historiallinen, sillä Suomi käytti siinä ensimmäisen kerran pelipaitaa, jossa oli leijonatunnus.[7]

Arvoturnauksiin Suomi palasi vuoden 1949 MM-kisoihin. Sitä ennen se pelasi myös maaottelun Kanadaa vastaan, jota edusti seurajoukkue Sudbury Wolves. Hesperian jääkiekkoradalla oteltua ottelua seurasi noin 5 000 katsojaa. Kanada voitti ottelun 5–4. MM-kisoissa Suomi sijoittui seitsemänneksi.[8] Suomen paras pelaaja oli tuolloin hyökkääjä Aarne Honkavaara, joka oli Leijonien tehokkain pelaaja turnauksessa.[9] Suomen päävalmentajina 1940-luvulla toimivat Risto Lindroos (1945–1946, 1949–1954) ja Henry Kvist (1946–1949).[5]

Ensimmäinen olympiaturnaus ja ulkomaalaisvalmentaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1951–1952 Suomi osallistui ensimmäiseen olympiaturnaukseensa ja sai ensimmäisen ulkomaalaisen valmentajansa, kun kanadansuomalainen Joe Wirkkunen palkattiin Jääkiekkoliiton avustajaksi.[10] Suomi hävisi neljä ensimmäistä otteluaan, mutta otti ensimmäisen olympiavoittonsa viidennessä ottelussa isäntämaa Norjasta 5–2. Suomi voitti lopulta kaksi ottelua ja sijoittui seitsemänneksi.[11] Suomi osallistui 1950-luvulla MM-kisoihin seitsemästi eli enemmän kuin koskaan ennen. MM-kilpailuissa 1955 Suomi esiintyi vaisusti ja sijoittui viimeiseksi. Huono menestys herätti paljon puhetta ja keskustelua jääkiekon tilasta.[12] Leijonien paras sijoitus MM-jäillä oli neljäs sija vuodelta 1957. Tuolloin päävalmentajana toimi Aarne Honkavaara, josta tuli miltei heti peliuransa päättymisen jälkeen Suomen maajoukkueen valmentaja.

Ensimmäiset voitot suurmaista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulla Suomi voitti ensi kertaa Kanadan, vieläpä selvin luvuin 8–2. Suomi otti osaa kaikkiin 1960-luvulla järjestettyihin jääkiekon MM-kisoihin. Aikaisemmin joukkue ei ollut ottanut osaa kisoihin näin säännöllisesti. Olympialaisiin se osallistui kolmesti. Suomen taso oli parantunut, ja se voitti Yhdysvallat jopa 11–3 ja lähes voittamattomana pidetyn Tšekkoslovakiakin 3–1. Suomen ensimmäinen jäähalli rakennettiin Tampereelle vuonna 1965, ja samana vuonna järjestettiin ensimmäiset MM-kotikisat Tampereella. Tuolloin Suomen päävalmentajana toimi jälleen kanadalainen Joe Wirkkunen. Suomen puolustuksessa pelasi varmaotteisesti nuori Jarmo Wasama, jota voitaneen pitää Suomen 1960-luvun parhaana pelaajana hyökkääjä Matti Keinosen ohella. Wasaman lupaava ura sai kuitenkin traagisen päätöksen, kun puolustaja kuoli 22-vuotiaana auto-onnettomuudessa vuonna 1966.

12. joulukuuta 1971 Izvestija-turnauksessa Suomi voitti ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton maajoukkueen. Maalintekijöinä Suomen joukkueessa olivat Juhani Tamminen (2 maalia), Matti Murto ja Juha Rantasila. Kyseessä oli jättiyllätys, sillä Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa aiemmin samana vuonna Suomi oli hävinnyt Neuvostoliitolle 1–8 ja 1–10 sekä vuotta aiemmin 1–2 ja 1–16. Kuitenkin Sapporon talviolympialaisissa 1972 Neuvostoliitto voitti Suomen jälleen 9–3.[13]

Suomi olisi voittanut kotikisoissaan 1974 jääkiekon MM-kisoista pronssia tai ehkä hopeaakin, ellei Stig Wetzell olisi jäänyt kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Tämän takia Suomi menetti MM-mitalin, vaikka kaikki vakuuttivat Wetzellin syyttömyyttä ja protestoivat. Suomi jäi neljänneksi, ja se on toistaiseksi Suomen korkein sijoitus kotikisoissa.

Vuonna 1976 Suomi osallistui ensimmäiseen Kanada-cupiin, mutta jäi kuudenneksi eli viimeiseksi voitettuaan vain Ruotsin. Turnauksessa maajoukkueessa esiintyi ensi kertaa ammattilaispelaajia. Vuonna 1980 Suomi otti osaa Lake Placidin olympiakisoihin ja säilytti mahdollisuutensa olympiamitaliin viimeiseen otteluun asti, mutta jäi lopulta neljänneksi. Suomi järjesti kolmannet jääkiekon MM-kisansa 1982 ja sijoittui viidenneksi.

Calgaryn olympiahopeasta MM-kultaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi voitti vuonna 1988 Calgaryn talviolympialaisissa ensimmäisen arvokisamitalinsa. Ennen viimeistä otteluaan Neuvostoliittoa vastaan Suomi oli jo varmistanut itselleen pronssimitalin. Suomi voitti kuitenkin yllättäen Neuvostoliiton 2–1 ja ohitti Ruotsin nousten hopealle. Näin Leijonat voitti päävalmentaja Pentti Matikaisen johdolla ensimmäisen arvokisamitalinsa. 1990-luvulla Suomi otti osaa kaikkiin jääkiekon MM-kisohin sekä olympialaisiin. Vuoden 1992 Prahan MM-kisoissa Suomi sai yllättäen ensimmäisen maailmanmestaruusmitalinsa edettyään loppuotteluun asti. Siellä Leijonat koki turnauksen ainoan tappionsa Ruotsille. Suomen sankari oli maalintekovireen löytänyt Jarkko Varvio.

