Yhdysvaltain republikaaninen puolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Republikaani” ohjaa tänne. Republikaanisuutta yleisesti poliittisena ideologiana käsittelee artikkeli Tasavaltalaisuus.
Yhdysvaltain republikaaninen puolue
Republican Party

Perustettu 1854
Puheenjohtaja Ronna McDaniel
Johto
Ideologia
Poliittinen kirjo oikeisto
keskusta-oikeisto[1]
Toimisto 310 First Street NE
Washington, D.C.
Jäsenmäärä Laskua 32 854 496
Värit      punainen
Senaatti
49 / 100
Edustajainhuone[11]
219 / 435
Osavaltioiden kuvernöörit
27 / 50
Kansainväliset jäsenyydet IDU
ECR (alueellinen kumppani)
Naisjärjestö Republikaanisten naisten kansallinen liitto
Nuorisojärjestö Nuoret republikaanit
Teini-ikäiset republikaanit
Opiskelijajärjestö College republikaanit
Kotisivu www.gop.com
Vuonna 1874 julkaistu pilakuva, jossa esiintyi republikaanisen puolueen norsu-symboli ensimmäistä kertaa.
Abraham Lincoln, Yhdysvaltain ensimmäinen republikaanipresidentti.

Yhdysvaltain republikaaninen puolue (engl. Republican Party, myös Grand Old Party, GOP) eli republikaanit on toinen Yhdysvaltain kahdesta pääpuolueesta. Republikaaninen puolue perustettiin vuonna 1854 ja sillä oli vuonna 2004 noin 55 miljoonaa rekisteröityä jäsentä.[12] Republikaaninen puolue on oikeistolainen. Se on pääkilpailijaansa demokraattista puoluetta sosiaalisesti konservatiivisempi ja taloudellisesti liberaalimpi.[13] Puolue on International Democrat Unionin jäsen. Puolueen tunnuseläin on norsu.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aika (1850–1865)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue perustettiin vuonna 1854 orjuuden laajentamista uusiin osavaltioihin vastustaneiden whigien, pohjoisen demokraattien ja Free Soil Partyn yhteenliittymänä. Ensimmäisen kerran se pääsi valtaan Abraham Lincolnin tultua valituksi presidentiksi vuonna 1860. Republikaanit aloittivat tuolloin rohkean uudistussuunnitelman, johon kuului kansallispankin perustaminen, paperirahan käyttöönotto, Yhdysvaltain pohjoisosien teollisuuden suojelemiseksi säädetyt korkeat tuontitullit, länteen muuttaville uudisasukkaille annettu ilmainen maa sekä rautateiden rakentaminen. Suunnitelmat eivät miellyttäneet etelävaltioita, minkä seurauksena osa niistä päätti erota unionista ja Yhdysvaltain sisällissota syttyi.lähde?

Yhdysvaltain suurvalta-aika (1865–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ensimmäistä maailmansotaa (1865–1918)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun alkupuolella republikaanipuolueessa oli vahvoja Yhdysvaltain progressiivisen liikkeen edustajia, kuten Theodore ”Teddy” Roosevelt ja Robert M. La Follette, jotka kannattivat etenkin suuryritysten ja rautatie-alan sääntelyä sekä vahvoja ammattiliittoja ja työläisoikeuksia. Puolue kuitenkin jakaantui näissä kysymyksissä varsinkin sen jälkeen, kun Theodore Rooseveltin hyvä ystävä William Howard Taft valittiin presidentiksi, mutta Taft heikensi ammattiliittojen valtaa ja tuki suuryrityksiä ja sääntelyiden purkamista. Tämä johti siihen, että Theodore Roosevelt haastoi William Howard Taftin puolueen presidenttiehdokkuudesta vuoden 1912 vaaleissa, mutta Taft hallitsi puolueen valitsijaenemmistöä, joka kumosi Theodore Rooseveltin ehdokkuuden, joten Roosevelt erosi puolueesta ja perusti oman progressiivisen puolueensa.lähde?

