Suomen Kristillisdemokraatit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen Kristillinen Liitto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Kristillisdemokraatit
Kristdemokraterna i Finland

Kristillisdemokraatit logo.svg

Perustettu 6. toukokuuta 1958 (62 vuotta sitten)
Johto Sari Essayah (pj.)
Peter Östman (1. vpj.)
Viljami Haavisto (2. vpj.)
Sonja Falk (3. vpj.)
Asmo Maanselkä (puoluesihteeri)
Ideologia arvokonservatismi,[1]
kristillisdemokratia[1]
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto
Toimisto Karjalankatu 2 C, 7 krs.
00520 Helsinki
Äänenkannattaja KD-lehti
Jäsenmäärä 8 834 (­2018)[2]
Eduskunta
5 / 200
(2019)
Euroopan parlamentti
0 / 13
(2019)
Kunnanvaltuustot
316 / 8 999
(2017)
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan kansanpuolue[3]
Keskiryhmä[4]
Naisjärjestö KD-naiset
Nuorisojärjestö KD-nuoret
Opiskelijajärjestö KD-opiskelijat
Kotisivu www.kd.fi

Suomen Kristilisdemokraatit (ruots. Kristdemokraterna i Finland r.p.), lyhyemmin KD[5] on suomalainen keskusta-oikeistolainen ja kristillisdemokraattinen puolue. Puolueen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2015 lähtien Sari Essayah. Puolueella on viisi kansanedustajaa eduskunnassa.

KD kuvaa itsensä osana kristillisdemokraattista liikehdintää. Puolue haluaa rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa, joka edistää ihmisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Puolueen arvot rakentuvat kristillisten perusarvojen mukaan, joista tärkeimpiä ovat ihmiselämän arvo kaikissa elämän vaiheissa, vapaus ja vastuu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lähimmäisyys ja lähipäätösperiaate.[6]

KD perustettiin 6. toukokuuta 1958 professori Paavo Päivänsalon kotona.[7] Puolue käytti vuoteen 2001 asti nimeä Suomen Kristillinen Liitto.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen ja nousu eduskuntaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kristillinen liitto perustettiin Helsingissä professori Paavo Päivänsalon kotona 6. toukokuuta 1958[8] reaktiona seksuaalimoraalin ja alkoholipolitiikan vapautumiselle, aborteille, kristinuskon yhteiskunnallisen vallan heikkenemiselle ja kulttuurin maallistumiselle.[9] Perustajien mielestä muut puolueet olivat lipsuneet kristillisten ja perinteisten arvojen tinkimättömästä puolustamisesta.[10]

Puolueen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Paavo Päivänsalon veli, lehtori ja filosofian lisensiaatti Olavi Päivänsalo. Puolue sai ensimmäiset valtuutettunsa Espoossa, Pornaisissa ja Tuusulassa vaaleissa 1960[8] ja ensimmäisen kansanedustajansa (Raino Westerholm) vuoden 1970 vaaleissa, mistä lähtien puolue onkin istunut Suomen eduskunnassa yhtäjaksoisesti. Vuoden 1970 vaalien edellä puolue nosti teemoikseen suomalaisen yhteiskunnan arvopohjan rapautumisen ja yleisten moraalikäsitysten heikentymisen, joihin syyllisinä se piti 1960-luvun lopun opiskelijaradikalismia, vapaata aborttia, keskioluen myynnin vapautumista ja ns. Reporadiota.

Evankelis-luterilaisen kirkon johto ei ole tukenut kristillisen liiton perustamista tai politiikkaa. Puolueen valmistautuessa ensimmäisiin valtiollisiin vaaleihinsa 1966 arkkipiispa Martti Simojoki torjui ajatuksen kristillisestä puolueesta. Simojoen mielestä kristittyjen oli vaikutettava politiikassa yli puoluerajojen. Kirkko korosti, että sen jäseniä oli kaikissa puolueissa. Kirkon luterilaista tulkintaa ei vastannut se, että olisi jokin valmis "kristillinen" kanta asioista tai että yksittäisiin moraalikysymyksiin tarttuminen olisi "kristillistä".[11] Myöhemmätkin arkkipiispat ovat olleet sitä mieltä, että kristittyjen tulee vaikuttaa kaikissa puolueissa.[10]

