Jarno Saarinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jarno Saarinen
Jarno Saarinen vuonna 1970.
Jarno Saarinen vuonna 1970.
Henkilötiedot
Koko nimi Jarno Karl Keimo Saarinen
Syntynyt11. joulukuuta 1945
Turku
Kuollut20. toukokuuta 1973 (27 vuotta)
Monza, Italia
Kansalaisuus  Suomi
Uratiedot
Aktiiviura 1965–1973
Pyörä(t) Yamaha ja Puch
Ensimmäinen GP-startti Suomen Grand Prix, Imatra 1968 (125cc)
Ensimmäinen GP-voitto Tšekkoslovakian GP 1971 (350cc)
Viimeinen GP-voitto Saksan Moto Grand Prix 1973 (250cc)
Viimeinen GP-startti Italian GP 1973 (250cc)
Tilastot
GP-startit 46
Maailmanmestaruudet 250cc 1972
Voitot 15
Palkintopallisijat 32
Nopeimmat kierrokset -
MM-pisteet 450

Jarno Karl Keimo Saarinen (11. joulukuuta 1945 Turku20. toukokuuta 1973 Monza, Italia) oli suomalainen ratamoottoripyöräilijä ja lajinsa ensimmäinen suomalainen soololuokkien maailmanmestari, vuodelta 1972.

Saarinen ajoi ensimmäiset MM-kautensa yksityisajajana, joka huolsi ja viritti moottoripyöränsä itse. Hän myös saavutti maailmanmestaruutensa yksityisajajana vuonna 1972. Kaudelle 1973 Saarinen liittyi Yamahan talliin ja aloitti kauden viidellä peräkkäisellä GP-voitolla. Hän kuoli kauden neljäntenä kisaviikonloppuna Monzan radalla tapahtuneessa kisaonnettomuudessa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jarno Saarinen syntyi 11. joulukuuta 1945 Turussa. Toisen etunimensä Karl hän sai isoisänsä mukaan ja kolmannen etunimensä Keimo siitä että syntyi Keimon päivänä. Hänellä oli kaksi isoveljeä ja yksi pikkuveli, jotka kaikki olivat syntyneet noin viiden vuoden välein. Saarisen perheellä oli hautaustoimisto.[1]

Saarinen tunnettiin urallaan Suomen lehdistössä lempinimellä ”Paroni”. Saarisen isoveljen mukaan lempinimi oli alun perin ”Kissaparoni”, ja sen antoi Jarnolle äiti sen jälkeen, kun Jarno oli kerran tuonut kotiin kissan, joka alkoi kiipeillä verhoissa.[2] Ulkomailla Saarisesta käytettiin joskus lempinimeä ”The Flying Finn", ’Lentävä suomalainen’.[3]

Saarisen veljekset harrastivat jo nuoresta pitäen innokkaasti polkupyöriä ja mopoja. Vartuttuaan kaikki ajoivat vuorollaan myös kilpaa moottoripyörillä. Saarinen pääsi vuonna 1960 töihin mopovalmistaja Tunturille, missä hän oppi koneista.[4]

Saarinen kävi ensin lukiota ja sen jälkeen Turun teknillistä opistoa, jossa hän opiskeli kilpailumatkojensa lomassa ja valmistui keväällä 1971.[5] Asepalveluksensa hän suoritti Turussa autopataljoonan kirjurina.[6]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisissa sarjoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarinen aloitti kilpailemisen jääradalla vuonna 1963 Tunturipyörän maahantuomalla itävaltalaisella Puchilla.[7] Vuonna 1965 hän voitti jäärata-ajon Suomen-mestaruuden 250-kuutioisten luokassa. Vuonna 1969 hän voitti ratamoottoripyöräilyn Suomen-mestaruuden 125- ja 250-kuutioisten luokassa. Vuonna 1970 mestaruus tuli 250-kuutioisissa ja 1971 350-kuutioisissa. Vuonna 1972 hän voitti sekä 250- että 350-kuutioisten Suomen-mestaruuden.

