Perussuomalaisten historia
Perussuomalaisten historia käsittelee Perussuomalaiset-puolueen historiaa. Perussuomalaiset perustettiin vuonna 1995 vararikkoon päätyneen Suomen Maaseudun Puolueen seuraajaksi. Puolueen alkutaival oli tahmea mutta nousujohteinen ja monien ja värikkäiden vaiheiden kautta se on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa yhtenä kolmesta suuresta puolueesta sosialidemokraattien ja kokoomuksen joukkoon kilpailemaan suurimman puolueen asemasta.
Puolueen kannatus on kasvanut yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten myötä, joihin perinteiset puolueet eivät ole kyenneet riittävästi vastaamaan. Puolue oli pitkään EU-kriittinen pienpuolue, kunnes nousi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi keräten noin 19 prosentin kannatuksen. Vaalimenestykseen keskeinen syy oli eurovaluuttaan liittyneet Kreikan tukipaketit, joita puolue asettui johdonmukaisesti vastustamaan. Tämä politiikka vetosi erityisesti miesäänestäjiin, ja puolueen kannatus onkin sen historian ajan ollut miesvaltainen.
Vuonna 2015 perussuomalaiset osallistui Keskustan johtamaan Sipilän hallitukseen, mikä johti puolueen gallupmenestyksen romahtamiseen ja perussuomalaisten puoluekokous 2017 puolueen eduskuntaryhmän jakautumiseen kahtia. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa puolue nousi uudistuneena takaisin toiseksi suurimmaksi puolueeksi, vastasi monille miesäänestäjillensä annettuja lupauksia.
Puolueen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perussuomalaiset perustettiin 11. toukokuuta 1995 vararikkoon päätyneen Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) seuraajapuolueeksi[1], ja se merkittiin puoluerekisteriin 13. lokakuuta 1995.[2] Puolueella oli perustettaessa yksi kansanedustaja, SMP:n listalta Vaasan vaalipiiristä valittu Raimo Vistbacka, joka myös päätti uuden puolueen nimestä sekä toimi perussuomalaisten puheenjohtajana vuoteen 1997.[3]
Kunnallisvaaleissa 1996 perussuomalaiset asetti ehdokkaita noin 150 kunnassa, keräsi yli 21 tuhatta ääntä ja sai 138 valtuutettua. Tuolloin puolue nautti yli 10 prosentin kannatusta 20 kunnassa. Perussuomalaiset kuitenkin menetti SMP:ltä periytyneitä paikkoja 216 eli 61 prosenttia kaikista valtuustopaikoistaan, ja puolueen kannatus putosi SMP:n vuoden 1992 kunnallisvaalien tuloksesta puolitoista prosenttia.[4]
Varhainen EU-kriittinen puolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1997 perussuomalaisten johtoon nousi Timo Soini, jota ei kuitenkaan valittu vuoden 1999 vaaleissa eduskuntaan. Perussuomalaisten listoilta eduskuntaan pääsi ainoastaan Raimo Vistbacka, joka uusi paikkansa. Saman vuoden eurovaaleissa perussuomalaiset oli vaaliliitossa KIPU:n ja EKA:n kanssa.[5]
Vuoden 2000 presidentinvaalissa perussuomalaiset asetti ehdokkaakseen toisen puolueen, Vapaan Suomen Liiton puheenjohtaja Ilkka Hakalehdon. Ehdokkuuden tueksi muodostettiin Raimo Vistbackan johtama Itsenäisen Suomen Puolesta 2000 -kansalaisliike, joka oli puolueiden yhteiselin EU-kriittisten voimien kokoamiseksi.[6] Hakalehto jäi vaalissa kuudenneksi seitsemän ehdokkaan joukossa 1,0 prosentin kannatuksella[7].
Eduskuntavaaleissa 2003 puolue sai kolme edustajaa: uusina valittiin puheenjohtaja Timo Soini Uudeltamaalta ja Tony Halme Helsingistä. Vuoden 2004 eurovaaleissa perussuomalaiset solmi vaaliliiton kristillisdemokraattien kanssa, saaden kuitenkin vain noin 0,5 prosenttia äänistä.
