Israelin jääkiekkomaajoukkue
Israel | |
---|---|
Liitto | Israelin jääkiekkoliitto |
Valmentaja |
![]() |
Eniten otteluita | Sergei Frenkel (76)[2] |
Eniten maaleja | Sergei Frenkel & Sergei Zak (76)[2] |
Eniten pisteitä | Sergei Frenkel (106)[2] |
IIHF-ranking | 33. (28.5.2023)[3] |
Ensimmäinen ottelu | |
|
|
Suurin voitto | |
|
|
Suurin tappio | |
|
Israelin jääkiekkomaajoukkue edustaa Israelia kansainvälisissä jääkiekko-otteluissa. Maan jääkiekkoliitto on perustettu vuonna 1988, ja samana vuonna Tel Avivissa otettiin käyttöön uusi kaukalo[4]. Maa liittyi Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n jäseneksi vuonna 1991.[5] Vuonna 2021 maassa oli 270 rekisteröitynyttä miesjääkiekkoilijaa ja kaksi jäähallia.[5]
Alkuvuonna 2022 Israel oli jääkiekon maailmanrankingissa 34. sijalla.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maan ensimmäinen kaukalo otettiin käyttöön vuonna 1986. Israelin maajoukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa kaudella 1989–1990, jolloin Israeli Selects kohtasi Golanin kukkuloille sijoitetusta kanadalaisista Yhdistyneiden kansakuntien työntekijöistä kootun joukkueen. Vaikka Israelin joukkueessa pelasi monia amerikanjuutalaisia ja Neuvostoliitoista lähtöisin olevia juutalaisia siirtolaisia, syntyperäinen Gal Assa teki maan ensimmäisen maalin ottelussa, joka päättyi 20–2 tappioon.[4]
Maailmanmestaruuskilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Israel otti ensi kertaa osaa maailmanmestaruuskisoihin vuonna 1992 C-sarjan B-lohkossa.[4] Vuonna 2006 joukkue pelasi 1. divisioonan maailmanmestaruuskisoissa.[6] Vuonna 2022 Israeli otti osaa 2. divisioonan A-lohkon maailmanmestaruuskilpailuihin[5]. Se jäi 5. sijalle ja putosi 2. divisioonan B-lohkoon.[6]
Tunnettuja pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
IIHF:n maailmanranking[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 2003 - 35.
- 2004 - 36.
- 2005 - 35.
- 2006 - 33.
- 2007 - 34.
- 2008 - 35.
- 2009 - 36.
- 2010 - 39.
- 2011 - 40.
- 2012 - 40.
- 2013 - 39.
- 2014 - 32.
- 2015 - 33.
- 2016 - 34.
- 2017 - 35.[7]
- 2018 - 34.[8]
- 2019 - 34.[9]
- 2020 - 34.[10]
- 2021 - 34.[11]
- 2022, helmikuu - 34.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://www.eliteprospects.com/team/4434/israel
- ↑ a b c https://www.nationalteamsoficehockey.com/wp-content/uploads/2018/10/Israel-Scoring-Leaders.pdf
- ↑ World Ranking 28.5.2023. IIHF. Viitattu 31.5.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c 3.ISR.1 Israel www.legendsofhockey.net. Viitattu 13.12.2021.
- ↑ a b c IIHF Member National Association Israel IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 12.12.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Israel at eliteprospects.com www.eliteprospects.com. Viitattu 24.5.2022. (englanniksi)
- ↑ 2017 Ranking webarchive.iihf.com. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ 2018 Ranking (May) webarchive.iihf.com. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ IIHF - Canada leads World Ranking IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 12.12.2021. (englanniksi)
- ↑ IIHF - World Ranking web.archive.org. 26.4.2020. Arkistoitu 26.4.2020. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ IIHF - World Ranking web.archive.org. 1.9.2021. Arkistoitu 1.9.2021. Viitattu 24.5.2022.