Heino Pulli

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Heino Pulli vuonna 1958.
Heino Pulli vuonna 1958.
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten jääkiekko
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Yhdysvallat 1962

Heino Vihtori ”Hepa” Pulli (22. maaliskuuta 1938 Sortavalan mlk[1]11. huhtikuuta 2015 Tampere[1]) oli suomalainen jääkiekkohyökkääjä. Koovee on jäädyttänyt Pullin pelinumeron 10.[2]

Pulli oli miesten SM-sarjan 1950- ja 1960-lukujen pelätyimpiä maalintekijöitä kovan lyöntilaukauksensa ansiosta. Hän pelasi koko uransa Kooveessa, jossa oli voittamassa seuran ainoata Suomen mestaruutta vuonna 1968. Pulli lopetti uransa mestaruuteen. Hän teki SM-sarjassa pelaamissaan 190 ottelussa tehot 173+77.[3]

Pulli edusti maajoukkuetta Squaw Valleyn 1960 ja Innsbruckin 1964 talviolympialaisissa sekä viisi kertaa MM-kilpailuissa. Vuoden 1962 MM-kilpailuista Pullin edustama Suomi voitti maan historian ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin, EM-hopean. Maaotteluita hänelle kertyi yhteensä 118 ja pisteitä näissä 64+19.[3][4]

Pulli kuoli 77-vuotiaana pitkän sairastamisen jälkeen 11. huhtikuuta 2015.[5]

Saavutukset ja palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilökohtaiset saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen paras jääkiekkoilija 1960
  • Lynces Academicin parhaan hyökkääjän patsas 1960 ja 1964
  • SM-sarjan paras pisteidentekijä 1963
  • SM-sarjan maalipörssin voittaja 1960
  • Herrasmiespelaaja 1964
  • SM-sarjan tähdistökentällisessä 1962, 1963 ja 1964
  • Koovee on jäädyttänyt Pullin pelinumeron 10
  • Suomen Jääkiekkoleijona #33

Joukkuesaavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • EM-hopeaa 1962
  • Suomen mestaruus 1968
    • 3 SM-hopeaa ja 2 -pronssia

Perhesuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Heino Pullin veljet Kalevi ja Markku pelasivat jääkiekkoa SM-tasolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuolinilmoitukset. Aamulehti 10.5.2015, s. B18.
  2. http://www.koovee.org/jaosto/pages/info/historia.php
  3. a b jääkiekkomuseo
  4. Olympics at Ports-Reference.com
  5. http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194973288768/artikkeli/maalitykki+heino+pulli+on+poissa.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Pauli Hyväri
Raimo Kilpiö -palkinnon voittaja
1964
Seuraaja:
Antti Ravi
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.