Puolueen ehdokas presidentinvaaleissa 2006 oli Timo Soini, joka sai 3,4 prosenttia äänistä. Soinin kampanjan tärkeimpiä vaaliteemoja olivat EU-vastaisuus ja Suomen itsenäisyys. Hän vaati kansanäänestystä Euroopan unionin jäsenyydestä ja eroa siitä kansanäänestyksen tuloksen perusteella. Kampanja-avauksessa soi Kari Tapion kappale "Olen suomalainen" ja kampanjan slogan oli "Suomen Soini presidentiksi".[8]
Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin puolue asetti tavoitteekseen 6 prosentin kannatuksen ja 10 paikkaa. Edellisissä vaaleissa valittu Tony Halme ei tosin asettunut ehdolle. Puolue solmi vaaliliittoja Itsenäisyyspuolueen, kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Köyhien Asialla -puolueen kanssa. Lopulta perussuomalaisten kannatus nousi 4 prosenttiin ja paikkamäärä viiteen. Soinin ja Vistbackan lisäksi eduskuntaryhmään nousivat Pentti Oinonen, Pertti ”Veltto” Virtanen ja Pirkko Ruohonen-Lerner, kaksi jälkimmäistä sitoutumattomina. Soini keräsi kolmanneksi eniten ääniä koko maassa.
Kunnallisvaaleissa 2008 perussuomalaiset kuusinkertaisti ääniosuutensa ja nelinkertaisti paikkamääränsä. Tuolloin perussuomalaisten kannatus nousi 5,4 prosenttiin.[9]
Kesäkuun 2009 eurovaaleissa puolue sai jo melkein 10 prosenttia äänistä ja ensimmäisen europarlamenttiedustajansa, kun Soini tuli valituksi vaalien ylivoimaisena äänikuninkaana. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset olivat solmineet vaaliliiton. Aiemmissa eurovaaleissa puolue jäi paikoista kauas. Soini keräsi 130 715 ääntä.[10]
Ammattiyhdistysvaikuttaja Matti Putkonen liittyi perussuomalaisiin vuonna 2010 ja aloitti työskentelyn puoluetoimistolla.[11] Marraskuussa 2010 kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi loikkasi Suomen Keskustasta perussuomalaisiin.[12]
Nousu suureksi puolueeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eduskuntavaaleissa 2011 perussuomalaiset otti Suomen historian toiseksi suurimman vaalivoiton[13], kun puolueen kannatus nousi 19 prosenttiin, ja se sai itselleen 34 uutta paikkaa eduskuntaan tehden puolueen eduskuntaryhmästä 39 edustajan vahvuisen ja eduskunnan kolmanneksi suurimman. Soini kutsui tulosten varmistuttua vaalivoittoa "jytkyksi"[14]. Kaiken kaikkiaan perussuomalaiset keräsi 560 075 ääntä.[15]
Puolue jättäytyi vaalien jälkeen oppositioon, koska se ei voinut hyväksyä vaalit voittaneen kokoomuksen kaavailemia EU-tukipaketteja. Europarlamentaarikoksi kahta vuotta aiemmin valittu Timo Soini palasi eduskuntaan ja hänen tilalleen europarlamenttiin siirtyi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Sampo Terho. Eduskuntaan palasivat myös Suomen Maaseudun Puolueen kansanedustajina aikoinaan toimineet Anssi Joutsenlahti, Lea Mäkipää sekä Pentti Kettunen.[16]
Soini oli ehdolla myös presidentinvaaleissa 2012. Odotuksia kehnompi menestys presidentinvaaleissa 2012 aiheutti kritiikkiä Timo Soinin kampanjaa kohtaan puolueen sisällä.[17]
Kunnallisvaaleissa 2012 perussuomalaiset yli kaksinkertaisti ääniosuutensa verrattuna vuoden 2008 vaaleihin ja lähes kolminkertaisti paikkamääränsä. Puolue nousi suurimmaksi ryhmäksi Uuraisilla ja Kihniössä.[18]
Vuoden 2014 eurovaaleissa puolue sai äänistä noin 13 prosenttia ja nosti paikkamääränsä kahteen. Valituiksi tulivat vaalien toiseksi suurimmalla äänimäärällä Jussi Halla-aho sekä paikkansa uusinut Sampo Terho.