MM-sarjat 1968–1971[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarisen ensimmäinen kilpailu ulkomailla oli Itävallassa 1968. Saarinen sijoittui 125-kuutioisten kilpailussa neljänneksi Puchillaan, mutta kilpailu ei vielä tuolloin kuulunut MM-sarjaan. Kohta sen jälkeen Saarinen voitti Alpl Bergrennenin mäkikisan. Samana kesänä Imatralla Saarinen ajoi ensimmäisen MM-kilpailunsa, jossa hän sijoittui 11:nneksi. Syksyllä Saarinen vaihtoi Puchin Yamahan pyörään, jota hän vahvisti ja muunteli itse.[8]

Vappuna 1969 Saksan GP:ssä Nürburgringillä Saarinen sijoittui 125-luokan kilpailussa viidenneksi.[9]

Kaudella 1970 Saarinen saavutti 250-kuutioisissa 57 pistettä ja sijoittui MM-sarjan neljänneksi. Hän saavutti kauden aikana kaksi kolmossijaa ja neljä nelossijaa.[10]

Kauden 1971 alku oli Saariselta melko vaisu, ja hän keskeytti useimmat kilpailunsa pyörän hajottua. Vihdoin Brnon radalla 18. heinäkuuta Saarinen otti 350-kuutioisissa uransa ensimmäisen GP-voiton. Monzassa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa 350-kuutioisissa Saarinen otti kauden toisen voittonsa ja viimeisessä osakilpailussa Jaramassa ensimmäisen GP-voittonsa 250-kuutioisissa. Kauden päätteeksi Saarisen pisteet riittivät hopeaan 350-kuutioisissa ja pronssiin 250-kuutioisissa. Saarinen ajoi myös 50-kuutioisten MM-sarjan kaksi viimeistä osakilpailua.[11]

MM-sarja 1972 ja maailmanmestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarinen aloitti MM-kauden 1972 vahvasti voittamalla Nürburgringillä 350-kuutioisten kilpailun. Samalla hänestä tuli ensimmäinen ajaja, joka oli lyönyt moninkertaisen maailmanmestarin Giacomo Agostinin vuoden 1967 jälkeen ilman että tämä oli keskeyttänyt. Saarinen voitti 350-kuutioisissa myös kauden toisen osakilpailun, mutta 250-kuutioisissa kauden alku oli hiukan vaisumpi. Loppukaudella Saarinen kuitenkin alkoi ottaa peräkkäisiä voittoja 250-kuutioisissa ja varmisti maailmanmestaruutensa voittamalla Imatranajossa. Koska Agostini oli jo karannut 350-kuutioisissa tavoittamattomaan pistejohtoon, Saarinen jätti kauden päätösviikonlopun kilpailut ajamatta. Näin Saarinen voitti 250-kuutioisten maailmanmestaruuden yhdellä pisteellä ja otti hopeaa 350-kuutioisissa. Saarinen saavutti kauden aikana kahdessa luokassa yhteensä seitsemän osakilpailuvoittoa.[12]

Kauden 1973 alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarinen oli jo väläyttänyt lopettavansa uransa vuoden 1972 maailmanmestaruuden jälkeen. Hän kuitenkin päätti jatkaa uraansa arvellen tienaavansa vielä rahaa, jonka turvin hän voisi perustaa myöhemmin perheen ja oman liikeyrityksen. Italialainen Benelli ja japanilainen Yamaha kosiskelivat Saarista talliinsa kaudelle 1973. Saarinen kävi molempien tallien testeissä ja valitsi Yamahan, jonka pyöriä hän piti parempina kuin Benellin. Keväällä 1973 ennen uuden kauden alkua Saarinen kertoi vaimolleen Soilille, että lopettaa uransa, jos voittaa alkavalla kaudella vain yhden mestaruuden, mutta saattaa jatkaa vielä yhden vuoden, jos voittaa kaksi mestaruutta. Saarinen oli jo päättänyt perustaa Turkuun moottoripyöräliikkeen.[13]

Ennen MM-sarjan alkua Saarinen kilpaili keväällä 1973 Yhdysvalloissa Daytona 200 -ajossa. Hän voitti kilpailun, vaikka ajoi Yamahan 350-kuutioisella amerikkalaisten 700-kuutioisia pyöriä vastaan. Tässä kilpailussa Saarisella oli ensi kertaa apunaan mekaanikko – aikaisemmin urallaan hän oli aina hoitanut pyöränsä itse vaimonsa kanssa. Palattuaan Eurooppaan Saarinen ajoi muutaman pienen kisan Italiassa. Yhdessä niistä hän kaatui ja loukkasi polvensa. Hän pystyi jatkamaan kilpailemista jo 10 päivän kuluttua ja voitti Modenan ja Imola 200 -ajon. Saarisesta oli jo tullut kuuluisa Italiassa, ja Soili Saarisen mukaan Imolan yleisö suorastaan villiintyi suomalaiskuskista voiton jälkeen.[14]

Yamaha kehotti Saarista tavoittelemaan 500-kuutioisten maailmanmestaruutta mutta antamaan japanilaisen tallikaverinsa Hideo Kanayan voittaa 250-kuutioiset. Saarisen raivostuttua tästä talli perääntyi määräyksestään.[15]

Saarinen aloitti MM-sarjan vahvasti voittamalla kahden ensimmäisen kisaviikonlopun molemmat lähtönsä 250- ja 500-kuutioisissa ensin Paul Ricardin radalla ja sitten Salzburgringillä. Hän voitti myös Hockenheimringillä 250-kuutioiset mutta joutui keskeyttämään toisen kilpailunsa pyöränsä takaketjujen katkettua.[16]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarisen hauta Turun hautausmaalla.

