Perussuomalaisten historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Perussuomalaisten historia käsittelee Perussuomalaiset-puolueen historiaa. Perussuomalaiset-puolue perustettiin vuonna 1995 vararikkoon päätyneen Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) seuraajaksi. Puolueen alkutaival oli tahmea mutta nousujohteinen ja monien ja värikkäiden vaiheiden kautta se on onnistunut vuodesta 2019 vakiinnuttamaan asemansa yhtenä kolmesta suuresta puolueesta Sosialidemokraattien ja Kokoomuksen joukkoon kilpailemaan suurimman puolueen asemasta.

Puolueen kannatus on kasvanut yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten myötä, joihin perinteiset puolueet eivät ole kyenneet riittävästi vastaamaan. Puolue oli pitkään EU-kriittinen pienpuolue, kunnes nousi vuoden 2011 "jytkyvaaleissa" eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalimenestykseen keskeinen syy oli eurovaluuttaan liittyneet Kreikan tukipaketit, joita puolue asettui johdonmukaisesti vastustamaan. Tämä politiikka on houkutellut erityisesti miesäänestäjiä ja puolueen kannatus on ollut miesvaltainen.

Sipilän hallitukseen osallistuminen vuonna 2015 johti puolueen gallupmenestyksen romahtamiseen ja perussuomalaisten puoluekokous 2017 puolueen eduskuntaryhmän jakautumiseen kahtia. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa puolue nousi uudistuneena takaisin toiseksi suurimmaksi puolueeksi, vastasi monille miesäänestäjillensä annettuja lupauksia ja vuodesta 2021 puolue on pyrkinyt tasoittamaan sen kannattajien sukupuolijakaumaa muodostuakseen laajan kannatuspohjan nationalistipuolueeksi.

Puolueen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raimo Vistbacka toimi puolueen ensimmäisenä puheenjohtajana ja kansanedustajana.

Perussuomalaiset perustettiin 11. toukokuuta 1995 vararikkoon päätyneen Suomen maaseudun puolueen seuraajapuolueeksi.[1] Perussuomalaiset merkittiin puoluerekisteriin 13. lokakuuta 1995.[2] Puolueella oli perustettaessa yksi kansanedustaja, SMP:n listalta Vaasan vaalipiiristä valittu Vistbacka. Vistbacka päätti perussuomalaisten nimen "perussuomalaiset".[3]

Kunnallisvaaleissa 1996 perussuomalaiset asetti ehdokkaita noin 150 kunnassa, keräsi 21 999 ääntä ja sai valtuutettuja noin 75 valtuustoon. Kannatus ylitti 10 prosenttia tuolloin 20 kunnassa. Perussuomalaiset kuitenkin menetti SMP:ltä periytyneitä paikkoja 216 eli 61 prosenttia kaikista valtuustopaikoistaan. Perussuomalaisten kannatus oli 0,9 prosenttia, kun SMP:n kannatus oli ollut kunnallisvaaleissa 1992 2,4 prosenttia.[4]

Varhainen EU-kriittinen puolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vistbacka uusi paikkansa vuoden 1999 vaaleissa. Vuoden 1999 eurovaaleissa perussuomalaiset oli vaaliliitossa KIPU:n ja EKA:n kanssa[5]. Vuoden 2000 presidentinvaalissa perussuomalaiset asetti ehdokkaakseen Vapaan Suomen Liiton puheenjohtaja Ilkka Hakalehdon. Eduskuntapuolueena perussuomalaiset sai asettaa ehdokkaan ilman korttikampanjaa, joka VSL:ltä olisi vaadittu. Ehdokkuuden tueksi muodostettiin Raimo Vistbackan johtama Itsenäisen Suomen Puolesta 2000 -kansalaisliike, joka oli puolueiden yhteiselin EU-kriittisten voimien kokoamiseksi.[6] Hakalehto jäi vaalissa kuudenneksi seitsemän ehdokkaan joukossa 1,0 prosentin kannatuksella[7].