Suomen Uutiset -verkkolehden julkaisu alkoi joulukuussa 2014.[19]
Eduskuntavaaleissa 2015 perussuomalaisten kannatus laski edellisvaalien tuloksesta, ja puolue menetti eduskunnassa yhden paikan. Puolue nousi silti 38 kansanedustajallaan edustajamäärältään Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Ääniä puolue sai kolmanneksi eniten (17,7 %)[20], jääden keskustan ja kokoomuksen taakse.
Sipilän hallitukseen osallistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Sipilän hallitus
Vuonna 2015 perussuomalaiset päätti Timo Soinin johdolla lähteä hallitukseen ensimmäistä kertaa. Se sai keskustan ja kokoomuksen kanssa muodostetusta Sipilän hallituksesta neljä ministerinpaikkaa. Ulkoministeriksi ja pääministerin sijaiseksi nousi Soini, puolustusministeriksi Jussi Niinistö, työministeriksi Jari Lindström ja terveysministeriksi Hanna Mäntylä.[21]
Puoluejohtajana Soini hyväksyi elokuussa 2015 Kreikan kolmannen tukipaketin. Soinin mukaan "nyt oli eri tilanne" kuin tiukasti perussuomalaisten vastustaman toisen tukipaketin tapauksessa.[22][23]Myöhemmin kokoomuksen tuolloinen puheenjohtaja Alexander Stubb paljasti kokoomuksen pyrkineen "halaamaan perussuomalaiset hallituksessa kuoliaaksi". Tällä Stubb tarkoitti sitä, että hallitus tulisi tekemään muutoksia ja tekoja, jotka olivat aiemmin olleet perussuomalaisille tärkeitä kritiikin kohteita, eikä puolue pystyisi täyttämään kaikkia lupauksiaan, joita se oli oppositiossa esittänyt.[24]
Perussuomalaisten gallupkannatus alkoi heiketä merkittävästi pian vaalien jälkeen. Puoluejohtaja Soinin mukaan kannatuslaskuun syynä oli työntekijöihin osuneet Sipilän hallituksen pakkolait.[25] Kannatuslaskuun vaikutti myös vuonna 2015 Suomessa alkaneen ja vuonna 2016 jatkuneen Euroopan pakolaiskriisin paisuminen.[26]
Sampo Terho nousi Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeriksi 5. toukokuuta 2017.[27] Hän oli perussuomalaisten viides ministeri[28].