Vuonna 1993 Suomen päävalmentajaksi tuli ruotsalainen Curt Lindström, jonka johdolla Suomi pelasi toisen kerran jääkiekon maailmanmestaruuskisojen loppuottelussa vuonna 1994 Kanadaa vastaan, mutta hävisi ottelun rangaistuslaukauskilpailussa. Suomi johti Milanossa pelattua ottelua pitkään, ja joukkueessa oli myös menestyviä NHL-pelaajia kuten Los Angeles Kingsin Jari Kurri.

MM-kisoihin 1995 päävalmentaja Curt Lindström kokosi yhtenäisen joukkueen, joka pelasi hyvin ja voitti maailmanmestaruuden Tukholman Globen-hallissa löytyään Ruotsin 4–1 MM-finaalissa. Ville Peltonen teki ottelussa kolme maalia, ja puolustaja Timo Jutila ampui Peltosen syötöstä ottelun lopullisesti ratkaisseen 4–0-maalin. Leijonien maalivahti Jarmo Myllys pelasi hyvän turnauksen ja Leijonien hyökkäyksen ykkösketjusta tuli kansallinen ilmiö. Ketjussa pelasivat Jere Lehtinen, Ville Peltonen ja Saku Koivu, ja sitä nimitettiin Tupu, Hupu ja Lupu -ketjuksi.[14] Nimen esikuvana lienee toiminut 1980-luvun alussa HIFK:ssa pelannut Paul Högbackan, Esa Tikkasen ja Marko Rönkön muodostama ketju.[14] Maailmanmestaruutta oli odotettu vuodesta 1939 yhteensä 56 vuotta.

1990-luvulla Suomen sai arvokisoista yhden kultamitalin, neljä hopeamitalia ja kaksi pronssimitalia. Ville Peltosella ja Raimo Helmisellä on näistä kuusi. Vuoden 1998 Olympialaisissa Suomi voitti pronssia Hannu Aravirran valmentamana. Saavutus oli erittäin merkittävä, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta kun NHL-pelaajat ja samalla kaikki maailman parhaat pelaajat pääsivät pelaamaan olympialaisissa. Suomi voitti pronssiottelussa Kanadan, ja ottelun jälkeen Suomen pitkäaikainen johtotähti Jari Kurri lopetti maajoukkueuransa.

2000-luvun alku: Aravirran, Summasen, Westerlundin ja Sheddenin ajat päävalmentajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin käytössä ollut tunnus.

Hannu Aravirran päävalmentaja-aika jatkui 2000-luvun alussa, ja Suomi menestyi Aravirran alaisuudessa hyvin MM-kisoissa. Leijonat voitti MM-pronssia vuoden 2000 Venäjän kisoista ja MM-hopeaa vuoden 2001 Saksan kisoista. Vuoden 2002 kisoissa Suomi hävisi pronssiottelun ja sijoittui neljänneksi. Salt Lake Cityn olympialaisissa Suomen sijoitus oli odotusten vastaisesti kuudes. Aravirran päävalmentaja-aika päättyi vuoden 2003 MM-kotikisoihin Helsingissä. Suomi sai kisoihin erittäin hyvän joukkueen, jossa oli paljon hyviä NHL-pelaajia. Esimerkiksi Saku Koivu, Teemu Selänne ja Juha Ylönen olivat mukana joukkuessa. Suomi eteni kisoissa alkusarjasta jatkopeleihin, jonka jälkeen se kohtasi pudotuspeleissä Ruotsin. Suomi pelasi erinomaisesti ja johti ottelua jo 5–1. Ruotsi kuitenkin kiri ottelussa pian maalin päähän, ja tilanne oli jo 5–4. Tässä vaiheessa Jani Hurme vaihdettiin pois Suomen maalilta, ja maalin suulle tuli Pasi Nurminen. Useat joukkueen pelaajat, kuten Teemu Selänne ja Pasi Nurminen ovat luonnehtineet ottelun jälkeen, että pelin ollessa 5–4 joukkueen sisällä levisi jo paniikki. Lopulta Ruotsi tuli rinnalle ja ohi voittaen ottelun 6–5. Näin Aravirran päävalmentaja-aika päättyi suurpettymykseen kotikisoissa.

Aravirtaa seurasi päävalmentajana Raimo Summanen. Hänen johdollaan Suomi muutti pelitapaansa, ja joukkueessa alettiin käyttää meidän päivä -ajattelutapaa. Pelitapaa alettiin kehittää yhä enemmän joukkueen avainpelaajien ympärille. Suomi sijoittui Summasen johdolla kuudenneksi MM-kisoissa 2004. Syksyllä Suomi pelasi Jääkiekon maailmancupissa 2004, johon saivat ottaa osaa kaikki NHL-pelaajat – samaan tapaan kuin olympiakisoissa. Suomi venyi kisoissa erinomaiseen suoritukseen ja sijoittui turnauksessa toiseksi. Suomi hävisi tasaisen finaalin Kanadalle 3–2.