1970-luvulta 1990-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1972 eduskuntavaaleissa puolue kasvatti paikkalukuaan kolmella ja sai neljä edustajaa. Seuraavissa vaaleissa (1975) puolue kasvatti paikkalukuaan viidellä ja sai yhdeksän edustajaa ja saman verran vuonna 1979. Vuoden 1983 eduskuntavaaleissa puolue kärsi vaalitappion saaden vain kolme edustajaa. Puolueen puheenjohtajana toimi tuolloin Esko Almgren, joka oli kansanedustajana yhteensä 12 vuoden ajan 1979–1991. Puolue lisäsi edustajamäärää kahdella vuonna 1987 ja kolmella vuonna 1991. Tuolloin paikkaluku oli kahdeksan, ja sai SKL sai yhden ministerisalkun Esko Ahon hallitukseen. Kristilliset kuuluivat hallitukseen vuosina 1991–1994, jolloin Toimi Kankaanniemi oli kehitysministeri. Puolue erosi hallituksesta, koska Suomi hakeutui EU:n jäseneksi.

Eduskunnan käsitellessä tammikuussa 1973 poikkeuslakia presidentti Urho Kekkosen virkakauden pidentämiseksi puolueen kansanedustajista Olavi Ronkainen, Veikko Turunen ja Raino Westerholm vastustivat lakia ja Antero Juntumaa äänesti tyhjää.[12] Puolueen kansanedustaja Olavi Majlander sai surmansa Rissalan lentoturmassa lokakuussa 1978 ja hänen tilalleen eduskuntaan tuli vaaliliittokumppani kokoomuksen Vuokko Juhola.[13]

Kansanedustaja Vesa Laukkanen erosi puolueesta 1992 ja perusti Vaihtoehto Suomelle -eduskuntaryhmän ja jätti eduskunnan vuoden 1995 vaaleissa. Vuoden 1995 vaaleissa puolue sai 7 edustajaa, ja näistä vain 3 (Bjarne Kallis, Jouko Jääskeläinen ja Toimi Kankaanniemi) oli valittu myös vuoden 1991 vaaleissa. Edustajat Eeva-Liisa Moilanen, Pirkko Laakkonen, Ismo Seivästö ja Leea Hiltunen putosivat. Uusina edustajina nousivat Päivi Räsänen, Sakari Smeds, Tauno Pehkonen ja Matti Ryhänen. Bjarne Kallis valittiin puolueen johtajaksi vaalien jälkeen. Matti Ryhänen loikkasi vuonna 1996 Suomen Keskustan eduskuntaryhmään.

Bjarne Kallis johti puoluetta 1995-2004 ja maltillisti sitä, jolloin puolueen eduskuntavaalikannatus kasvoi 3,0 %:sta (1995) 5,3 %:iin (2003). Vuoden 1999 vaaleissa puolue sai 10 paikkaa, joka oli sille kaikkien aikojen paras tulos. Leea Hiltunen ja Ismo Seivästö tekivät paluun kansanedustajiksi. Uusina edustajina nousivat Leena Rauhala, Kari Kärkkäinen ja Marja-Leena Kemppainen. Tauno Pehkonen putosi eduskunnasta.

Puolue 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue muutti nimensä nykyiseen muotoon Jyväskylän puoluekokouksessa 25. toukokuuta 2001. Muutosta yritettiin jo kahdessa edellisessä puoluekokouksessa; tarvittava kahden kolmasosan enemmistö tuli äänin 223–101.[14][15] Puolue on profiloitunut yhä selkeämmin yhteiskunnallisia asioita kristilliseltä arvopohjalta hoitavaksi yleispuolueeksi. Puolue on lisännyt poliittisten ohjelmien tekoa ja osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vuonna 2004 puolueen puheenjohtajana aloitti Päivi Räsänen.