Puheenjohtajavaali ja eduskuntaryhmän hajoaminen 2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Perussuomalaisten puoluekokous 2017
Timo Soini ilmoitti blogissaan maaliskuussa 2017, ettei asetu uudelleen ehdolle puolueen puheenjohtajaksi kesäkuun 2017 puoluekokouksessa.[29]
Puheenjohtajaehdokkaiksi ilmoittautuivat mm. eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja hiljattain ministeriksi nostettu Sampo Terho[30], kansanedustajat Leena Meri[31] ja Veera Ruoho[32] sekä europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.[33] Ehdokkuudesta kieltäytyivät eduskunnan puhemies Maria Lohela sekä ministerit Jussi Niinistö ja Jari Lindström.[30] Puheenjohtajavaali käytiin 10. kesäkuuta ja Halla-aho voitti sen jo ensimmäisellä kierroksella saatuaan yli 50 prosenttia äänistä.[34]
12. kesäkuuta keskusta ja kokoomus ilmoittivat, etteivät ne jatka hallituksessa Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.[35] Halla-ahon mukaan perussuomalaiset oli halukas sitoutumaan hallitusohjelmaan, mutta pääministeri Juha Sipilä ei suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa.[36] Seuraavana päivänä enemmistö puolueen kansanedustajista erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perusti Uusi vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän.[37]
16. kesäkuuta 2017 Perussuomalaisten puoluehallitus päätti virallisesti erottaa kaikki Uuteen vaihtoehtoon loikanneet perussuomalaisista. Heille, jotka tekivät päätöksen pikaistuksissaan, annettiin tosin kesäkuun loppuun asti aikaa vaihtaa takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmään.[38] Lopulta Ritva ”Kike” Elomaa sekä Arja Juvonen ilmoittivat palaavansa perussuomalaisten eduskuntaryhmään.[39][40] Puolueen "hoviin" kuulunut Raimo Vistbacka kuitenkin poistui puolueesta. Lisäksi hoviin kuulunut mainosyrittäjä Jukka Jusula leikkasi saksilla jäsenkirjansa televisiolähetyksessä.[41]
Halla-ahon kausi (2017–2021)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2017 Perussuomalaiset joutui lähtemään hallituksesta, koska muut hallituspuolueet eivät halunneet jatkaa yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. Halla-aho on maininnut hallitusyhteistyön kariutumisen syyksi maahanmuuttovaatimuksen[42]. Perussuomalaisista loikanneiden kansanedustajien perustama Uusi vaihtoehto (sittemmin Sininen eduskuntaryhmä) jäi hallitukseen.[43]
Vuoden 2018 presidentinvaalissa puolueen 1. varapuheenjohtaja ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Laura Huhtasaari sijoittui kolmanneksi lähes 7 prosentin ääniosuudella. Tulos tulkittiin voitoksi puolueelle, jonka eduskuntaryhmä oli hajonnut kahtia edellisenä vuonna.[44]
Eduskuntavaaleissa 2019 perussuomalaisten kannatus pieneni hieman edellisvaaleihin verrattuna, mutta puolue onnistui saamaan yhden kansanedustajan paikan enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Perussuomalaiset nousi eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.[45] Puoluejohtaja Halla-aho tuli valituksi eduskuntavaaleissa ja oli vaalien ääniharava[46]. Hän tuli kotimaan politiikkaan Euroopan parlamentista vasta heinäkuussa 2019[47].
Toukokuun 2019 eurovaaleissa perussuomalaiset sai äänistä noin 14 % ja säilytti molemmat paikkansa. Valituiksi tulivat Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen.
Eduskunnan istumajärjestyksessä puolue oli pitkään sijoitettu keskelle, keskustan ja vihreiden väliin,[48] mutta vuoden 2019 valtiopäivillä se päätettiin siirtää salin oikeaan laitaan. Perussuomalaiset vastustivat siirtoa kaikkien muiden puolueiden kannattaessa sitä.[49] Halla-ahon johdolla perussuomalaiset vastustivat Suomen osallistumista EU:n koronaelvytyspakettiin ja vaativat kansanäänestystä siitä.[50][51]
Kuntavaaleissa 2021 perussuomalaiset sai historiansa korkeimman kannatuksen kuntavaaleissa: 14,5 prosenttia.[52]
Kuntavaalien jälkeen kesäkuussa 2021 Halla-aho ilmoitti että hän ei hae jatkokautta perussuomalaisten puheenjohtajana.[53] Elokuun 2021 puheenjohtajakilpaan ilmoittautuivat kansanedustaja Sakari Puisto, varapuheenjohtaja Riikka Purra ja perussuomalaisten jäsenet Ossi Tiihonen sekä Kristiina Ilmarinen. Purra voitti puheenjohtajakilvan.[54]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jokisipilä, Markku: Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla. Otava, 2021. ISBN 978-951-1-38864-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hannu Purho: Perussuomalaisten historia pähkinänkuoressa. Perussuomalainen, 2006, nro 12, s. 18.