Summasen aika jäi vuoden pituiseksi, ja hänet korvasi päävalmentajana Erkka Westerlund. Hän aloitti päävalmentaja Itävallan MM-kisoissa vuonna 2005, joissa Suomi sijoittui vasta seitsemänneksi. Westerlund valmensi Leijonia myös Torinon olympialaisissa 2006. Hänen pelaajavalintojaan olympiajoukkueeseen vaikeuttivat useat loukkaantumiset, sillä niin Miikka Kiprusoff, Kari Lehtonen, Joni Pitkänen, Antti Miettinen kuin Sami Kapanenkin joutuivat jäämään pois kisoista, vaikka heidät oli valittu alkuperäiseen joukkueeseen. Suomi selvisi kuitenkin tähtiensä Saku Koivun, Olli Jokisen, Kimmo Timosen, Ville Peltosen ja Teemu Selänteen johdolla olympiaturnauksen loppuotteluun asti, jossa se kuitenkin hävisi Ruotsille tasaisen ottelun jälkeen 3–2. Leijonat voitti kisoista olympiahopeaa, ja turnauksen pistepörssin voitti Suomen Teemu Selänne ja kakkoseksi pistetilastossa sijoittui Saku Koivu. Turnauksen tähdistökentälliseen valittiin Suomen joukkueesta Antero Niittymäki, Kimmo Timonen, Saku Koivu ja Teemu Selänne. Niittymäki valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja parhaaksi maalivahdiksi.

Ville Peltonen MM-kisoissa 2008.

Westerlundin päävalmentaja-aika päättyi päättyi Latvian MM-kisoihin 2006, joista Suomi voitti pronssia ja Venäjän MM-turnaukseen 2007, jossa Suomi eteni finaaliin asti. Joukkue kuitenkin kärsi tappion Kanadalle ja saavutti näin kisoista MM-hopeaa.

Vuoden 2008 Kanadan MM-kisoihin Suomen johdatti uusi päävalmentaja Doug Shedden, joka valitsi joukkueeseen useita NHL- ja AHL-pelaajia. Suomen joukkueen tärkeimmiksi pelaajiksi nousivat maalivahti Niklas Bäckström, Mikko Koivu ja Antti Pihlström, joiden avulla Suomi eteni aina turnauksen välieriin, jossa se hävisi mestaruuden voittaneelle Venäjälle. Pronssiottelussa Suomi voitti Ruotsin 4–0 ja saavutti MM-pronssia.

Jukka Jalosen aika ja toinen MM-kulta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sheddenin jälkeen Leijonien päävalmentajaksi valittiin Jukka Jalonen, joka aloitti päävalmentajakautensa vuoden 2009 MM-kisoista. Jalosen valmentama joukkue pelasi ajoittain erinomaisesti ja ajoittain epätasaisesti. Leijonien turnaus päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, puolivälierässä, jossa se hävisi Tšekille rangaistuslaukauksilla. Eniten pisteitä Suomen joukkueessa vuoden 2009 kisoissa teki Niko Kapanen.

2010-luvun Suomi aloitti voittamalla pronssia Vancouverin olympiakisoista, jossa Suomella oli nimellisesti vahva joukkue täynnä NHL-pelaajia. Ihmetystä kuitenkin aiheutti Jalosen päätös jättää NHL:ssä erinomaisen alkukauden pelannut Jussi Jokinen pois joukkueesta. Suomi voitti kisoissa kaksi ensimmäistä otteluaan vakuuttavasti, mutta joukkueen sisäinen ilmapiiri oli kuitenkin heikko, ja pelaajien ja valmennusjohdon välillä oli riitoja. Heikon ilmapiirin on arveltu johtuen osittain Jalosen liian tiukasta pelikirjasta ja Jussi Jokisen poisjättämisestä joukkueesta, kuten myös kokeneen leijonapelaaja Olli Jokisen kohtelusta. Ruotsi voittikin heikosti pelanneen Leijonat alkulohkon viimeisessä ottelussa 3–0. Suomi kuitenkin ryhdistäytyi ja nujersi Tšekin 2–0 puolivälierässä. Välierässä Suomi kohtasi Yhdysvallat, mutta aloitti ottelun todella heikosti. Yhdysvallat johti ottelua 4–0 kymmenen minuutin jälkeen, ja näin ollen Suomen joukkueen maalivahti vaihdettiin Miikka Kiprusoffista Niklas Bäckströmiin. Yhdysvallat voitti ottelun lopulta 6–1 ja eteni loppuotteluun. Suomi pelaisi näin ollen pronssiottelussa, jossa se kohtasi toisen kokeneen joukkueen Slovakian. Ottelu oli tasainen, ja Slovakia johti sitä jo 3–1, mutta sitten Niklas Hagman kavensi tilanteeksi 3–2, ja lopulta Olli Jokinen ratkaisi Suomelle voiton ottelusta kahdella maalillaan. Suomi voitti ottelun 3–5 voittaen näin viidennen olympiamitalinsa ja kolmannen olympiapronssinsa. Kisojen jälkeen Teemu Selänne, Olli Jokinen ja Jere Lehtinen päättivät maajoukkueuransa, mutta kaksi ensiksi mainittua pyörsivät päätöksensä ja pelasivat vielä vuonna 2014 Sotšin olympialaisissa, Jokinen myös Minskin MM-kisoissa.

Vuonna 2011 Suomi voitti toisen maailmanmestaruutensa Slovakiassa järjestetyissä vuoden 2011 maailmanmestaruuskilpailuissa. Vaisuhkosti aloittanut Suomi ratkaisi useita otteluita edukseen vasta rangaistuslaukauskilpailuissa. Välierässä otteitaan parantanut Suomi voitti Venäjän 3–0. Ottelun aikana ja sen jälkeen puhutti erityisesti hyökkääjä Mikael Granlundin tekemä niin sanottu ilmaveivimaali, jossa Granlund nosti kiekon mailan lapansa päälle, ja kiepautti kiekon maaliin luisteltuaan maalin takaa maalin kulmalle. Loppuottelussa Suomi sai jälleen vastaansa Ruotsin, kuten vuoden 1995 kisoissakin. Ruotsi johti peliä pitkään 1–0, mutta Jarkko Immonen tasoitti ottelun toisen erän lopussa. Kolmas erä alkoi näin lukemista 1–1. Kolmannessa erässä Petteri Nokelainen laukoi Suomen 2–1 johtoon, jonka jälkeen maalinteossa onnistuivat myös Niko Kapanen, Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja Antti Pihlström Mikko Koivun syöttäessä useita näistä maaleista. Suomi voitti selvin luvuin 6–1, ja joukkue kuten myös merkittävä osa suomalaisista juhli maajoukkueen toista maailmanmestaruutta. Mestaruusvalmentaja Jukka Jalonen korosti loppuottelun jälkeen joukkueen kapteenin Mikko Koivun roolia joukkueen pelillisenä ja henkisenä johtajana. Suomen Jarkko Immonen voitti turnauksen pistepörssin ja valittiin kisojen tähdistöjoukkueeseen. Kun Leijona-joukkue palasi Suomeen heille järjestettiin noin 100 000 hengen yleisön läsnä ollessa juhlat Helsingin Kauppatorilla.