Kristillisdemokraatit ovat tehneet useissa eduskuntavaaleissa vaaliliittoja Keskustan ja Perussuomalaisten kanssa. Onnistuneiden vaaliliittojen ansiosta puolue on monesti saanut äänimääräänsä suuremman edustuksen eduskunnassa. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa puolue solmi tekniset vaaliliitot kokoomuksen kanssa kolmessa vaalipiirissä, eikä lainkaan keskustan kanssa. Vaaliliitoista hyötyivät molemmat osapuolet jonkin verran. Muina vaaliliittokumppaneina olivat muun muassa Perussuomalaiset. Kuudessa vaalipiirissä Kristillisdemokraatit osallistui vaaleihin omalla listalla.

Vuoden 2003 vaaleissa vaaliliitot eivät kuitenkaan tuoneet puolueelle merkittävää hyötyä niin kuin aikaisemmin. Puolueen saama äänimäärä kasvoi yli 37 000:lla, ja se sai historiansa suurimman äänimäärän ja osuuden. Se kuitenkin menetti kolme paikkaa ja kansanedustajien määrä väheni kymmenestä seitsemään. Lisäpaikat jäivät osittain saamatta suurien äänikynnysten vuoksi monissa pienemmissä vaalipiireissä. Ismo Seivästö jätti eduskunnan ja Jouko Jääskeläinen, Leea Hiltunen, Sakari Smeds ja Marja-Leena Kemppainen jäivät ulos eduskunnasta. Uusina edustajina nousivat Sari Essayah ja sitoutumattomana Oulun vaalipiiristä valittu Lyly Rajala, joka sai täpärästi enemmän ääniä kuin Marja-Leena Kemppainen. Rajala siirtyi Kokoomuksen eduskuntaryhmään joulukuussa 2003.

Kristillisdemokraattien kannatus on 2000-luvulla liikkunut 3,5–5,5 prosentin välillä. Suurinta kannatus on esimerkiksi Kangasalla, Uuraisilla ja Varkaudessa. Uskollisin kannatus on Hämeen vaalipiirissä.

Vuoden 2006 presidentinvaalissa puolueen ehdokas Bjarne Kallis sai 2,0 % kannatuksen. Vuoden 2007 vaaleissa kristillisdemokraatit säilytti seitsemän paikkaa eduskunnassa. Puolue sai jälleen edustajat Uudenmaan vaalipiiristä ja Kymen vaalipiiristä, kun Tarja Tallqvist ja Sari Palm nousivat kansanedustajiksi. Essayah putosi eduskunnasta.

Räsänen on kaudellaan siirtänyt puolueen Suomen vanhoillisimpaan laitaan. Puolueen kannatus eduskuntavaaleissa on laskenut ja vielä alkusyksyllä 2010 sen pelättiin kokevan rökäletappion huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa. Maltillisempien jäsenten arveltiin vetäytyvän puolueesta tai siirtyvän kokoomukseen tai keskustaan. Lokakuussa 2010 Räsänen esiintyi jyrkästi TV2:n Homoilta-ohjelmassa saaden kymmenettuhannet ihmiset eroamaan kirkosta – mutta toisaalta sadat vanhoillisimmat liittymään kristillisdemokraatteihin.[10] Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Kristillisdemokraatit menettivät yhden paikan saaden kuusi edustajaa. Puolue oli vaalikaudella mukana Kataisen ja Stubbin hallituksissa.

Kesäkuussa 2014 Räsäsen puheenjohtajuus haastettiin puolueen sisällä ja uusi puheenjohtajavaali haluttiin järjestää jo ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja.[16] Taustalla oli Sari Essayahin putoaminen europarlamentista kevään eurovaaleissa ja halu nostaa hänet puolueen johtoon. Heinäkuussa Essayah kuitenkin ilmoitti kannattavansa Räsäsen puheenjohtajuutta ja ylimääräinen puoluekokous peruuntui elokuussa puoluehallituksen kokouksessa.[17] Kevään 2015 vaaleissa puolue sai viisi paikkaa menettäen yhden kansanedustajan. Eniten ääniä sai Essayah, joka sai 11 186 ääntä.[18] Elokuun puoluekokouksessa puolueen puheenjohtajaksi valittiin Sari Essayah.[19] Kevään 2019 eduskuntavaaleissa Kristillisdemokraatit säilyttivät viisi eduskuntapaikkaansa. KD:n ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä olleen Kauko Turusen vaalikampanja oli varasijalle jääneistä ehdokkaista kallein (112 393 euroa) ja kaikkien ehdokkaiden kampanjoista neljänneksi kallein.[20]

