Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Enemmistö ry:n tunnus.

Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y., puhekielessä Enemmistö, on syksyllä vuonna 1968 perustettu joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn asemaa parantamaan pyrkivä järjestö. Yhdistys syntyi vastustamaan yhteiskuntaa, jossa ihmisten liikkuminen perustui etupäässä oman auton käyttöön. Keskeisenä uhkakuvana nähtiin Smithin & Polvisen liikennesuunnitelma, jonka mukaan auton käyttöä varten Helsinkiin olisi rakennettu kattava väyläverkosto.[1]

Enemmistö ry ja syntyajan Helsinki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalainen konsulttitoimisto Wilbur Smith and Associates laati yhdessä konsulttitoimisto Pentti Polvinen ky:n kanssa 1960-luvun lopulla Helsingille esityksen, joka perustui alueen kehittämiseen nojautumalla yksityisautoiluun ja laajamittaiseen liikenneväylien rakentamiseen.[2]

Ehdotus synnytti vilkkaan julkisen keskustelun ja lopputuloksesta tuli päinvastainen, kun Helsingissä päätettiin sen sijaan jatkossa suosia joukkoliikennettä. Kantakaupungin yleiskaavassa omaksuttiin 1970-luvulla uusi linjaus. Ohjaamatonta kehitystä ei pidetty enää suotavana vaan kantakaupungin muutosta pyrittiin aktiivisesti rajoittamaan haluttuun suuntaan.[3] Kaupunginvaltuusto oli toukokuussa 1969 päätynyt myönteisen metropäätöksen yhteydessä joukkoliikenteen kehittämisen kannalle.[2]

Arkkitehti Jorma Männyn vuonna 1967 Helsinki-Seuran kokouksessa tekemästä ehdotuksesta Aleksanterinkadun muuttamisesta kävelykaduksi tuli myöhemmin perustettavan Enemmistö ry:n merkittävä symboli. Autoton Aleksi nousi Enemmistö ry:n konkreettiseksi tavoitteeksi vuonna 1969.[4] Enemmistöläisyys osoitti ajan hengen ideologista polarisoitumista. Vasemmisto ajoi autottomuutta, oikeisto vastusti tätä.[3]

Yhdistyksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestön juuret juontavat 1960-luvun lopun Helsingin yliopiston opiskelijaradikalismiin.[5] Yhdistyksen perustajat Asko Salokorpi ja Lauri Nordberg kutsuivat syksyllä 1968 koolle joukon samanhenkisiä ihmisiä. Salokorven ja Nordbergin 118 henkilön kutsulistalla oli arkkitehteja, poliitikkoja, kirjailijoita ja taiteilijoita. Näistä paikalle tulleet noin 50 henkilöä perustivat yhdistyksen.[6][1]

Yhdistys laati 26-kohtaisen liikennemanifestin, jossa "valtaenemmistö" eli jalankulkijat, pyöräilijät ja joukkoliikenteen käyttäjät, vaati muutoksia liikennelainsäädäntöön ja -suunnitteluun.[7] Yhdistyksen johtokunnan jäsenistä Leena Maunula, Jorma Mänty, Lauri Nordberg, Asko Salokorpi, Leif Sundström ja Pentti Tuovinen kirjoittivat Tammen Huutomerkki-sarjassa vuonna 1969 ilmestyneen Leena Maunulan toimittaman kirjan Alas auton pakkovalta. Kirjassa käydään läpi perusteita, miksi auton laajamittaisesta käytöstä pitää luopua, ja keinoja joilla luodaan autoton yhteiskunta.[8]

Yhdistys on alusta asti ollut virallisesti poliittisesti sitoutumaton ja pitää alkuaikojensa menestystä osin puoluekentän ulkopuolelta löytyneiden aktiivien ansiona.[1] Yhdistyksen alkuvuosina kommunismin eri suuntaukset ja erityisesti taistolaisuus olivat vahvasti edustettuna yhdistyksen vuosikokouksissa.[9]