Vuonna 2012 MM-kisat järjestettiin jälleen Suomessa. Joukkueen päävalmentajana toimi edellisvuosien tapaan Jukka Jalonen. Suomi sijoittui kisoissa neljänneksi hävittyään ensin välierissä lopulta mestaruuden voittaneelle Venäjälle 6–2 ja pronssiottelussa Tšekille 3–2. Suomen joukkue ei yltänyt kisoissa parhaalle tasolleen, mutta joukkueen ykkösketju, NHL-pelaajien muodostama Jussi Jokinen–Mikko Koivu–Valtteri Filppula toimi erinomaisesti, ja tuki muutakin joukkuetta.

Vuonna 2013 Suomen maajoukkuetta edusti joukkue, jota kutsuttiin usein mediassa ivallisesti puulaakijoukkueeksi, koska useat sen pelaajat olivat ensimmäistä kertaa MM-kisoissa ja alun perin joukkueessa ei ollut yhtään NHL-pelaajaa. Kesken kisojen joukkuetta kuitenkin saapuivat vahvistamaan NHL:stä Lauri Korpikoski ja Mikael Granlund. Ennen kisoja parjattu joukkue pelasi kuitenkin hyvin, ja kun parhaimmat NHL-pelaajat puuttuivat joukkueesta esiin astui ketju Janne PesonenPetri KontiolaJuhamatti Aaltonen, joka pelasi varsinkin kisojen alussa erinomaisesti. Ketju auttoi maaleillaan Suomea saavuttamaan tärkeitä voittoja. Ketju nimettiin mediassa Konnakoplaksi. Kontiola voitti turnauksen pistepörssin, ja Aaltonen sijoittui pistepörssissä kuudennelle sijalle. Ketjun pelin taso kuitenkin laski kisojen loppua kohden. Suomi eteni välieriin, jossa se hävisi tulevalle mestarille Ruotsille. Pronssiottelu oli tiukka, ja Lauri Korpikosken tekimästä kahdesta maalista huolimatta ottelu eteni rangaistuslaukauskilpailuun, jonka Suomi hävisi. Ottelun lopputulos oli 3–2. Kisojen jälkeen Jukka Jalosen päävalmentaja-aika päättyi.

Erkka Westerlundin paluu, Sotšin olympialaiset ja sukupolven vaihdos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen jääkiekkoliitto julkaisi 9. marraskuuta 2012 Leijonien uuden valmennusjohdon. Päävalmentajaksi nimitettiin Erkka Westerlund, joka oli toiminut joukkueen valmentajana aiemmin menestyksekkäästi vuosina 2004–2007. Jääkiekkoliitto tarjosi Westerlundille kahden vuoden työsopimusta, mutta Westerlund suostui vain vuoden sopimukseen. Apuvalmentajiksi valittiin Lauri Marjamäki ja Hannu Virta, joiden lisäksi valmennusryhmään kuuluivat Ari-Pekka Selin ja Ari Moisanen. Maajoukkueen managerina jatkoi Jari Kurri ja joukkueenjohtajana Timo Jutila.[15]

Westerlundin päävalmentaja-ajan tärkein tapahtuma oli Sotšin talviolympialaiset vuonna 2014. Westerlund kokoksi kisoihin vahvan joukkueen, vaikka Leijonat kärsikin useista loukkaantumisista. Muun muassa Saku Koivu, Mikko Koivu ja Valtteri Filppula joutuivat jättämään kisat väliin loukkaantumisten vuoksi. Kesken turnauksen myös joukkueen tärkein keskushyökkääjä Aleksandr Barkov Jr. joutui keskeyttämään kisat loukkaannuttuaan Suomen turnauksen toisessa ottelussa. Kisoissa oli mukana eri pelaajasukupolven edustajia Teemu Selänteestä Mikael Granlundiin, ja vuoden 2014 olympiajoukkuetta kutsuttiinkin kolmen sukupolven joukkueeksi: vanhaa, "kultaista" sukupolvea edustivat muun muassa Teemu Selänne, Kimmo Timonen ja Sami Salo, toista sukupolvea edustivat muun muassa Jussi Jokinen ja Tuomo Ruutu ja nuorinta sukupolvea esimerkiksi Granlund, Sami Vatanen ja Olli Määttä.

