Pan-Amerikan jääkiekkoturnaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pan-Amerikan jääkiekkoturnaus (esp. Torneo Panamericano de Hockey sobre Hielo) on Kansainvälisen jääkiekkoliiton vuosittain järjestämä turnaus Amerikan mantereen joukkueiden kesken. Sekä miehet että naiset pelaavat omat turnaukset. Turnaus on järjestetty kahtena vuotena ja pelattu molemmilla kerroilla Meksikon pääkaupungissa Méxicossa.

Vuonna 2014 Kanada osallistui turnaukseen yhdellä joukkueelle miesten turnaukseen ja kahdella joukkueella naisten turnaukseen, mutta ei enää vuonna 2015. Yhdysvallat ei ole osallistunut Pan-Amerikan turnaukseen. Brasilia ja Kolumbia ovat osallistuneet turnauksiinsa yhdellä joukkueella. Vuonna 2015 Argentiina osallistui miesten turnaukseen kahdella joukkueelle ja Meksiko osallistui miesten että alle 17-vuotiaiden maajoukkueella. Vastaavasti naisten turnauksessa aikuisten joukkueen lisäksi Meksikoa edusti myös alle 18-vuotiaiden maajoukkue.

Kertaalleen turnaukseen osallistunut Kanada kutsuttiin myös vuoden 2015 turnaukseen, mutta maa kieltäytyi, kuten myös Chile, Ecuador, Yhdysvallat ja Venezuela sekä pohjoisafrikkalainen Marokko.[1] Chile kuitenkin osallistui vuoden 2017 turnaukseen.

Mitalistit ja kisapaikkakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten turnaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia Paikka
2014 Kanada Kanada Meksiko Meksiko Kolumbia Kolumbia Meksiko México, Meksiko
2015 Kolumbia Kolumbia Meksiko Meksiko Brasilia Brasilia Meksiko México, Meksiko
2016 Kolumbia Kolumbia Meksiko Meksiko Meksiko Meksiko B Meksiko México, Meksiko
2017 Meksiko Meksiko A Kolumbia Kolumbia Argentiina Argentiina A Meksiko México, Meksiko

Naisten turnaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia Paikka
2014 Kanada Kanada A Meksiko Meksiko Kanada Kanada B Meksiko México, Meksiko
2015 Meksiko Meksiko Kolumbia Kolumbia Meksiko Meksiko Meksiko México, Meksiko
2016 Meksiko Meksiko Argentiina Argentiina Meksiko Meksiko B Meksiko México, Meksiko
2017 Meksiko Meksiko Kolumbia Kolumbia Argentiina Argentiina Meksiko México, Meksiko

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ellis, Steven: Pan-American Ice Hockey Teams Announced, Canada Not Involved TheHockeyHouse.net. 24.5.2015. Fox Sports Engage Network. Viitattu 22.3.2016. (englanniksi)