Konservatiivinen kansanpuolue
| Konservatiivinen kansanpuolue | |
|---|---|
| Det Konservative Folkeparti | |
|
|
|
| Perustettu | 1915 |
| Puheenjohtaja | Søren Pape Poulsen |
| Puoluesihteeri | Søren Vandsø |
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | keskusta-oikeisto[2] |
| Kansankäräjät[3] |
10 / 179 |
| Euroopan parlamentti[4] |
1 / 14 |
| Alueet |
31 / 205 |
| Kunnat |
404 / 2 436 |
| Kansainväliset jäsenyydet |
– EPP – IDU |
| Nuorisojärjestö | Konservativ Ungdom |
| Opiskelijajärjestö | Konservative Studerende |
| Kotisivu |
www |
Konservatiivinen kansanpuolue (tansk. Det Konservative Folkeparti, lyh. KF) on tanskalainen keskusta-oikeistolainen konservatiivipuolue. Puolueen puheenjohtajana on vuodesta 2014 lähtien toiminut Søren Pape Poulsen. Puolue sai vuoden 2019 kansankäräjävaaleissa 12 edustajaa kansankäräjille. Konservatiiveilla on Euroopan parlamentissa yksi edustaja: Pernille Weiss.
Konservatiivinen kansanpuolue kuvaa itsensä konservatiivisiin perusarvoihin nojaavana puolueena. Puolueen korostamia arvoja ovat huolenpito heikoimmista, yksilön roolin ja ahkeruuden korostaminen, ylisukupolvisuus, liberaalikonservatiivisuus, perheiden hyvinvointi, vapaus ja vastuu sekä Jumala, kuningas ja isänmaa-ajattelu.[5]
Konservatiivinen kansanpuolueen ohjelma muodostettiin vuonna 1915 ja puolue perustettiin virallisesti helmikuussa 1916. Puolue on osallistunut useisiin Venstren johtamiin hallituksiin ja on ollut osa sinistä, eli oikeistolaista blokkia. Konservatiivien ainoa oma pääministeri on ollut Poul Schlüter vuosina 1982–1993.[6]
Puolueen nuorisojärjestöä, vuonna 1905 perustettua Konservativ Ungdomia, pidetään maailman vanhimpana poliittisena nuorisojärjestönä.[6] Konservatiivinen kansanpuolue on vuodesta 1999 lähtien ollut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsen. Puolue on myös konservatiivisen internationaalin jäsen.
Arvot ja lähestymistapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konservatiivinen kansanpuolue on sosiaalikonservatiivinen puolue. Puolueohjelmassaan (2012) puolue korostaa perhettä yhteiskunnan perustana sekä yhteiskunnan historian muistamista osana tulevaisuustyötä. Puolueen ensimmäinen puolueohjelma on vuodelta 1916 ja tuolloin politiikan painopisteitä olivat maanpuolustus sekä tanskalaisen liiketoiminnan ja yrittäjyyden edistäminen. Puolueen sosiaalilainsäädännön ajatus on perustunut pääasiassa itsensä auttamisen periaatteeseen. Puolue on ollut suurten maanomistajien puolue ja on pyrkinyt toimimaan julkisen sektorin pienentämisen eteen.[7]
2010-luvulla puolue on tuonut esiin vihreää politiikkaa mm. Connie Hedegaardin kautta, joka toimi ensin suosittuna ympäristöministerinä ja sittemmin ilmastokomissaarina Euroopan unionissa. Puolue on tullut tunnetuksi myös välienselvittelystä kulttuuriradikaalien kanssa.[7]
Historiallisesti konservatiivit ovat kilpailleet keskusta-oikeiston johtoasemasta ja samasta äänestäjäkunnasta Venstren kanssa. Sosiaalidemokraattien nousun myötä puolueet ovat kuitenkin toimineet yhteistyössä keskenään. Venstreen verrattuna Konservatiivinen kansanpuolue on nähty enemmän urbaanina ja talousliberaalina puolueena.[6] Konservatiivisen kansanpuolueen ongelmana on yleisesti pidetty sitä, ettei se ole kyennyt erottautumaan tarpeeksi muista sinisen blokin puolueista.[8]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Konservatiivinen kansanpuolue muodostui äänioikeuden laajentamisen jälkeen Højren (suom. Oikeisto) pohjalle. Puolueen perustava kokous pidettiin 22. helmikuuta 1916.[9][7]