Leijonat pelasi olympialaisissa B-lohkossa, ja joukkue aloitti olympiaturnauksen kahdella voitolla. Ensin Suomi voitti Itävallan 8–4 ja sitten Norjan erinomaisen peliesityksen päätteeksi 6–1. Alkusarjan viimeisessä ottelussa Suomi kamppaili B-lohkon voitosta Kanadaa vastaan. Leijonat hävisi tiukan ottelun jatkoajalla 2–1, mutta oli tappiosta huolimatta paras niistä joukkueista, jotka sijoittuivat lohkoissaan toiseksi. Näin joukkue eteni suoraan puolivälieriin. Puolivälierässä Suomi kohtasi kisojen isäntämaan Venäjän. Suomen ykkösketju, jota johtivat Mikael Granlund ja Teemu Selänne, pelasi hyvin, samoin maalivahti Tuukka Rask. Suomi voitti Venäjän 3–1 Teemu Selänteen, Mikael Granlundin ja Juhamatti Aaltosen maaleilla ja eteni turnauksessa neljän parhaan joukkoon. Välierässä Suomi pelasi Ruotsia vastaan. Erinomaisesti edellisissä peleissä pelannut ykkösmaalivahti Rask ei voinut pelata ottelussa kuumeen takia. Suomen maalivahtina pelasi tästä johtuen Kari Lehtonen. Ottelu oli tasainen, eikä Suomi pystynyt parhaimpaansa Ruotsin jäädyttäessä pelin johtoasemassa. Ruotsi voitti 2–1 ja eteni loppuotteluun, Suomi karsiutui pronssiotteluun. Pronssiottelussa Suomi pelasi pronssimitaleista Yhdysvaltoja vastaan. Suomi pelasi erinomaisesti ja voitti ottelun 5–0. Teemu Selänne teki kaksi maalia ja oli täten ottelun ratkaisija. Tuukka Rask pelasi erinomaisesti nollapelin ja torjui lisäksi ilmiömäisistä taidoistaan tunnetun Patrick Kanen kaksi rangaistuslaukausta. Suomi voitti historiansa neljännen olympiapronssin. Ottelu oli olympiapronssin saavuttamisen lisäksi tärkeä myös toisellakin tavalla, sillä kokeneista pelaajista Teemu Selänne, Kimmo Timonen ja Sami Salo pelasivat ottelussa viimeisen maajoukkuepelinsä ja lopettivat maajoukkueuransa kyseiseen otteluun. Suomea edustaneet Teemu Selänne ja Mikael Granlund valittiin turnauksen tähdistökentälliseen, ja Selänne valittiin lisäksi turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Olympialaisten jälkeen maajoukkueeseen otettiin uusia pelaajia, mikä oli Westerlundin päävalmentajakauden toinen päätavoite. Jo olympialaisissa Aleksandr Barkov Jr. ja Olli Määttä pelasivat ensimmäiset maaottelunsa. Vuoden 2014 maailmanmestaruuskilpailuissa Suomen joukkue koostui suurelta osin ensikertalaisista. Turnauksen aluksi Suomi hävisi Latvialle 2–3 ja Venäjälle 2–4. Joukkuetta arvosteltiin sen kokemattomuuden vuoksi, ja Westerlundin väitettiin kasanneen joukkueen suosien tulevia Jokereiden pelaajia. Suomen hävittyä Yhdysvalloille maajoukkuetta uhkasi MM-kisojen huonoin sijoitus 59 vuoteen,[16] mutta Latvian hävittyä alkusarjassa kaksi viimeistä peliään ja Suomen voitettua Kazakstanin Suomi selviytyi puolivälieriin. Puolivälierissä Suomi voitti yllättäen Kanadan 3–2. Voittomaalin teki Iiro Pakarinen erinomaisella rannelaukauksellaan. Välierissä Suomi voitti Tšekin 3–0. Loppuottelussa Suomi kohtasi turnauksessa kaikki ottelunsa voittaneen Venäjän, mutta hävisi maalein 5–2. Pelaajat, tiedotusvälineet ja myös Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola arvostelivat loppuottelun tuomareita. Suomi saavutti MM-turnauksesta hopeaa, mistä kokematonta joukkuetta kiiteltiin ja ylistettiin tiedotusvälineissä suuresti. Maalivahti Pekka Rinne valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Erkka Westerlund lopetti maajoukkuevalmentajaurakkansa näihin kisoihin.

Kari Jalosen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkiekkoliitto julkisti 7. kesäkuuta 2013 Suomen maajoukkueen seuraavaksi päävalmentajaksi Kari Jalosen. Jalosen valmennuskausi alkoi virallisesti 1. kesäkuuta 2014 ja kesti kaksi vuotta. Jalosen valmennusryhmään kuuluivat muun muassa Jukka Rautakorpi, Ville Peltonen ja Ari Moisanen. Jalosen ensimmäisellä kaudella valmennusryhmään kuului maajoukkueen tuleva päävalmentaja Lauri Marjamäki. Maajoukkueen managerina toimi Jere Lehtinen ja joukkueenjohtajana Kari Savolainen.

Kari Jalonen valmensi Suomea kaksissa MM-kisoissa, joista jälkimmäisissä vuoden 2016 kisoissa Suomi saavutti hopeaa.

Lauri Marjamäen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Marjamäki aloitti Suomen päävalmentajana kesällä 2016. Marjamäen ensimmäinen turnaus oli Jääkiekon World Cup syksyllä 2016. Suomi ei voittanut turnauksessa yhtään ottelua ja sijoittui omassa lohkossaan viimeiseksi. Vuoden 2017 MM-kisojen ensimmäisessä ottelussaan Suomi voitti Valko-Venäjän 3–2, mutta hävisi seuraavan ottelun Ranskalle 5–1. Voitto oli Ranskalle Suomesta historian ensimmäinen. Suomi johti kolmatta ottelua Tšekkiä vastaan 3–0, mutta hävisi lopulta ottelun voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 3–4. Suomi sijoittui alkulohkossaan neljänneksi ja pääsi puolivälieriin, jossa se kohtasi oman lohkonsa voittaneen Yhdysvallat. Suomi voitti Yhdysvallat 2–0 ja eteni välieriin, jossa vastaan asettui Ruotsi. Suomi hävisi välieräottelun Ruotsille maalein 4–1 ja joutui pronssiotteluun Venäjää vastaan. Pronssiottelussa Suomi hävisi Venäjälle lukemin 5–3[17], minkä myötä Marjamäen valmentama Suomen maajoukkue sijoittui turnauksessa neljänneksi. Ensimmäisissä MM-kisoissaan Suomen päävalmentaja on viimeksi menestynyt yhtä hyvin vuonna 2008, jolloin Doug Shedden luotsasi maajoukkueen pronssille.