Eduskuntavaaleissa 2003 puolue sai kolme edustajaa: uusina valittiin puheenjohtaja Timo Soini Uudeltamaalta ja Tony Halme Helsingistä. Vuosina 2004 ja 2009 eurovaaleissa perussuomalaiset oli kristillisdemokraattien kanssa. Vuonna 2004 PS:llä oli vaaliliitossa viisi ehdokasta ja 2009 kymmenen.[8]

Puolueen ehdokas presidentinvaaleissa 2006 oli Timo Soini, joka sai 3,4 % äänistä. Soinin kampanjan tärkeimpiä vaaliteemoja olivat EU-vastaisuus ja Suomen itsenäisyys. Hän vaati kansanäänestystä Euroopan unionin jäsenyydestä ja eroa siitä kansanäänestyksen tuloksen perusteella. Soini esitti mielipiteenään että presidentinvaali on maan tärkein arvokeskustelu. Kampanja-avauksessa soi Kari Tapion kappale "Olen suomalainen" ja kampanjan slogan oli "Suomen Soini presidentiksi".[9]

Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin puolue asetti tavoitteekseen 6 prosentin kannatuksen ja 10 paikkaa. Tony Halme ei asettunut ehdolle. Puolue solmi vaaliliittoja Itsenäisyyspuolueen, kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Köyhien asialla -puolueen kanssa. Perussuomalaisten kannatus nousi 4 prosenttiin ja paikkamäärä viiteen. Soinin ja Vistbackan lisäksi eduskuntaryhmään nousivat Pentti Oinonen (Pohjois-Savon vaalipiiri), Pertti ”Veltto” Virtanen (Pirkanmaan vaalipiiri) ja Pirkko Ruohonen-Lerner (Uudenmaan vaalipiiri), kaksi jälkimmäistä sitoutumattomina. Soini keräsi kolmanneksi eniten ääniä koko maassa.

Kunnallisvaaleissa 2008 perussuomalaiset kuusinkertaisti ääniosuutensa ja nelinkertaisti paikkamääränsä. Perussuomalaisten kannatus oli 5,4 prosenttia.[10]

Kesäkuun 2009 eurovaaleissa puolue sai 9,79 % äänistä ja ensimmäisen europarlamenttiedustajansa, kun Soini tuli valituksi vaalien ylivoimaisena äänikuninkaana. Aiemmissa eurovaaleissa puolue jäi paikoista kauas. Soini keräsi 130 715 ääntä.[11]

Marraskuussa 2010 kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi loikkasi keskustasta perussuomalaisiin.[12]

Nousu suureksi puolueeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo Soini oli perussuomalaisten puuhamies ja puheenjohtaja 20 vuoden ajan. Soinin kaudella Perussuomalaiset nousi suureksi eduskuntapuolueeksi ja hallitusvastuuseen.

Eduskuntavaaleissa 2011 perussuomalaiset otti Suomen historian toiseksi suurimman vaalivoiton[13], kun puolueen kannatus nousi 19 %:iin ja se sai itselleen 34 lisäpaikkaa. Soini kutsui vaalivalvojaisissa voittoa "jytkyksi".[14] Perussuomalaisten kansanedustajien määrä kasvoi edellisiin vaaleihin verrattuna viidestä 39 edustajaan ja puolueesta tuli eduskunnan kolmanneksi suurin puolue. Perussuomalaiset keräsi 560 075 ääntä.[15]

Puolue jättäytyi oppositioon, koska se ei voinut hyväksyä Kataisen hallituksen kaavailemia EU-tukipaketteja. Europarlamentaarikoksi valittu Timo Soini palasi eduskuntaan ja hänen tilalleen siirtyi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Sampo Terho. Eduskuntaan palasivat myös Suomen Maaseudun Puolueen kansanedustajina aikoinaan toimineet Anssi Joutsenlahti Satakunnan vaalipiiristä, Lea Mäkipää Pirkanmaan vaalipiiristä ja Pentti Kettunen Oulun vaalipiiristä. Uusina valittujen Ritva ”Kike” Elomaan ja Anne Louhelaisen isät toimivat 1970- ja 1980-luvuilla SMP:n kansanedustajina.[16]

Soini oli ehdolla myös presidentinvaaleissa 2012. Odotuksia kehnompi menestys presidentinvaaleissa 2012 aiheutti kritiikkiä Timo Soinin kampanjaa kohtaan puolueen sisällä.[17]

Kunnallisvaaleissa 2012 perussuomalaiset yli kaksinkertaisti ääniosuutensa ja lähes kolminkertaisti paikkamääränsä. Vuoden 2012 kuntavaaleissa puolue nousi suurimmaksi ryhmäksi Uuraisilla ja Kihniössä.[18]

Toukokuun 2014 eurovaaleissa puolue sai äänistä 12,87 % ja nosti paikkamääränsä kahteen. Valituiksi tulivat vaalien toiseksi suurimmalla äänimäärällä Jussi Halla-aho sekä paikkansa uusinut Sampo Terho.