- ↑ Rekisteröidyt puolueet Vaalit.fi. 27.2.2015. Oikeusministeriö. Arkistoitu 17.1.2017. Viitattu 13.3.2015.
- ↑ Jokisipilä 2021, s. 29
- ↑ https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/119857/xkvaa_199600_1997_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y
- ↑ Ehdokkaiden asettaminen (Tilastokeskus 27.5.1999)
- ↑ Ilkka Hakalehdosta perussuomalaisten presidenttiehdokas 23.10.1999. MTV3. Arkistoitu 5.3.2014. Viitattu 3.9.2012.
- ↑ https://www.stat.fi/til/pvaa/2000/pvaa_2000_2004-05-31_kat_002.html
- ↑ Soinin minimitavoite: toiselle kierrokselle is.fi. November 25, 2011.
- ↑ Yle.fi | Vaalit 2008 tulospalvelu - Koko maa - puolueiden kannatus vaalit.yle.fi.
- ↑ Yle.fi | Eurovaalit 2009 tulospalvelu - Koko maa - Ehdokkaat äänimääräjärjestyksessä| yle.fi | Arkistoitu vintti.yle.fi.
- ↑ Putkonen: Perussuomalaiset on vaihtoehtoliike Yle Uutiset. 26.10.2010. Viitattu 4.2.2011. [vanhentunut linkki]
- ↑ Uusipaavalniemi loikkasi perussuomalaisiin yle.fi. November 11, 2010.
- ↑ Jokisipilä 2021, s. 55
- ↑ Tamminen, Jenni: Timo Soini ja ”jytky” – Sanan alkuperä paljastui (Tilaajille) Uusi Suomi. 18.4.2011.
- ↑ Eduskuntavaalit 2011 - tulospalvelu | yle.fi vaalit.yle.fi.
- ↑ Pippuri, Mika: Kokoomus suurin puolue, perussuomalaisille murskavoitto ja keskustalle rökäletappio HS.fi. 17.4.2011. Helsinki: Sanoma News Oy.. Arkistoitu 20.4.2011. Viitattu 18.4.2011.
- ↑ Perussuomalaisten puoluekentällä kytee kapinahenki (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 14.2.2012 (Arkistolinkki)
- ↑ Perussuomalaiset rynnivät valtaan Uuraisilla 30.10.2012 klo 10:58. Yleisradio. Viitattu 7.3.2013.
- ↑ Suomen Uutiset takaisin palvelukseen 20 vuoden tauon jälkeen 4.12.2014. Perussuomalaiset. Viitattu 6.12.2014.
- ↑ eduskuntavaalit_2015
- ↑ Tässä ovat perussuomalaisten ministerit is.fi. May 27, 2015.
- ↑ Oppositio: Soini teki poliittisen historian suurimman takinkäännön hs.fi. August 14, 2015.
- ↑ Soini takinkäännöstä Kreikan neuvotteluissa: Nyt on eri tilanne ts.fi. August 7, 2015.
- ↑ Hannu Tikkala: Stubb Ylen uutuussarjassa: Kokoomus halusi halata perussuomalaiset "kuoliaaksi" hallitusneuvotteluissa 2015 – “Ajattelimme, että se on tässä” Yle. 25.10.2021. Viitattu 27.3.2022.
- ↑ "Työmies" Putkonen elää herroiksi duunareihin verrattuna iltalehti.fi.
- ↑ Perussuomalaisten kenttä: Hallitusvastuu kannettava sss.fi. October 22, 2015.
- ↑ https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1347.aspx
- ↑ Toimittajalta: Perussuomalaisia yritetään hiillostaa kolmella taktiikalla – halaaminen ei tehonnut yle.fi.