Pyeongchangissa järjestetyissä vuoden 2018 talviolympialaisissa Suomen jääkiekkomaajoukkue pärjäsi aiempiin olympialaisiin verrattuna huonommin pudoten jo puolivälierissä hävittyään Kanadalle lukemin 1–0.[18][19][20] Suomi sijoittui lopulta kuudenneksi talviolympialaisisten jääkiekossa eikä näin saanut ollenkaan mitalia, mikä nosti kritiikkiä Lauri Marjamäkeä kohtaan.[21][22] Vuoden 2018 maailmanmestaruuskipailut eivät ehtineet edes alkaa, kun alettin spekuloida, että maajoukkueen kokoonpano saa nyt osansa Lauri Marjamäkeen kohdistuneesta kritiikistä, sillä useat Leijonien luottopelaajat ovat kukin omista syistään päättäneet jättää maailmanmestaruuskilpailut välistä. Tapausta alettiin kutsua ”joukkokieltäytymiseksi”, jolla nämä kieltäytyneet pelaajat median mukaan kritisoivat Marjamäkeä jääkiekkomaajoukkueen valmentajana.[23] Marjamäki sanoi kokevansa, ettei kieltäytymisen syynä olisi hänen kritisointinsa, vaan kieltäytyneiden julkisesti kertomat perustelut eli loukkaantumiset ja väsymys.[24][25] MM-kisat alkoivat Suomen osalta kuitenkin odotettua paremminkenen mukaan?, sillä joukkue voitti kaikki ensimmäiset kolme otteluaan seitsemän maalin erolla.[26] Tanska kuitenkin voitti Suomen lukemin 3–2.[27] Kanada puolestaan hävisi Suomelle lukemin 5–1[28], mutta seuraavassa ottelussa Saksa vei voiton maalein 3–2.[29] Alkulohkonsa päätösottelussa Suomi voitti Yhdysvallat lukemin 6–2 ja otti samalla lohkovoiton itselleen.[30] Suomen matka vuoden 2018 kilpailuissa päättyi kuitenkin jo puolivälieriin, kun se hävisi Sveitsille lukemin 3–2.[31]

Marjamäki jättää Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentajan tehtävät kauden 2017–2018 jälkeen.[32] Hänen jälkeensä valmentajan paikalle palaa Jukka Jalonen, joka tulee valmentamaan maajoukkuetta kaudet 2018–2019 sekä 2019–2020.[33]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailujen 2018 joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen joukkueen kokoonpano maailmanmestaruuskilpailuihin 2018.[34] näytä

Päävalmentaja: Suomi Lauri Marjamäki

Nro. Paik. Pelaaja Seura
2 P Ville Pokka Kanada Belleville Senators
4 P Tommi Kivistö Suomi Jokerit
6 P Julius Honka Yhdysvallat Dallas Stars
7 P Niko Mikkola Suomi Tappara
12 H Marko Anttila Suomi Jokerit
18 H Saku Mäenalanen Suomi Kärpät
19 H Veli-Matti Savinainen Venäjä Jugra Hanty-Mansijsk
20 H Sebastian AhoA Yhdysvallat Carolina Hurricanes
22 H Janne Pesonen Ruotsi Växjö Lakers
24 H Kasperi Kapanen Kanada Toronto Maple Leafs
25 H Pekka Jormakka Suomi Jokerit
29 MV Harri Säteri Yhdysvallat Springfield Thunderbirds
34 H Olli Palola Suomi Jokerit
35 MV Ville Husso Yhdysvallat San Antonio Rampage
37 MV Eero Kilpeläinen Ruotsi Örebro
41 P Miro Heiskanen Suomi HIFK
50 P Juuso Riikola Suomi KalPa
55 P Miika Koivisto Suomi Kärpät
64 H Mikael GranlundC Yhdysvallat Minnesota Wild
65 H Sakari Manninen Ruotsi Örebro
74 H Antti Suomela Suomi JYP
77 P Markus Nutivaara Yhdysvallat Columbus Blue Jackets
81 H Eeli Tolvanen Yhdysvallat Nashville Predators
86 H Teuvo Teräväinen Yhdysvallat Carolina Hurricanes
96 H Mikko RantanenA Yhdysvallat Colorado Avalanche

Arvokisojen pelaajaluetteloita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäädytetyt numerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkien aikojen pistepörssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne 30.4.2017

