Eduskuntavaalit 1995

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen eduskuntavaalit 1995
Suomi
1991 ←
19. maaliskuuta 1995
→ 1999

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
  Paavo Lipponen Esko Aho Sauli Niinistö
Johtaja Paavo Lipponen Esko Aho Sauli Niinistö
Puolue Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Suomen Keskusta Kansallinen Kokoomus
Johtaja vuodesta 1993 1990 1994
Viime vaalit 48 paikkaa, 22,12 % 55 paikkaa, 24,83 % 40 paikkaa, 19,31 %
Saadut paikat 63 44 39
Paikkojen muutos Nousua15 Laskua11 Laskua1
Ääniä 785 637 552 003 497 624
Kannatus 28,25 % 19,85 % 17,89 %
Muutos Nousua6,1 %-yks. Laskua5,0 %-yks. Laskua1,4 %-yks.

  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
  Claes Andersson Nordiskt statsministermote under Nordiska radets session i Helsingfors (4).jpg Pekka Haavisto
Johtaja Claes Andersson Ole Norrback Pekka Haavisto
Puolue Vasemmistoliitto Ruotsalainen kansanpuolue Vihreä liitto
Johtaja vuodesta 1990 1990 1993
Viime vaalit 19 paikkaa, 10,08 % 12 paikkaa, 5,48 % 10 paikkaa, 6,82 %
Saatuja paikkoja 22 11 9
Paikkojen muutos Nousua3 Muuttumaton0 Laskua1
Äänet 310 340 142 874 181 198
Kannatus 11,16 % 5,14 % 6,52 %
Muutos Nousua1,1 %-yks. Laskua0,3 %-yks. Laskua0,3 %-yks.

  Seitsemäs puolue Kahdeksas puolue Yhdeksäs puolue
  Toimi Kankaanniemi.jpg Risto E. J. Penttilä.jpg Raimo Vistbacka
Johtaja Toimi Kankaanniemi Risto E. J. Penttilä Raimo Vistbacka
Puolue Suomen Kristillinen Liitto Nuorsuomalaiset Suomen Maaseudun Puolue
Johtaja vuodesta 1989 1994 1992
Viime vaalit 8 paikkaa, 3,05 % - 7 paikkaa, 4,85 %
Saatuja paikkoja 7 2 1
Paikkojen muutos Laskua1 Nousua2 Laskua6
Ääniä 82 311 78 066 36 185
Kannatus 2,96 % 2,81 % 1,30 %
Muutos Laskua0,1 %-yks. Nousua2,81 %-yks. Laskua3,6 %-yks.

Pääministerin ennen vaaleja

Esko Aho
Suomen Keskusta

Uusi pääministeri

Paavo Lipponen
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Suomen 32. eduskuntavaalit järjestettiin 19. maaliskuuta 1995. Suurin voittaja ja myös suurin puolue oli Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, ja vaalien pohjalta muodostettiin Lipposen I hallitus.

SDP:n saamat 63 eduskuntapaikkaa olivat puolueen paras vaalitulos toisen maailmansodan jälkeen. SDP lisäsi paikkalukuaan saman verran kuin Keskusta "veret seisauttaneella voitollaan" neljä vuotta aiemmin. Kokonaisuudessaan vaalien tulos oli melko yllätyksetön. Vaikeana aikana äänestäjien tulkittiin hakevan selvästi enemmän turvallisuutta kuin uusia vaihtoehtoja, mikä näkyi monien edellisvaaleissa pudonneiden kansanedustajien paluuna, eduskunnan miehistymisenä ja kansanedustajien keski-iän nousuna. Äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi, mikä johtui lähinnä vaaliväsymyksestä, koska äänestäjiä oli vaivattu vaaliuurnille peräti neljästi vuoden aikana.[1]

Vaalikamppailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaaleissa asetettiin yhteensä 2 083 ehdokasta. Mukana oli 18 rekisteröityä puoluetta, 12 yhteislistaa ja 11 valitsijayhdistystä.[2] Rekisteröityjä puolueita osallistui vaaleihin enemmän kuin koskaan aiemmin. Puolueista kolme, Nuorsuomalainen puolue, Vapaan Suomen Liitto (VSL) ja Luonnonlain puolue (LLP) osallistui eduskuntavaaleihin ensimmäistä kertaa. Nuorsuomalainen puolue, jota pidettiin ennen vaaleja etenkin Kokoomuksen haastajana, korosti voimakkaasti markkinataloutta ja liberalismia. Puolue sai suurimman osan kannatuksestaan pääkaupunkiseudulta, jossa sen tukijoiksi ilmoittautuivat monet talouselämän ja kulttuurin vaikuttajat. Vapaan Suomen Liitto ajoi vuoden 1995 alussa voimaan astuneen Suomen EU-jäsenyyden mitätöimistä ja pyrki herättämään keskustelua Suomen ja sotilasliitto NATOn suhteista. Puolueella katsottiin teoriassa olevan menestymisen mahdollisuudet, koska 43 prosenttia syksyn 1994 kansanäänestyksessä äänestäneistä oli vastustanut jäsenyyttä. Suomen EU-jäsenyydestä sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei kuitenkaan tullut VSL:n toivomaa eduskuntavaalien teemaa, vaan muut puolueet pitivät EU-jäsenyyttä tapahtuneena tosiasiana eikä NATO-kysymystä pidetty ajankohtaisena. Ohjelmallaan selvästi muista puolueista poikennut Luonnonlain puolue ehdotti mm. satojen joogalentäjien kouluttamista ja mietiskelyä lääkkeeksi yhteiskunnan ongelmiin. Muilla puolueilla ja tiedotusvälineillä oli vaikeuksia päästä vaalikeskustelussa samalle aaltopituudelle LLP:n edustajien kanssa.[1]

Vaalikamppailun keskeisiksi aiheiksi nousivat työllisyys ja valtiontalouden säästöt. Presidentti Martti Ahtisaari lupasi valituksi tultuaan keväällä 1994 puuttua työttömyysongelmaan ja asetti sitä pohtimaan entisen valtakunnansovittelijan Matti Pekkasen johtaman työryhmän, jonka mietintö – ns. Pekkasen paperi – valmistui kolmen kuukauden työskentelyn jälkeen syyskuun alussa 1994. Kun vaaliohjelmat julkistettiin ja vaalikampanjointi aloitettiin tammikuussa 1995, voitiin todeta suurimpien puolueiden tavoitteiden olevan samansuuntaiset: työttömyys oli puolitettava, inflaatio pidettävä kurissa ja valtionvelan kasvu pysäytettävä seuraavalla vaalikaudella. Kaikki tavoitteet olivat suoraan Pekkasen työryhmän mietinnöstä, mutta puolueiden välillä oli eroja säästökohteiden painotuksissa. Sosialidemokraatit vaativat elinkeinotukien ja varsinkin maataloustukien leikkaamista, Keskusta vastusti puuttumista perusturvaan ja Kokoomus piti esillä omaa veronkevennysohjelmaansa. Puheenjohtajien välinen kiistely henkilöityi selvimmin SDP:n Paavo Lipposeen ja Keskustan Esko Ahoon. Kokoomuksen puheenjohtajaksi kesällä 1994 valittu Sauli Niinistö joutui pariksi viikoksi sivuun vaalikamppailusta hänen vaimonsa saatua surmansa auto-onnettomuudessa matkalla Kokoomuksen vaalikampanjan avaustilaisuuteen. Lyhyen suruajan jälkeen Niinistö palasi julkisuuteen ja nousi oman puolueensakin yllätykseksi vaalien kärkihahmoksi keräten maan suurimman henkilökohtaisen äänisaaliin.[1]

Pienemmistä puolueista Vasemmistoliitto onnistui kolmella lisäpaikallaan katkaisemaan äärivasemmiston pitkän tappioputken. Vihreiden kauan jatkunut voittokulku puolestaan katkesi ääniosuuden laskuun, yhden paikan menetykseen ja puheenjohtaja Pekka Haaviston putoamiseen eduskunnasta. Suomen Maaseudun Puolueelle jäi enää yksi eduskuntapaikka ja politiikan tarkkailijat katsoivat puolueen menettäneen ns. sosiaalisen tilauksensa. Edellisissä vaaleissa Naisliikkeen nimellä esiintynyt Naisten puolue lähti uusiin vaaleihin toiveikkain mielin, mutta sen kannatus jäi kauas eduskuntapaikasta. Uutena eduskuntapuolueena aloitti Ekologinen Puolue Vihreät ("Eko-vihreät"), jonka ohjelma ja tavoitteet olivat huomattavasti jyrkempiä kuin Vihreän liiton.[1]

Vaalipiirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vaaleja oli siirretty Ikaalisten ja Parkanon kaupungit sekä Hämeenkyrön, Kihniön, Mouhijärven ja Viljakkalan kunnat Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin. Tämän seurauksena Turun läänin pohjoisen vaalipiirin paikkaluku eduskunnassa väheni yhdellä ja vastaavasti Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri sai yhden lisäpaikan. Helsingin kaupungin vaalipiiristä siirtyi yksi eduskuntapaikka Uudenmaan läänin vaalipiiriin.

Kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanedustajien vaihtuvuus oli yhtä suurta kuin vuoden 1970 vaaleissa: eduskuntaan valittiin peräti 84 uutta edustajaa. Uusia olivat muun muassa Arto Bryggare, Tarja Filatov, Kimmo Kiljunen, Risto Kuisma ja Riitta Prusti (SDP), Liisa Hyssälä, Mari Kiviniemi, Hannu Takkula ja Anu Vehviläinen (Kesk.), Olli-Pekka Heinonen, Ville Itälä ja Suvi Linden (Kok.), Annika Lapintie ja Veijo Puhjo (Vas.), Tuija Brax ja Irina Krohn (Vihr.), Päivi Räsänen (SKL), Risto E. J. Penttilä ja Jukka Tarkka (Nuors.) sekä Pertti "Veltto" Virtanen (Eko.).

Eduskunnan jättivät muun muassa Eeva Kuuskoski ja Kalevi Mattila (Kesk.), ikäpuhemies Maunu Kohijoki ja Pentti Mäki-Hakola (Kok.), Timo Roos (SDP), Ensio Laine (Vas.), Jörn Donner ja Henrik Westerlund (RKP), Eero Paloheimo (Vihr.), SMP:stä eronneet Tina Mäkelä ja Hannu Suhonen sekä SKL:stä eronnut Vesa Laukkanen. Putoajiin taas kuuluivat muun muassa Markku Laukkanen, Heikki Riihijärvi, Markku Rossi ja Kyösti Virrankoski (Kesk.), Anna-Liisa Kasurinen ja Kari Urpilainen (SDP), Heikki A. Ollila ja Päivi Varpasuo (Kok.), Håkan Nordman (RKP), Eeva-Liisa Moilanen (SKL), Marita Jurva ja Lea Mäkipää (SMP) sekä istuvat puheenjohtajat Pekka Haavisto (Vihr.) ja Tuulikki Ukkola (LKP); tosin Haavisto pääsi putoamisestaan huolimatta ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeriksi vaalien jälkeen muodostettuun Lipposen hallitukseen. SMP:n eduskuntaryhmä oli sisäisten kiistojensa vuoksi supistunut päättyneen vaalikauden aikana kolmihenkiseksi, ja näistä vain Raimo Vistbacka säilytti paikkansa.

Eduskuntaan palasivat muun muassa SDP:n Markus Aaltonen, Mikko Elo, Sinikka Mönkäre, Reino Paasilinna ja Matti Saarinen, Vasemmistoliiton Mikko Kuoppa, sekä Vihreiden Osmo Soininvaara. Myös Keskustan Kauko Juhantalo, joka oli erotettu eduskunnasta marraskuussa 1993 hänen saatuaan tuomion valtakunnanoikeudessa, palasi kansanedustajaksi. Myös Keskustan Matti Ruokola yritti paluuta, mutta hän kuoli ennen vaaleja. Paluuyrityksessään epäonnistui niin ikään SMP:sta eronnut ja vuoden 1991 vaaleissa pudonnut, mutta sittemmin SMP:hen palannut Urpo Leppänen. Yksi SMP:n ehdokkaista Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä oli entinen mäkihyppääjä Matti Nykänen.

SDP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Risto Kuisma siirtyi keväällä 1997 Nuorsuomalaisiin, mutta erosi tästä puolueesta vuotta myöhemmin ja perusti oman Remonttiryhmä-eduskuntaryhmänsä. Kokoomuksen kansanedustaja Väinö Saario kuoli kesken vaalikauden keväällä 1996 ja hänen tilalleen tuli varasijalta Outi Siimes.