Suomen Uutiset -lehden julkaisu alkoi joulukuussa 2014.[19]

Eduskuntavaaleissa 2015 perussuomalaisten kannatus laski hieman, ja puolue menetti eduskunnassa yhden paikan. Puolue nousi silti 38 kansanedustajallaan edustajamäärältään Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Ääniä puolue sai kolmanneksi eniten (17,7 %)[20].

Sipilän hallitukseen osallistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sipilän hallitus

Vuonna 2015 puoluejohtaja Soini vei Perussuomalaiset hallitukseen ja Perussuomalaiset meni ensimmäistä kertaa hallitukseen. Se sai keskustan ja kokoomuksen kanssa muodostetusta Sipilän hallituksesta neljä ministerinpaikkaa. Ulkoministeriksi ja pääministerin sijaiseksi nousi Soini, puolustusministeriksi Jussi Niinistö, työministeriksi Jari Lindström ja terveysministeriksi Hanna Mäntylä.[21]

Puoluejohtajana Soini hyväksyi elokuussa 2015 Kreikan kolmannen tukipaketin. Soinin mukaan "nyt oli eri tilanne" kuin tiukasti perussuomalaisten vastustaman toisen tukipaketin tapauksessa.[22][23]

Kokoomuksen tuolloisen puheenjohtajan Alexander Stubbin mukaan kokoomus pyrki "halaamaan perussuomalaiset hallituksessa kuoliaaksi".[24]

Perussuomalaisten gallupkannatus heikkeni merkittävästi. Puoluejohtaja Soinin mukaan kannatuslaskuun syynä oli työntekijöihin osuneet Sipilän hallituksen pakkolait.[25] Kannatuslaskuun vaikutti myös vuonna 2015 Suomessa alkaneen ja vuonna 2016 jatkuneen Euroopan pakolaiskriisin paisuminen.[26]

Sampo Terho nousi Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeriksi 5. toukokuuta 2017.[27] Hän oli perussuomalaisten viides ministeri[28].

Puheenjohtajavaali 2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo Soini ilmoitti blogissaan maaliskuussa 2017, ettei asetu uudelleen ehdolle puolueen puheenjohtajaksi kesäkuun 2017 puoluekokouksessa.[29]

Puheenjohtajaehdokkaiksi ilmoittautuivat mm. eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja hiljattain ministeriksi nostettu Sampo Terho[30], kansanedustajat Leena Meri[31] ja Veera Ruoho[32] sekä europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.[33] Ehdokkuudesta kieltäytyivät eduskunnan puhemies Maria Lohela sekä ministerit Jussi Niinistö ja Jari Lindström.[30] Puheenjohtajavaali käytiin 10. kesäkuuta ja Halla-aho voitti sen jo ensimmäisellä kierroksella saatuaan yli 50 prosenttia äänistä.[34]

12. kesäkuuta keskusta ja kokoomus ilmoittivat, etteivät ne jatka hallituksessa Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.[35] Halla-ahon mukaan perussuomalaiset oli halukas sitoutumaan hallitusohjelmaan, mutta pääministeri Juha Sipilä ei suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa.[36] Seuraavana päivänä enemmistö kansanedustajista erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perusti Uusi vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän.[37]

16. kesäkuuta Perussuomalaisten puoluehallitus päätti erottaa Uuteen vaihtoehtoon loikanneet perussuomalaisista. Heille, jotka tekivät päätöksen pikaistuksissaan, annettiin kesäkuun loppuun asti aikaa vaihtaa takaisin PS:n eduskuntaryhmään.[38] 22. kesäkuuta kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa ilmoitti palaavansa perussuomalaisten eduskuntaryhmään.[39] 27. kesäkuuta Arja Juvonen palasi myös perussuomalaisiin.[40]

Halla-ahon kausi (2017–2021)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Halla-aho toimi perussuomalaisten puheenjohtajana vuosina 2017–2021.

Vuonna 2017 Perussuomalaiset joutui lähtemään hallituksesta, koska muut hallituspuolueet eivät halunneet jatkaa yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. Halla-aho on maininnut hallitusyhteistyön kariutumisen syyksi maahanmuuttovaatimuksen[41].