Saarinen sai surmansa 20. toukokuuta 1973 Monzan radalla Italiassa käydyssä 250-kuutioisten kilpailussa, joka käytiin kauden neljäntenä kisaviikonloppuna. Saarinen oli ajanut harjoituksissa nopeimman ajan ja lähti eturivistä radan vasemmasta laidasta. Onnettomuus sattui ensimmäisellä kierroksella vaarallisessa Curvonen kaarteessa, joka sijaitsi kaksi kilometriä lähdöstä. Onnettomuuspaikan kohdalla ei ollut televisiokameroita, joten tapahtumien kulkua ei tiedetä varmasti, ja silminnäkijät ovat antaneet siitä erilaisia kuvauksia.[17]

Saarisen edellä ajanut italialainen Renzo Pasolini menetti Curvonessa tasapainonsa joko radalla olleen öljyn vuoksi tai moottorinsa leikattua kiinni. Hän lensi päin radan ulkopuolisia teräskaiteita ja kuoli törmäyksessä. Pasolinin pyörä sinkoutui päin Saarista, joka sai osuman päähänsä ja lääkäreiden mukaan kuoli heti. Hän jäi radalle makaamaan, ja moni kuljettaja ajoi hänen ylitseen ehtimättä väistää.[18]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarinen seurusteli vuodesta 1962 alkaen Soili Vuolan kanssa.[19] He avioituivat vuoden 1971 viimeisenä päivänä.[20] Vuola oli mukana Saarisen kilpailumatkoilla ja avusti Saarista varikolla muun muassa näyttäen Saariselle radan reunalta näyttötauluja sekä laittaen ruokaa ja pesten pyykkejä.[21]

Ajotyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarinen (48) tunnusomaisesti polvi matalalla.

Saarinen oli kaarreajotekniikan edelläkävijä, ja hänen ajotapansa edelsi myöhempien MotoGP-kuljettajien käyttämiä tekniikoita.[22] Saarinen oli ensimmäinen ajaja, joka laski kaarteessa sisemmän polvensa radan pintaan asti.[23][24] Saarinen asensi ohjaustankonsa alaviistoon, mikä mahdollisti vartalon pitämisen matalalla ja eteenpäin suunnattuna. Näin ajajan painopiste pysyi alhaalla niin suorilla kuin mutkissakin. Jääradoilta rajun ajotyylinsä omaksunut Saarinen ajoi myös usein radan reunakiveyksien yli.[25]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jarno Saarisen patsas Turussa.

Saarinen valittiin MotoGP Hall of Fameen 18. heinäkuuta 2009.[26]

Turussa Ruissalon Kansanpuistossa on TT-ajojen reittiin kuulunut tie nimetty Jarno Saarisen tieksi[27] ja Loimaan Alastarolla Jarno Saarisentie johtaa Alastaron moottoriradalle. Italialaisen moottoripyörävalmistajan Benellin kotikaupungissa Pesarossa on Via Jarno Saarinen.

7. kesäkuuta 2014 avattiin Saarisen muistoksi Assisin kunnassa olevassa Petrignanossa Jarno Saarisen puisto. Puistohanketta oli edistämässä paikallinen moottoripyöräkerho Motoclub Jarno Saarinen.[28] Elokuussa 2016 puistossa paljastettiin Saarisen pronssinen taiteilija Elia Alunni Tullinin veistämä näköispatsas, ja 2. heinäkuuta 2017 paljastettiin patsaan kaksoiskappale myös Turussa Aurajoen rannassa Barkerinpuistossa, joka on tunnettu motoristien kokoontumispaikka.[29][30]

Italialainen F1-kuljettaja Jarno Trulli on saanut etunimensä Jarno Saarisen mukaan.[31]

Saarisesta on suunnitteilla kansainvälinen TV-draamasarja, joka saa ensi-iltansa kaudella 2023. Sarjan tuottaa Funfar-tuotantoyhtiö, ja sen yhteistyökumppanina on Yleisradio. Sarjan kehittelyä on tukenut Suomen Elokuvasäätiö.[32]

Moottoripyörän Grand Prix -tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarisen yhteispisteet, loppusijoitukset ja voittojen määrät MM-kausilla sekä GP-kilpailujen sijoitukset:[33]