Ensimmäisen kerran puolue oli yhdessä Venstren kanssa hallituksessa vuosina 1950–1953.[9] Vuoteen 1971 Konservatiivinen kansanpuolue keräsi kansankäräjien vaaleissa noin 16-21 prosenttia äänistä, lukuun ottamatta vuoden 1947 kannatusromahdusta. Vuosina 1968-1971 puolue oli osa Hilmar Baunsgaardin johtamaa VKR-hallitusta.[7]
Vuonna 1973 puolueen kannatus romahti muiden vakiintuneiden puolueiden tavoin. Poul Schlüterin tultua puheenjohtajaksi puolueen kannatus nousi jälleen. Vuonna 1979, Tanskan ensimmäisissä eurovaaleissa puolue sai kaksi paikkaa Euroopan parlamenttiin. Vuoden 1984 vaaleissa puolue keräsi yli 23 prosentin kannatuksen ja oli toiseksi suurin puolue sosiaalidemokraattien jälkeen. Schlüter vahvisti puoluetta ja muodosti neliapilahallitukset vuosina 1982-1988 yhdessä Venstren, Keskusta-Demokraattien ja Kristillisen kansanpuolueen kanssa, sitten kolmen lehden hallituksen Venstren ja Radikaali Venstren kanssa vuosina 1988–1990 ja yksin Venstren kanssa 1990–1993. Tammikuun 1993 "tamiliasia" teki lopun Schlüterin hallituksille ja konservatiivsen kansanpuolueen kukoistuskaudelle.[7]
Tämän jälkeen puolueen kannatus on laskenut huomaattavasti. Erityisesti Hans Engellin rattijuopumus ja ulosajo 1997 vaikutti puolueen kannatukseen merkittävästi. Bendt Bendtsenin johdolla kannatus parantui hieman ja puolue osallistui Venstren kanssa vähemmistöhallitukseen vuonna 2001. Hallituskaudella puolue oli useita kertoja törmäyskurssilla Tanskan kansanpuolueen kanssa.[7]
uolueen kannatus laski uudelleen vuosina 2011 ja 2015. Lars Barfoed nousi konservatiivien puheenjohtajaksi tammikuussa 2011 Lene Espersenin jätettyä tehtävän. Barfoedin johdolla puolue menestyi kuitenkin heikosti niin vaaleissa kuin mielipidemittauksissa: vuoden 2011 vaaleissa konservatiivit saivat vain 4,9 prosenttia äänistä ja kahdeksan paikkaa kansankäräjille. Barfoed jätti yllättäen paikkansa puheenjohtajana elokuussa 2014, minkä jälkeen hänen tilalleen nousi Viborgin pormestari Søren Pape Poulsen. Eronsa taustalla Barfoed kertoi olevan puolueen tarve sukupolvenvaihdokselle.[10]
Marraskuussa 2016 puolue osallistui jälleen Venstren johtamaan Lars Løkke Rasmussenin hallitukseen. Vuoden 2019 vaaleissa puolue nosti jälleen kannatustaan.[7]
Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konservatiivinen kansanpuolue muodostuu jäsenjärjestöistä, jossa jäsenmaksunsa maksaneilla jäsenillä on mahdollisuus asettaa ehdokkaita julkisiin vaaleihin sekä osallistua puolueen korkeimpaan päättävään kokoukseen, maakäräjille. Konservatiivisen kansanpuolueen jäsenmäärä on pienempi kuin sosiaalidemokraateilla ja Venstrellä ja saavutti huippunsa 1960-luvulla. 1980-luvulta lähtien jäsenmäärä on laskenut tasaisesti. Konservatiivisella kansanpuolueella on läheiset siteet liike-elämään. Puolue on saanut lahjoituksia mm. teollisuudelta, työnantajajärjestöiltä, kauppakamareilta sekä useilta yrityksiltä.[7]
Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Tulokset [11] | |||
| Kansankäräjävaalit | |||
| Vuosi | Edustajat | Äänet | |
| 1979 | 22 / 179
|
395 653 | 12,5 % |
| 1981 | 26 / 179
|
451 478 | 14,5 % |
| 1984 | 42 / 179
|
788 224 | 23,4 % |
| 1987 | 38 / 179
|
700 886 | 20,8 % |
| 1988 | 35 / 179