- ↑ Hallamaa, Teemu: Soini ei hae jatkokautta perussuomalaisten puheenjohtajana – Terho kertoo aikeistaan maanantaina Yle Uutiset. 5.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ a b Tolkki, Kristiina: Perussuomalaisten Sampo Terho ilmoittautui puheenjohtajakisaan Yle Uutiset. 6.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ Kansanedustaja Leena Meri lähtee perussuomalaisten puheenjohtajakisaan Iltalehti. 5.3.2017. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ Virkkunen, Jussi: Uusi nimi perussuomalaisten puheenjohtajakisaan – Halla-ahon ilmoitusta odotetaan ensi viikolla Yle Uutiset. 10.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ Jokiniemi, Emmakaisa: Jussi Halla-aho lähtee perussuomalaisten pj-kisaan: "Puolue ei voi olla harvojen hillotolppa" Yle Uutiset. 13.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Yle Uutiset. 10.6.2017
- ↑ Hallitus kaatumassa – Sipilä ja Orpo: Ei edellytyksiä yhteistyölle perussuomalaisten kanssa Yle uutiset. 12.6.2017. Viitattu 13.6.2017.
- ↑ Blencowe, Annette: Halla-aho: Sipilä ei suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa Yle Uutiset. 12.6.2017. Viitattu 3.1.2019.
- ↑ Perussuomalaisten ryhmä hajosi täysin – Timo Soini yli 20 lähtijän joukossa Yle Uutiset. 13.6.2017.
- ↑ Mannermaa, Jaakko; de Fresnes, Tulikukka: Halla-aho: Uuteen vaihtoehtoon loikanneet ulos puolueesta ja kunnanvaltuustoryhmistä Yle Uutiset. 16.6.2017. Yleisradio. Viitattu 19.6.2017.
- ↑ Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin Suomen uutiset. 22.6.2017. Viitattu 27.6.2017.
- ↑ Arja Juvonen palaa perussuomalaisiin – ”Omia ei jätetä” Suomen uutiset. 27.6.2017. Viitattu 27.6.2017.
- ↑ Partanen, Joonas: Soinin takapiru teki kovan ratkaisun kesken lähetyksen - pyysi saksia ja erosi puolueesta! Iltalehti. 14.6.2017. Viitattu 30.12.2021.
- ↑ Jussi Halla-aho paljastaa: Maahanmuuttovaatimus kaatoi hallituksen uusisuomi.fi.
- ↑ Uusi ryhmä ratkaisi hallituskriisin Salon Seudun Sanomat. 14.6.2017. Viitattu 13.8.2017.
- ↑ Onko Laura Huhtasaaren 6,9 prosenttia paljon vai vähän? Perussuomalaiset julistivat sen voitoksi ja tutkija kertoo, miksi he ovat oikeassa, viitattu 31.1.2018 (Arkistolinkki)
- ↑ Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu Oikeusministeriön tulospalvelu. 15.4.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 15.4.2019.
- ↑ Ehdokkaiden äänet tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1109.aspx
- ↑ Istumajärjestys vuoden 2011 valtiopäivillä 4.5.2011. Eduskunta. Arkistoitu 11.8.2011. Viitattu 23.6.2011.
- ↑ Eduskunta äänesti istumajärjestyksestä – Perussuomalaiset siirretään vasten tahtoaan istuntosalin oikeaan laitaan Yle 7.5.2019. Viitattu 8.5.2019.
- ↑ Puolueet | Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit yrittävät estää Suomen osallistumisen EU:n elvytyspakettiin hs.fi. August 26, 2020.
- ↑ Perussuomalaiset vaatii hallitukselta kansanäänestystä EU:n elvytyspaketista: ”Pelkäätte kansan tyrmäävän” iltalehti.fi.
- ↑ Yle - Tulospalvelu - Koko maa - Kuntavaalit 2021 - Yle.fi vaalit.yle.fi.
- ↑ Jussi Halla-aho ei hae jatkokautta perussuomalaisten johdossa Uusi Suomi. 21.6.2021. Viitattu 28.3.2022.
- ↑ Maratonpuhetta eduskunnassa pitänyt Sebastian Tynkkynen teki paluun PS:n puheenjohtajistoon iltalehti.fi.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nurmi, Lauri: Perussuomalaisten hajoamisen historia. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-878-5.