Perussuomalaisista loikanneiden kansanedustajien perustama Uusi vaihtoehto (sittemmin Sininen eduskuntaryhmä) jäi hallitukseen.[42]

Vuoden 2018 presidentinvaalissa puolueen 1. varapuheenjohtaja ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Laura Huhtasaari sijoittui kolmanneksi lähes 7 % ääniosuudella. Tulos tulkittiin voitoksi puolueelle, jonka eduskuntaryhmä oli hajonnut kahtia edellisenä vuonna.[43]

Eduskuntavaaleissa 2019 puolueen kannatus pieneni 0,2 prosenttiyksiköllä, mutta puolue onnistui saamaan yhden kansanedustajan paikan enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Perussuomalaiset pääsi eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.[44] Puoluejohtaja Halla-aho tuli valituksi eduskuntavaaleissa ja oli vaalien ääniharava[45]. Hän tuli kotimaan politiikkaan Euroopan parlamentista vasta heinäkuussa 2019[46].

Toukokuun 2019 eurovaaleissa puolue sai äänistä 13,8 % ja säilytti molemmat paikkansa. Valituiksi tulivat Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen.

Eduskunnan istumajärjestyksessä puolue oli pitkään sijoitettu keskelle, keskustan ja vihreiden väliin,[47] mutta vuoden 2019 valtiopäivillä se päätettiin siirtää salin oikeaan laitaan. Perussuomalaiset vastustivat siirtoa, mutta kaikki muut puolueet kannattivat sitä.[48]

Halla-ahon johdolla perussuomalaiset vastustivat Suomen osallistumista EU:n koronaelvytyspakettiin ja vaativat kansanäänestystä siitä.[49][50]

Kuntavaaleissa 2021 perussuomalaiset sai historiansa korkeimman kannatuksen: 14,5 prosenttia.[51]