Puoluerekisteristä poistetut puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalien jälkeen puoluerekisteristä poistettiin kaksissa vaaleissa paikoitta jääneet Eläkeläiset Kansan Asialla, Ihmisyydenpuolue, Kommunistinen Työväenpuolue, Naisten puolue ja Yhteisvastuupuolue sekä poliittisen toimintansa vuonna 1990 lopettaneet Demokraattinen Vaihtoehto, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto ja Suomen Kommunistinen Puolue. EKA, KTP ja YVP palasivat myöhemmin rekisteriin. SMP ajautui vaalien jälkeen konkurssiin ja sen raunioille perustettiin syksyllä 1995 uusi puolue, Perussuomalaiset. Puoluerekisteristä SMP poistettiin kuitenkin vasta vuoden 2003 vaalien jälkeen.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

äänestysaktiivisuus 68,6%[3] +0,2
äänestysaktiivisuus
(Suomessa asuvat)
71,9%[4] −0,2
äänestäneet 2 803 602[3] +26 618
hylätyt äänet 22 681[3] −28 385
puolue edustajat äänet
osuus lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 63 +15 28,25% +6,1 785 637 +182 557
  Suomen Keskusta 44 −11 19,85% −5,0 552 003 −124 714
  Kansallinen Kokoomus 39 −1 17,89% −1,4 497 624 −28 863
  Vasemmistoliitto 22 +3 11,16% +1,1 310 340 +35 701
  Vihreä liitto 9 −1 6,52% −0,3 181 198 −4 696
  Ruotsalainen kansanpuolue 11 -- 5,14% −0,3 142 874 −6 602
  Suomen Kristillinen Liitto 7 −1 2,96% −0,1 82 311 −840
Nuorsuomalainen puolue 2 2,81% –  78 066 – 
  Suomen Maaseudun Puolue 1 −6 1,30% −3,6 36 185 −95 948
  Vapaan Suomen Liitto 1,01% –  28 067 – 
Liberaalinen kansanpuolue −1 0,58% −0,2 16 247 −4 963
Naisten puolue 0,28% −0,2 7 919 −4 806
Ekologinen Puolue Vihreät 1 +1 0,28% +0,1 7 865 +4 030
Luonnonlain puolue 0,25% –  6 819 – 
  Eläkeläiset Kansan Asialla 0,18% −0,0 5 124 −106
  Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue 0,17% −0,1 4 784 −1 417
Suomen Eläkeläisten Puolue 0,14% −0,3 3 974 −6 788
Yhteisvastuu puolue 0,06% −0,0 1 706 −1 101
Muut 1a 1,16% +0,4 32 178 +11 037
Yhteensä 200 -- 100% 2 780 921 +55 003
3 suurinta 146 +3 65,99% −0,3
a Liberalerna (6 038 ääntä, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri)[5]
Lähde: Tilastokeskus 2004[6]

Eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

sija ehdokas puolue vaalipiiri äänet
1 Sauli Niinistö Kansallinen Kokoomus Turun eteläinen vaalipiiri 18 946
2 Antti Kalliomäki Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Uudenmaan vaalipiiri 17 187
3 Esko Aho Suomen Keskusta Vaasan vaalipiiri 16 446
4 Pertti Salolainen Kansallinen Kokoomus Helsingin vaalipiiri 16 002
5 Iiro Viinanen Kansallinen Kokoomus Hämeen eteläinen vaalipiiri 15 647
6 Riitta Uosukainen Kansallinen Kokoomus Kymen vaalipiiri 15 342
7 Pertti Paasio Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Turun eteläinen vaalipiiri 14 606
8 Risto Kuisma Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Uudenmaan vaalipiiri 14 400
9 Sirkka-Liisa Anttila Suomen Keskusta Hämeen eteläinen vaalipiiri 13 731
10 Claes Andersson Vasemmistoliitto Uudenmaan vaalipiiri 13 665
Lähde: Tilastokeskus[7]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 19.3.1995. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 190–196. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3.
  2. Eduskuntavaalit 19.3.1995 (Oikeusministeriö 1995); Tulokset vaalipiireittäin (Oikeusministeriö 1995)
  3. a b c StatFin: Eduskuntavaalit (Tilastokeskus)
  4. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  5. Riksdagsvalet 18.3.2007, Tabell 8. Resultatet för de olika listorna vid riksdagsvalen 1987-2007 (ÅSUB)
  6. Tiedosto 595. Eduskuntavaalit 1927–2003 (Tilastokeskus 2004)
  7. eniten ääniä saaneet, kaikki ehdokkaat (Tilastokeskus)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]