Kaikkien aikojen pistepörssi 1928–2017[39]
# Nimi Pelipaikka Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Kaudet
1. Raimo Helminen H 331 52 155 207 1983–2008
2. Ville Peltonen H 261 81 101 182 1993–2012
3. Mika Nieminen H 208 80 97 177 1986–2000
4. Lasse Oksanen H 282 101 58 159 1962–1977
5. Petteri Nummelin P 257 41 113 154 1993–2014
6. Esa Peltonen H 277 93 49 142 1965–1982
7. Teemu Selänne H 136 70 69 139 1988–2014
8. Janne Ojanen H 205 50 74 124 1986–2002
9. Matti Keinonen H 196 71 49 120 1961–1973
10. Esa Keskinen H 172 33 87 120 1984–1999
11. Saku Koivu H 119 36 79 115 1992–2010
12. Timo Jutila P 246 40 68 108 1983–1997
13. Veli-Pekka Ketola H 186 60 45 105 1967–1982
14. Juhani Tamminen H 227 58 47 105 1969–1982
15. Jorma Peltonen H 188 43 60 103 1963–1975
16. Raimo Kilpiö H 168 58 40 98 1956–1967
17. Niko Kapanen H 187 36 61 97 1996–2012
18. Kari Jalonen H 154 42 54 96 1980–1991
19. Jarkko Immonen H 147 49 45 94 2003–
20. Olli Jokinen H 157 52 41 93 1996–2014
21. Lauri Mononen H 145 51 37 88 1968–1975
22. Jukka Hentunen H 158 45 42 87 1999–2010
23. Tomi Kallio H 167 40 46 86 1997–2009
24. Petri Kontiola H 132 30 54 84 2005–
25. Heino Pulli H 118 64 19 83 1957–1965
26. Kimmo Rintanen H 154 35 46 81 1993–2004
27. Hannu Järvenpää H 126 44 35 79 1983–1992
28. Raimo Summanen H 162 39 39 78 1982–1995
29. Jussi Jokinen H 101 28 47 75 2003–
30. Jari Kurri H 101 36 37 73 1979–1998

Eniten A-maaotteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eniten A-maaotteluita 1928–2017[40]
# Nimi Pelipaikka Ottelut Kaudet
1. Raimo Helminen H 331 1983–2008
2. Lasse Oksanen H 282 1962–1977
3. Esa Peltonen H 277 1965–1982
4. Ville Peltonen H 261 1993–2012
5. Petteri Nummelin P 253 1993–2014
6. Pekka Marjamäki P 251 1966–1979
7. Timo Jutila P 246 1983–1997
8. Jorma Valtonen M 232 1969–1984
9. Arto Ruotanen P 229 1983–1992
10. Juhani Tamminen H 227 1969–1982
11. Timo Nummelin P 225 1971–1982
12. Seppo Lindström P 214 1967–1977
13. Jukka Tammi M 213 1984–1998
14. Mika Nieminen H 208 1986–2000
15. Marko Kiprusoff P 205 1992–2007
15. Janne Ojanen H 205 1986–2002
17. Matti Keinonen H 196 1961–1973
18. Jorma Peltonen H 188 1963–1975
18. Urpo Ylönen M 188 1962–1978
20. Niko Kapanen H 187 1996–2012

Sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan-mestaruuskilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin vuosina 1910–1991.

Euro Hockey Tourissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympialaisissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi saavutti Torinon talviolympialaisissa 2006 toisen hopeamitalinsa. Kuva välieräottelusta Suomi - Venäjä, jonka Suomi voitti 4-0

Kanada- ja maailmancupissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

* Vuodet lihavoituna jolloin Suomi on ollut kisaisäntä.

Ranking-sijoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2003 – 4.
  • 2004 – 5.
  • 2005 – 7.
  • 2006 – 4.
  • 2007 – 3.
  • 2008 – 4.
  • 2009 – 4.
  • 2010 – 4.
  • 2011 – 2.
  • 2012 – 2.
  • 2013 – 2.
  • 2014 – 2.
  • 2015 – 4.
  • 2016 – 3.
  • 2017 – 4.[41]
  • 2018 – 5.

Päävalmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteenit arvokisoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[42] [43]

  • Risto Tiitola MM-kisat 1939
  • Keijo Kuusela MM-kisat 1949, 1951
  • Aarne Honkavaara olympialaiset 1952
  • Matti Rintakoski MM-kisat 1954–1955
  • Yrjö Hakala MM-kisat 1957–1959, olympialaiset 1960
  • Erkki Koiso MM-kisat 1961
  • Teppo Rastio MM-kisat 1962
  • Esko Luostarinen MM-kisat 1963
  • Raimo Kilpiö olympialaiset 1964, MM-kisat 1965
  • Lalli Partinen MM-kisat 1966
  • Matti Reunamäki MM-kisat 1967, olympialaiset 1968
  • Juhani Wahlsten MM-kisat 1969
  • Lasse Oksanen MM-kisat 1970–1972, 1976, olympialaiset 1972
  • Veli-Pekka Ketola MM-kisat 1973–1974, Kanada-cup 1976, 1981
  • Seppo Lindström MM-kisat 1975, olympialaiset 1976
  • Pertti Koivulahti MM-kisat 1977
  • Seppo Repo MM-kisat 1978
  • Juhani Tamminen MM-kisat 1979, 1981–1982
  • Tapio Levo olympialaiset 1980
  • Pekka Rautakallio MM-kisat 1983
  • Anssi Melametsä olympialaiset 1984, MM-kisat 1985
  • Kari Makkonen MM-kisat 1986
  • Pekka Järvelä MM-kisat 1987
  • Jari Kurri Kanada-cup 1987, 1991, maailmancup 1996
  • Timo Blomqvist olympialaiset 1988, MM-kisat 1989
  • Arto Ruotanen MM-kisat 1990
  • Hannu Virta MM-kisat 1991
  • Pekka Tuomisto olympialaiset 1992, MM-kisat 1992
  • Timo Jutila MM-kisat 1993–1997, olympialaiset 1994
  • Saku Koivu olympialaiset 1998, 2006, 2010, MM-kisat 2003, maailmancup 2004
  • Ville Peltonen MM-kisat 1998, 2004–2008
  • Raimo Helminen MM-kisat 2000, 2002
  • Petteri Nummelin MM-kisat 2001
  • Teemu Selänne olympialaiset 2002, 2014
  • Sami Kapanen MM-kisat 2009–2010
  • Mikko Koivu MM-kisat 2011–2012, 2016, maailmancup 2016
  • Lasse Kukkonen MM-kisat 2013, 2017, olympialaiset 2018
  • Olli Jokinen MM-kisat 2014
  • Jussi Jokinen MM-kisat 2015
  • Mikael Granlund MM-kisat 2018