Vuosi Luokka Pyörä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Pisteet Sijoitus Voitot
1970 250cc Yamaha GER
6
FRA
4
YUG
4
IOM
-
NED
3
BEL
4
DDR
4
CZE
3
FIN
DNF
ULS
-
NAT
-
ESP
-
57 4 0
1971 50 cc Kreidler AUT
-
GER
-
NED
-
BEL
-
DDR
-
CZE
-
SWE
-
NAT
6
ESP
2
17 12 0
250cc Yamaha AUT
8
GER
-
IOM
-
NED
-
BEL
-
DDR
5
CZE
3
SWE
3
FIN
6
ULS
2
NAT
5
ESP
1
64 3 1
350cc Yamaha AUT
6
GER
5
IOM
-
NED
-
DDR
-
CZE
1
SWE
3
FIN
2
ULS
-
NAT
1
ESP
-
63 2 2
1972 250cc Yamaha GER
3
FRA
4
AUT
2
NAT
3
IOM
-
YUG
-
NED
3
BEL
1
DDR
1
CZE
1
SWE
2
FIN
1
ESP
-
94 1 4
350cc Yamaha GER
1
FRA
1
AUT
4
NAT
3
IOM
-
YUG
-
NED
2
DDR
-
CZE
1
SWE
3
FIN
2
ESP
-
89 2 3
1973 250cc Yamaha FRA
1
AUT
1
GER
1
NAT
DNF
- - - - - - - - - 45 4 3
500cc Yamaha FRA
1
AUT
1
GER
DNF
- - - - - - - - - - 30 7 2

Pistelasku:

Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Pisteet 15 12 10 8 6 5 4 3 2 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teronen, Arto: Ikuisesti nuori: Jarno Saarista etsimässä. Helsinki: Suomen Urheilumuseo, 2012. ISBN 978-952-6644-00-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teronen 2012, s. 26–30.
  2. Teronen 2012, s. 32.
  3. 2010 The Baron – Jarno Saarinen 1945–1973 Urheilumuseo. Viitattu 13.3.2021.
  4. Teronen 2012, s. 33–41.
  5. Teronen 2012, s. 68, 83–85.
  6. Teronen 2012, s. 242.
  7. Teronen 2012, s. 68.
  8. Teronen 2012, s. 74–75.
  9. Teronen 2012, s. 75.
  10. Teronen 2012, s. 325.
  11. Teronen 2012, s. 124–135.
  12. Teronen 2012, s. 138–155.
  13. Teronen 2012, s. 173–182.
  14. Teronen 2012, s. 182–189.
  15. Teronen 2012, s. 189.
  16. Teronen 2012, s. 194–198.
  17. Teronen 2012, s. 247–250.
  18. Teronen 2012, s. 254–255.
  19. Teronen 2012, s. 65.
  20. Teronen 2012, s. 135.
  21. Teronen 2012, s. 114–115, 240.
  22. Jarno Saarinen made MotoGP Legend, MotoGp
  23. Mark McVeigh: Why do racers dangle their leg? Bennetts. Viitattu 5.3.2021.
  24. Knee down — who was the first? 22.5.2019. Revzilla. Viitattu 5.3.2021.
  25. Racing Legend – Jarno Saarinen Australian Motor Cycle News. 17.6.2017. Viitattu 9.3.2021.
  26. Jarno Saarinen made MotoGP Legend 18.7.2009. MotoGP. Viitattu 18.1.2015. (englanniksi)
  27. Jarno Saarisen tie Turun kaupunki. Viitattu 18.1.2015.
  28. Tapio, Elina: Jarno Saarisen puisto vihittiin Italiassa. Aamulehti, 31.7.2014, s. 23.
  29. Suomalaislegenda saa patsaan Turkuun: "Italiasta otettiin yhteyttä iltalehti.fi. Viitattu 19.11.2016.
  30. Lund, Sakari: Aurajoen ranta ruuhkautui ihmettelijöistä – tässä on Jarno Saarisen patsas, Yle Urheilu 2.7.2017.
  31. Jarno Trulli, ESPN
  32. Moottoripyöräilylegenda Jarno Saarisesta kansainvälinen draamasarja – 1973 menehtyneen maailmanmestarin ajotyyli vaikuttaa edelleen MotoGP-kuljettajiin Helsingin Uutiset. Viitattu 17.8.2019.
  33. Rider Statistics – Jarno Saarinen Motogp.com. Viitattu 17.1.2016. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kärkkäinen, Juha: ”Saarinen, Jarno (1945–1973)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 518–519. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
  • Tolvanen, Pirita: Paroni Jarno Saarisen elämä. Helsinki: Myllylahti Oy, 2018. ISBN 978-952-202-953-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]