Lääkärit Suomessa

Suomessa lääkäri on vähintään lääketieteen lisensiaatin (lyh. lääket. lis. ja LL) tai ulkomailla vastaavan koulutuksen saanut terveydenhuollon ammattilainen, laillistettu ammattihenkilö. Suomessa terveydenhuoltoa valvoo ja lääkärinoikeudet antaa Valvira. Kunnallisella tai julkisella sektorilla toimiessa lääkärit ovat useimmiten viranhaltijoita, joilla on virkavelvollisuuksia. Lääkärin ammatti on perinteisesti ollut hyvin arvostettu Suomessa, jopa niin että eräässä Suomen Kuvalehden julkaisemassa ammattien arvostusta käsitelleessä haastattelututkimuksessa kymmenen kärjessä oli seitsemän ammattia, joissa sana lääkäri oli mukana.

Äiti lapsineen lääkärin vastaanotolla vuonna 1975..Kuva Aarne Mikonsaari.

Lainsäädännön mukaan lääkäri vastaa lääketieteellisestä tutkimuksesta ja hoidosta. Hoidosta päättää potilas yhteistyössä hoidosta vastaavan lääkärin kanssa. Lääkäri toimii hoitotiimin johtajana ja vastaa antamastaan ja tiimin antamasta hoidosta. Lääkäri on vastuussa tekemisistään ensisijaisesti potilaalle.

Koulutus

Pääartikkeli: Lääketieteen opiskelu Suomessa

Lääkärikoulutusta annetaan Suomessa Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa sekä Itä-Suomen yliopiston (Kuopion kampus) terveystieteiden tiedekunnassa. Lääkärin peruskoulutus Suomessa on lääketieteen lisensiaatin tutkinto. Koulutus kestää kuusi vuotta ja sen laajuus on vähintään 360 opintopistettä (250 opintoviikkoa), joka on käytännössä lähes kokonaisuudessaan pakollista opetusta. Valinnaisia opintoja on tiedekunnasta riippuen enimmillään muutamia kymmeniä opintopisteitä.

Koulutuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana (prekliininen vaihe) opiskellaan muun muassa terveen ihmiskehon rakennetta ja toimintaa, farmakologiaa, biokemiaa, kehitysbiologiaa, histologiaa sekä solu- ja molekyylibiologiaa. Prekliininen vaihe on luonteeltaan melko teoreettista ja tapahtuu pitkälti irrallaan potilaskontakteista. Ensimmäisten kahden tai kahden ja puolen vuoden jälkeen opiskelija saa arvonimen lääketieteen kandidaatti (lyh. lääket. kand. ja LK), mutta ei tutkintoa. Opintojen toisessa vaiheessa (kliininen vaihe) opiskellaan käytännön lääkärin työssä tarvittavia taitoja, potilastyötä ja sairauksien diagnosointia ja hoitoa käytännössä. Kliininen koulutus ja harjoittelu tapahtuu lähinnä opetussairaalassa.

Peruskoulutuksen rakenne vaihtelee hieman eri tiedekuntien kesken: osassa on käytössä perinteisempi malli, jossa eri oppiaineet ovat omia kokonaisuuksiaan, kun taas toisissa tiedekunnissa opetusta on integroitu oppiaineiden ja kliinisten ja prekliinisten opintojen välillä. Helsingin yliopistossa on maan ainoa ruotsinkielinen opintolinja, jolle hyväksytään 5 % lääkärikoulutukseen otettavien opiskelijoiden määrästä.

Erikoistuminen

Suuri osa lääkäreistä jatkaa kouluttautumista erikoislääkäriksi. Erikoisaloja on Suomessa 50, ja koulutuksen kesto on viisi tai kuusi vuotta. Erikoistumisalat voi jaotella esimerkiksi operatiivisiin (kirurgia ja sitä tukevat alat) ja konservatiivisiin (muun muassa sisätaudit) aloihin. Erikoistumiskoulutus sisältää lähinnä käytännön työntekoa sairaalalääkärinä, esitelmiä ja teoriakoulutusta.