|
642 048 | 19,3 % |
| 1990 | 30 / 179
|
517 293 | 16,0 % |
| 1994 | 27 / 179
|
499 845 | 15,0 % |
| 1998 | 16 / 179
|
303 965 | 8,9 % |
| 2001 | 16 / 179
|
312 770 | 9,1 % |
| 2005 | 18 / 179
|
344 886 | 10,3 % |
| 2007 | 18 / 179
|
359 404 | 10,4 % |
| 2011 | 8 / 179
|
175 047 | 4,9 % |
| 2015 | 6 / 179
|
118 003 | 3,4 % |
| 2019 | 12 / 179
|
233 865 | 6,6 % |
Merkittäviä henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Emil Piper 1916–1928
- Charles Tvede 1928–1932
- John Christmas Møller 1932–1939
- Vilhelm Fibiger 1939–1948
- Halfdan Hendriksen 1948–1957
- Einar Foss 1957–1965
- Knud Thestrup 1965–1972
- Erik Haunstrup Clemmensen 1972–1974
- Poul Schlüter 1974–1977
- Ib Stetter 1977–1981
- Poul Schlüter 1981–1993
- Torben Rechendorff / Hans Engell 1993–1995[a]
- Hans Engell 1995–1997
- Per Stig Møller 1997–1998
- Poul Andreassen 1998–2000
- Bendt Bendtsen 2000–2008
- Lene Espersen 2008–2011
- Finn Poulsen 2011–2011
- Lars Barfoed 2011–2014
- Søren Pape Poulsen 2014→
Puoluesihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lemvigh-Müller 1920–1921
- Christian Strøm 1921–1923
- John Christmas Møller 1923–1941
- Poul Sørensen 1941–1950
- Sven Jørgensen 1950–1961
- Mogens Olsen 1961–1967
- Kai Aage Ørnskov 1967–1974
- Jens Karoli 1974–1981
- Torben Rechendorff 1981–1988
- John Wagner 1988–1991
- Peter Sterup 1991–1998
- Jan Høgskilde 1998–2002
- Morten Bangsgaard 2002–2009
- Martin Dahl 2009–2015
- Søren Vandsø 2015–
Nykyiset kansanedustajat (2022–2026)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mette Abildgaard
- Lise Bertelsen
- Helle Bonnesen
- Niels Flemming Hansen
- Rasmus Jarlov
- Brigitte Klintskov Jerkel
- Mona Juul
- Per Larsen
- Mai Mercado
- Søren Pape Poulsen
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Denmark elections 2011 Parties and elections in Europe. 2011. Viitattu 12.6.2012. (englanniksi)
- ↑ Åsa Bengtsson; Kasper Hansen; Ólafur Þ Harõarson; Hanne Marthe Narud, Henrik Oscarsson: The Nordic Voter: Myths of Exceptionalism, s. 205. ECPR Press. ISBN 978-1-907301-50-6. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Valgresultater 2022 Danmarks Radio. Viitattu 2.11.2022. (tanskaksi)
- ↑ MEPs: Denmark europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Værdier Konservative.dk. Viitattu 12.4.2022. (tanskaksi)
- ↑ a b c Terry, Chris: Conservative People's Party demsoc.org. 24.2.2014. The Democratic Society. Arkistoitu 1.8.2015. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Det Konservative Folkeparti Den Store Danske. 3.6.2020. Viitattu 12.4.2022. (tanskaksi)
- ↑ The Local’s party guide: Conservatives The Local. 14.6.2015. Viitattu 15.8.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Kjærgaard Larsen, Line: Det Konservative Folkepartis historie dr.dk. DR. Viitattu 31.10.2015. (tanskaksi)
- ↑ Conservative party leader unexpectedly steps down The Local. 7.8.2014. Viitattu 21.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Folketingsvalgene 1953–2019 ft.dk. Tanskan kansankäräjät. Viitattu 22.12.2019. (tanskaksi)
- ↑ Torben Rechendorff oli puolueen virallinen puheenjohtaja (landsformand), mutta Hans Engell käytännössä johti puoluetta.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Konservatiivinen kansanpuolue (tanskaksi)
- Konservativ Ungdom (tanskaksi)
| |||||||||||
| |||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||