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistys on alkuajoista saakka tavoitellut merkittävää yhteiskunnallisen vaikuttajan roolia. Yhdistyksen jäseniä ja kannattajia pyrki aktiivisesti virkoihin ja luottamustoimiin, joissa he pystyisivät vaikuttamaan ajamaansa asiaan. Joukossa on ollut liikennealan asiantuntijoita, suunnittelijoita ja poliitikkoja.[1]

Yhdistyksen toiminnan vaikutuksesta Paasion hallitus asetti maaliskuussa 1972 ensimmäisen parlamentaarisen liikennekomitean, jonka tehtävänä oli laatia esitykset nopeusrajoituksista, liikenneturvallisuustyön organisoinnista ja liikenneonnettomuuksien tilastoinnista. Vuoteen 1975 istuneen komitean mittavin työ oli esitys uudeksi tieliikennelaiksi. Eduskunta hyväksyi pitkän valmistelun jälkeen uuden tieliikennelain ja sitä täydentävän tieliikenneasetuksen huhtikuussa 1981, ja ne astuivat voimaan huhtikuun alussa 1982. Komitean puheenjohtajana oli valtiosihteeri Paul Paavela ja jäseninä kansanedustajat Sakari Knuuttila, Veikko Pajunen ja Ilkka Taipale (SDP), Esko Härkönen ja Olavi Martikainen (Kesk.), Matti Hokkanen ja Matti Jaatinen (Kok.), Pauli Puhakka ja Veikko Saarto (SKDL), Victor Procopé (RKP), Pekka Tarjanne (LKP) ja Matti Asunmaa (SMP). Pekka Tarjanteen tultua nimitetyksi Sorsan hallituksen liikenneministeriksi hänen tilalleen komiteaan tuli Tuure Salo. Komitean sihteeriksi valittiin Enemmistö ry:n puheenjohtaja Asko Salokorpi.[10]

Helsingin liikennesuunnitteluviraston pitkäaikaisen päällikön Heikki Salmivaaran mukaan Enemmistö oli 1970-luvulla voimakkain liikennesuunnittelun ulkopuolinen painostusryhmä. Hän mainitsee Enemmistön jäsenistä etenkin Lauri Nordbergin ja SKDL:n edustajan Marja Kureniemen, jotka pystyivät vaikuttamaan koko Suomen liikennepolitiikkaan. Salmivaara uskoo silloisen vastakkaisasettelun näkyvän henkilöautokielteisessä politiikassa, joka on jatkunut nykypäivään saakka ja jossa jaetaan yhteen leiriin jalankulkijat, pyöräilijät ja joukkoliikenteen käyttäjät, toiseen henkilöautoilijat.[11]

Yhdistyksen myöhempiä vaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Enimmillään 1970-luvun alussa yhdistykseen kuului yli 3 000 jäsentä,[12] ja vuonna 2010 yhdistyksellä oli 100–150 maksanutta jäsentä.[13]

Yhdistyksen toimintaan on kuulunut monenlainen aktivismi, kuten lehtien anonyymit mielipidekirjoitukset, tarrojen liimailu autoihin ja aktiivinen yhteydenpito muihin kansalaisjärjestöihin ja poliittisiin päättäjiin.[14]

Vuonna 1981 Enemmistön nk. pyöräilijäryhmä perusti oman yhdistyksen, Helsingin Polkupyöräilijät.[15]

Meluongelman politisoitumisesta kirjoittava Outi Ampuja näkee yhdistyksen tarkoituksellisesti politisoineen liikennekysymyksiä.[12] Alkuaikoina vaadittiin muun muassa autojen siirtämistä tunneleihin.[16] Viime vuosina yhdistys on ottanut vastustavan kannan muun muassa Helsinki-Malmin lentoasemaan.[17]