Joulukuussa 2019 Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä esitti yhdessä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.) epäluottamuslausetta tämän toiminnasta Syyriassa sijaitsevan al-Holin leirillä olleiden suomalaisten palauttamisessa Suomeen. Haaviston katsottiin salanneen eduskunnalta tietoja kyseisten henkilöiden kotiuttamissuunnitelmista.[21] Haaviston saatua äänestyksessä eduskunnan luottamuksen KD:n Sari Tanus sekä yhdeksän Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kansanedustajaa jättivät eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Haaviston toiminnan lainmukaisuudesta.[22]

Nimi ja tunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakenne ja organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen toimielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen ylin päättävä elin on joka toinen vuosi kokoontuva puoluekokous. Puoluekokousten välillä päätösvaltaa käyttää puoluevaltuusto ja toimintaa johtaa puoluehallitus. Puolueella on noin 13 000 jäsentä ja 300 paikallisosastoa. Kristillisdemokraattien pää-äänenkannattaja on kerran viikossa ilmestyvä KD (vuoteen 2005 Kristityn Vastuu).

Eduskuntaryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kristillisdemokraatteja eduskunnassa edustaa Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii KD:n kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Kristillidemokraattisen eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2015–2019 muodostaa 5 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Peter Östman.[23]

Lähijärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen nuorisojärjestö on vuonna 1971 perustettu Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret ja naisjärjestö vuodesta 1973 toiminut Suomen Kristillisdemokraattiset Naiset.[8]

Kansainväliset jäsenyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisdemokraatit hyväksyttiin 10.4.2018 Euroopan kansanpuolueen (EPP, aiemmin EUCD) täysjäseneksi. Kristillisdemokraatit on ollut EPP:n tarkkailijajäsen vuodesta 1991. Myös Kansallinen Kokoomus kuuluu EPP:hen.[8][24] Euroopan parlamentissa kristillisdemokraatit ovat kuuluneet EPP:n europarlamenttiryhmään, mutta puolueella ei ole ollut europarlamentaarikkoja vuoden 2014 eurovaalien jälkeen.

Kristillisdemokraatit on osallistunut myös ajoittain Konrad Adenauer -säätiön ja European Christian Political Movement -järjestön toimintaan. Pohjoismaiden neuvostossa kristillisdemokraatit kuuluu Keskiryhmään. Puolue pitää yhteyttä muihin pohjoismaisiin kristillisiin puolueisiin myös Kristdemokraterna i Norden (KDN) -järjestön tapahtumissa.[25][26]

Ideologia ja arvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisdemokraattien vuonna 2005 hyväksytyn periaateohjelman mukaan puolue kannattaa ekologista ja sosiaalista markkinataloutta,[27] joka muodostuu yksityisistä yrityksistä sekä osuuskunnista ja valtion omistuksesta. Kristillisdemokraattien mukaan yhteiskunnan tulee turvata perustarpeet kaikille, mutta toisaalta ihmisten täytyy myös kantaa vastuuta omasta elämästään.[27]

Poliittiset linjaukset ja tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisdemokraattien ohjelmassa korostuvat kristinusko politiikan lähtökohtana, perhekeskeisyys sekä vastuullinen vapaus. Puolue esimerkiksi puolustaa perhekäsitystä, jossa avioliitto on ainoastaan miehen ja naisen välinen liitto. Puolue vastustaa homojen ja lesbojen parisuhteiden rekisteröintiä[28] sekä naisparien ja yksinäisten naisten hedelmöityshoitoa.[29] Puolueen mukaan abortti tulee sallia vain, jos raskaana olevan naisen henki on vaarassa.[30]

Puolue on Israel-myönteinen eikä hyväksy antisemitismiä missään muodossa.[31]

Kannattajakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueeseen kuului vuonna 2011 noin 13 000 jäsentä. Parhaimmillaan kristillisillä oli noin 20 000 jäsentä 1980-luvun alussa.[32] Lähes kaikki puolueen aktivistit ovat hengellisesti aktiivisia kristittyjä ja toimivat Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tai jossain muussa kristillisessä seurakunnassa