Toisen maailmansodan jälkeen (1945–1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun mustien kansalaisoikeustaistelun myötä mustien ja latinoiden ylivoimainen enemmistö siirtyi demokraatteihin ja etelävaltioiden valkoiset republikaaneihin.[14] 1950- ja 1960-luvulla republikaanipuolue käänsi demokraattipuolueen lähes satavuotisen ylivoiman Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa, jolloin ”Deep Southin” eli ”Solid Southin” enemmistö vaihtui kansalaisoikeusliikkeen ja väestönmuutoksen myötä republikaaneille.[15] Rotukysymyksen ohella puolueen ”eteläiseen strategiaan” kuului feminismin vastustaminen ja kristillinen oikeistolaisuus.[16] Vuoden 1972 Roe vastaan Wade–oikeustapauksen jälkeen republikaanit ryhtyivät järjestelmällisesti vastustamaan aborttia. Aikaisemmin aborttia olivat tukeneet monet näkyvät republikaanipoliitikot.[17]

Kylmän sodan jälkeen (1991–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaissa vuonna 1970 sekä koulutetut että hyvätuloiset äänestivät oikeistoa selvästi useammin kuin vasemmistoa. Vuonna 2010 sekä kouluttamattomat että hyvätuloiset äänestivät oikeistoa selvästi useammin kuin vasemmistoa. Näin on sekä (enemmistövaali- eli) kaksipuoluemaissa että suhteellisen vaalitavan maissa. Jälkimmäisissä vihreät puolueet houkuttelevat koulutettuja ja nativistipuolueet kouluttamattomia. Tämä selittää oikeistopopulistien nousua, kuten Donald Trumpin, ja vasemmistolaisten teknokraattien, kuten Emmanuel Macron ja Justin Trudeau. Vuonna 1950 länsimaissa vain 10 % äänestäjistä oli suorittanut kandidaatin tutkinnon, nykyään yli kolmannes.[18]

Taloushistorioitsija Michael Lindin mukaan republikaanit ovat muuttumassa nationalistiseksi työväenpuolueeksi, joka on kriittinen markkinataloutta ja vapaakauppaa kohtaan. Demokraateista taas on tulossa maailmankansalaisia, jotka vastustavat nationalismia ja kannattavat yrittämistä, kilpailua ja maahanmuuttoa.[19]

Vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeen puolueessa on muodostunut ryhmä, joka harkitsee uuden puolueen perustamista. Asiaa käsiteltiin helmikuussa 2021. Kokouksen koollekutsuja on Donald Trumpin näkyvä arvostelija Evan McMullin. Kokoukseen osallistui yli 120 vaikutusvaltaista republikaanipuolueen jäsentä. Kokouksessa pohdittiin myös vaihtoehtoa, että uuden puolueen sijasta republikaanipuolueen arvostelijat toimisivat omana ryhmittymänään puolueen sisällä tai ulkopuolella.[20]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen sisällä vaikuttavista ryhmittymistä johtuen kaikki republikaanit eivät suinkaan ole samaa mieltä kaikista kysymyksistä. Esimerkiksi etelästä valittu demokraatti saattaa olla mielipiteiltään paljon lähempänä eteläisiä republikaaneja kuin lännestä valittu republikaani.lähde?

Talouspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat republikaanit kannattavat niin sanottua tarjontapuolen taloustiedettä (supply-side economics). Ronald Reaganin tähän nojaavaa talouspolitiikkaa kutsuttiin aikoinaan nimellä ”reaganomics”. Republikaanit uskovat veronalennusten tukevan talouskasvua, mikä johtaa pidemmällä aikavälillä myös valtion verotulojen kasvuun. Puolue suhtautuu myönteisesti vapaakauppaan ja tuki esimerkiksi NAFTA:n ja CAFTA:n syntyä. Ammattiliittoihin se puolestaan suhtautuu varauksellisesti. George W. Bushin kaudella puolue toteutti merkittäviä veronalennuksia parantaakseen Yhdysvaltain taloudellista tilannetta. Se purki liiketoimintaa hankaloittavaa byrokratiaa ja edisti erityistalousalueiden syntyä. Erityistalousalueilla on köyhiä alueita, joille koetetaan houkutella yritystoimintaa alhaisilla veroilla. Puolue vastustaa minimipalkkojen nostoa.[21][22]Yhdysvaltain valtionvelka kasvoi ainakin Reaganin ja George W. Bushin aikana tuntuvasti heidän tekemiensä veronkevennysten johdosta.[23][24][25] Yhdysvalloille lainaus on tosin valuuttariskitöntä velan ollessa dollareissa, ja korkomenojen osuus verotuloista pysyy samana, mikäli talous kasvaa riittävän nopeastilähde?.

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Republikaanipuolue on yleensä ajanut vahvaa kansallista puolustusta.lähde? Viime aikoihin asti se on kuitenkin suhtautunut kielteisesti interventioihin. Republikaanit esimerkiksi vastustivat Woodrow Wilsonin suunnitelmaa ensimmäiseen maailmansotaan liittymisestä ja Kansainliittoa, ja osa vastusti Naton perustamista ja Yhdysvaltojen interventiota Korean sodassa.[26] Republikaanit vastustivat esimerkiksi Somalian ja Balkanin rauhaanpakottamista ja George W. Bush valittiin presidentiksi ulkomaisia operaatioita vastustavalla kampanjalla.lähde?

Republikaanipuolue tukee unilateralismia kansallisen turvallisuuden takaamisessa ja uskoo Yhdysvaltain oikeuteen ja kykyyn toimia ilman ulkomaista tai kansainvälistä tukea. Tämä liittyy Yhdysvaltoja sitovien kansainvälisten yhteisöjen kuten Yhdistyneiden kansakuntien ja kansainvälisten sopimusten vastustukseen. Puolueen ulkopoliittisiin teemoihin on 2000-luvulla kuulunut terrorisminvastainen sota.[27]

Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 republikaaninen puolue käsitteli ensimmäistä kertaa ilmastonmuutosta, jolloin puolueen ohjelmassa todettiin, että ihmisen toiminta lisää hiilidioksidia ilmakehässä.[28] Ohjelmavedoksessa todettiin myös, että hiilidioksidin lisäys ilmakehässä lämmittää ilmastoa, mutta valmiissa ohjelmassa ei ollut jälkimmäistä lausetta, vaan hiilidioksidin pitkäaikaisten vaikutusten todettiin olevan ”tieteellisen tutkimuksen kohteena”.[28][29] Vuoden 2012 puolueohjelmassa ilmastonmuutosta ei juuri enää edes mainita, ja siinä vastustetaan esimerkiksi kasvihuonekaasujen rajoitusten tiukennuksia.[30] Puolue pitää kuitenkin tärkeänä energiaomavaraisuuden lisäämistä ja saasteiden vähentämistä. Republikaanit kannattavat ydinvoimaa ja tukevat vanhojen energiamuotojen rinnalla myös vaihtoehtoisten energialähteiden kehittämistä.[30]

Yksilön oikeudet ja sosiaalipolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Republikaaninen puolue korostaa tyypillisesti yksilön oikeuksia.

Sosiaalipolitiikassa enemmistö puolueesta vastustaa aborttia. Merkittävä osa vastustaa myös homoseksuaalien avio-oikeutta[31]. Suuri osa vastustaa myös julkista terveydenhuoltoa, jollainen on olemassa muodossa tai toisessa Euroopassa ja Kanadassa. Puolue vastustaa sukupuolikiintiöitä ja vähemmistöjen suosimista esimerkiksi opiskelupaikoissa ja työnhaussa.[32][33]

Suuri osa republikaaneista tukee laajaa aseenkanto-oikeutta, osittain koska se on tärkeä kysymys äänestäjille alueilla, joilla republikaanit ovat perinteisesti olleet vahvoja. Suuri osa republikaaneista tukee myös kuolemanrangaistusta ja yleensäkin tiukkoja rangaistuksia keinona vähentää rikollisuutta.lähde?

Kannattajakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen sisällä toimii kaksipuoluejärjestelmille tyypilliseen tapaan useita erilaisia ryhmittymiä. Merkittäviä ryhmiä ovat muun muassa kristillinen oikeisto, libertaarit, uuskonservatiivit sekä niin sanotut maltilliset republikaanit. Republikaanien sisäinen valtataistelu oikeiston ja maltillisten välillä on lisääntynyt Barack Obaman presidenttikausilla, sillä oikeistolainen siipi ei halua tehdä kompromisseja demokraattien kanssa. Maltilliset taas pelkäävät oikeistolaisten vahingoittavan puolueen kannatusta seuraavissa vaaleissa[34].

Republikaaninen puolue ei ole vähemmistöjen suosiossa; esimerkiksi vuoden 2006 vaaleissa se sai 37 % aasialaisten, 30 % latinoiden ja vain 10 % afroamerikkalaisten äänistä[35]. Vuonna 2020 vaaleissa republikaanit saivat entistä suuremman kannatuksen latinoilta[36] ja suurimman afroamerikkalaisen kannatuksen yli 20 vuoteen eli noin 12 prosenttialähde?.

Merkittäviä poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen edustajisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Republikaanipuolue kärsi tappion Yhdysvaltain vaaleissa 2020. Puolueella on 211 edustajaa Yhdysvaltain edustajainhuoneessa eli vähemmistö ja tällä hetkellä 50 senaattoria Yhdysvaltain senaattissa, Yhdysvaltojen 117. kongressissa. Republikaanipuolue hallitsee 27/50 osavaltion kuvernöörin asemaa.[37][38][39]

Puoluejohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Toimikausi
Abraham Lincoln 1861–1865
Ulysses S. Grant 1869–1877
Rutherford B. Hayes 1877–1881
James A. Garfield 1881
Chester A. Arthur 1881–1885
Benjamin Harrison 1889–1893
William McKinley 1897–1901
Theodore Roosevelt 1901–1909
William Howard Taft 1909–1913
Warren G. Harding 1921–1923
Calvin Coolidge 1923–1929
Herbert Hoover 1929–1933
Dwight D. Eisenhower 1953–1961
Richard Nixon 1969–1974
Gerald Ford 1974–1977
Ronald Reagan 1981–1989
George H. W. Bush 1989–1993
George W. Bush 2001–2009
Donald Trump 2017–2021