Yhdistys on myös vastustanut mielestään huonoa esimerkkiä tarjoavaa autourheilua. Erityistä huomiota osakseen ovat saaneet Jyväskylän Suurajot sekä 1990-luvulla ajetut Sörnäisten DTM-osakilpailut.[18] Vaikka tämä aktivismi on liitetty Enemmistöön, sen takana on toisaalta ollut ammattiaktivistiksi kuvailtu Raimo Laakia, jonka 1988 perustama Jalkaliitto on toiminut hyvin suoraviivaisesti yksityisautoilun vastustamisessa ylipäätään.[19]

Vuonna 2005 yhdistys oli mukana perustamassa Kenkää Keskustatunnelille -liikettä, joka pyrki estämään Helsingin keskustan alittavan liikennetunnelin rakentamisen. Yhdistys on aktiivisesti vastustanut myös lähes jokaista muuta suurempaa väylähanketta pääkaupunkiseudulla.[1]

Yhdistyksessä toimii yhä monia alkuajan jäseniä. Tunnettuja entisiä tai nykyisiä enemmistöläisiä ovat muun muassa Osmo Soininvaara,[20] Oras Tynkkynen,[21] Ville Komsi[22] ja Ilkka Taipale. Nykyinen puheenjohtaja on Risto Larjavaara.[23] Larjava on kuvaillut Enemmistöä Suomessa pisimpään vaikuttaneena yhden asian liikkeenä.[1]

Yhdistys julkaisee lehteä Enemmistö.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maunula, Leena: Alas auton pakkovalta. Tammi, 1969.
  • Korhonen, Ella & Tikkanen, Sarianne: Tanssiva katusulku. Uudenmaan ympäristösuojelupiiri ry, 2002. ISBN 951-664-086-9.
  • Metsämäki, Mikko & Nisula, Petteri: Aktivistit, Suomalaisten kansanliikkeiden tarina. Edita, 2006. ISBN 951-37-4587-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Korhonen & Tikkanen, 2002, s. 96
  2. a b Klinge, Matti & Kolbe, Laura: Helsinki Itämeren tytär, s. 120–122. Otava, 1999. ISBN 951-1-16008-7.
  3. a b Helin, Heikki & Kolbe, Laura: Helsingin historia vuodesta 1945, osa 3, s. 286–290. Edita, 2002. ISBN 951-37-3483-8.
  4. Okkonen, Ilpo & Salokorpi, Asko: Aleksanterinkatu, katu Helsingin sydämessä, s. 26. Ilpo Okkonen Oy, 2004. ISBN 951-5109-16-X.
  5. Yle, Elävä arkisto
  6. Enemmistön syntyhistoria. Enemmistö, 1998, nro 1. Enemmistö ry.
  7. Maunula, 1969, s. 113
  8. Maunula, 1969, s. 1–115
  9. Metsämäki & Nisula, 2006, s. 245
  10. U. E. Moisala: Auto Suomessa: auton kaupan, käytön ja korjaamotoiminnan historia Suomessa, s. 257–258. Helsinki: Autoalan Keskusliitto ry ja Autotuojat ry, 1983. ISBN 951-99459-8-9.
  11. Mustonen, Pertti: Kaupungin sielua etsimässä, s. 120, 243. Helsingin kaupunginsuunnitteluvirasto, 2010. ISBN 978-851-37-5793-9.
  12. a b Ennenjanyt.net
  13. Talousarvio 2010 2010. Enemmistö ry. Viitattu 25.1.2012.
  14. Tarrakilpailu. Enemmistö, 1986, nro 1.
  15. Historiaa. Enemmistö, 2006, nro 2.
  16. Lasipalatsi.fi
  17. Enemmistö, Kaapeli.fi
  18. Larjavaara, Risto: Vielä autourheilusta. Enemmistö, 1997, nro 1.
  19. Metsämäki & Nisula, 2006, s. 252
  20. City-lehti
  21. Oras Tynkkysen kotisivu
  22. Ville Komsin kotisivu
  23. Enemmistö, Kaapel.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]