Kuntavaalien jälkeen kesäkuussa 2021 Halla-aho ilmoitti että hän ei hae jatkokautta perussuomalaisten puheenjohtajana.[52] Elokuun 2021 puheenjohtajakilpaan ilmoittautuivat kansanedustaja Sakari Puisto, varapuheenjohtaja Riikka Purra ja perussuomalaisten jäsenet Ossi Tiihonen sekä Kristiina Ilmarinen. Purra voitti puheenjohtajakilvan ja uudeksi puoluesihteeriksi valittiin Arto Luukkanen.[53]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hannu Purho: Perussuomalaisten historia pähkinänkuoressa. Perussuomalainen, 2006, nro 12, s. 18.
  2. Rekisteröidyt puolueet Vaalit.fi. 27.2.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 13.3.2015.
  3. Jokisipilä 2021, s. 29
  4. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/119857/xkvaa_199600_1997_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  5. Ehdokkaiden asettaminen (Tilastokeskus 27.5.1999)
  6. Ilkka Hakalehdosta perussuomalaisten presidenttiehdokas 23.10.1999. MTV3. Viitattu 3.9.2012.
  7. https://www.stat.fi/til/pvaa/2000/pvaa_2000_2004-05-31_kat_002.html
  8. Ehdokkaat (Oikeusministeriö 7.5.2009); Ehdokkaat (Oikeusministeriö 13.6.2004)
  9. https://www.is.fi/presidentinvaalit2012/art-2000000452687.html
  10. https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2008/kuntavaalit/index.html
  11. https://vintti.yle.fi/yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2009/ehdokkaat_aanimaarajarjestyksessa.html
  12. https://yle.fi/uutiset/3-5668434
  13. Jokisipilä 2021, s. 55
  14. Tamminen, Jenni: Timo Soini ja ”jytky” – Sanan alkuperä paljastui (Tilaajille) Uusi Suomi. 18.4.2011.
  15. https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2011/
  16. Pippuri, Mika: Kokoomus suurin puolue, perussuomalaisille murskavoitto ja keskustalle rökäletappio HS.fi. 17.4.2011. Helsinki: Sanoma News Oy.. Viitattu 18.4.2011.
  17. Perussuomalaisten puoluekentällä kytee kapinahenki, viitattu 14.2.2012 (Arkistolinkki)
  18. Perussuomalaiset rynnivät valtaan Uuraisilla 30.10.2012 klo 10:58. Yleisradio. Viitattu 7.3.2013.
  19. Suomen Uutiset takaisin palvelukseen 20 vuoden tauon jälkeen 4.12.2014. Perussuomalaiset. Viitattu 6.12.2014.
  20. eduskuntavaalit_2015
  21. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000932415.html
  22. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000002845024.html
  23. https://www.ts.fi/uutiset/802944
  24. Hannu Tikkala: Stubb Ylen uutuussarjassa: Kokoomus halusi halata perussuomalaiset "kuoliaaksi" hallitusneuvotteluissa 2015 – “Ajattelimme, että se on tässä” Yle. 25.10.2021. Viitattu 27.3.2022.
  25. https://www.iltalehti.fi/verot-2015/a/2015102720566435
  26. https://www.sss.fi/2015/10/perussuomalaisten-kentta-hallitusvastuu-kannettava/
  27. https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1347.aspx
  28. https://yle.fi/aihe/a/20-10001562
  29. Hallamaa, Teemu: Soini ei hae jatkokautta perussuomalaisten puheenjohtajana – Terho kertoo aikeistaan maanantaina Yle Uutiset. 5.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
  30. a b Tolkki, Kristiina: Perussuomalaisten Sampo Terho ilmoittautui puheenjohtajakisaan Yle Uutiset. 6.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
  31. Kansanedustaja Leena Meri lähtee perussuomalaisten puheenjohtajakisaan Iltalehti. 5.3.2017. Viitattu 13.3.2017.
  32. Virkkunen, Jussi: Uusi nimi perussuomalaisten puheenjohtajakisaan – Halla-ahon ilmoitusta odotetaan ensi viikolla Yle Uutiset. 10.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
  33. Jokiniemi, Emmakaisa: Jussi Halla-aho lähtee perussuomalaisten pj-kisaan: "Puolue ei voi olla harvojen hillotolppa" Yle Uutiset. 13.3.2017. Yleisradio. Viitattu 13.3.2017.
  34. Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Yle Uutiset. 10.6.2017
  35. Hallitus kaatumassa – Sipilä ja Orpo: Ei edellytyksiä yhteistyölle perussuomalaisten kanssa Yle uutiset. 12.6.2017. Viitattu 13.6.2017.
  36. Blencowe, Annette: Halla-aho: Sipilä ei suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa Yle Uutiset. 12.6.2017. Viitattu 3.1.2019.
  37. Perussuomalaisten ryhmä hajosi täysin – Timo Soini yli 20 lähtijän joukossa Yle Uutiset. 13.6.2017.
  38. Mannermaa, Jaakko; de Fresnes, Tulikukka: Halla-aho: Uuteen vaihtoehtoon loikanneet ulos puolueesta ja kunnanvaltuustoryhmistä Yle Uutiset. 16.6.2017. Yleisradio. Viitattu 19.6.2017.
  39. Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin Suomen uutiset. 22.6.2017. Viitattu 27.6.2017.
  40. Arja Juvonen palaa perussuomalaisiin – ”Omia ei jätetä” Suomen uutiset. 27.6.2017. Viitattu 27.6.2017.
  41. https://www.uusisuomi.fi/uutiset/jussi-halla-aho-paljastaa-maahanmuuttovaatimus-kaatoi-hallituksen/80d805f0-4d58-38c0-b7b5-4800ef58d721
  42. Uusi ryhmä ratkaisi hallituskriisin Salon Seudun Sanomat. 14.6.2017. Viitattu 13.8.2017.
  43. Onko Laura Huhtasaaren 6,9 prosenttia paljon vai vähän? Perussuomalaiset julistivat sen voitoksi ja tutkija kertoo, miksi he ovat oikeassa, viitattu 31.1.2018 (Arkistolinkki)
  44. Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelu Oikeusministeriön tulospalvelu. 15.4.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 15.4.2019.
  45. Ehdokkaiden äänet tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 19.4.2019.
  46. https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1109.aspx
  47. Istumajärjestys vuoden 2011 valtiopäivillä 4.5.2011. Eduskunta. Viitattu 23.6.2011.
  48. Eduskunta äänesti istumajärjestyksestä – Perussuomalaiset siirretään vasten tahtoaan istuntosalin oikeaan laitaan Yle 7.5.2019. Viitattu 8.5.2019.
  49. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006614597.html
  50. ttps://www.iltalehti.fi/politiikka/a/81a92eb2-f622-47bd-8d7b-053ce5601bd8
  51. https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi
  52. Jussi Halla-aho ei hae jatkokautta perussuomalaisten johdossa Uusi Suomi. 21.6.2021. Viitattu 28.3.2022.
  53. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/854997d4-57f5-4816-bdae-af581bbbc182

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]