Puolue on saanut kannatusta eniten uuspietistisiltä piireiltä sekä niin sanottuihin vapaisiin kirkkokuntiin kuuluvilta.[11] Puolueen kaksi suurta ryhmittymää ovat Suomen Kansanlähetys sekä kirkon ulkopuoliset herätysliikkeet (kuten helluntailaiset). Puolue ei ole saanut suurta kannatusta vanhoillislestadiolaisilta, sillä he ovat perinteisesti äänestäneet keskustaa.[33] Lähes kaikki puolueen aktivistit ovat hengellisesti aktiivisia kristittyjä ja toimivat Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tai jossain muussa kristillisessä seurakunnassa.[10]

Vaalihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntakohtaiset tulokset vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Kannatus
1958
0 / 200
3 358 0,17 %
1966
0 / 200
10 646 0,45 %
1970
1 / 200
28 228 1,40 %
1972
4 / 200
65 228 2,53 %
1975
9 / 200
90 599 3,29 %
1979
9 / 200
138 244 4,78 %
1983
3 / 200
90 410 3,03 %
1987
5 / 200
74 209 2,58 %
1991
8 / 200
83 151 3,05 %
1995
7 / 200
82 311 2,96 %
1999
10 / 200
111 835 4,17 %
2003
7 / 200
148 987 5,34 %
2007
7 / 200
134 790 4,86 %
2011
6 / 200
118 453 4,03 %
2015
5 / 200
105 022 3,54 %
2019
5 / 200
120 039 3,90 %
  Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutetut Kannatus
1968 3
1972 134 49 877 1,99 %
1976 322 85 792 3,20 %
1980 333 100 800 3,68 %
1984 257 80 455 2,98 %
1988 273 71 614 2,72 %
1992 353 84 481 3,17 %
1996 353 75 494 3,18 %
2000 443 95 009 4,27 %
2004 392 94 666 3,96 %
2008 351 106 639 4,18 %
2012 300 93 257 3,74 %
2017 316 105 551 4,1 %
  Eurovaalit
Vuosi Mepit Kannatus
1996
0 / 16
63 279 2,81 %
1999
1 / 16
29 637 2,39 %
2004
0 / 14
70 845 4,28 %
2009
1 / 13
69 458 4,17 %
2014
0 / 13
90 586 5,24 %
2019
0 / 13
89 166 4,87 %
Presidentinvaalit
valitsijamiesten vaalit
Vuosi Ehdokas Valitsijamiehet Kannatus
1978 Raino Westerholm 24 215 244 8,8 %
1982 Raino Westerholm 0 59 885 1,9 %
   
suorat kansanvaalit
Vuosi Ehdokas Kannatus
1994 Toimi Kankaanniemi 1k 31 453 1k  1,0 %
2006 Bjarne Kallis 1k 61 483 1k  2,04 %
2012 Sari Essayah 1k 75 744 1k  2,47 %

Merkittäviä poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[8]

Puoluesihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[8]

Nykyiset kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös Luettelo puolueen kansanedustajista

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen kristillisdemokraattien yleisohjelma 1995