Erikoistumisen lisäksi lääkäri voi suorittaa lisäansiona erityispätevyyden tai lisäkoulutuksen, joiden tarkoituksena on täydentää lääkärin koulutusta suppealla osa-alueella. Suomen Lääkäriliitto valvoo ja koordinoi erityispätevyysjärjestelmää, yliopistot lisäkoulutusta. Ammatillisen jatkokoulutuksen ohella lääkäri voi suorittaa tieteellisen jatkotutkinnon väittelemällä lääketieteen tohtoriksi (lyh. lääket. toht. ja LT). Helsingin yliopiston vanhempi tutkintonimitys on lääketieteen ja kirurgian tohtori (lyh. lääket. ja kir. toht. ja LKT), joka on viimeksi myönnetty Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan promootiossa vuonna 2016. Lääkärikouluttautumisen aloittamisesta erikoislääkärin oikeuksien saamiseen menee tyypillisesti vähintään 11 vuotta.

Työnkuva

Lääkärin työnkuva vaihtelee toimipisteestä ja erikoisalasta riippuen. Lääkäri voi toimia perusterveydenhuollossa eli terveyskeskuksessa tai sairaalassa. Terveyskeskuslääkärin työ on monenlaisten sairauksien ja vaivojen ensikohtaamista. Vaikeammat sairaudet ja vammat vaativat erikoissairaanhoidon kannanottoa, jonne potilaat lähetetään perusterveydenhuollon lääkärin lähetteellä. Erikoissairaanhoidon lääkäri on yleensä erikoistumassa tai erikoistunut jollekin erikoisalalle ja tekee pääsääntöisesti tälle erikoisalalle kuuluvien tautitilojen kanssa töitä. Yhteistyö eri erikoisalojen ja ammattiryhmien kesken on avainasemassa hyvän potilashoidon saavuttamiseksi. Sairaaloissa on useiden eri erikoisalojen vastaanottoja eli poliklinikoita ja vuodeosastoja.

Palkkaus

Lääkärien palkka muodostuu peruspalkasta sekä erilaisista lisistä. Lääkärien peruspalkka Suomessa ikä- ja muine lisineen on keskimäärin n. 5 000 €/kk. Tärkeimmät lisätulot muodostuvat päivystyslisistä ja yksityislääkäritoiminnasta. Lisätulot voivat olla n. 20–50 % palkasta. Yksityisvastaanotolla tulot muodostuvat potilaspalkkioista. Lääkärit voivat saada palkkaa myös konsultaatiotyöstä ja luennoista .

Lääkäreiden sijoittuminen

Suurin osa lääkäreistä työskentelee julkisella sektorilla (terveyskeskukset, sairaalat, yliopistot). Pääosin yksityispuolella työskentelee osa lääkäreistä (etenkin työterveyshuolto). Tuntipalkka yksityispuolella on usein parempi, mutta vastapainoksi julkinen sektori huolehtii pääosin lääkäreiden koulutuksesta ja lääketieteellisestä tutkimuksesta ja kehittämisestä.

Yleensä lääkärit ovat hyvin sitoutuneita työpaikkaansa. Mikäli pyritään pitkäaikaisiin hoitosuhteisiin ja hyvään hoitoon on olennaista, että lääkärit sitoutuvat työpaikkoihinsa pitkäaikaisesti. Kuitenkin esimerkiksi operatiivisilla aloilla ja erilaisissa tutkimus- ja hoitotoimenpiteissä pitkäaikaiset hoitosuhteet eivät ole välttämättömiä.

Suomessa oli vuonna 2018 noin 27 300 lääkäriä, joista työikäisiä eli alle 65-vuotiaita oli noin 21 100. Heistä työskenteli päätoimisesti sairaaloissa noin puolet ja terveyskeskuksissa 25 prosenttia. Yksityisillä lääkäriasemilla ja -keskuksissa toimivia on 16 %. Lisäksi lääkäreitä toimii muun muassa opetus- ja tutkimustyössä, hallintotehtävissä, lääketeollisuuden palveluksessa ja järjestöissä. Lääkärien työllisyystilanne on tällä hetkellä Suomessa hyvä.

Ajoittain kiistellään vuokralääkäreistä. Vuokralääkärit ovat useimmiten nuoria. He voivat saada paremman ansiotason kuin suoraan julkisen sektorin palveluksessa olevat lääkärit sitoutumatta pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Jotkin työnantajat ovat kuitenkin olleet pakkotilanteessa, sillä muuten lääkäreitä ei ole saatu töihin riittävästi.

Aiheesta muualla

• Suomen Lääkäriliitto
• Lääkärin ammatinkuvaus Ammattinetti.
• Suomen Lääkäriliiton lista yksityislääkäreistä (Arkistoitu – Internet Archive)
• TKrekry – Lääkärin palkkaus