Turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta[2], jotka kohtasivat toisensa kerran. Neljä parasta joukkuetta kohtasivat toisensa vielä kertaalleen. Ruotsi voitti viidennen maailmanmestaruutensa ja Neuvostoliitto 27. Euroopan-mestaruutensa. Euroopan-mestaruuskisoissa huomioon otettiin vain eurooppalaisten joukkueiden keskinäiset ottelut.
Maailmanmestaruuskilpailut olivat myös Neuvostoliiton viimeiset. Saksojen jälleenyhdistymisen myötä vuoden 1991 kisat olivat yhdistyneen Saksan ensimmäiset jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut. Suomi voitti Euroopan-mestaruuskisoissa pronssia, ja tämä olikin kotikisoihin 2022 asti Suomen aikuisten jääkiekkomaajoukkueen ainoa kotikisoista saavuttama mitali.
Turnaus tuotti Suomen jääkiekkoliitolle 20 miljoonaa markkaa voittoa.[3]
Suomen joukkueeseen kuuluivat muun muassa Jari Kurri, Teppo Numminen ja vasta nousuaan kansainvälisten huippujääkiekkoilijoiden joukkoon tehnyt Teemu Selänne. Kurrin tilanne oli erikoinen: hän oli pelannut menneen kauden Milano Devilsissä, ainakin osittain siksi, että pääsisi osallistumaan Suomen kotikisoihin. Kurri oli tuolloin jo viisinkertainen Stanley Cup -voittaja Edmonton Oilersista.[4]
Suomessa kisoista muistetaan alkusarjassa pelattu Suomen ja Ruotsin välinen ottelu. Ruotsi teki ensimmäisen maalin, mutta toisen erän jälkeen Suomi johti numeroin 4–2. Suomen viides maalikin oli kolmannessa erässä lähellä. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua selostamassa arveltiin, että piti tapahtua paljon, jotta Ruotsi yltäisi edes tasapeliin.[5]
52 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Ruotsin Mats Sundin teki niin sanotulla vanhanaikaisella 4–3-kavennusmaalin kiertämällä maalin taitse ja siirtämällä kiekon maalin takakulmalta maaliin. Hetkeä myöhemmin Sundin sieppasi Suomen Ville Siréniltä karkuun päässeen kiekon ja tasoitti pelin 37 sekuntia ennen kolmannen erän loppua. Näin Ruotsi uusi vuoden 1986 maailmanmestaruuskisoissa tekemänsä kirin. Tuolloin se pudotti Suomen mitaleilta Anders Carlssonin viimeisellä minuutilla tekemällä tasoitusmaalilla.[5]
Suomen Jari Kurri totesi ottelun jälkeen, että 4–4-tasapeli tuntui samalta kuin tappio. Ruotsi eteni lopulta maailmanmestaruuteen asti. Suomi sen sijaan jäi pisteen päähän neljän joukkueen mitalisarjasta.[5]
Mitalisarjassa Kanada pelasi tasapelit sekä Ruotsin että Neuvostoliiton kanssa. Kanada voitti Yhdysvallat lukemin 9–4 tehtyään viimeisellä minuutilla kaksi alivoimamaalia Yhdysvaltain yrittäessä kavennusta kuudella kenttäpelaajalla, eli ilman maalivahtia.lähde?
Kun päätösottelu Ruotsin ja Neuvostoliiton välillä alkoi, kisojen tilanne oli, että ottelun voittaja saisi maailmanmestaruuden. Jos ottelu päätyisi tasan mestaruuden voittaisikin Kanada. Ottelun ratkaisijaksi nousi pelin nuorin pelaaja, Mats Sundin, joka kymmenen minuuttia ennen ottelun varsinaisen peliajan päättymistä laukoi Ruotsin 2–1-voittomaalin ohi Andrei Trefilovin. Neuvostoliitolle mestaruus olisi vaatinut kaksi maalia, joten Neuvostoliitto ei turvautunut lopussa edes maalivahdin korvaamiseen kenttäpelaajalla, koska maa ei halunnut pelata maailmanmestaruutta ainakaan Kanadalle.[6] Tämä tappiollinen ottelu jäi Neuvostoliiton viimeiseksi maailmanmestaruuskisojen otteluksi.
Alkusarjan pisteleet säilyivät alempaan loppusarjaan. Yksikään joukkue ei tippunut B-sarjaan, sillä joukkuemäärää nostettiin neljällä seuraavan vuoden kisoihin.lähde?
Vuosina 1920–1928 maailmanmestaruuskilpailuja järjestettiin vain olympiaturnausten yhteydessä. Vuosina 1932–1968 olympiaturnauksissa ratkaistiin myös kyseisen vuoden maailmanmestaruus. Vuosina 1940–1946 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu 2. maailmansodan vuoksi. Vuodesta 1972 lähtien olympiaturnauksilla ei ole ollut maailmanmestaruuskilpailujen arvoa. Vuosina 1972–1976 olympiavuosina järjestettiin erilliset maailmanmestaruuskilpailut. Vuosina 1980–1988 olympiavuosina ei järjestetty erillisiä maailmanmestaruuskilpailuja. Vuodesta 1992 lähtien olympiavuosina on järjestetty erillinen maailmanmestaruusturnaus. Vuonna 2020 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu koronaviruspandemian vuoksi.