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b http://www.parties-and-elections.eu/finland.html
  2. Kristillsidemokraattien toimintakertomus 2018 KD. 10.6.2020. Suomen Kristillidemokraatit. Viitattu 10.6.2020.
  3. Parties and Partners 2020. EPP. Viitattu 28.2.2020.
  4. Partier 2020. Mittengruppen. Viitattu 28.2.2020.
  5. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 29.3.2013.
  6. KD:n periaateohjelma 19.8.2017. Suomen Kristillisdemokraatit. Viitattu 10.6.2020.
  7. "Puolueiden arvolähtökohdat unohtuivat", Pertti Suhonen, professori emeritus, Helsingin Sanomat, Mielipide, 23.9.2013, sivu B6.
  8. a b c d e f Puolueen historia pähkinänkuoressa Kd.fi. Viitattu 25.4.2015.
  9. "Puolueiden arvolähtökohdat unohtuivat", Pertti Suhonen, professori emeritus, Helsingin Sanomat, Mielipide, 23.9.2013, sivu B6.
  10. a b c d "Ihmepelastus", Helsingin Sanomat 31.10.2010, Unto Hämäläinen HS
  11. a b Murtorinne, Eino (päätoim.): ”Kristillinen puolue”, Kristinuskon historia 2000, s. 234. 3. osa. Porvoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6516-5.
  12. Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 337–338. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
  13. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 143. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05460-0.
  14. Kristillinen liitto vaihtoi nimensä. Helsingin Sanomat, 26.5.2001.
  15. Puoluejohto voitti uuvutustaistelulla. Helsingin Sanomat, 26.5.2001.
  16. Stenroos, Maria: KD vaihtamassa puheenjohtajaa - Päivi Räsänen: "Tämä oli yllätys" Yle Uutiset. 23.6.2014. Viitattu 1.7.2014.
  17. Teittinen, Paavo: Kristillis­demokraatit peruivat ylimääräisen puoluekokouksen – Räsänen vie puolueen vaaleihin HS.fi. 23.8.2014. Viitattu 3.11.2014.
  18. Eduskuntavaalit 2015: Valitut ehdokkaat Koko maa Vaalit.fi. 22.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 25.4.2015.
  19. KD:n johdossa on nyt ”ihka aito savolainen” Kouvolan sanomat. 29.8.2015. Viitattu 29.8.2015.
  20. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2020, s. 157. Helsinki: Otava, 2019. ISBN 978-952-1-34399-8.
  21. Ulkoministeri Pekka Haavisto sai eduskunnan luottamuksen – katso miten edustajat äänestivät 18.12.2019. Yle.
  22. Kinnunen, Pekka: Ulkoministeri Pekka Haaviston toimista al-Holin leirin suomalaisten asiassa muistutus perustuslakivaliokunnalle 19.12.2019. Yle.
  23. Eduskuntaryhmät 21.5.2018. Eduskunta. Viitattu 21.5.2018.
  24. Erävalo, Esa: KD:n jäsenyys EPP:ssä myötätuulessa KD-lehti. 21.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  25. Kansainvälinen toiminta (kd.fi)
  26. Keskiryhmä: Jäsenpuolueet (Pohjoismaiden neuvosto)
  27. a b Periaateohjelma 2005. Kristillisdemokraatit. Viitattu 25.4.2015.
  28. Ihmisarvon ja yhteisvastuun Suomi - Kristillisdemokraattien yleisohjelma Hyväksytty XXI sääntömääräisessä puoluekokouksessa Kuopiossa 26.5.1995: "Yhteiskunnan ei tule lainsäädännössä hyväksyä homoseksuaalisia suhteita."Poliittisten ohjelmien tietovaranto – Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD 2007-2011
  29. Kristillisdemokratia - vastuuta ja välittämistä Periaateohjelma KD:n Puoluekokouksen hyväksymä 17.6.2005: "Hedelmöityshoidot ovat osa lääketieteellistä lapsettomuuden hoitoa. Hoitojen piiriin ei tule sisällyttää naispareja tai yksinäisiä naisia, joiden kohdalla lapsettomuus ei johdu terveydellisestä syystä." Poliittisten ohjelmien tietovaranto – Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD 2007-2011
  30. Ihmisarvon ja yhteisvastuun Suomi - Kristillisdemokraattien yleisohjelma Hyväksytty XXI sääntömääräisessä puoluekokouksessa Kuopiossa 26.5.1995: "Aborttia ei tule suositella missään tapauksessa. Se tulee sallia pääsääntöisesti vain mikäli äidin henki on vakavassa vaarassa." Poliittisten ohjelmien tietovaranto – Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD 2007-2011
  31. KD irtisanoutui useista ehdokkaistaan – syinä muun muassa antisemitismi ja rasismi - Kirkko ja kaupunki www.kirkkojakaupunki.fi. Viitattu 4.3.2017.
  32. Puolueiden jäsenmäärien kehitys (ilmoitetut jäsenrekisteritiedot) Suomen vaalitutkimusportaali. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto & Suomen vaalitutkimuskonsortio. Viitattu 25.4.2015.
  33. Kaleva - Kris­til­lis­de­mok­raa­tit havittelee les­ta­dio­lais­ten ääniä
  34. a b c d e f g Eduskunnan historiakomitea (toim.): Suomen kansanedustuslaitoksen historia XII, s. 546. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1982.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]