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 2018 Men's World Ranking 21.5.2018. IIHF. Viitattu 21.5.2018. (englanniksi)
  2. IIHF: 2018 Ranking (May) www.iihf.com. Viitattu 22.5.2018. (englanniksi)
  3. a b c Mennander & Mennander, s. 74–76.
  4. Mennander & Mennander, s. 70.
  5. a b Mennander & Mennander, s. 356.
  6. Mennander & Mennander, s. 77–78.
  7. Mennander & Mennander, s. 87.
  8. Mennander & Mennander, s. 89–90.
  9. Mennander & Mennander, s. 369.
  10. Mennander & Mennander, s. 92–93.
  11. Mennander & Mennander, s. 94.
  12. Mennander & Mennander, s. 101–102.
  13. Muisti: Punakoneen kaatajat. Yle TV1 12.5.2015.
  14. a b ”Hakki” Hagman korjaa - he olivat ”alkuperäinen” Hupu-Tupu-Lupu -ketju mtv.fi. Viitattu 20.12.2017.
  15. Laine, Sami: Leijona-luotsi Jaloselle aisaparit HPK:sta ja Lukosta yle.fi. 22.8.2012. Yleisradio. Viitattu 22.8.2012.
  16. Leijonille huonoin MM-sijoitus lähes 60 vuoteen? Iltalehti. 18.5.2014. Viitattu 23.5.2014.
  17. Leijonat kiri pronssipelissä - Venäjä vei lopulta 5-3 Etelä-Suomen Sanomat. 21.5.2017. Viitattu 19.4.2018.
  18. Leijonien taistelu päättyi pettymykseen – näin tappiollinen puolivälierä eteni mtv.fi. 21.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  19. KANADA KUKISTI LEIJONAT 1-0. KATSO MAALI JA OTTELUN TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT eurosport.fi. 21.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  20. IL seuraa: Voi ei, Leijonat! Kanada voitti 1-0, Suomi pihalle olympiakiekosta - myös Tre Kronor sensaatiomaisesti ulos iltalehti.fi. 21.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  21. Faneilta rajua tekstiä Leijonien olympiapettymyksestä: ”Lauri Marjamäki, eroa – nyt heti!” Suomikiekko. 21.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  22. Kommentti: Kultapojan kova koulu – Lauri Marjamäki jää historiaan valmentajana, jonka kaudella menestysputki katkesi kaleva.fi. 22.2.2018. Viitattu 19.4.2018.
  23. Leijonien joukkokieltäytymiset hämmästyttävät - tässä ovat taustat: ”He eivät koskaan pelaa maajoukkueessa Lauri Marjamäen aikana” iltalehti.fi. 14.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
  24. MM-Leijonien kieltäytymiskohu myrskyää – vihdoin tilannetta kommentoi päävalmentaja Lauri Marjamäki itse is.fi. 19.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
  25. NHL-tähdet puuttuvat Leijonista, Marjamäki hämmästelee syytöksiä: "En tiedä, mistä tällaiset keskustelut ovat lähteneet" yle.fi. 16.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
  26. Tommi Koivunen: Leijonat otti taas murskaavan voiton! Mikael Granlund tehoili komeat pisteet Ilta-Sanomat. 8.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  27. Jymypaukku! Tanska voitti Leijonat - ylivoimaiselle menolle tyly stoppi iltalehti.fi. 9.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  28. Leijonat löylytti Kanadaa murskalukemin 5–1! Ilta-Sanomat. 12.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  29. Noloa, Leijonat! Suomen edellinen arvokisatappio Saksalle tuli, kun Koivisto oli presidenttinä ja markka valuuttana Iltalehti. 14.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  30. Sebastian Aho iski hattutempun, Suomi murskasi Yhdysvallat 6–2 – puolivälierissä vastaan tulee Sveitsi Helsingin Sanomat. 15.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  31. Leijonille karmea pettymys! Suomen MM-turnaus päättyi tappioon Sveitsille – toisen erän musta hetki ratkaisi Yle. 17.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  32. Jääkiekkoliitto: Marjamäki lopettaa Leijonien päävalmentajana alkavan kauden jälkeen Savon Sanomat. 11.8.2017. Viitattu 19.4.2018.
  33. Jukka Jalonen luotsaa Leijonia kaudet 2018-19 ja 2019-20 leijonat.com. 4.10.2017. Viitattu 19.4.2018.
  34. Finland – Team Roster IIHF. Viitattu 11.5.2018. (englanniksi)
  35. Teemu Selänteen Leijona-numero jäädytetään – lue uran kohokohdat ja muutama muu tapaus Helsingin Sanomat. Viitattu 18.5.2016.
  36. a b c Saku Koivun, Jere Lehtisen ja Ville Peltosen maajoukkuepaidat jäädytetään Savon Sanomat. Viitattu 18.5.2016.
  37. Raipelle valtava kunnianosoitus Iltalehti. Viitattu 15.10.2010.
  38. Raipen pelipaita hilataan Areenan kattoon tänään Aamulehti. Viitattu 11.11.2010.
  39. Tässä ovat historian 30 tehokkainta Leijonien pelaajaa Ilta-Sanomat. Viitattu 21.10.2017.
  40. Leijonien maaottelukärki HS arkisto (maksullinen). Viitattu 21.10.2017.
  41. IIHF: 2017 Ranking www.iihf.com. Viitattu 20.12.2017. (englanniksi)
  42. Elite Prospects - Team Captains of Finland Elite Prospects. Viitattu 20.10.2017.
  43. Elite Prospects - Team Captains of Finland|OG| Elite Prospects. Viitattu 20.10.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Forss & Petteri Granström: Leijonavisa (Like)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen jääkiekkomaajoukkue.