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kansainvälisen keskusta-oikeistolaisen allianssin jäsenet idu.org. Viitattu 12.6.2020. (englanniksi)
  2. No Country for Old Social Conservatives? thecrimson.com. Viitattu 22.12.2018. (englanniksi)
  3. Josh Siegel: Centrist Republicans and Democrats meet to devise bipartisan healthcare plan The Washington Examiner. 18.7.2017. (englanniksi)
  4. Hill, Kenneth L.: An Essential Guide To American Politics And The American Political System, s. 172. AuthorHouse, 2012.
  5. Donald Devine: A New Birth of Fusionism The American Conservative. 16.4.2015. (englanniksi)
  6. Fusionism, 60 Years Later National Review. 5.11.2015. (englanniksi)
  7. a b Miller, William J.: The 2012 Nomination and the Future of the Republican Party, s. 39. Lexington Books, 2013.
  8. Gregory Schneider: Conservatism in America Since 1930: A Reader, s. 387. NYU Press, 2003.
  9. John Cassidy: Donald Trump is Transforming the G.O.P. Into a Populist, Nativist Party The New Yorker. 29.2.2016. (englanniksi)
  10. J.J. Gould: Why Is Populism Winning on the American Right? The Atlantic. 2.7.2016. (englanniksi)
  11. Five takeaways from New York's special election to replace George Santos NBC News. Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  12. Why politics is fun from catbirds' seats USA Today. 22.1.2004. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  13. Grigsby, Ellen: Analyzing Politics: An Introduction to Political Science, s. 106–107. Florence: Cengage Learning, 2008. ISBN 0495501123.
  14. Demokraatit on vähemmistöjen ja hipsterien puolue HELSINGIN SANOMAT. 29.7.2016.
  15. The History of the GOP theskimm.com. 23.2.2020. The Skimm. Viitattu 6.1.2021. (englanniksi)
  16. Southern strategy Taegan Goddard’s Political Dictionary. Viitattu 14.2.2022. (englanniksi)
  17. Enemmistö Yhdysvaltain republikaaneista kannatti aborttia – Sitten tuli vuosi 1973, ja kysymyksestä tehtiin poliittinen ase Helsingin Sanomat. 22.9.2018.
  18. Educated voters’ leftward shift is surprisingly old and international The Economist. 29.5.2021.
  19. Donald Trumpin edustama uusi puoluejako rantautuu Suomeenkin – ja ihmisten on päätettävä puolensa (Arkistoitu – Internet Archive), Saska Saarikoski HS, Helsingin Sanomat 16.6.2016.
  20. Yrjö Kokkonen: Reuters: 120 korkea-arvoista republikaania valmisteli uuden puolueen perustamista yle.fi. 11.2.2021.
  21. Brittany De Lea: Republicans slam Democrats' $15 minimum wage bill: It would 'eviscerate' US jobs FOXBusiness. 10.7.2019. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  22. Alexia Fernández Campbell: The $15 minimum wage bill has all but died in the Senate Vox. 16.8.2019. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  23. Kimberly Amadeo: Which President Increased U.S. Debt the Most? The Balance. 5.11.2020. thebalance.com. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  24. US Debt by President, Chart & Per President Deficit www.self.inc. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  25. Bob Bryan: The US national debt just pushed past $22 trillion Business Insider. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  26. Jean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 495-496. Random House, 2012.
  27. Our Party gop.com. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  28. a b 2008 Republican Party Platform presidency.ucsb.edu. Arkistoitu 28.1.2017. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  29. GOP Platform Draft: Global Warming is Man-Made cnsnews.com. 28.8.2008. Arkistoitu 17.4.2014. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  30. a b Republican Platform 2012 gop.com. Viitattu 16.4.2014. (englanniksi)
  31. NPR Cookie Consent and Choices choice.npr.org. Viitattu 8.3.2022.
  32. http://articles.cnn.com/2003-01-15/politics/bush.affirmativeaction_1_affirmative-action-university-of-michigan-case-150-point-system?_s=PM:ALLPOLITICS (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. Eilperin, Juliet: Watts Walks a Tightrope on Affirmative Action Washington Post, 12.5.1998. (englanniksi)
  34. Saarikoski, Laura: Yhdysvaltojen republikaanien valtataistelussa uusi käänne Helsingin Sanomat. 8.10.2015. Arkistoitu 22.1.2016. Viitattu 9.10.2015.
  35. Exit polls CNN. Viitattu 14.8.2007. (englanniksi)
  36. What the 2020 election reveals about Latino voters. CNN.com marraskuu 2020.
  37. Tied Senate: Who Controls a 50-50 Chamber? bipartisanpolicy.org. Bipartisan Policy Center. Viitattu 6.1.2021. (englanniksi)
  38. Alan Fram: Pelosi narrowly reelected speaker, faces difficult two years Washington Post. Viitattu 6.1.2021. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  39. Abigail Abrams: Even With 51 Votes, Senate Democrats Will Still Be Stymied Time. Viitattu 13.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]